Dassault Rafale

Sillä jos uskaltautuisivat purjehtimaan Helsinkiin asti niin pitäisi ostaa pelkästä kunnioituksesta.

Olisi muuten melko kahvit näppikselle -tason turpoveto. Menisi pyyhkimiseksi kaikilla Itämeren rannikkovaltioilla.

Vihreät estäisivät koska atomisäteily... Sinänsä CDG ei mikään mahdottoman iso ole, pienempi kuin useat Helsingissä käyvät risteilyalukset.
 
No eihän lännessä olekaan enää muita tukialuskoneita enää kuin Rafale ja jenkkikoneet. No okei jotain vanhoja Skyhawkeja ja Super Etendardeja mutta ne eivät voi toimia enää jenkkien nykytukialuksilta. Gripen M:stä olisi tarkoitus tosin myöskin tehdä myös USN-yhteensopiva.

Joo, näinhän se on. Gripen M taitaa olla edelleen jäämässä haaveeksi, kun Intiankin valinta näyttää tapahtuvan SH:n ja Rafalen välillä. Rafale M:n kanssa on vaan ilmeisesti sellainen ongelma, että se ei mahdu Bakun Admiral Gorshkovin INS Vikramadityan hissiin. Dassault on kehitellyt ratkaisun, jossa siipien kärkien ripustimet voidaan irroittaa jolloin kone juuri ja juuri mahtuu, mutta kuulostaa aikamoiselta viritykseltä.
 
Joo, näinhän se on. Gripen M taitaa olla edelleen jäämässä haaveeksi, kun Intiankin valinta näyttää tapahtuvan SH:n ja Rafalen välillä. Rafale M:n kanssa on vaan ilmeisesti sellainen ongelma, että se ei mahdu Bakun Admiral Gorshkovin INS Vikramadityan hissiin. Dassault on kehitellyt ratkaisun, jossa siipien kärkien ripustimet voidaan irroittaa jolloin kone juuri ja juuri mahtuu, mutta kuulostaa aikamoiselta viritykseltä.

Eivät sentään sahaa siipiä, kuten F-15:n kehitysprosessissa tehtiin....

http://aviationarchives.blogspot.fi/2014/12/the-saga-of-f-15-wing-tips-to-clip-or.html

Jack Abercrombie was in the middle of this problem and had these words:“The attached document describes the buffet problem and the solution. Not noted is the fact that the first "clipped tip" for the airplane was achieved at Edwards in the dark of night by sawing off the tip, smoothing the ragged edges with wooden tips and duct tape. And, it worked wonders! The alternative was to incorporate a combination of strakes and fences (a St. Louis developed configuration)--unfortunately, the alternative resulted in too much drag to be viable. Both configurations are shown in the above sketches.”
 
Mielettömän hieno kuva, tuolla lisää "ennätyksestä".
Mutta niin vaan taitaa suomikin vielä tällä kierroksella ostaa perinteisiä monitoimi hävittäjiä, eikä lennokkeja... Ei taida tuokaan lennokki projekti olla valmis...
Neuron on vain "technology demonstrator" eikä sellaisenaan ole edes tarkoitettu tuotantoon
 
Rafalen hinta 36:n erässä tuntuu olevan 91,7 M eskoa kappale. Halvempi kuin Rafale 2007 ja EF 2007.
http://www.financialexpress.com/ind...in-2007-here-is-what-officials-claim/1084409/

The sources further added that the weaponry (Euro 710 million), spare parts (Euro 1,800 million), weather and terrain compatibility fits (Euro 1,700 million), and performance-based logistics support (Euro 353 million) made for “additional costs” in the deal.
 
weather and terrain compatibility fits (Euro 1,700 million)

Mitä nämä ovat? Mallinnetaanko Intian ja lähialueiden maasto, jotta Rafale voi suunnistaa sen perusteella?
 
Mitä nämä ovat? Mallinnetaanko Intian ja lähialueiden maasto, jotta Rafale voi suunnistaa sen perusteella?
  • Real time generation of three-dimensional maps for terrain-following above uncharted terrain in blind conditions. The Rafale is the sole new generation combat aircraft to currently propose such a function,
  • Real time generation of high resolution 2D ground maps for navigation updates and detection, identification and designation of ground targets,
:rolleyes:
https://www.dassault-aviation.com/en/defense/rafale/a-wide-range-of-smart-and-discrete-sensors/

Tuonne itse jyvittäisin lahjukset. Kuumaa ilmaa jne. 1,7 mrd€ ;)
 
Air&Cosmos-lehden helmikuun numerossa on sivulta 10 alkaen juttua Rafalen evoluutiosta ja F4-päivityksestä.

http://www.aircosmosinternational.com/media/pmi/5a70845244d7b-tap2580-79329.pdf

BAG34k8.png
 
Olisiko "weather and terrain compatibility fits (Euro 1,700 million)" muunnoksia Hot and High -olosuhteisiin? Aika kallista näköjään.

https://en.wikipedia.org/wiki/Hot_and_high

Ei sinne mitään moottori tms. muutoksia ainakaan ole tehty. Olisko tuo vaan joku käännös- tai kirjoitusvirhe, jostain toisesta lähteestä missä noita samoja lukuja avattiin tuo 1.7 miljardia oli Intian pyytämien muutosten hinta. Niitä on siis kaikkea maan ja taivaan väliltä kypärätähtäimestä aseintegraatioihin.
 
http://www.janes.com/article/78531/india-reveals-cost-of-rafale-procurement

"The Indian government has revealed the unit cost of the Dassault Rafale fighter aircraft it has agreed to procure from France. The disclosure in the Indian parliament by Minister of State for Defence Subhash Bhamre on 12 March follows allegations raised by the political opposition in India that the procurement lacked transparency.
Bhamre said that the unit cost of the aircraft is INR6.7 billion (USD103.12 million). However, he noted that this does not include the costs for India-specific modifications, weapons, and other undefined services."
 
Air&Cosmos-lehden helmikuun numerossa on sivulta 10 alkaen juttua Rafalen evoluutiosta ja F4-päivityksestä.

http://www.aircosmosinternational.com/media/pmi/5a70845244d7b-tap2580-79329.pdf

BAG34k8.png
Siivet-lehdessä oli tarkemmin noista päivityksistä viime kuussa.
Uusi ohjus on Mican pidemmälle kantava versio IR/tutka.

SPECTRAa meinataan kehittää niin että järjestelmä olisi niin herkkä että yksi kone pystyisi kolmiosuuntimaan EM-säteilyä eri muodoissa ja muodostamaan ohjuslaukaisuun tarvittavat parametrit. Nyt samaan tarvitaan 3 koneen yhteistyö.

OSF optimoidaan myös ilmamaaleille.

RBE 2 saa GMTI:n kuten mainitaan ja muuta päivitystä.

Koneeseen ympätään kehittynyttä datalinkkiteknologiaa (häive) joka toimii pitkällä kantamalla (suunnattuna).

AASM saa päivityksen hakupäähän ja pommista poistetaan rakettimoottori koska sitä ei kuulemma juuri tarvita.

Moottoreihin tuo huoltoa ja käyttöikää parantava päivitys(ei tehoa).
 
Back
Top