Autovero poistuu?

Ilmaiseksiko Fortumi noita rakentaa?

Joo, hyväntekeväisyyttä. Etkö ole kuullut siitä Fortumin "kaikille ilmainen sähköautonlataus Norjaan" -kehitysmaa-apupaketista?

edit: Apurattaat aabille: minuuttitaksa. Google sanoo, että sen hinta on 3-5 NOKkia, eli 0,3-0,5 euroa. Puolen tunnin latailu maksaa siis noin 15€.
 
Viimeksi muokattu:
Tesla Model kolmosella matkantekoa Oslosta Kittilään, osa 1:

Osa 2 :ROFLMAO::ROFLMAO::

Hyvin tuntuu pärjäilevän, vaikka latausverkko on Lapissa tunnetusti aika harva, ja latausasemat jotain muuta kuin 175kW CCS:ää
 
Itse olen miettinyt, että minimivaatimus sähköauton hankkimiselle kohdallani on latausmahdollisuus kotona. Tällä hetkellä kerrostaloni alla olevassa autohallissa, jossa pidän autoani, ei ole latausmahdollisuutta, mutta sinne on kuulemma tulossa yhteiskäyttöön laturi tai kaksi. Mieluummin olisi oman ruudun kohdalla, mutta ehkäpä tämän yhteiskäyttökin voisi riittää, vaikka se tarkoittaakin, ettei autoa voi jättää yön yli lataukseen.

Toinen ongelma on, että Tesla Model 3:n kaltaisia sähköautoja ei ole millään muulla merkillä. Onko edes tulossa? Mielestäni MB:ltä, Bemarilta ja Audiltakin on tulossa vain möhköfanttikatumaasturisähköautoja. Koska kilpailu puuttuu, esim. laatuvaatimuksista on voitu tinkiä ja Tesla Model 3:n suomenkielinen Facebook-ryhmä on täynnä ihmettelyä repsottavasta verhoilusta, puuttuvista työkaluista ja spoilereista ja taisi IS:n koeajossa tulla vettä sisään autopesulassa.

Sinällään suorituskyky ja toimintasäde on Tesla Model 3:lla kohdallaan. Kaipailen vastaavia malleja muilta merkeiltä. Myös jälleenmyyntiarvo on täysi kysymysmerkki.

Luulen, että aion vielä seuraavan auton hankkia bensiinillä kulkevan, mutta sitä seuraava voisikin olla jo sähköauto sillä 5 vuoden päästä saattaa tekniikka olla tällä saralla jo todella paljon kehittyneempää kuin nyt
 
Tuolla aikaisemmin mainittiin että kaasuasemia tulisi lisää jopa kymmenen vuodessa. Itse ihmettelen että miksi kukaan panostaisi uusiin kaasuasemiin kun toisaalta esitetään uusien kaasuautojenkin kieltoa 2030.
 
Lisäksi ihmettelen tätä autojen voimalaiteperusteista keskustelua. Oikeastihan on kysymys energiasta eli siitä polttoaineesta. Vanha diesel voi käyttää biodieseliä ja tuliterä tesla hiilisähköä. Kumpi silloin pitäisikään kieltää?
 
Tuolla aikaisemmin mainittiin että kaasuasemia tulisi lisää jopa kymmenen vuodessa. Itse ihmettelen että miksi kukaan panostaisi uusiin kaasuasemiin kun toisaalta esitetään uusien kaasuautojenkin kieltoa 2030.
Tuo polttomoottorikielto on jotenkin outo kun perinteisellä moottorilla saadaan co2 päästöt kuriin oikealla polttoaineella ja huomattavasti halvemmalla kun jakeluverkko on valmiina (kaasu/RE85).
 
@aab @Ressuna Polttiksien käyttökieltoa ei ole esittänyt yksikään puolue. Myyntikiellotkin on vielä aika ilmaan heitettyä settiä, eikä mitään konkreettista ole pöydässä.
Biopolttoaineista lyhyesti; niiden raaka-aineeksi soveltuvaa jätettä muodostuu Suomessa rajallinen määrä, ja koko se kapasiteetti on jo käytössä. Ei niistä ole fossiilisten korvaajaksi missään mielessä.
 
Latauspisteitä Norjaan rakentaa mm. ihan meidän kotoinen Fortumimme. Kyllä ne rahan haistaa kotipesässäkin.
Varmasti rakentaa jos on maksavia asiakkaita. Elintaso nyt sattuu olemaan hiukan erilainen Norjassa kuin tässä verotuksen luvatussa maassa.
Kysymys on aika helppo, jos sähköauto tehdään halvaksi hankkia ja käyttää se menestyy, kunhan sen vaatima infra on riittävän kehittynyttä. Infra jopa rakentuu yritysten toimesta.

Tähän on ihan helppo työkalukin olemassa, nimittäin verotus. Valitettavasti siihen on idelogisia esteitä vihervasemmistossa, jossa kansalaisten vapaa liikkuvuus ei on paha peikko. Puhumattakaan heidän tarpeestaan verottaa riittävästi, jotta julkishallinnon suojatyöpaikat ja läänintaiteilijoiden palkat saadaan maksettua.
 
Jep, tota ihmeteltiin Keilaniemessäkin 12 vuotta sitten. Loppu on historiaa.

Jos haluan aukaista hanskalokeron, niin haluan että se tapahtuu avaamalla hanskalokeron. En niin että swaippaan jostain näytöltä valikon takaa option "aukaise hanskalokero".

Tesla varmaan suunnittelisi keittiön, jossa on keskitetty näyttö josta voi aukaista jääkaapin.
 
On ollut varsin liikuttavaa lukea eri puolueiden populistisia heittoja (vaalien alla sopivasti) polttomoottoriautojen myyntikiellosta 2030-luvulla. Nämä veijarit eivät liene kuulleet markkinataloudesta. Suomen uusien autojen markkinat ovat niin naurettavan pieni osa autoteollisuuden näkökulmasta, että täällä mennään aina sillä, mitä on tarjolla - ihan itsekseen. Lain säätäminen toisi vain turhaa byrokratiaa ja hallinnollisia kuluja.

Käytetään mieluummin kaikki se vaiva ja resurssit latausverkkoon (ja väistämättömään katsastus, verotus yms lainsäädäntöön). Siihen voimme vaikuttaa ihan itse.
 
Ehkä idea onkin myös kieltää käytettyjen polttomoottoriautojen maahantuonti? Niitähän olisi tarjolla senkin jälkeen, kun uusia ei enää valmisteta. Toinen skenaario on myös hybridien kieltäminen - onhan niissäkin polttomoottori. Ja vielä kolmas skenaario on, että porttiteoriamaisesti näistä kielloista päästään nopeasti siihen, että myös ihmisten jo omistamien autojen käytöstä tehdään lähes mahdotonta nostamalla fossiilisten polttoaineiden vero taivaisiin ja/tai aloittamalla CO2-pohjaiset tiemaksut.

Siitä olen samaa mieltä, että pelkästään uusien polttomoottoriautojen kieltäminen 2030 (ja hybridien plus täyssähköautojen salliminen) on moraaliposeerausta parhimmillaan. Ei 2030 tule muita enää uusina saamaankaan.
 
Tietääkseni puhetta on ollut lähinnä uusien polttomoottoriautojen myyntikiellosta (en tiedä, lasketaanko hybridit/kaasut näihin). Käytettyjen myynti- ja tuontikielto olisi jo liian läpinäkyvä keino rajoittaa köyhempien vapaata liikkumista eikä menisi EU:n säännöistäkään läpi. Myyntikiellon sijaan voivat toki nostaa CO2-veron niin korkealle, että käytettyjä ei enää käytännössä myydä, tuoda tai edes käytetä.
 
Back
Top