Eduskuntavaalit 2019

Vahvasti uskon, että PS ei tule olemaan seuraavassa hallituksessa. Nykypuolue ei ole osoittanut kykenevyyttään ja halukkuuttaan kompromisseihin ja mikään muu puolue ei lähde mukaan toteuttamaan näitä Tynkkysen ja Hakkaraisen fantasioita. Ja niihin lopulta puolueen kannatus pohjautuu.
 
Persujen ketutushirviö voitti vaalivideokisan 6-0

TEHNYT JUSSI JUHANI KUOSMANEN, 27/03/2019


Katsoin persujen ketutushirviöstä kertovan vaalivideon. Katsoin myös kokkareiden, kepulien ja demujen vastaavat. Ei ihme, että vain persujen tekeleestä nousi häly.

Mitä hälistävää siinä muka olisi, että Petteri Orpon tekomöreä ääni on yhdistetty Lasse Virenin ikivanhaan kaatumiskuvaan? Voiko kliseisempää olla? Voi. Klipillä näytetään myös heinäntekoa ja talvisodan sotilaita. Onpa raikasta kerrontaa. Ja ettei katsoja vain ikävystyisi, mainitaan myös sotakorvaukset. Ainoastaan luutnantti Lammio puuttuu.
Silloin kokoomuslaiset arvot olisivat kasassa: tärkeily ja taantumus.


Vakavasti: Kenen paakkuuntuneista aivoista tuollainen putkahti? Eivätkö nuo jo ole niin kuluneita juttuja, että vain Suvivirsi ja Maamme-laulu puuttuvat?

Kokoomuksen vaalivideo: katso täältä

Entäpä demareiden bussipysäkkimainos?

Jos olisin töissä sen ideoineessa mainostoimistossa, ostaisin häpeissäni bussilipun Itä-Timoriin tai jonnekin. Mainos on kökkö ja nolo. Menee osapuilleen näin:
Ihmisiä värjöttää bussipysäkillä. Ohi hurahtaa taksi. Ville Niinistö todennäköisesti. Taksikohtaus lienee päätynyt mainokseen vahingossa. Niinistö ajelee kansan piikkiin niin paljon mittariautolla, että vilahtanee kutsumattomana joka toisessa Helsingissä kuvatussa videossa. Anteeksi, eksyin aiheesta…

Siis ihmisiä pysäkillä. Joku vanhempi äijä puhuu itsekseen ilmastonmuutoksesta - ja köhii samalla paikalle kurvaavan demaribussin pakokaasuja! Just. Muutkin pysäkillä seisovat puhuvat itsekseen. Ehkä hekin saivat niin tömäkän annoksen katkuista, että panee höperehtimään. Tai sitten on kyse jonkin sortin potilaskyydistä.

Änkeävät kyytiin. ”Meillä taitaa olla sama suunta”, sanoo kuljettaja Antti Rinne reippaasti. Hehheh, että kuulostaa aidolta. Sitten bussi jatkaa iloisena kohti sosialismia.
Jostakin syystä minulle tuli mainoksesta mieleen vanha vitsi: Haluan kuolla unessa niin kuin isäni, en kirkuen kuten hänen matkustajansa.

Demarien vaalivideo: katso täältä

Keskustan mainosta en halua mollata. Sen musiikki on niin uskomattoman kaunista. Haluaisin tanssia biisin yksin metsässä. Ehkä tanssinkin, kunhan tulee kunnon hankikanto. Myös sanat ovat itkettävän herkät: ”Minä rakastan tätä maata, se on karu ja kaunis niin…” Niin rakastan minäkin. Varsinkin sen hiljaisia metsiä ja soita. Joskus niin paljon, että ihan koskee.

Mutta mainos menee harakoille. Tiedän nimittäin, etteivät nykyajan kaupunkilaiset edes ymmärrä niitä tuntemuksia, joita biisillä halutaan herätellä. He eivät liiku metsissä eivätkä varsinkaan tanssi siellä. Niinpä mainos ei aiheuta hälinöitä mediassa vaikka pitäisi.

Keskustan vaalivideo: katso täältä

Sitten se persujen tekele…

On helkutin hyvä. Jos keskustan videon biisi jätetään huomioimatta, niin persut ovat tuottaneet todella hyvää viihdettä. Aivan omassa luokassaan. Osuvaa parodiaa ja sarjakuvamaista kerrontaa, joka viihteen keinoin puhuu juuri siitä, mistä tässä maassa ei saisi puhua. Aivan huippu.

Ymmärrän siitä nousseen kohun. Se perustuu kateudesta kumpuavaan ihmisvihaan: Miten rahvaan edustajat, jotka eivät osaa kirjoittaa edes sanaa isänmaallinen oikein, onnistuivat tekemään tuollaisen? On väärin, että persvakomiehet onnistuivat siinä, missä kunnianarvoisa puolue-eliitti sai aikaiseksi vain surkeita sätöksiä. Ketuttaahan se.

Perussuomalaisten vaalivideo: katso täältä

Jussi Juhani

https://www.lue.fi/blogit/blogit/persujen-ketutushirvio-voitti-vaalivideokisan-6-0/
 
Vahvasti uskon, että PS ei tule olemaan seuraavassa hallituksessa. Nykypuolue ei ole osoittanut kykenevyyttään ja halukkuuttaan kompromisseihin ja mikään muu puolue ei lähde mukaan toteuttamaan näitä Tynkkysen ja Hakkaraisen fantasioita. Ja niihin lopulta puolueen kannatus pohjautuu.

Halukkuutta yhteistyöhön puuttuu myös kentältä joten vaikeaa tulee olemaan jos haluaa sinipunaa tai vaihtoehtoisesti sinivihreää muodostaa.

SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton tukijat kaipaisivat näistä puolueista muodostettua punavihreää hallituspohjaa. Perussuomalaisten kannattajille ei taas kelpaa kumppaniksi oikein mikään puolue.
 
Keskisuomalaisen pääkirjoitus on tärisyttävä...(tietenkin se on maksumuurin takana)

Nimellä
Pekka Mervola

Voiko maahanmuutto pelastaa eläkkeet?
Haluammeko kilpailla maailman osaavasta työvoimasta? Se vaatisi valtavia muutoksia. Niihin tuskin on suomalaisilla halukkuutta.

Työssäkäyvien eläkemaksut kääntyvät vuoden 2050 jälkeen kovaan nousuun, jos maahan ei synny paljon nykyistä enemmän lapsia tai muuta maahanmuuttajia.Eläketurvakeskuksen viikko sitten julkistamien lukujen mukaan palkkatuloista 30 prosenttia pitäisi tulevaisuudessa käyttää eläkemaksuihin. Nykyisin eläkemaksuihin menee 24 prosenttia tuloista. Osuus pysyy alle 25 prosentin kaksi vuosikymmentä.Syntyvyyden lasku muuttaa Suomea. Esimerkiksi tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana maamme väkiluku kasvoi vain 245 ihmisellä. Ilman maahanmuuttoa väkiluku olisi laskenut lähes 2 300 ihmisellä. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana kuoli yli 2 000 suomalaista enemmän kuin syntyi.Suomen luonnollinen väestökasvu on pysähtynyt ja kaikki kasvu tulee maahanmuutosta.Maamme…

...

Jos maahanmuutto kaksinkertaistettaisiin nykyisestä noin 15 000 tulijasta noin 30 000 ihmiseen, sen vaikutus väestörakenteeseemme olisi mullistava.
Vuonna 2050 Suomessa olisi 1.4 miljoonaa ulkomailla syntynyttä ja heidän osuutensa väestöstä olisi 22 prosenttia. Siis yli joka viides suomalainen olisi syntynyt muualla kuin Suomessa. Suomslainen katukuva ja kulttuuri muuttuisi silloin hyvin toisenlaiseksi.
...
Jos haluaisimme turbottaa suomen talouskasvua maahanmuutolla ja turvata eläkejärjestelmän toimivuuden, se vaatisi, että Suomeen muuttaisi koulutettua ja osaavaa väestöä. Pakolaisten ja Eurooppaan haluvien maahantulijoiden avulka näin ei tapahtuisi. He olisivat enemmän kustannuksia kuin veronmaksajia yhteiskunnalle.

...

Väestönkasvu maahanmuuton avulla aiheuttaisi Suomessa kipeitä muutoksia. Ehkä olisikin parempi hyväksyä se, että väestömäärämme ei kasva ja sopeutua siihen.
•Kirjoittaja on päätoimittaja

Lainaus huoltoaseman Keskisuomalaisesta
 
Ei tilannetta ainakaan paranna se, että haalitaan lisää täyden asumistuen nauttijoita..

Sellanen Lahden kokoinen kaupunki rakennettu lisää heidän majoittamiseksi pk-seudulle. Me tienataan. Vai maksetaan.
 
Saatetaan olla kesällä tilanteessa, että hallitus on muotoa SDP+VIHR+VAS+RKP+KD.

Enpä usko. Vaikka SDP saisi 22% ja piiperöt 18% niin vassarit eivät silloin saisi kuin 8-9%. Tuollainen porukka jäisi liian paljon RKP:n ja KD:n varaan. Minkä lisäksi en usko Sossujen ja piiperöiden saavan yhteensä 40%.

Minä veikkaan sinipunaa edelleen.
 
Enpä usko. Vaikka SDP saisi 22% ja piiperöt 18% niin vassarit eivät silloin saisi kuin 8-9%. Tuollainen porukka jäisi liian paljon RKP:n ja KD:n varaan. Minkä lisäksi en usko Sossujen ja piiperöiden saavan yhteensä 40%.

Minä veikkaan sinipunaa edelleen.
Kovinkaan paljoa parempaa hallituspohjaa Petteri Orpo ei olisi voinut saada omalle valtionvarainministerikaudelleen. Haluaisiko mies jatkaa kyseisessä tehtävässä toimittamassa voimakkaan vasemmistolaista politiikkaa? Kuten sixpackin aikaan, niin sopeutustoimet olivat puolet menoleikkauksia ja puolet veronkorotuksia. Demarin korvaan kuulostaa oikeudenmukaiselta, mutta haitallista maan taloudelle.
 
Kovinkaan paljoa parempaa hallituspohjaa Petteri Orpo ei olisi voinut saada omalle valtionvarainministerikaudelleen. Haluaisiko mies jatkaa kyseisessä tehtävässä toimittamassa voimakkaan vasemmistolaista politiikkaa? Kuten sixpackin aikaan, niin sopeutustoimet olivat puolet menoleikkauksia ja puolet veronkorotuksia. Demarin korvaan kuulostaa oikeudenmukaiselta, mutta haitallista maan taloudelle.

Mieluummin kokkareet ovat hallituksessa puolustamassa kaverikapitalismia kuin sen ulkopuolella katsomassa sen purkamista. Lisäksi kokkareilla on salainen ase eli virkamieskunta joka on monin olennaisin osin kokoomusmielistä.

Eikä tuossa paljon muita realistisia vaihtoehtoja nähdäkseni ole kuin sinipuna jos vaalit menevät yhtään ennusteiden mukaan. Kepu ei lähde hallitukseen jos tulos on todella surkea. Persuja ei haluta vaa'ankieliasemaan mutta piiperöt kelpaavat sekä sossuille että kokkareille. Siihen päälle RKP jolle käy kaikki kunhan pakkosvenskaan ei kosketa (ja saavat Vaasan päivystyksen) ja mahdollisesti KD lisäksi jotta piiperöt eivät pääse liian selvään pelipaikkaan. Jos tuolla kombolla saadaan 58-60% niin uskon sen kelpaavan sinipunalle.
 
Tutkijat: Perussuomalaisten vaalivideo toimi kohun logiikkaa hyödyntämällä, levityksessä apuna videon paheksujat
Viime viikolla julkaistu video on kerännyt jo reilusti yli neljännesmiljoona katselukertaa.
Vaalikampanjat
27.3.2019 klo 21:05
 Youtubesta otettu kuvakaappaus, jossa näkyy pysäytyskuva perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjavideosta (V niin kuin ketutus).

Youtubesta otettu kuvakaappaus, jossa näkyy pysäytyskuva perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjavideosta (V niin kuin ketutus).Lehtikuva
17-6372357f4a79a13ed3.png

Tekijät(3 henkilöä)
Jaa artikkeli Facebookissa2
Jaa artikkeli Twitterissä
Jaa artikkeli Whatsapissa


Perussuomalaiset julkaisi Youtubeen vaalivideonsa(siirryt toiseen palveluun) V niin kuin ketutus viime keskiviikkona 20. maaliskuuta. Sarjakuvan ja fantasiaelokuvan kerrontatapoja hyödyntävällä videolla kansan pettymys korruptoituneeseen eliittiin ja tiedotusvälineisiin saa hirviön muodon, joka kostaa petetyn kansan puolesta.

Videota vastaan syntyi voimakas vastareaktio, jota siivittivät osaltaan viime viikonlopun uutiset vaaliväkivallasta. Videossa kun hirviö oli kolkannut poliittisen eliitin edustajien autonkuljettajan.
Perässä seurasivat pian videon ja kohun uutisointi ja analysointi(siirryt toiseen palveluun)tiedotusvälineissä.

Perussuomalaiset oli hankkinut videon puoliminuuttiselle trailerille esitysaikoja myös Finnkinon elokuvateattereissa. Trailerin esittäminen keräsi kritiikkiä somessa, ja maanantaina Finnkino twiittasi(siirryt toiseen palveluun) puolustavansa suvaitsevaisuutta, sananvapautta ja demokratiaa. Samalla yhtiö kertoi kampanjan päättymisestä tiistaina. Aluksi hyllyttämiseksi tulkittu viesti kuitenkin tarkoitti kampanjan normaalia päättymistä. Finnkinon viesti ehti sekin poikia uutisia ja kohua videon ympärillä.

Me kysyimme tutkijoilta, mistä video ja sitä seurannut kohu rakentuvat. Ja kuka siitä lopulta hyötyy.

Jakaminen on vaalityötä, jakajalla ei väliä
Populismiin erikoistunut tutkijatohtori Tuukka Ylä-AnttilaTampereen yliopistosta pitää perussuomalaisten videota oikeistopopulistiselle puolueelle tyypillisenä.
– Siinä esiintyvät populismin keskeiset hahmot, eli kansa, eliitti ja muukalaiset. Kansa esitetään hyvänä ja kansa on oikeassa. Kansan vihollisia taas on eliitti, eli herrat, jotka videolla esiintyvät naamiot kasvoillaan ja hyysäävät kolmatta ryhmää, eli maahanmuuttajia ja erityisesti turvapaikanhakijoita.
Ylä-Anttilan mukaan videon tarkoituksena on tunteita herättävän vastakkainasettelun lietsominen. Poliittiset vastustajat tekevät populistipuolueen vaalityötä jakaessaan videota, mielellään paheksuvan saatetekstin kera.
Video painelee kaikkia mahdollisia populaarikulttuurin nappuloita.
Dosentti Maria Mäkelä
Videon nouseminen esiin poliittista väkivaltaa koskevan keskustelun yhteydessä oli kuitenkin käänne, johon perussuomalaiset eivät osanneet varautua.
– Hirveän vaikeaa sanoa tässä vaiheessa kääntyykö keskustelu perussuomalaisten eduksi vai heitä vastaan, sillä he eivät tietenkään olleet varautuneet siihen, että tällaisia väkivallantekoja tapahtuisi ja tämä video liitettäisiin niihin.
Viikonloppuna mies yritti käydä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kimppuun Korson maalaismarkkinoilla. Maanantaina taas eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmed (vas.) pahoinpideltiin Helsingin Itäkeskuksessa.
– Joillain tämä yhteys voi herättää vastustusta perussuomalaisia kohtaan, mutta en usko, että tämä on heidän ydinkannattajakunnalleen ongelma. Siellä tätä yhteyttä väkivallantekojen ja videon välillä ei pidetä realistisena.
Ylä-Anttila arvioi, että seurannut keskustelu siitä, pitäisikö videon traileria näyttää Finnkinon elokuvateattereissa vai ei, hyödytti perussuomalaisia.
– Tässä pelataan peliä, jonka säännöt perussuomalaiset on määrittänyt. He pääsevät esiintymään sananvapauden puolustajina. Tämä on sitä vastakkainasettelua, jota videon julkaisulla toivottiin.

Vuonna 2007 kohautti sikaileva porvari
Muut oikeistopopulistiset puolueet Euroopassa ovat Ylä-Anttilan mukaan käyttäneet samanlaista retoriikkaa ja kuvastoa jo pitkään. Ruotsidemokraattien vaalivideossa eläkerahoista kilpailevat rollaattoria työntävä vaaleahiuksinen nainen ja huntuihin pukeutuneet musliminaiset, jotka vievät eläkerahat.

Suomesta yksi esimerkki räväkkään vastakkainasetteluun pohjautuvasta kampanjavideosta on SAK:n vaalimainos vuodelta 2007, jossa näyttelijä Oiva Lohtander esittää mässäilevää porvaria. SAK kuitenkin veti kohun seurauksena mainoksen pois.

Jyrkkien vastakkainasettelujen lietsominen voi olla vaaleissa toimiva taktiikka, mutta politiikan tekemisestä se tekee vaikeaa.
– Politiikan tekeminen tällaisessa Suomen kaltaisessa monipuoluejärjestelmässä on kompromissien taidetta, johon ehdottomuus sopii aika huonosti, Ylä-Anttila sanoo.

Tarinoilla saadaan reaktioita ja somejakoja
Myös kirjallisuudentutkijan mielestä perussuomalaisten video on suoraan populismin oppikirjasta.
Uutta siinä on se, että kerronnassa käytetään populaarikulttuurin aineksia, jotka puhuttavat tuulipukukansan lisäksi nuorempaa äänestäjäkuntaa, sanoo Kertomuksen vaarat(siirryt toiseen palveluun) -projektissa työskentelevä Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtori, dosentti, Maria Mäkelä.
– Video painelee kaikkia mahdollisia populaarikulttuurin nappuloita. Siitä löytyy salaliittoteorioita, pelillisyyttä, dystopiaa, sarjakuvaa ja spekulatiivista fiktiota, luettelee Mäkelä.
Video alkaa ja loppuu kehyskertomuksella, jossa puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho menee kirjastoon ja alkaa lukea sarjakuvaa. Tapahtumat vyöryvät lehdestä, joka alkaa sanoin: "Olipa kerran..." Lopuksi Halla-aho sulkee lehden ja toteaa sen olevan fiktiota: ketutushirviotä ei ole olemassa ja ainoa keino vaikuttaa asioihin on äänestää.
– Fiktion käyttö on todella tehokasta, sillä siihen ei voi koskaan väittää vastaan. Aina voi sanoa, että tämähän on vain mielikuvitusta, Mäkelä sanoo.
– Halla-ahohan on lohkaissut, että pitäisikö elokuvatkin sitten kieltää.
Videon tavoite oli uusien yleisöjen tavoittaminen ja se näyttää onnistuneen.
Mediatutkija Lilly Korpiola
Mäkelä näkee, että videon esittämä tarina on vain yksi viesti. Kertomuksen valta on siinä, että sitä jaetaan, siitä jatkokeskustellaan ja jaetaan yhä uudelleen. Mäkelä kertoo oikeistolaisen Alt-right -liikkeen toimivan vastaavalla tavalla.
– Tarinoilla haetaan reaktioita ja jakoja. Joka kerran, kun toimittaja soittaa ja tutkija kommentoi, pelataan sen pussiin, joka tarinan, esimerkiksi videon, julkaisi, sanoo Mäkelä.
Dosentti Maria Mäkelän mukaan sosiaalinen media demokratisoi kerronnan tavat. Fakta ja fiktio sekoittuvat.
– Kertomuksen vaarat -projektissa olemme havainneet, kuinka ihmiset perustelevat näkemäänsä fiktiota sanomalla, että “Oli tarina tosi tai ei, niin oli tämä tosi hyvä esimerkki.”

Feministit ja punaviherväki levittivät videota ensimmäisten joukossa
Mediatutkija ja tietokirjailija Lilly Korpiola ja viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntija Petro Poutanen ovat tarkastelleet Perussuomalaisten vaalivideon vastaanottoa analysoimalla julkaisun jälkeistä dataa siitä, ketkä videota levittivät ja siihen reagoivat somessa.
Analyysi kertoo, että video nappasi otteeseensa ensin jotkin sinisten vaikuttajat, jotka lähtivät twiittaamaan siitä. Sen jälkeen koukkuun tarttuivat feministit, punaviherväki ja ihmisoikeusaktiivit.
Feministit olivat pöyristyneitä videon naiskuvasta, joka esittää naisen uhrina, äitinä tai prostituoituna. Videota lähtivätkin tahoillaan jakamaan ne, jotka vastustivat eniten sen sanomaa. Näin video levisi myös perussuomalaisten normaalia yleisöä pidemmälle.
– Videon tavoite oli uusien yleisöjen tavoittaminen ja se näyttää onnistuneen, Korpiola toteaa.
Korpiola vertaa tapausta elokuvamarkkinoinnissa käytettyyn keinoon, jossa pari viikkoa ennen ensi-iltaa nostatetaan jonkinlainen kohu. Media tarttuu kohuun ja sen jälkeen näkyvyys on varma.
Tämän päivän mediailmastoa leimaa Korpiolan mielestä kahtiajakautuminen: Eliitti puhisee keskenään Twitterissä(siirryt toiseen palveluun). Sielläkin video nostatti tunteita ja keskustelua pyrittiin myös aktiivisesti herättämään. Kansan medioita ovat puolestaan esim. Facebook, Suomi24, Vauva.fi ja Hommaforum.
– Media sitten nappaa kiinni jomman kumman puolen kannasta ja ajaa joko eliitin tai kansan agendaa.

Petro Poutasen mukaan V niin kuin ketutus aiheutti jo muutama päivä julkaisemisensa jälkeen vahvaa moraalista paheksuntaa. Sen vastareaktioksi nousi ihmettely siitä, eivätkö ihmiset ymmärrä huumoria ja ironiaa.
– Tämä kohukeitto nousi sitten uutisaiheeksi, kun media tarttui siihen. Videon katsojaluvut Youtubessa pomppasivat yhden päivän aikana useilla kymmenillä tuhansilla.
Tätä kirjoittaessa esimerkiksi keskustan kuusi päivää julki ollut vaalivideo(siirryt toiseen palveluun) on katsottu noin 7 500 kertaa. Perussuomalaisten videolle katsojia on viikossa kertynyt runsaat 280 000.

 
Minusta tuo Haaviston Pekka ja Kokkari Pete olisi unelma parivaljakko jatkamaan tätä päivän politiikkaa
kärkitutkaparina.
Voi kun joku keksisi ehdottaa vaikka sokuriveroa. Kansanterveydelle mahtava idea. Muistaakseni jossain olisi "reilu sokerivero ja hyvä kansanterveys tilanne"Jos se nyt koskettaa tässä maailmantilanteessa.
 
Minä en olisi luultavasti koskan katsonut tuota Persujen videota ellei siitä olisi tullut niin iso kalabaliikki. Joten iso kiitos feministeille ja vihervasemmistolle joka pöyristyi siitä.

Ei aivan 1:1 een, mutta kuitenkin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Streisandin_ilmiö

Voi olla persuilta ihan laskelmoitu homma, että kohulla saa näkyvyyttä. Toisaalta voipi olla, että pöyristyjät tekevät vaalityötä sinisin silmin vastakkaisen "kuplan" hyväksi.

Molemmissa tapauksissa mielestäni osoittaa suomalisten tiedotusvälineiden köyhyyden. Onko tämä asia oikeasti kaiken sen saaman näkyvyyden arvoinen?

Onhan tuo tietty äänestäjienkin vika, kaippa se on kiinostavampaa lueskella Dannyn rakkauselämästä, "somekohusta", Stubbin maratoneista, tai linnanjuhlien puvuista, kuin puolueohjelmista.
 
Back
Top