Brexit ja sen seuraukset

Maan poliittinen eliitti ei ajanut EU:n ilosanomaa ennen Brexittiä, eikä se ole myöskään ajanut sitä Brexit-ero-prosessin aikana.

Ilmeisesti tässä tulkitaan Brexit-prosessin tuskaisuus merkiksi siitä, että "Britannian eliitti koettaa estää kansan tahdon toteutumisen"? Päinvastoin. Kyllähän se Britannian eliitti koettaa kovasti asiaa toteuttaa, mutta se nyt vain on tuskaista. Varmaan mm. siksi, koska se on vaikeaa, riskipitoista, voi olla haitallista ja jopa turhaakin. Ei käy kateeksi...

Tässä vielä kiinnostuneille artikkeli nimenomaan britti-eliitin roolista Brexit-kehityksessä.


No ainakin brexit-kampanjan aikana ei jäänyt epäselväksi millä puolella suuri osa poliitikoista ja big busineksen johtohahmoista oli. Totta on kyllä, että Englannissa federalismin ilosanoma ei koskaan ole ollut yhtä auvoinen kuin Verfostadtilla:).

Yksi kipuilun aihe on uskoakseni myös se, että viime parlamenttivaaleissa kaikki puolueet sitoutuivat kansanäänestyksen tulokseen ja se tekee kahta vaikeammaksi vastustaa brexitiä. Sinänsä uskon hetkeäkään epäilemättä että parlamentin enemmistö peruisi brexitin heti jos uskaltaisi.
 
No ainakin brexit-kampanjan aikana ei jäänyt epäselväksi millä puolella suuri osa poliitikoista ja big busineksen johtohahmoista oli.

No poliitikoilla ja bisnesmiehillä oli jotain menetettävää. Eivät vain huomioineet että ne "12 miljoonaa puolalaista putkimiestä" olivat syrjäyttäneet osan kansasta työttömyyteen... ja kun heilläkin on perheet joilla äänioikeus...
 
Brittiparlamentti tosiaan osoitti, että ainakin tästä yhdestä perinteisestä englantilaisesta idiomista ja filosofiasta päästiin yksimielisyyteen Brexitin suhteen.


Todennäköisyydet sekä kovalle Brexitille että uusille vaaleille ja uudelle kansanäänestykselle kasvoivat. Toki myös Mayn ehdotus periaatteessa sai vahvemman aseman, mutta tuskin sitäkään edelleenkään kannatetaan, kun se on kaksi kertaa jo selkeästi tyrmätty.

Tai sitten tätä koko kuviota potkitaan eteenpäin. Prosessi menee holdiin / viivästytetään. Se olisi huono tilanne oikeastaan kaikkien kannalta, mutta olisiko silti vähiten paha?

Kyllähän tässä myös herää vähitellen ihmetys, että minkälaista "rusinat pullasta"-diiliä suhteessa EU:hun britit olisivat oikein edes yksituumaisesti/riittävällä enemmistöllä valmiita hyväksymään? Ongelmahan tässä kokonaisuudessa on, että Leave-kampanja ja äänestystulos rakennettiin valheellisille lupauksille jostain epärealistisesta.
 
Käytännössä brittien päätös lienee jo selvillä. Eikä sille ole oikeastaan edes vaihtoehtoja.

Parlamentti tulee päättämään seuraavan kahden viikon kuluessa että:
1. Britannia osallistuu EU-vaaleihin 23.5.2019, aivan samalla tavalla kuin muutkin jäsenmaat.
2. Samoissa vaaleissa kysytään uudelleen kansalaisten mielipidettä siitä pitääkö erota EU:sta tai jatketaankon jäsenyyttä. (todennäköisesti ei sitova vaan ns. neuvoa-antava kansanäänestys)

Näin EU voi antaa briteille uuden pidennetyn lisäajan. Koska lomakausi on jo ovella niin esimerkiksi syyskuu 2019 loppuun asti. Mahdollisesti vuoden loppuunkin jos näyttää että Britanniassa joudutaan järjestämään myös parlamenttivaalit syksyllä.
 
Government cuts left police retreating from the streets, solving just one in 10 offences and “really struggling” to deal with routine crime, the leader of Britain’s police chiefs has said.

Sara Thornton steps down this weekend as chair of the National Police Chiefs’ Council, after a four-year tenure during which her and her colleagues battled to get the government to recognise cuts were leading to fewer officers and resources to fight crime.

In an interview to mark her departure as NPCC chair and after 33 years of policing, Thornton told the Guardian she wanted to see an end to the blame culture when policing goes wrong and for a recognition that officers were dealing with some of society’s worst problems and not “running libraries”.

Thornton also said the public was noticing the effects of cuts. “We can do the organised crime stuff, the big counter-terrorist stuff, but where we are really struggling is on the routine response to crime. How quickly we get in there, how many people are being investigated and how many people are then being charged or summonsed.
https://www.theguardian.com/uk-news...-thornton-says-she-wants-end-to-blame-culture

“What is happening is that fewer and fewer calls to the police are resulting in the deployment of an officer to the person who made the call.”

She said some of that was due to efficiencies, and changes in public taste to interact online or over the phone. But too much of it was not, Thornton said. “I worry we have crossed the boundary between being efficient and making cuts.”

She said that, unlike hospitals, the police cannot close their doors when overwhelmed by demand.

She said cuts made since 2010 when the Conservatives came to power and when Theresa May was home secretary, insisting police could cut crime with fewer officers, went too far.

Thornton said that “to begin with, you can make efficiencies,” such as selling off old big buildings and forces working better together.

But a vicious circle developed. “The concern is … you end up taking quite a long time to get somewhere, and of course all your evidential leads are disappearing, you are less likely to find witnesses, and therefore less likely to arrest the culprit and therefore we end up with the last set of figures [which] showed that charges and summonses amounted to 9% of all crimes.

“Two things are happening. One is the absolute number of charges and summonses are declining, but also what is happening is the number of crimes is increasing.”

Yksityiset vartijat ovat kasvussa poliisien kadotessa.
 
Noissa oli kiteytetty aika pitkälti asia.

Parasta olisi melkein että Britit eroaisivat. Sitten niiden olisi pakko laittaa sisäiset asiansa kuntoon, kun ei voi enää syyttää "pahaa EU:ta".

Jos Britit laittavat asiansa kuntoon, niin ei sillä ole edes niin väliä, ovatko EU:ssa, vai EU:n ulkopuolella. Todennäköisesti tulevat joka tapauksessa olemaan hyvin kiinteästi EU:n kyljessä.

Parempi toimia kestävältä, totuudelliselta pohjalta.
 
Tämä menee jo huvittavaksi... Suuren valtion parlamenttissa äänestetään ja äänestetään, vaikka lopputulos lienee tiedossa..

Britit eivät todellakaan tule eroamaan EU:sta.

Viimeistään ensi viikolla, ennen ns. määräajan loppumista, parlametti äänestää lopulta:

1. Britannia osallistuu EU-vaaleihin 23.5.2019 aivan kuten kaikki muutkin jäsenmaat..
2. Parlamentti ilmoittaa päätöksestään että tulevan syksyn aikana tullaan järjestämään vaalit jossa kansalaisen saavat uudelleen äänestää EU:n jäsenyydestä.
3. EU:n komissio ilmoittaa jo ensi viikolla uudesta, todennäköisesti vuoden loppuun kestävästä, lisäajasta Britannialle.

Isossa porukassa tyhmyys tiivistyy. Tämä näytelmä on vähintäänkin yhtä typerää kuin parlamentin matkustelu Brysselin ja Strasbourg'in välillä..

Vaikka Suomen SOTE-hanke oli naurettavaa pelleilyä niin osataan sitä kuluttaa aikaa joutavaan selvittelyyn myös Brittien parlamentissa..
 
Esitän edelleen vakavan varoituksen Brexitin perumisesta millään kikkailulla, EU ja muut jotka sitä ajavat eivät ymmärrä mitä pistävät liikkeelle.
 
Noissa oli kiteytetty aika pitkälti asia.

Parasta olisi melkein että Britit eroaisivat. Sitten niiden olisi pakko laittaa sisäiset asiansa kuntoon, kun ei voi enää syyttää "pahaa EU:ta".

Jos Britit laittavat asiansa kuntoon, niin ei sillä ole edes niin väliä, ovatko EU:ssa, vai EU:n ulkopuolella. Todennäköisesti tulevat joka tapauksessa olemaan hyvin kiinteästi EU:n kyljessä.

Parempi toimia kestävältä, totuudelliselta pohjalta.

Eihän Brexit tietysti mikään malliosoitus ole itsenäisen päätöksenteon tarpeesta, jos eivät saa yhtään mitään päätetyksi.
 
Eihän Brexit tietysti mikään malliosoitus ole itsenäisen päätöksenteon tarpeesta, jos eivät saa yhtään mitään päätetyksi.

Ironista asiassa on myös se, että englantilaisten eroaminen EU:sta saattaa pahimmillaan vieläpä johtaa P-Irlannin ja Skotlannin eroamiseen Yhdistyneistä Kuningaskunnista. Siinä englantilaiset olisivatkin sitten tosi itsenäisiä, mutta myös aika yksinäisiä.

28867

Tässä yksi asioita ymmärtämään auttava haastattelu.

 
Alkaa olla jo aika lähellä Schrödingerin Iso-Britannia.
 
Back
Top