Brexit ja sen seuraukset

Tuollaiset talouden tuomiopäivän ennustukset ovat silkkaa poliittista tarkoitushakuista propagandaa. Samaa sarjaa kuin vaikkapa talousnobelisti Krugmanin väitteet ennen 2016 vaaleja, että Trumpin valinta tuhoaisi talouden.
Ei yksittäisen tehtaan kohtalon ennustaminen mikään tuomiopäivän ennustus ole. Sen sijaan se on totta, että Brexitistä epätoivoiset eurofiilit ovat esittäneet naurettavan negatiivisia ennustuksia.

Krugman suhtautuu Yhdysvaltojen politiikkaan turhan emotionaalisesti, vaikka älykäs mies onkin.
 
Krugman on oikeassa. USA:n asema maailman talousmarkkinoilla tulee väistämättä heikentymään.
Krugman on sittemmin korjannut näkemystään ja todennut Yhdysvaltojen talouden olevan vahva. Yhdysvaltojen asema tulee pienenemään, koska Aasia vaurastuu. Samoin kyllä käy Euroopallekkin ja on käynyt vuosi toisensa perään.
 
Juuri näin se menee. Tulevaisuudessa kuluttajamarkkinat kasvaa väestön lisääntyessä eniten Aasiassa ja Afrikassa. Samalla kun USA sulkee omia kotimarkkinoitaan se asettaa itselleen esteitä viennin osalta. Muurit, raja-aidat ja tullit toimii samalla tavalla kumpaankin suuntaan.

EU:n on syytä hoitaa kauppapolitiikkaansa viisaammin kuin USA jos halutaan että unionin jäsenmaat pärjäävät vientimarkkinoilla myös tulevaisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

Tiedätkö miten käy sille, joka kilpailee orjan kanssa?

Kiinan tuonnille olisi pitänyt asettaa rajoituksia jo ainakin 15 vuotta sitten.
 
Niitä muureja ja tulleja ovat muut asettaneet enemmän kuin Yhdyvallat jo aikaisemmin, ihme että ovat jaksaneet näinkin kauan ottaa turpaan kaupassa.
 
Tiedätkö miten käy sille, joka kilpailee orjan kanssa?
Kiinan tuonnille olisi pitänyt asettaa rajoituksia jo ainakin 15 vuotta sitten.
Kiinan nousu taloudessa on parasta mitä länsimaille voisi tapahtua. Se pakottaa kaikki kehittämään uusia ja kilpailukykyisiä tuotteita ja ratkaisuja.
Tämä sama on vastauksena tuohon kysymykseenkin..joskus sanottiin että sinkkiämpäreitä tekemällä emme pärjää kilpailussa..

Jos lännessä, tai vaikkapa Suomessa, ei riitä tarpeeksi järkeä kilpailukykyiseen tuotantoon niin voi, voi.
Fiksut pärjää aina. Olipa sitten kysymys valtiosta tai yksityisestä ihmisestä.

Mutta kuten olen aina sanonut niin saa olla toista mieltä..
 
Kiinan nousu taloudessa on parasta mitä länsimaille voisi tapahtua. Se pakottaa kaikki kehittämään uusia ja kilpailukykyisiä tuotteita ja ratkaisuja.
Tämä sama on vastauksena tuohon kysymykseenkin..joskus sanottiin että sinkkiämpäreitä tekemällä emme pärjää kilpailussa..
Riippuu kontekstista. Lyhyellä aikavälillä taloudellisessa mielessä Kiina on ollut (ja on yhä) länsimaille hyvä halvan tuotannon tarjoaja. Ihan vielä ei kuitenkaan kai sellaisesta ole näkynyt merkkejä, että Kiina olisi alkanut jyrätä länsimaisia toimijoita ns. reilussa kilpailussa.

Kiinan taloudellisen nousun merkittävä varjopuoli on Kiinan kommunistisen puolueen valta-aseman lujittuminen ja aggression lisääntyminen, mikä on jo nyt aiheuttamassa ongelmia Hong Kongin, Taiwanin ja Etelä-Kiinan merellä.

En minä siitä erityisemmin yöuniani menettäisi, jos USA, Eurooppa ja niiden lähiliittolaiset (esim. Japani, Australia ja Uusi-Seelanti) ottaisivat selkeästi kovemman linjan ja aloittaisivat uuden kylmän sodan. Esim. täyskielto kaikelle pääomian, tavaroiden ja ihmisten liikkumiselle em. liittolaisten ja Kiinan välillä. Ja kaupan päälle myös kolmannet maat samojen sanktioiden alle, elleivät ne noudata samaa politiikkaa, tyyliin "jos et ole meidän kanssamme, olet meitä vastaan". Ja avoimesti tiedoksi, että saarron purusta neuvotellaan ainoastaan demokraattisesti valitun hallituksen kanssa.

Samaa voisi soveltaa muihinkin vastaaviin. Myös esim. Venäjään, varsinkin jos Putin tosiaan meinaa jatkaa vielä 2024 jälkeenkin vallassa.
 
Taiwan pitää uudelleen tunnustaa lailliseksi hallinnoksi.

Kylmä sota olisi länsimaiden taloudelle pelastus ja tekisi yleisesti hyvää yhteiskunnille määrittää mitä edustavat.
Kiinan kommunistien kanssa oli virhe avata viralliset suhteet samoin kuin ryssien uskominen missään.
 
Riippuu kontekstista. Lyhyellä aikavälillä taloudellisessa mielessä Kiina on ollut (ja on yhä) länsimaille hyvä halvan tuotannon tarjoaja. Ihan vielä ei kuitenkaan kai sellaisesta ole näkynyt merkkejä, että Kiina olisi alkanut jyrätä länsimaisia toimijoita ns. reilussa kilpailussa.

Kiinan taloudellisen nousun merkittävä varjopuoli on Kiinan kommunistisen puolueen valta-aseman lujittuminen ja aggression lisääntyminen, mikä on jo nyt aiheuttamassa ongelmia Hong Kongin, Taiwanin ja Etelä-Kiinan merellä.

En minä siitä erityisemmin yöuniani menettäisi, jos USA, Eurooppa ja niiden lähiliittolaiset (esim. Japani, Australia ja Uusi-Seelanti) ottaisivat selkeästi kovemman linjan ja aloittaisivat uuden kylmän sodan. Esim. täyskielto kaikelle pääomian, tavaroiden ja ihmisten liikkumiselle em. liittolaisten ja Kiinan välillä. Ja kaupan päälle myös kolmannet maat samojen sanktioiden alle, elleivät ne noudata samaa politiikkaa, tyyliin "jos et ole meidän kanssamme, olet meitä vastaan". Ja avoimesti tiedoksi, että saarron purusta neuvotellaan ainoastaan demokraattisesti valitun hallituksen kanssa.

Samaa voisi soveltaa muihinkin vastaaviin. Myös esim. Venäjään, varsinkin jos Putin tosiaan meinaa jatkaa vielä 2024 jälkeenkin vallassa.
Kylmän sodan piirteitä on jo näkyvissä Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodan seurauksena.
 
Juuri näin se menee. Tulevaisuudessa kuluttajamarkkinat kasvaa väestön lisääntyessä eniten Aasiassa ja Afrikassa. Samalla kun USA sulkee omia kotimarkkinoitaan se asettaa itselleen esteitä viennin osalta. Muurit, raja-aidat ja tullit toimii samalla tavalla kumpaankin suuntaan.

EU:n on syytä hoitaa kauppapolitiikkaansa viisaammin kuin USA jos halutaan että unionin jäsenmaat pärjäävät vientimarkkinoilla myös tulevaisuudessa.
Tosin EU:n sisältä löytyy kannatusta protektionismille, kai tiedät tämän? Esim. ranskalaiset ovat hyvin protektionistista väkeä. Yhdysvaltojen ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) karautti eurooppalaiset.
 
Joo katsokaas ranskalaisia tv-ohjelmia. Ei siellä englantia kuulu. Musiikistakin piti olla korkeintaan tietty osuus englanninkieltä. Yksi protektionalistisimmista maista.
 
Halpaa vai kallista?

Samaa paskaa taas, kansantuote supistunut väliaikaisesti mutta eivät joudu enään maksamaan jäsenmaksuja ja välttivät etelänmaiden lainoituksenkin juuri.
Britannia talous tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan nopeammin kuin EU:n jäsenien keskimäärin mikäli uusi globaali romahdus ei tule.
 
Back
Top