Eduskuntavaalit 2019

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hansai
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Kuten jo olin todennut, kyse on jo tunnetusta tosiasiasta. Mikkonen toisti saman asian, mitä Björn Wahlroos (mm. UPM:n hallituksen puheenjohtaja) oli todennut.

Ja nyt on kuin Mikkonen olisi syyllistynyt ympäristöministerinä valtakunnanpetokseen.

Ihmeellistä touhua...
 
– Ainakin Kemin laajennusinvestointeihin, Wahlroos sanoo Ylelle.

– Sen jälkeen tämä alkaa olla taloudellinen kysymys, koska metsät alkavat löytyä vasta tiettömien taipaleiden takaa. Olen taipuvainen yhtymään niihin poliitikkoihin, jotka sanovat, että sen jälkeen tänne ei enää kovin montaa lisäinvestointia mahdu.
 
Kaidi torppaantui pitkälti EU-tason päätöksen epävarmuudesta.

Parhaillaan on kyllä mielenkiintoista arvuutella onko joku hankkeista olemassa vain torpatakseen muita. Kiinalaiset näyttäisi olevan sellun käyttäjien pönkittämiä (sellun hinta alas tai ainakin ennustettavuutta) kun taas Metsä on maailman suurimpana havusellun tuottajana vahva tuotantopuolen intressi (sellun hinta ylös).

Metsä Groupia yleinen aktiviteetti vaikuttaisi ainakin motivoineen. Sen sijaan esim. Metsän Kemin hanketta on vaikea nähdä ainakaan selkeästi Kemijärven kaatamishankkeena, koska se on entisen toiminnan kasvattamista.

Ei ole toisaalta sanottua etteikö joku muu kuin Metsä perinteisistä ajaisi asemiin jossain näistä kunhan lupa tipahtaa.
Esim. UPM voisi olla kiinnostunut Kuopion hankkeesta.
 
Viimeksi muokattu:
Kaidi torppaantui pitkälti EU-tason päätöksen epävarmuudesta.

Parhaillaan on kyllä mielenkiintoista arvuutella onko joku hankkeista olemassa vain torpatakseen muita. Kiinalaiset näyttäisi olevan sellun käyttäjien pönkittämiä (sellun hinta alas tai ainakin ennustettavuutta) kun taas Metsä on maailman suurimpana havusellun tuottajana vahva tuotantopuolen intressi (sellun hinta ylös).

Ei ole toisaalta sanottua etteikö joku muu kuin Metsä perinteisistä ajaisi asemiin jossain näistä kunhan lupa tipahtaa.
Esim. UPM voisi olla kiinnostunut Kuopion hankkeesta.

Satun sen verran tietämään/tuntemaan teemaa, että Kaidi kaatui (jo alunperinkin) omaan mahdottomuuteensa (monta eri syytä). Ehkä jos EU olisi luvannut jotain erityistä merkittävää tukiporkkanaa, olisi ollut mahdollinen, mutta ei missään normaalissa maailmassa.

Kemijärven hankkeelle toivottaisi onnea. Sinne suunnalle tekisi hyvää.
 
Satun sen verran tietämään/tuntemaan teemaa, että Kaidi kaatui (jo alunperinkin) omaan mahdottomuuteensa (monta eri syytä). Ehkä jos EU olisi luvannut jotain erityistä merkittävää tukiporkkanaa, olisi ollut mahdollinen, mutta ei missään normaalissa maailmassa.
Joo. Aika heikolta näytti bisneslogiikka jo alun alkaen (sellu selkeä bisnes vrt. Kaidin täysin politiikasta riippuvainen biopolttoaine), mutta Haglundia ainakin elätti hetken.

edit: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.264835 (Kaidin emon epäselvyydet Kiinassa sopiva tekosyy ettei tarvitse surkutella, vaikka hanke oli huono)
 
@Mustaruuti Tietäjänä/tuntijana arvele lisää aiheesta. Itse olen haarukoinut UPMia Finnpulpiin mustana hevosena mm. sen kautta, mitä on löydettävissä Henganin ja UPM:n välillä entisestään. Sitä en osaa ollenkaan arvioida miten ko. tuotanto suhteutuisi UPM:n muuhun infraan Itä- ja Keski-Suomessa.

Esim. s. 36
 
En kyllä tunne Umppia niin hyvin. Mutta varmasti Kuopion hankkeelle tekisi selkänoja hyvää. Se on vain sitten kysymys, että millaista kilpailutilannetta eri hankkeiden välillä on. Toivooko Umppi esim. ettei Kuopio toteudu ollenkaan?
 
Yksittäistä linkkiä selvästi suurempi yhteensattuma olisi toki Finnpulp-rahoittaja Björnebergien aiempi Myllykoski-kauppa UPM:lle.

Helposti unohtuu myös, että siellähän on myös se ison firman (Mondi) omistama pieni flutingtehdas vieressä. Niillä on ainakin paikallisesti yhteistyö (sähkö, vedenpuhdistus ym.) 1+1=3 tason selvyys, mutta omistajana...?

Edellisen viestin linkistä: "UPM on toiminut Henganin selluntoimittajana vuodesta 2009. ”UPM on Henganin paras kumppani. UPM on auttanut asiakkaitaan ymmärtämään kestävän kehityksen merkityksen, mikä on jopa arvokkaampaa kuin heidän tarjoamansa tuotetuki ja tekninen palvelu”, Xu toteaa. " :unsure:

Henganilla on puolestaan sopimus liki puoleen Finnpulpin tuotannosta. Joten uskaltaneeko Umppi antaa suurasiakkaansa ohittaa itsensä? :oops:
 
Viimeksi muokattu:
Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaisten etumatka kasvaa – hallitukseen lähtenyt keskusta vajoaa lisää

Eihän näillä tässä vaiheessa ole niin merkitystä mutta ehkä Keskustan hallitukseen pääsy rökäletappion jälkeen näkyy.

On aika typerää kansalaisten taholta nyt osoittaa ns. "kannatusta" Perussuomalaisille kun vaalit ovat jo ohi. Oikea aika olisi ollut kävellä numeronkirjoituspaikalle silloin kun asiasta kysyttiin.
Ihan huuhaa ja myöhäisiä tällaiset kannatusmittaukset.

.
 
Toimittaja kysyy Mikkoselta erikseen sellutehdashankkeista.

Olisiko Mikkosen pitänyt olla siis asiassa täysin hiljaa? "En voi kommentoida asiaa".

Se että hän totesi sen realistisen arvion, että kaikki kaavaillut jättihankkeet tuskin tulevat toteutumaan (Kaidi heti selkeimpänä esimerkkinä), niin siinä ei ole mitään pahaa.

Olisi päinvastoin erittäin kummallista ja hälyttävää, jos hän ei olisi vastannut mitään toimittajan kysymykseen. Siitähän ne huhupuheet olisivatkin lähteneet leviämään.

Ei Suomessa toimita tuolla tavoin.

Avoin keskustelu asioista on kaikilta osin parempi.

On ihan hassua kuvitella, että tämän kommentin perusteella vedettäisiin kaikki liinat kiinni. Kun kyse on joka tapauksessa jo tiedettyjen tosiasioiden toteamisesta ääneen.
Toveri Mikkonen olisi voinut todeta, että asia ei kuulu ministeriölle, vaan yritykset tutkivat itse omat investointi suunnitelmat. Kotimaahan investoiminen on positiivista, koska se mahdollistaa sellun tuotannon ympäristöä kunniottaen ja työntekijöiden oikeuksia polkematta. Puhumattakaan työllistävästä vaikutuksesta.

Mutta ei pystynyt, piti alkaa epäilemään ja puhumaan paskaa asiasta josta ei todennäköisesti ymmärrä mitään.
 
On aika typerää kansalaisten taholta nyt osoittaa ns. "kannatusta" Perussuomalaisille kun vaalit ovat jo ohi
Ne mitään osoita. Niiltä on gallupissa kyselty ja siihen on vaivatonta ja lyhytjänteistä vastata. Jos nyt olisi kampanja ja vaalit niin tuskin kampanja sytyttäisi tai jaksaisivat äänestää sen kummemmin kuin vast´ikään käydyissä vaaleissa.
 
On aika typerää kansalaisten taholta nyt osoittaa ns. "kannatusta" Perussuomalaisille kun vaalit ovat jo ohi. Oikea aika olisi ollut kävellä numeronkirjoituspaikalle silloin kun asiasta kysyttiin.
Ihan huuhaa ja myöhäisiä tällaiset kannatusmittaukset.

Olisivatkohan laskeneet sen varaan, että Kokoomus, Keskusta ja PS muodostaisivat hallituksen? Ja siis siksi äänestivät mitä ovat aina äänestäneet, eli tässä tapauksessa Keskustaa?
 
Tässä nyt tuntuu joiltain unohtavan sellainen mahdollisuus, että on ihmisiä, jotka voivat vaihtaa mielipiteitään. Tiedän, uskomaton ajatus että joku voisi muuttaa mielipiteitään. -> On olemassa ihmisiä jotka eivät äänestäneet tai äänestivät muita kuin persuja, mutta jotka nyt voisivat äänestää persuja.

Hallituskauden aikana tehdyt gallupit ovat mielenkiintoisia eikä suinkaan turhia. Niistä saa hallitus ja oppositio palautetta ja on muutenkin mielenkiintoista nähdä miten kannatus reagoi eri asioihin.
 
Selittelyn makua liittyen hallitusohjelman ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan” lauseeseen
”Minä lähden enemmän ajatuksesta, joka kuvaa Suomen puolustuspolitiikkaa: Suomi edelleen tämänkin hallitusohjelman kirjausten mukaan pitää huolta itsenäisestä puolustuksesta. Kun emme ole sotilasliittojen jäsen, puolustus jää meidän omaksi tehtäväksemme,” Haavisto sanoo.

”Yksi puolustuksen tavoite on, että puolustus on niin vahva, että meidän aluettamme ei voi käyttää muiden suunnitelmiin. Vanhassa maailmassa se tarkoitti sotajoukkojen liikennettä, uudessa maailmassa se on myös hybridiuhkia vastaan.”

Haavisto tarkensi vielä, mitä tämä tarkoittaa erityisesti hybridiuhkien kannalta.

”Me emme ole pelinappula, jota joku voi käyttää johonkin tarkoitukseen, vaan meillä on sellainen puolustus, että pystymme pitämään huolta oman alueemme koskemattomuudesta.”
 
Mika Niikko nousemassa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. En tiedä mitä mieltä tästä pitäisi olla. Halla-ahoa toivoin, mutta ilmeisesti on pitänyt paikkoja jakaa jotta herkästi kolhiintuvat egot eivät ala räiskymään.
 
Ei mitään kompetessia tuohon ole, voi tulla mielenkiintoinen puoluekokous.
 
Back
Top