Asevelvollisuuden pitää muuttua

Palkatun väen määrää joudutaan lisäämään NATO-joukkojen puitteissa. Ei ne reserviläisetkään lähde ulkomaille ilman palkkaa. Kysymys on että kuka lähtee jos esimerkiksi Baltiaan tulee tilanne päälle.
Lainsäätäjäthän tuon päättävät millä ehdoilla reserviläisiä voidaan kriisitilanteessa ulkomaille komentaa. Baltian maihin kohdistuvan uhan ollessa todellinen tilanne voi olla meilläkin sellainen, että meilläkin on valmiuden kohottaminen jo täydessä vauhdissa eikä silloin enää kysellä reserviläisiltä paljonko herroille sopisi maksaa, että perustamispaikalle suostutte tulemaan.
 
Kertauksiin ei kuulunut RK-ammuntaa eikä muutakaan sotilaan perustaitoja, koska tehtävät olivat ihan muuta.
Ei nyt ihan noinkaan. Organisaatioon kuului osia ja henkilöitä, jotka ampuivat aika paljonkin. Ja sotilaan perustaitoja käytiin läpi varsin monipuolisesti.
No se, että kun viimeinenkin sa-joukko on perustettu, tai ne jotka siinä vaiheessa perustetaan, niin ei automaattisesti lähetetä tätä ruutiukkojen organisaatiota kotiin.
Ainakaan sitä ruutiukko-organisaatiota, johon itselläni oli ilo kuulua, ei ollut tarkoitus kotiuttaa perustamistehtävien päätyttyä. Ainakin osa joukosta olisi jatkanut muissa paikallisjoukkojen tehtävissä, ja näihin tehtäviin myös tutustuttiin niin paperilla kuin maastossakin.
 
Temppu tehtiin yksinkertaisesti laskemalla mukaan sodan ajan vahvuuteen meidän suoritusorganisaatio eli se joka suorittaa liikekannallepanon.
Eikö se kuitenkin ole aivan perustellusti osa sitä sodan ajan vahvuutta, koska ilman sitä ei ole mitään suorituskykyisiä joukkoja?

Valtaosa osa tuosta henkilöstöstä on reserviläisiä eli sikälikin kyse on sodan ajan joukoista, jotka vain pyritään käskemään palveluksen sopivasti ennen sotaa.

Huollon puutteeseen on koko joukko isoja sotaretkiä hyytynyt aivan meidän aikoihin asti.
 
Viimeksi muokattu:

Siinä kai se olennainen kysymys on että nostettiinko vahvuutta, jos kaikki olivat siellä jo?

Poikkeuksena varusmiesten laskeminen mukaan mikä on ongelmallista, koska porukkaa on käytettävissä vaihtelevasti ja vain tietyssä vaiheessa koulutusta. Joukkotuotanto työntää puolivuosittain uutta porukkaa rulliin ja vanhoja kokoonpanoja poistetaan kirjoista sekä kansista kunhan aluetoimisto ehtii tiedot jollain aikataululla päivittää.

Sodanajan vahvuus vaihtelee jatkuvasti eikä ole todenmukaisesti kuvattavissa yhdellä pysyvällä luvulla. Kyseessä on enemmänkin suuruusluokista ynnäilty trendiluku, tai jotain siihen suuntaan.
 
Eikös tuon sodanajan joukkojen määrän kasvattaminen onnistu niin, että ei poisteta joukkoja vahvuudesta x vuoden päästä aikaisin vaan pidetään 5 vuotta pitempään rivissä.
 
Edellyttää tietysti myös varusteiden ja kaluston lisäämistä tai kaivamista luolan perältä.

Muuten on vain malli kajanderin varustus.
 
Nythän on maavoimien vuoro, seuraavan 10 vuoden aikana kaikille uusille alokkaille uudet varusteet ja kalustoa sen minkä tehtaat kykenee tuottamaan :uzi:😉
 
Vahvuuden nostaminen oli tyylipuhdas jo olemassa olevan aiemmin merkkaamattoman joukon kirjaaminen. Eli vahvuus ei lisääntynyt, kirjaustapa vain.

Samoille haminoille osui muistaakseni 100 k erilaisen rk n sankarillinen pelastusoperaatio. Pataan olivat kuulemma menossa, mutta niin vain pm niinistö ehti jonkun patsas retken välissä suorittamaan epuun. Ihmettelin aikoinaan sitä vimmaista patsasretkeilyä, kunnes eräs kuntapoliitikko kertoi mistä niissä pääosin oli kyse.
 
Eikä pulustusbudjetti ole 5%, tilauksia vaan pitää alkaa tulemaan toimitus kun raskaalla kalustolla kestää.
Ensin se hankittava kalusto pitää saada siihen kuntoon, että sitä kannattaa ostaa. Usealla toimittajalla on tavaraa, joka ei täytä toistaiseksi esisarjojen jälkeen laatuvaatimuksia.

Köyhällä ei ole varaa paskaan. Inttiä aina syytetään hitaudesta, mutta ostettavan materiaalin pitää olla toimivaa, kestävää ja myös käyttäjäturvallista. Kehittämisessä menee aikaa ja aina se ei ole intistä kiinni, yritys ei osaa, ei halua, tai ei kykene.
 
Myös ostajan pitää tietää mitä haluaa.

Tapauksessa Sisu A-2045 haluttiin kevyt maastokuorma-auto jollaista ei ollut olemassakaan.

Sisu rakensi speksien mukaisen ja haali mm. moottorin MANilta ja lopputuloksena sai haukut, vaikka ostaja sai juuri sellaisen kuin oli speksannut. Lavatkin ovat kuulemma aivan surkeat, vaikka on pitkästä tavarasta rakennettu juuri sotavaltion piirustusten mukaan.
 
Alkas olla aika tehä päätöksiä Leo 2 lautan päivityksestä, ja niiden BMP-2 kaluston vaihtamisesta vaikka siihen CV9035 Mk IIIC kalustoon ne kun on jo tuotannossa, MkIV kalusto voi olla senverran kalliimpaa että jää tilaus määrät taas kerran vajaiksi tarvittavista määristä.
 
Tuota oon miettinyt.... mites on mekanisoiduissa joukoissa on joukkueen tason raskaaman henkilökohtaisen kaman ja joukkueen yhteisen esim telttojen kuljetus järjestetty, onko joukkueella oma kuorma-auto vai onko kuljetus järjestettu kompppanian tasolla useamman joukkueen yhteisellä kuorma-autolla.

Tuskin nuo on CV90:n kyydissä.
 
Alkas olla aika tehä päätöksiä Leo 2 lautan päivityksestä, ja niiden BMP-2 kaluston vaihtamisesta vaikka siihen CV9035 Mk IIIC kalustoon ne kun on jo tuotannossa, MkIV kalusto voi olla senverran kalliimpaa että jää tilaus määrät taas kerran vajaiksi tarvittavista määristä.
Ensin tarvitaan toimeksianto maavoimilta, että voidaan alkaa kunnolla tutkimaan eri toimittajien päivitys paketteja.
Sama CV:n kanssa, tarvitaan maavoimilta toimeksianto, että voidaan hankkia yhtään mitään.
Sitten, kun puolustusbudjetissa lukee ko hankinta tai hanke rivinä voidaan ostaa jotain. Tällä hetkellä saattaa olla käynnissä vain esiselvityksiä eri järjestelmien osalta.
Kaikki toiminta edellyttää poliittista päätöstä puolustusministeriöstä. PV ei päätä yhtään mitään, vaan esittää, kun on tutkittu ja testattu. Tämän jälkeen PLM tekee päätöksen rahan kohdentamisesta toiminnan käynnistämiseen.

Vrt XA-300, esisarja hankittu koekäyttöön ja edessä on vielä kehitystyötä ennenkuin varsinainen hankinta toteutuu..
 
Niinpä, olis jo aika tehdä poliittisia päätöksiä siitä että PV:lle annetaan valtuutus alkaa suunittelemaan ja keskustelemaan toimittajien kanssa tosissaan, mutta eiköhän PV:n sisällä olla jotain jollain tavalla jo valmisteltukin, toivottavasti, ettei hukata etsikkoaikaa ja ettei sitten tule kiire.

Aikaa ehkä ei olekkaan loputtomiin.
 
Back
Top