Brexit ja sen seuraukset

Edit:
FT: Pankit alkavat jo siirtää väkeään pois Britanniasta
© Toby Melville / Reuters

Investointipankit ovat reagoineet kansanäänestyksen tulokseen välittömästi, kertoo Financial Times.
25.6.2016 16:36
Taloussanomat

Lontoossa toimivat investointipankit ovat jo aloittaneet valmistelut siirtääkseen osan toiminnoistaan ja työvoimastaan pois Britanniasta.

Asiasta kertoo brittiläinen talouslehti Financial Times.

Globalistit ja globaalisti operoiva suurpääoma kaikkine käsikassaroineen tulee kostamaan Britannialle katkerasti. Britit tulevat vielä maksamaan kovan hinnan vapaudestaan ja erityisesti globalistien posliinivarpaille astumisestaan. Kostossa käytetään ensisijaisesti talouskomponenttia, mutta myöskään poliittisia ja kulttuurisia keinoja ei tulla kaihtamaan.

Tästä huolimatta globalistien vihamielisyyden edessä ei tule taipua, vaan on pysyttävä lujana, sillä vain tällä tavalla lopussa häämöttää voitto. Heikot ja nöyristelijät alistetaan syväkyykkyyn globaalin suurpääoman sortovallan eteen eikä tarjolla ole muuta kuin riistettävän orjan asema. EUrostoliitto on ollut erinomainen työkalu näiden tavoitteiden edistämiseen.

Kyseessä on yleislänsimainen taistelu kansojen vapaudesta globaalin riistokapitalismin koneistoa vastaan, mikä tulee vielä kiihtymään entisestään. Tällä menolla tulevaisuudesta muotoutuu vielä mielenkiintoinen ja historian lehdille piirtyvä.
 
Euroopan informaatio-operaatio on alkanut, kuule. Tätä joutavaa paskaa tulee nyt niin kauan, kunnes Britannia on kutakuinkin sopinut asemaansa koskevat askelmerkit kohdilleen. Osaa tän leikin muutkin kuin Darth Vaateri tuolla idässä. Tiedäthän, se jätkä, joka on propagandassaan niin luja, että panee vuoretkin siirtymään ja meret loiskumaan.

Nämä "Eu- satusedät" ovat muuten luoneet megaluokan "super-putten", jolla on myytiset voimat vaikuttaa ihan kaikeen ja jokapaikassa....:rolleyes:
 
Mikä näitä ihmisiä vaivaa?
Luin saman jutun, ja mielikuvaksi jäi itkuinen ihminen, joka tekemällä tekee asioista itselleen ongelmia.

Ensin minua itketti, sitten suututti, sitten olin surullinen. Tuntui siltä kuin joku olisi kuollut. Työkaverini tulivat kysymään minulta, miten pärjään eikä pomokaan pyytänyt minua tekemään juuri mitään, Tanja sanoo.
Drama queen. Tuollainen käytös olisi perusteltua, jos oma lapsi tai lähisukulainen olisi kuollut. Mutta että joku on täysin paskana sellaisen yhteiskunnallisen asian vuoksi, joka kenties odottaa vuosien takana, tai ei odota lainkaan... en ymmärrä. Tässä lienee kyse jostain eurostoihmisten joukkohysteriasta.
 
Maatalous: Tunnustan, että on varmasti melkoinen säädössekamelska, mutta se koskee vain pientä osaa kansaa. Olen ymmärtänyt, että viimeinen maataloustukisekamelska on kuitenkin täysin itseaiheutettu (maaseutuvirasto). Mitä mahtaisivat maanviljelijät saada ilman EU:ta?

Epäilen kovasti, että maataloustukisekamelskan juurisyy on löydettävissä sieltä, mistä valtion IT-hankkeiden ongelmat yleensäkin ovat peräisin. Eräs tietty yritys tulee mieleen.

EU erossa maatalouteen vaikuttaisivat myös koko laajemman elintarvikeketjun ja vähittäiskaupan asema erossa. Luultavasti tuontipanosten hinnat nousisivat ja vientimahdollisuudet heikkenisivät entuudestaan. Myös metsäteollisuuden pärjäämisellä on vaikutusta maatalouteen.
 
Globalistit ja globaalisti operoiva suurpääoma kaikkine käsikassaroineen tulee kostamaan Britannialle katkerasti. Britit tulevat vielä maksamaan kovan hinnan vapaudestaan ja erityisesti globalistien posliinivarpaille astumisestaan. Kostossa käytetään ensisijaisesti talouskomponenttia, mutta myöskään poliittisia ja kulttuurisia keinoja ei tulla kaihtamaan.

Tästä huolimatta globalistien vihamielisyyden edessä ei tule taipua, vaan on pysyttävä lujana, sillä vain tällä tavalla lopussa häämöttää voitto. Heikot ja nöyristelijät alistetaan syväkyykkyyn globaalin suurpääoman sortovallan eteen eikä tarjolla ole muuta kuin riistettävän orjan asema. EUrostoliitto on ollut erinomainen työkalu näiden tavoitteiden edistämiseen.

Kyseessä on yleislänsimainen taistelu kansojen vapaudesta globaalin riistokapitalismin koneistoa vastaan, mikä tulee vielä kiihtymään entisestään. Tällä menolla tulevaisuudesta muotoutuu vielä mielenkiintoinen ja historian lehdille piirtyvä.

Siis häh, Britit ovat nyt rohkeasti ja kunniakkaasti eronneet katalasta EU:sta. Hienoa, vapaus ja demokratia toiminnassa. Tästä ei ole erimielisyyttä.
Samaan hengenvetoon kuitenkin paheksutaan pankkien vapautta nostaa kytkintä, kun ratkaisu ei miellytä. Oliko nyt niin, ettei väärien mielipiteiden edustajilla olekkaan samoja oikeuksia kuin valistuneilla EU vastustajilla?
Ei kai kukaan järkevä ihminen odottanut, ettei erolla olisi mitään taloudellisia seurauksia. Eiväthän nämä asiat tuleet yllätyksenä, vaan se on lausuttu jo etukäteen.

Pakko kyllä sanoa, että mahtipontisissa sanoissasi on sama kaiku, kuin lapsuuteni Suomi-Neuvostoliittoseuran juhlissa.
 
Eihän teidän tarvitse uskoa mitä kirjoitan Neuvostoliitosta ja on ihan oma asianne mitä ekonomistia uskotte ja mihin ekonomistiin luotatte, olen hieman pahoillani veli @Fremen puolesta koska hän kertoi Brexitin kohdalla hävinneensä puntia ja pyydän ateeksi veli @Fremen etukäteen sitä että voin loukata sinua kun kerron näille asiantuntijoile @Taitolaji ja @Mustaruuti että Brexitin tapahduttua tekemäni lyhyeksi myynti toi minulle sellaisen mahdollisuuden että voin upgreidata Lexukseni reilusti paremmalle tasolle ja jää vielä suolarahojakin, näin ei olisi tapahtunut jos olisin uskonut näitä teidän asiantuntijoita:D

Taistit muuten tästä lyhyeksimyynnistä perjantaina brexit äänestyspäivänä jotain kirjoittaakin.ja teit sitten tilin sillä? :salut:.:solthum:
 
Drama queen. Tuollainen käytös olisi perusteltua, jos oma lapsi tai lähisukulainen olisi kuollut. Mutta että joku on täysin paskana sellaisen yhteiskunnallisen asian vuoksi, joka kenties odottaa vuosien takana, tai ei odota lainkaan... en ymmärrä. Tässä lienee kyse jostain eurostoihmisten joukkohysteriasta.

Neuvostokansalaisen piti suuttua jos pyhiä arvoja loukattiin ja osoittaa suurta surua jos tuli menetyksiä esim. johtajan kuoleman johdosta.

Esimerkiksi ensimmäinen upseeri joka huomasi suomalaisten poistaneen leninin patsaan Petroskoista sai välittömästi raivokohtauksen. Kapteenin mukaan loukkaus oli kauhea koska lenin oli ihmiskunnan suurimpia neroja.
 
Mulla soi heti hälytyskellot kun näen kuvan missä on naama ja sen vieressä lainaus sanomisista. Ei luulisi maanpuolustusfoorumilla enää sorruttavan yksittäisten lauseiden käsittelyyn ilman kontekstia.

Tuo kommentti tietääkseni liittyy Kreikan mahdolliseen eroon Euroalueesta. Jos EU sopimukset ja lainsäädäntö tekee EMU-eron ilman EU-eroa käytännössä mahdottomaksi niin se tilanne ei muutu vaikka Kreikan demokraattisessa kansanäänestyksessä 100% toisin päättäisi. Kreikan enemmistö voi demokraattisesti päättää mitä vaan mutta Kreikkalaiset eivät vähemmistönä EU:ssa voi vaatia mitään erikoikeuksia ja poikkeuksia lakeihin ja sopimuksiin vastoin unionin enemmistön tahtoa. Sehän olisi epädemokraattista.

Kärjistettynä vähän sama jos Suomessa järjestettäisiin kansanäänestys aiheesta "Tuleeko EU:n antaa jokaiselle Suomalaiselle 500 000euroa puhtaana käteen?". 100% KYLLÄ-äänien voitto ei silti tarkoita demokraattisen kansantahdon toteutumista.

funny-man-running-knife-cartoon-1.jpg

Hox hox. Katoppa miten laitoin sen kontekstiinsa, kun huomasin saman asian itsekin. Eli kuvan yläpuolella on tuo kommentti nimenomaan lauseyhteydessään eli todetaan sen liittyvän EMU-EU-jäsenyyssuhteeseen. Vieläpä on siinä linkkinä BBC:n uutinen, josta lainaus on otettu. Ranskaa en osaa joten en linkittänyt sitä alkuperäistä ranskislehden haastattelua.

Tuo loivennus on huomioitava, mutta siitä huolimatta lausahdus on mielestäni sangenkin oireellinen. Kyllä kreikkalaisilla on demokraattinen oikeus irtautua EMU:sta ja siinä samassa sitten EU:stakin jos se sitä vaatii.

Mutta, sinulla on toki pätevä pointti.

Suomen kannaltahan tämä tarkoittanee sitten sitä, että jos haluamme eroon meille haitallisesta eurosta, tulee pyyhkiä persettä myös sillä EU-jäsenyyssopimuksella. Eli molemmat poltettava saman tien. Sehän vain passaa.

Kuten armas komission puheenjohtaja on todennut, välitietä tai kompromissia ei ole. Se on joko tai.
 
Viimeksi muokattu:
Samaan hengenvetoon kuitenkin paheksutaan pankkien vapautta nostaa kytkintä, kun ratkaisu ei miellytä.
Tällä hetkellä juuri mihinkään median tuuttaamaan juttuun ei voi luottaa. Lähes kaikki on joko a) pyllykipua, b) propagandaa, tai c) molempia.

Tuossa jutussa "unohdettiin" mainita, mitkä pankit ovat siirtämässä, mihin maihin, millä aikataululla. Ei mitään konkretiaa. Jos Britannia palaa EFTA:n jäseneksi, niinkuin on todennäköistä, mitään siirtymistarvetta ei synny.

Pienoisen naurunpyrskähdyksen aiheutti "uutinen", jossa autotehdas oli ehkä siirtämässä toimintojaan Britanniasta brexitin vuoksi. Haluaisin nähdä pomon, joka lakkauttaa tehtaan maassa, jossa juuri tehtiin lähes 10% kilpailukykyloikka palkoissa. On todennäköistä, että Britanniassa valmistetuilla tuotteilla on jatkossakin täysi tullivapaus EU-markkinoille.
 
Paljon puhetta siitä mikä on viisasta, EU ero vai siinä pysyminen. Puhutaan taloudesta, globalisaatiosta ja ties mistä. Hyviä pointteja kummaltakin puolelta. Ainoa todellinen fakta on se, että kukaan ei tiedä mitä tästä seuraa, hyviä arvauksia molemmilta puolilta, valehtelua ja erityisesti pelottelua tulee tuutin täydeltä. Mutta silti vain spekulaatiota, olkoon arvaus kuinka hyvä tahansa.

Joten miten olisi jos keskityttäisiin siihen mitä me tiedämme olevan totta ja siihen mistä EUssa on kyse.

Brysselin, EU:n komission ja paikallisten EU myötämielisten tavoite on tiivistettävissä yhteen lauseeseen: Euroopan Federalisaatioon, eli liittovaltion muodostaminen.

Tämä on sanottu useiden eri Euroopan komission jäsien toimesta ja myös euroopan eri presidenttien toimesta. tässä linkki vuodelta 2013 olevaan Jose Manuel Barroson tulevaisuuden näkemykseen.
http://www.telegraph.co.uk/news/wor...-in-a-few-years-says-Jose-Manuel-Barroso.html

Tällä videolla Angela Merkel sanoo että Euroopan Federalisaatio on ainoa vaihtoehto pitkällä aikavälillä

Voisin antaa lähteitä enemmänkin, mutta ehkä nämä riittävät alkuun.

MUTTA Mikä on Federaatio, eli liittovaltio
- Liittovaltiossa annetaan suurin osa vallasta keskushallinnolle ja tässä muutamia esimerkkejä. - Ulkopolitiikka, talouspolitiikka, armeija, poliisivoimat, RAJAVALVONTA.

Tiivistän asian lyhyesti: kaikki ne ketkä kannattavat EU:ta ja ajavat sen agendaa ajavat Suomen itsenäisyyden alasajoa, joko tietoisesti tai tajuamatta asioiden todellista laitaa.

Älkää olko sinisilmäisiä ja naiiveja asian suhteen. Älkää olko hyödyllisiä hölmöjä niille tahoille, jotka haluavat alistaa teidät ja aiheuttaa hajaannusta suomalaisten kesken, aseinaan talous, maahanmuutto, valehtelu ja peloittelu.

:solthum::salut:
 
Neuvostokansalaisen piti suuttua jos pyhiä arvoja loukattiin ja osoittaa suurta surua jos tuli menetyksiä esim. johtajan kuoleman johdosta.
Herrajestas, tuo oikeasti selittää asian!

Olin n. 10v, kun Leonid Brezhnev kuoli. Koulussa (peruskoulu suomalaisessa pikkukunnassa) meitä istutettiin tuntikausia luokassa katsomassa tuon neukkumuumion hautajaisia telkusta. Opettajan ollessa pois luokasta, tein pilaa haudanvakavalla tilanteella (pun intended). En muista teeskentelinkö itkua vai nauroinko, mutta opettaja tuli vauhdilla takaisin luokkaan räyhäämään. Ja ope ei edes ollut vasemmistolainen. Tottahan kuolleen pilkkaaminen on rumaa, mutta epäystävällisen naapurivaltion kuolleen presidentin palvonta....

Kun ihmisiltä edellytetään järjestelmän palvontaa ja tekosurua, kyseessä on totalitarismi. Osa ihmisistä ei kykene näkemään järjestelmää ja tilannetta objektiivisesti, ja suree oikeasti.

article-2079237-0F4A1D3100000578-75_964x662.jpg
 
Tällä hetkellä juuri mihinkään median tuuttaamaan juttuun ei voi luottaa. Lähes kaikki on joko a) pyllykipua, b) propagandaa, tai c) molempia.

Tuossa jutussa "unohdettiin" mainita, mitkä pankit ovat siirtämässä, mihin maihin, millä aikataululla. Ei mitään konkretiaa. Jos Britannia palaa EFTA:n jäseneksi, niinkuin on todennäköistä, mitään siirtymistarvetta ei synny.

Pienoisen naurunpyrskähdyksen aiheutti "uutinen", jossa autotehdas oli ehkä siirtämässä toimintojaan Britanniasta brexitin vuoksi. Haluaisin nähdä pomon, joka lakkauttaa tehtaan maassa, jossa juuri tehtiin lähes 10% kilpailukykyloikka palkoissa. On todennäköistä, että Britanniassa valmistetuilla tuotteilla on jatkossakin täysi tullivapaus EU-markkinoille.

Riippumatta siitä ovatko pankit lähdössä, tai eivät, tai jos ovat, mihin menevät, mikä siinä on paheksuttavaa?
Britit ovat tehneet päätöksensä demokratian taiteen sääntöjen mukaan ja sillä sipuli. Tuo päätös ei ole kaikkien mieleen, mutta niinhän se usein on, harvoin ollaan yksimielisiä, eikä edes tarvitse olla.
Nyt tuolla päätöksellä on seurauksia ja ne on kestettävä olivat ne huonoja, tai hyviä. Oikeiteen tehdä päätöksiä kuuluu aina vastuu.
Yritysten ratkaisut taas ovat niiden asia ja siihen vaikuttavat lukemattomat seikat. On kuiten hölmöä kitistä valintojensa seurauksista kun niistä on kerottu etukäteen.

Mitä tulee kipuiluun ja propagandaan, molemmat kuuluvat demokratiaan erottamattomasti. Se mikä on asiallista tiedonvälitystä ja jurnalismia toiselle, on toiselle propagandaa toiselle.

Omasta mielestäni Brexit on loistava asia. Se osoittaa EU:n toimivuuden, siihen voi liittyä jos haluaa (ja kelpaa), mutta siitä voi myös erota. Todellista demokratiaa kansakuntien välillä. Euroopassa on ollut liittokuntia joista ei erottu, vaikka olisi haluttu, kuten Varsovanliitto.
Lisäksi Britannian ero voi olla hyväksi myös lopulle EU:sta, se osoittaa, ettei EU ole särkymätön ja etteivät Brysselin pöhköt voi tehdä mitä tahansa, vaan kansalla voi tulla mittasi täyteen. Siksi Brittien ero pelaa myös meidän pussiimme.
 
Eihän tätä voi ihmetellä, kiitos Taitolaji linkistä. Yritän ymmärtää miten suurella tunteella jotkut tähän asiaan suhtautuvat:

"Ensin minua itketti, sitten suututti, sitten olin surullinen. Tuntui siltä kuin joku olisi kuollut. Työkaverini tulivat kysymään minulta, miten pärjään eikä pomokaan pyytänyt minua tekemään juuri mitään, Tanja sanoo"

Melkein naurattaa, ihmisiä joiden maailma kaatuu jos demokratia toimii? Maahanmuuttaja joka ei edes kunnioita demokratiaa joka vallinnut satoja vuosia.
 
Melkein naurattaa, ihmisiä joiden maailma kaatuu jos demokratia toimii?

Näitähän on paljon, meilläkin.
Länsimaissa asuu paljon ihmisiä joille demokratia tarkoitaa että he ovat oikeassa. Kun se ei toteudu, tai muut eivät ole saamaa mieltä alkaa kiukuttelu.
 
Olin n. 10v, kun Leonid Brezhnev kuoli.

Brezhnev oli ihanteellinen neuvostokansalainen.

Hänen palvelessaan suuressa isänmaallisessa sodassa Mustanmeren rannikolla, alus jossa hän matkusti osui fasistien miinaan. Brezhnev menetti tajuntansa räjähdyksen johdosta. Heti kun palasi tajuihinsa hän totesi "Neuvosto ihmisen voi kyllä lyödä, mutta häntä ei voi koskaan kukistaa.".

Toinen neuvostoihmiselta vaadittu ominaisuus oli armottomuus, jota piti osoittaa sopivissa tilanteissa. Neuvostoliittolaisessa historiankirjoituksessa suorastaan mässäillään, sillä kuinka otetaan saksalaiset neuvottelijat vastaan Stalingradin traktoritehtaalla (neuvottelijoilla on valkoinen lippu, mutta fasisti on fasisti). Huudellaan Stalinia yms. huutoja ja sen jälkeen ammutaan neuvottelijat.
 
Lisäksi Britannian ero voi olla hyväksi myös lopulle EU:sta, se osoittaa, ettei EU ole särkymätön ja etteivät Brysselin pöhköt voi tehdä mitä tahansa, vaan kansalla voi tulla mittasi täyteen. Siksi Brittien ero pelaa myös meidän pussiimme.

Ei "Brysselin pöhköt" tähän menneskään ole tehneet juuri mitään "pöhköä", asialla ovat olleet Brysselin kautta omia agendojaan ajaneet eri valtioiden "pöhköt" poliitikot. Samat herrat ja rouvat, jotka ajaisivat "pöhköjä" agendojaan kotimaissaan jopa kaksinkertaisella teholla. "Pöhkö" Väyrynenkin on aika hyvin kesytetty Brysselissä, Suomessa hän olisi päässyt "pöhköilemään" paljon pahemmin.

EU ei ole täydellinen, sitä tulee viilata ja parantaa, mutta vaihtehto, eli paluu "vanhaan" Eurooppaan nostaa kyllä ihon kananlihalle ja tukan pystyyn!
 
Olen periaatteessa samaa mieltä, demokratia on puhunut, pulinat pois!

Mutta, mutta
kun nyt on jo useaan otteeseen todistettu, että äänestäjiä johdettiin harhaan ja sitäpaitsi tietoisesti, muuttuu tilanne toiseksi. Kyllä ylemmissä tuomioasteissakin kumotaan alempien tuomioita jos ne ovat perustuneet todistajien valheisiin. Jopa kuolemaantuomittuja on vapautettu, joskus sen on vaan tullut liian myöhään.

En kuitenkaan usko EU:n suhtautuvan kovinkaan myönteisesti mahdolliseen veivaamiseen, Britannia ei nyt ole opettajien lempilapsi! Brexit on exit, tyydyttäköön itseään jos sadomasokismi kerran kiehtoo, tuntuu olevan monen EU-johtajan ajatus.
En tiedä harhan johtamisesta, mutta jos yhden kysymyksiin kuuluvia oli "mikä on EU?" niin kyllä se jo kerro paljon.
Miltä kuulostaisi "Mikä on kurkku?" ja perässä "Haluatko syödä sen?" ..

EUn ongelmia on tiedossa: monen kehitystason valtioita ja kultturinenkin eroaminen.
Mutta on EUssa voimakin. Minusta pitää kuitenkin hakea yhteista etua, eikä sotia keskenään.
Jotenkin minusta tuntuu että EUn hajottaminen on äärimmäisen väärin ja nykytilanteessa jopa vaarallistakin.
 
En tiedä harhan johtamisesta, mutta jos yhden kysymyksiin kuuluvia oli "mikä on EU?" niin kyllä se jo kerro paljon.
Minusta se juuri todistaa mikä on ongelmallista kansanäänestyksessä, suuri osa kansa ei tajua mitä äänestävät ja mikä tulos voi olla.

@Maidan Eihän EU;ta tarvitse hajoittaa, sen pitää vain lopettaa haaveilu eurofederaatiosta ja kaikenlainen pikkuasioiden parissa näpertely ja keskittyä olemaan kauppa- ja tulliunioni.
 
Eihän tätä voi ihmetellä, kiitos Taitolaji linkistä. Yritän ymmärtää miten suurella tunteella jotkut tähän asiaan suhtautuvat:

"Ensin minua itketti, sitten suututti, sitten olin surullinen. Tuntui siltä kuin joku olisi kuollut. Työkaverini tulivat kysymään minulta, miten pärjään eikä pomokaan pyytänyt minua tekemään juuri mitään, Tanja sanoo"

Melkein naurattaa, ihmisiä joiden maailma kaatuu jos demokratia toimii? Maahanmuuttaja joka ei edes kunnioita demokratiaa joka vallinnut satoja vuosia.

Täällä "herrat " jatkavat ala-arvoista ja tarkoitushakuista lainauslinjaansa. Laitetaan nyt kuitenkin hieman laveammin, jotta tekstin varinainen sanomakin käy ilmi.

Ensin minua itketti, sitten suututti, sitten olin surullinen. Tuntui siltä kuin joku olisi kuollut. Työkaverini tulivat kysymään minulta, miten pärjään eikä pomokaan pyytänyt minua tekemään juuri mitään, Tanja sanoo. Maahanmuuttajista valitetaan yhä useammissa vapaa-ajan keskusteluissa myös Tanjan kuullen. (voin hyvin kuvitella, että tuo ajan mittaan häritsee)

Toinen lainaus samasta tekstistä:

Rajantien työpaikalla EU:n edut näkyvät ja tuntuvat. Henkilökunnasta neljäsosa ja opiskelijoista viidennes on EU-kansalaisia. Hänen laitoksensa opiskelijat viettävät usein kolmannen opiskeluvuotensa jossain eurooppalaisessa yliopistossa Erasmus-ohjelman kautta.

 Nyt emme tiedä, mitä syksyllä aloittaville opiskelijoille kerrotaan. Isoin ongelma on kuitenkin tutkimusrahoitus, jota brittiyliopistot saavat omalta valtioltaan keskimääräistä vähemmän. Sen aukkoja on paikattu EU:n tutkimusohjelmilla, joissa Britannia on laajasti mukana, Rajantie sanoo.

Entisessä työpaikkassani usampikin oli suorittanut jatkotutkinnon Britanniassa. Saa nähda miten niiden nyt käy, sillä maksut olivat aiemminkin aika kovat, jatkossa ilmeisesti tuplat.
 
Back
Top