Dassault Rafale

Rafael ”superior” Suhoihin verrattuna sanoo Intia.

Tietenkin on, siinähän on kaikki järjestelmät uudempaa tekniikkaa kuin MKI:ssa. Intian kokonaistilaus Su-30:lle on 272 kappaletta, mikä on varsin tolkuton määrä (enemmän mitä USAF tilasi Strike Eagleja) joten tuskin Rafale vaikutti niiden tilausmääriin. Joskus kyllä väläyteltiin että kokonaismäärä voisi noussa yli 300:n mutta liekö sitä koskaan vakavasti harkittu. Iso ja raskas kone on kallis ylläpitää.
 
Vasta viime vuonna meidän Dragon Shield Casa saavutti FOC:n, joten ei varmaan ihan heti tarvita toista SIGINT-konetta.

 
Tämän fiilistelyvideon kohdassa 02:27 näkyy harvinaisen hyvin Rafalen ilmajarrutus eri siivekkeiden yhteistyönä; en muista sitä näin selkeästi esitetyn aikaisemmin:

Tässä taasen voi ihastella M0.9+ vauhdissa syntyviä paineaaltosumuja ohjaamosta käsin, sitäkin näissä esittelyvideoissa aika harvoin näkyy:
 
Viimeksi muokattu:
mukaan noin 4.16milj€ vuodessa. Ranskan koko fliitin (147 konetta) ylläpito maksoi viime vuonna 611 miljoonaa euroa. Tällä tavoin laskemalla Suomen 64 konetta maksaisi noin 266 miljoonaa euroa vuodessa. Vertailun vuoksi nykyisen Hornet-kaluston käyttökustannukset ovat noin 200 miljoonaa euroa ja HX-ehdokas ei saisi hirveästi mennä sen yli. Tämän perusteella tiukkaa siis tekee. Eri maiden lukemat eivät välttämättä ole vertailukelpoisia tässäkään, ja lisäksi tuossa on mukana laivastonkin koneet.
Nyt kun tähän liittää mukaan tuon Ruotuväen jutun, jossa HX:n vuosittaiseksi käyttökustannukseksi on rajattu 250 miljoonaa euroa, näyttää se aika hyvältä näiden Rafalen lukujen varjossa, jos Rafaleen siis päätyisimme. Toisaalta PV on sanonut, että eivät ole törmänneet julkisuudessa lukuihin, jotka vastaavat PV:n omia. Mutta näillä luvuilla näyttää siltä, että Rafale olisi vahvoilla kustannustehokkaana ja suorituskykyisenä vaihtoehtona.
 
Vago Muradian esittelee Rafale B:ä. Pari mielenkiintoista seikkaa näkyy videolla selkeästi eli ARF-podi hose and drogue letkulla ja 1000 kg:n AASM-pommiversio. Siinä voi olla samalla penetrator-kärki, koska kaula on aika pitkä.

Rafalessa on poikkeuksellista myös että koneessa on varta vasten kehitetyt Reco NG-tiedustelupodi ja tuo uusi Talios maalinosoituspodi.
 
Toivottavasti saamme tietää jotakin uutta Dassaultin mediapäivänä. Vaikka esimerkiksi järjestelmässä tarjottuja aseista. Kiinnostaisi kovasti tarjotaanko meille Exocet-ohjusta. Sillä voisi poistuvaa rannikkotykistöä jonkun verran paikata.
 
Näyttivät olevan IS:n videon perusteella kaksipaikkaisia molemmat tänne saapuneet, syystä tai toisesta, toisin kuin EF:t.
 
Toivottavasti saamme tietää jotakin uutta Dassaultin mediapäivänä. Vaikka esimerkiksi järjestelmässä tarjottuja aseista. Kiinnostaisi kovasti tarjotaanko meille Exocet-ohjusta. Sillä voisi poistuvaa rannikkotykistöä jonkun verran paikata.

Kauppalehdenkin jutussa luki että periaatteessa kaikki tuetut aseet ovat mahdollisia Suomeen paitsi ydinpommit.
 
HX Challengen toinen testijakso on alkanut. Testaus- ja todennustapahtumaan osallistuu 20.-28. tammikuuta ranskalainen Dassault,
joka toi tänään kaksi Rafalea Satakunnan lennostoon Pirkkalaan.

On niin talvisen näköistä :)
Samankaltainen tilanne kun sillä saksalaisella laivalla jonka piti tulla Pohjanlahdelle jääkokeisiin mutta jäätä onkin vasta Tornion edustalla.

Mutta hienoja kuvia koneista.
 
Kuulen foorumilaisten riveistä pettymyksen huokauksen

No, se olisikin outoa, jos tarjottaisiin ydinpommeja. Eikös Ranskakin ole siirtynyt risteilyohjuksiin moisesta muinaisteknologiasta?
 
Back
Top