Päiväkahviseuraa EU:n sedille
25.6.2016 15:27
Tiina Wiik
http://tiinawiik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219075-paivakahviseuraa-eun-sedille
Mies kysyi naiselta:
"Suostuisitko kanssani sänkyyn, jos maksaisin miljoona puntaa?"
Nainen vastaa varovaisen myöntävästi, jonka jälkeen mies kysyy:
"Entä suostuisitko jos maksaisin viisi puntaa?"
"Millaiseksi naiseksi sinä oikein minua luulet?" kysyy nainen loukkaantuneena.
"
Mehän tiedämme jo, millainen nainen sinä olet. Nyt vain neuvotellaan hinnasta", vastasi mies.
Tuota rehellisesti vanhaa, 1930-luvulle juurensa juontavaa vitsiä voisi käyttää eräänlaisena vertauksena minkä tahansa Euroopan valtion ja EU:n väliselle suhteelle. Millä hinnalla itsenäisyys ja demokratia lähtee? Kansa jakautuu kahteen ryhmään: ensimmäiset vastaavat kieltävästi, oli tarjottu hinta mikä hyvänsä. Toiset taas suostuvat vaikka omena suussa joulupöytää koristamaan, kunhan hinnasta sovitaan.
Koska siitähän tässä kaikessa on kyse: itsemääräämisoikeuden ja demokraattisen päätöksenteon säilyttämisestä. EU:n kehityssuunta on jo määrätty: lisää poliittista ja
taloudellista integraatiota, lisää valtaa, joka siirretään paikallishallinnoilta Brysseliin. Kansalaisilla ei EU:ssa ole valtaa kuin yhteen, vähäpätöiseen osaan koneistoa: EU-parlamenttiin. Sillä ei kuitenkaan ole juuri mitään oikeita valtuuksia, kuten oikeutta tehdä aloitteita, joten ainoat aloitteetkaan, joista voidaan äänestää, ovat vaalein valitsemattomien virkamiesten päätettävissä.
Britannian päätös oli vain ajan kysymys: he eivät olleet osa euroaluetta, joten muutamien vuosien sisällä heidän olisi kuitenkin tullut päättää, haluavatko he ottaa euron käyttöön vai pitäytyä punnassa. Ottaen huomioon, minkä määrän taloudellista toivottomuutta ja inhimillistä kärsimystä euro on tuottanut, britit tuskin olisivat valinneet euroa, jolloin ero EU:sta olisi ollut edessä joka tapauksessa.
EU yritti houkutella Britanniaa jäämään erilaisin etuuksin, mutta se on edelleen hinnasta neuvottelua. Suomalaisessa iltapäivälehdessä päiviteltiin, että Britanniahan olisi ollut ensi vuoden puheenjohtajamaa, miksi ne nyt lähtevät. Samoin puuvillaplantaasin orjat voisivat ihmetellä, miksi Toby karkasi, kun hänhän olisi talveksi päässyt sisäorjaksi.
Asia, mikä näissä hinnasta neuvottelijoissa eniten minua risoo, on rehellisyyden puute. He yrittävät saada ajattelunsa näyttämään kauniimmalta ja moraalisemmalta kuin se on. En ole kertaakaan kuullut yhdenkään EU-myönteisen henkilön suoraan sanovan, että hänestä demokratialle on olemassa käypä hinta. Tietenkin he uskovat siihen, sanoivat he sitä tai eivät, mutta ehkäpä he yrittävät pitää kiinni siitä ajatuksesta, että jos he kutsuvat itseään vain "seuraneideiksi", eivät muut ehkä näe, mitä he oikeastaan ovat.
Joten kun suomalaistoimittaja kauhistelee viisumipakon mahdollisuutta tai väliaikaisia taloudellisia vaikutuksia, hän julistaa, mikä hänestä olisi sopiva hinta. Muutama vuosi mukavuutta ja parempaa talouden kasvua, se riittää. Poliitikoille taas voi riittää unelma europarlamenttipaikasta tai komissaarin virasta.
Olisipa ihanaa, mikäli heidän olisi sanottava se suoraan: jos jokaisen EU-myönteisen olisi artikkeleidensa tai blogitekstiensä loppuun liitettävä selkeästi ilmaistuna heidän lopullinen hintansa: rahasumma tai etuudet, joilla hän luopuisi itsemääräämisoikeudesta ja vaihtaisi demokraattisen päätöksenteon elitistiseen byrokratiaan. Hintaneuvottelujen ulkopuolelle jäävät taas voisivat lisätä kunniakkaamman maininnan siitä, että heidän arvonsa eivät ole kaupan.