Dassault Rafale

Rafale on antanut köniin jopa F-22:lle dogfightissa. Tosin F-22 liikehtimiskykyä oli rajoitettu ulkoisin säiliöin. Kun kuuntelee pilotin huohotusta ja älinää niin voi kuvitella miten tiukkaa tuo veivaaminen on.

Onhan noita videoita ollut milloin minkä koneen F-22 pudotuksesta, mutta eikös F-22:n isoin pointti ole että se ampuu viholliset alta kaukaa ja mieluiten ennen kun ne edes havaitsee sen.
 
Näin se on ja kaikki varmaan sen tietävät kuka on kukkulan kuningas edelleen. Video ei kuitenkaan minusta kerro F-22 heikkoudesta vaan Rafalen kyvystä 4-g. koneen haastaa F-22 VVR-taistelussa, jossa F-22 on myös erittäin kova tehonsa ja kääntyvien suihkunsuuntauksen ansiosta. Rafale on kuitenkin paljon monipuolisempi kone kuin pelkästään ilmaherruuteen rakennettu Raptor, vaikka se F-22 kykeneekin kantamaan JDAM:a nykyään. Rafalen vahvuus ja tasaisuus eri asioissa on minusta sen suurin valtti.
 
Mitä taas tulee HX-hankkeeseen, niin painotus lienee kuitenkin sellainen että Rafale ei pääse hyötymään sen monipuolisuudestaan kovin paljoa.
 
Avaisitko tätä hieman lisää? Minusta HX-hankkeessa on lähdetty nimenomaan hakemaan monipuolista konetta vs. DX-hankkeen torjuntahävittäjä.
 
Joo, mutta uskoisin että ilmasta-ilmaan touhu on silti vahvasti ensisijalla.
Onhan se ilmasta maahan -toimintaa tärkeämpi. Mutta unohdat toisaalta, että haluja on erityisen vahvasti mm. ISR-kykyihin. Lisäksi kynnysasekyky on päätynyt ilmavoimiin ja siitä tuskin haluttaisiin luopua Rafalen myötä. Kun se kantaa kotimaassaan viimeistä varoituspuikkoa ennen täyttä ydinsotaa on sen roolitus tältä osin ehkäpä kaikista kypsin.
 
Joo, mutta uskoisin että ilmasta-ilmaan touhu on silti vahvasti ensisijalla.

Näin varmaankin on. Toisaalta jos verrataan muihin eurokoneisiin ja Super Hornetiin, niin onko Rafale tuossa suhteessa jotenkin merkittävästi heikompi? Jos ei, niin tasainen kykyprofiili on ehdottomasti etu verrattuna esimerkiksi "monotoimiseen" Typhooniin.
 
Ketä kiinnostaa "eurokoneet ja SH"? Kyllä tämä valinta tehdään F-35:n ja muiden välillä.
 
F-35 on suorituskyvyltään niin ylivoimainen joka suhteessa, ettei se voi hävitä teknisillä perusteilla, joten vertailua Rafaleen on ihan turha tehdä. Jos F-35 kuitenkin häviää jollakin muulla perusteella, lähinnä poliittisella (lue: huoltovarmuus), katse siirtyy eurokoneisiin ja Super Hornetiin. Tässä jäljelle jäävässä nelikossa Rafale on todennäköisesti erittäin suorituskykyinen vaihtoehto nyt ja ennustettavassa tulevaisuudessa.
 
Tuskin Rafale on kovin vahvoilla, koska pitäisi ostaa kokonaan uudet aseet verrattuna mihin on totuttu.
 
Kauhu näytöslennolla: Heittoistuin paiskasi siviilin ulos hävittäjästä

Ranskalaishävittäjän heittoistuin laukesi nousun aikana.

Ranskan Saint-Dizierin lentotukikohdassa on tapahtunut erikoinen onnettomuus, jossa kaksipaikkaisen Rafale B -hävittäjän siviilimatkustajan heittoistuin laukesi tai laukaistiin kesken nousun.

Asiasta uutisoivan ilmailusivusto The Aviationistin mukaan matkustaja oli 64-vuotias mies.
Hänen kerrotaan loukkaantuneen vakavasti. Ranskan asevoimien tiedottajan mukaan matkustaja on sairaalahoidossa ja hänen tilansa on vakaa.

Kone oli nousemassa harjoituslennolle, kun heittoistuin laukesi ja matkustaja sinkoutui ulos koneesta.
Pilotti loukkasi kätensä ohjaamon kuomuun, mutta onnistui laskeutumaan turvallisesti takaisin kentälle.

Julkisuuteen ei ole kerrottu, oliko kyse esimerkiksi medialennosta.
The Aviationistin mukaan siviilimatkustajat perehdytetään aina huolellisesti ennen hävittäjälentoja.
Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, mihin ohjaamossa ei missään nimessä saa koskea.
Uutisessa huomautetaan, että heittoistuinjärjestelmät ovat myös erittäin luotettavia ja niihin liittyvät häiriöt ovat äärimmäisen harvinaisia.
On siis todennäköistä, että kyseessä oli jonkinlainen vahinkolaukaisu.
 
Kaikki luonnollisesti väittävät edustavansa maailman korkeinta teknistä tasoa ja maallikon on mahdotonta sanoa, kuka on se jonka väite oikeasti pitääkin paikkansa. Esimerkiksi ennen Sveitsin vertailun vuotamista useimmat olivat sitä mieltä että Eurofighter on Rafalea parempi melkein joka osa-alueella. Myös DX-kisassa Hornetin ylivoima niin monella osa-alueella oli jonkunmoinen yllätys asian harrastajille. F-35:n kiistaton tekninen etu on häive, mutta ei ole yhtä selvää onko se muissa suhteissa ylivoimainen.
 
Kauhu näytöslennolla: Heittoistuin paiskasi siviilin ulos hävittäjästä

Ranskalaishävittäjän heittoistuin laukesi nousun aikana.

Ranskan Saint-Dizierin lentotukikohdassa on tapahtunut erikoinen onnettomuus, jossa kaksipaikkaisen Rafale B -hävittäjän siviilimatkustajan heittoistuin laukesi tai laukaistiin kesken nousun.

Asiasta uutisoivan ilmailusivusto The Aviationistin mukaan matkustaja oli 64-vuotias mies.
Hänen kerrotaan loukkaantuneen vakavasti. Ranskan asevoimien tiedottajan mukaan matkustaja on sairaalahoidossa ja hänen tilansa on vakaa.

Kone oli nousemassa harjoituslennolle, kun heittoistuin laukesi ja matkustaja sinkoutui ulos koneesta.
Pilotti loukkasi kätensä ohjaamon kuomuun, mutta onnistui laskeutumaan turvallisesti takaisin kentälle.

Julkisuuteen ei ole kerrottu, oliko kyse esimerkiksi medialennosta.
The Aviationistin mukaan siviilimatkustajat perehdytetään aina huolellisesti ennen hävittäjälentoja.
Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, mihin ohjaamossa ei missään nimessä saa koskea.
Uutisessa huomautetaan, että heittoistuinjärjestelmät ovat myös erittäin luotettavia ja niihin liittyvät häiriöt ovat äärimmäisen harvinaisia.
On siis todennäköistä, että kyseessä oli jonkinlainen vahinkolaukaisu.

Heittoistuimissa oli kaksi laukaisukahvaa? Yksi jalkojen välissä ja toinen on se kahvapari pään takana? Veikkaan, että tyyppi kurotteli jotakin tuohon alemman kahvan alueen suuntaan ja oli esim. pudottanut jotakin, niin tämä koetti samalla nähdä alas. Joten pää ei ollut pystyssä istuimen lauetessa, joten voi olla melkoisen varma, että tyyppi on tosiaankin "vakavasti loukkaantunut".
 
Tuskin Rafale on kovin vahvoilla, koska pitäisi ostaa kokonaan uudet aseet verrattuna mihin on totuttu.

Tätähän usein sanotaan, mutta kuinka iso ongelma se sitten käytännössä olisi? Lähes kaikissa muissakin vaihtoehdossa aseistus menisi enemmän tai vähemmän uusiksi, samoin kuin infrastruktuuri, koulutus- ja ylläpitöjärjestelmä ja doktriini ym. Tuskin Rafalea edes harkittaisiin, tai Dassault jättäisi tarjousta, jos sen erilaisuus olisi ylitsepääsemätön ongelma.
 
Tuskin se sinänsä on ongelma koska paljonkaan Hornetin aseistuksesta ei muutenkaan siirtyisi HX-koneelle. Mutta luultavasti ei-amerikkalaiset aseet tulevat kyllä kalliimmaksi.
 
Heittoistuimissa oli kaksi laukaisukahvaa? Yksi jalkojen välissä ja toinen on se kahvapari pään takana? Veikkaan, että tyyppi kurotteli jotakin tuohon alemman kahvan alueen suuntaan ja oli esim. pudottanut jotakin, niin tämä koetti samalla nähdä alas. Joten pää ei ollut pystyssä istuimen lauetessa, joten voi olla melkoisen varma, että tyyppi on tosiaankin "vakavasti loukkaantunut".
Kuulostaa kyllä pahalta
 
Back
Top