Ei siis ihme, ettei Ruotsissa olla saatu rekrytoitua väkeä, sillä asevelvollisuuden jäljiltä varusmiehiin suhtaudutaan kuten vankeihin, joita voi kohdella miten huvittaa. Muutos normaaliksi työntekijöitä arvostavaksi organisaatioksi vaatii aikaa.
Yli puolet Ruotsin asevoimien henkilöstöstä on nimellisesti upseereita (specialistofficer on suurin henkilöstöryhmä), joten titteleistä ei jää ainakaan kiinni. Palvelusilmapiiri tuskin on huono, onhan Ruotsi tasa-arvon ja ihmisoikeuksien mallimaa, jossa pelkkä subjektiivisista tekijöistä johtuva loukkaantumisen kokemus on nopeasti ihmisoikeuskysymys.
Niin se vaan on, että sotilaselämä on miehistötehtävissä sen verran ikävää, ettei siihen vapaaehtoiseen rekrytointiin perustuen saada kuin 2% ikäluokasta. Eikä rahan kaataminen toiseen vaakakuppiin muuta päätöstä yksilötasolla, sillä toisessa vaakakupissa painavat sotilaselämän harmit ovat niin raskaat.