Tässä pitäisi tietää Norjan ottavan palvelukseen vain 10 000 henkeä vuodessa, eli noin puolet meidän määrästämme. Maa on geopoliittisesti melkoisessa herran kukkarossa, Suomeen verrattuna, sillä sen läntistä merta vartioi NATO, Etelässä salmen toisella puolella ovat liittolaiset Tanska ja Saksa ja Idässä on "puolueeton", käytännössä liittolainen, Ruotsi. Norja toki jakaa lyhyen kaistaleen rajaa Venäjän kanssa, mutta tämä kapea 100km kaistale äärimmäisessä pohjoisessa on valtaosin tuntureita, joiden läpi kulkee yksi tie.
Todennäköisesti geopoliittisista syistä, sekä yleislänsimaisista trendeistä johtuen, maalla ei ole samanlaisia sijoituksia ja suunnitelmia reservin käytölle kuin meillä ja sen "sodan-ajan vahvuus" onkin ilmeisesti vain noin 50-60 000 henkeä. Käsittääkseni asevelvollisuus toimiikin nykyään lähinnä keinona rekrytoida väkeä kansainvälisiin tehtäviin ja vakinaisiin työsuhteisiin asevoimissa.
Suomea Norjaan verratessa kannattanee muistaa myös se, että Norjan asevoimien budjetti on lähes kolminkertainen verrattuna omaamme. Tämä mahdollistaa (käsittääkseni) mm. sen, että asevelvollisia palkataan huomattavasti useammin armeijan leipiin esim. suorittamaan opintoja elektroniikan yms. saralla. Tämä varmasti nostaa nuorten kiinnostusta hakeutua palvelukseen, varsinkin tietyille erikoisosaamista vaativille aloille. Tämä ei toki sinänsä eroa Suomesta, jossa asevelvollisia rekrytoidaan suorittamaan palvelusta ns. oman alan hommissa. Suomessa ei vain lähtökohtaisesti palkata kyseisiä asevelvollisia varusmiesajan jälkeen niihin samoihin hommiin. Toki Norjassa osa budjetista menee myös Norjan aktiivisempaan kansainväliseen toimintaan.
Norjalaisten asevelvollisten päivärahoista/palkasta ei löytynyt nopealla googlailulla yhtään mitään tietoa, mutta pyrin selvittämään asian tällä hetkellä palvelevalta Norjalaiselta tutultani.
Edit. 1: Ai niin. Norjassahan palvelusta on se 19kk, josta 12kk palvellaan ihan armeijan harmaissa ja loput 7kk olisi tarkoitus hoitaa "kertausharjoitus" luonteisesti. Tässä ei käsittääkseni kuitenkaan onnistuta armeijan taloudellisen tilanteen tai haluttomuuden takia. Armeijan luonteen takia kun reserviläisillekään ei välttämättä ole tarvetta kertauttaa sodan ajan sijoitustaan, sitä kun ei käytännössä ole