Eduskuntavaalit 2019

Selailin viimiset sivut tästä läpi. Aika matu-painotteiselta näyttää. Protestin makua monella. Jokainen on siitä asiasta omaa mieltään. Osa on enemmän kiihkoissaan ja toiset vähemmän. Mutta mun mielestä on kurjaa jos se on ainut puheenaihe, sillä se ei ole ainoa asia mistä Arkadianmäellä päätetään. Koitin esimerkiksi muutama sivu sitten virittää keskustelua puolueiden nato-kannoista, mutta se homma jäi nopeasti persujyrän alle.

Seuraavalla hallituskaudella Suomi joutuu mahdollisesti hyvinkin nopeiden ja vakavien turvallisuuspoliittisten haasteiden eteen. Tästä pitäisi tietenkin käydä vakavaa keskustelua. EU on hiukan tuuliajolla, Yhdysvaltain asenne Natossa askarruttaa, Trump siivoaa juuri koko turvallisuusvirkamiehistönsä pois, Venäjä, Kiina, terrorismi... olisihan siinä listaa muutakin kuin kiristellä hampaita maahanmuutosta.

Kansalaisten tunnot eivät kuitenkaan nouse yksin maahanmuutosta eikä perussuomalaisten kannatus synny yksin maahanmuutosta. Ilmastonmuutosvouhotus meni kansalaisten mielestä överiksi, vaikka edes persut eivät ole päästövähennyksiä vastaan (erityisesti siellä, missä ne purisivat globaalisti ja ratkaisevasti ilmastoon). Enemmän he ovat hysteriaa vastaan ja haluavat tarkastella keinoja ilman keulimisia tai sitä, että joku menee sidosryhmänsä edunvalvonta edellä ilman globaalia matematiikkaa.

Muut puolueet voisivat kurkistaa peiliin. Kuten Saska Saarikoski kirjoitti: Ellei Halla-ahon ryhmä muuten nouse maan suurimmaksi puolueeksi, joku kilpailijoista ehtii varmaan vielä vaatia jääkiekon kieltämistä ja haittaveroa saunomiselle.
 
On siinä se ero, että Venäjän rajan yli ei ole niin vain tultu sitten talvisodan. Länsirajahan on ollut iät ja ajat auki kaikenmaailman lampsijoille.

Vuonna 1920 poliitikot ajattelivat, että itärajasta tulisi vähän samanlainen kuin Tornionjokilaakson raja, ettei siellä olisi liiemmin mitään systeemeitä. Silloin tuli muuten pakolaisia Karjalasta paljon, ja Joensuun resurssit olivat niukat niiden hoitamiseen. Yksi mies otti asiat puikkoihin Joensuun rajavartiostossa, ja alkoi kehittää toimintaa. Hän oli Erkki Raappana, joka paremmin tunnetaan siitä, että hän laittoi rajan kokonaan kiinni Ilomantsissa kesällä 1944 yhdessä Ratsuväkiprikaatin kanssa. Kyllä rohkealla ja aloitekykyisellä virkamiehellä on merkitystä. Tosin hän sai poliittisen tuen aloittamilleen toimille.
 
Viimeksi muokattu:
Periaatteessa puolueiden vaikeneminen turvallisuuspolitiikasta kyllä oudoksuttaa. Tarkoitan kaikkia puolueita. Venäjällä on vahva strategia Suomen varalta. Siihen kuuluvat toimet kaikilla yhteiskunnan sektoreilla: päätöksenteko, infran pisteiden selvittäminen, talousjärjestelmä, mielipiteet. Aho ja Lipponen ovat osin tämän strategian työkaluja.

Meillä ei ole mitään strategiaa. Ei Rinteellä, Sipilällä, Orpolla eikä Halla-Aholla. Puhumattakaan nyt tästä "koululaiset ilmastolakkoon" -väestä, joka on nielaissut punaisen uistimen.
 
”Ei tuollaisilla tempuilla voi Suomen taloutta hoitaa”
JUHA-PEKKA TIKKA | 09.04.2019 | 07:10- päivitetty 09.04.2019 | 05:43 Verkkouutiset

Kokoomusjohtaja Petteri Orpon mukaan Sdp:n puheenjohtajan yhtälö on mahdoton.
Iltalehden/Alma Median puheenjohtajatentissä nähtiin heti aluksi gallupien kärkikaksikon eli Sdp:n ja kokoomuksen välinen yhteenotto. Kokoomuksen Petteri Orpo haastoi Sdp:n Antti Rinteen.
– Antti, se isoin ongelma tässä, kun katsotaan talouden tilannetta on, että sinun työllisyyslääkkeesi eivät toimi. Ilman parempaa työllisyyttä tämä maa ei pärjää, Petteri Orpo aloitti.
– Sinä esität puolen miljardin kiristyksiä yritysverotukseen, ja samaan aikaan olet lisäämässä pysyviä menoja miljardilla-kolmella, emme vieläkään tiedä paljonko… Se yhtälö on mahdoton.
– Hyvä työllisyyskehitys katkeaa, verotulot heikkenevät, ja sitä kautta me olemme Kreikan tiellä. Tämä, Antti, ei toimi. Sinulla ei ole uskottavaa talouspolitiikan linjaa, Orpo päätti.
Antti Rinne vastasi Petteri Orpon jättäneen huomiotta, että Sdp:lla on ohjelma, jolla liikkuvat menot rahoitetaan. Rinteen mukaan heillä on veropohjaa laajentava ja tiivistävä 1,5 miljardin kokonaisuus.
– Sitten on tulevaisuusinvestointeja, jotka ovat välttämättömiä. On vastuutonta jättää tekemättä koulutukseen liittyviä investointeja, Antti Rinne sanoi.
Petteri Orpo vastasi koulutuksen olevan totta kai tärkeä.
– Mutta kun me tarvitsemme toimia nyt. Meidän yrityksemme tarvitsevat osaajia, nyt. Nämä keinot eivät kertakaikkiaan ole uskottavia. Tämä on täysin mahdoton yhtälö, Orpo sanoi.
– Ja mitä tulee esimerkiksi siihen sinun tulopohjaasi. Siellä on esimerkiksi tämä lähdevero. Se ei ole uutta rahaa yhteiskuntaan. Se on rahan siirtämistä julkisista yhteisöistä budjetin katteeksi, pois eläkevaroista – ei tuollaisilla tempuilla voi Suomen taloutta hoitaa.
Rinne vastasi lähdeveron olevan Elinkeinoelämän valtuuskunnan suosittelema malli ja tarkoittavan ulkomaisten suursijoittajien verottamista.
Antti Rinne sanoi heillä olevan kolmen tason lupauksia.
– Ensimmäinen lupauskokonaisuus on se, joka tulee varmasti toteutumaan. …Sitten on toinen kori sellaisia, jotka ne maksut, tai se kustannus, tulee myöhemmin maksuun, sen takia että niitä ei voikaan laittaa liikkeelle ensi vaalikaudella kaikkia. Sitten (kolmanneksi) on sellaisia jotka eivät maksakaan oikeastaan yhtään mitään vielä tässä vaiheessa, vasta seuraavalla kaudella, Antti Rinne selvitti.
 
KOK, KESK, KD, PS = 49,2%

PS saa gallupeja suuremman kannatuksen. Tämä koalitio olisi selkein ja paras irtiotto sosialismista.
 
RVL:n päällikkö teki sen mitä poliittinen johto, käytännössä RVL:stä vastaava ministeri käski. Orpon on turha yrittää sysätä vastuuta suorittajaportaalle.
Elämme huonoja aikoja, ja meillä on poliittisessa johdossa heikoimpia mahdollisia muka-johtajia. Tätä tosiseikkaa yritetään kääntää nyt pitämällä ilmasto-teemaa ikään kuin verhona edessä, ettei vain kukaan vahingossa kysyisi hankalia asioita, oikeista ongelmista.
 
Tämä on valitettavasti kyllä niinsanotusti jumalan tosi. Taloustaivas synkkenee, ulko- ja turvallisuuspoliittinen ympäristö synkkenee, mutta ei hätää, pää pensaaseen, marssitaan kovaa ilmaston puolesta, niin kyllä se siitä.
 
Haapalalta hyvä kirjoitus

Kun Suomessa on alettu syyllistää maidonjuojia globaalista ilmastokatastrofista, moni kysyy: Onko tässä enää järjen häivää?

Analyysi: Kokoomuksen on nieltävä ylpeytensä, jos mielii hallitukseen demareiden kanssa – keskusta voi iskeä kamalalla tavalla
9.4.201907:00päivitetty 9.4.201907:39
EDUSKUNTAVAALITPOLITIIKKAPUOLUEETVAALIT
894150bc-1053-386b-9d04-96c941565c24

Kahden rintaman sota. Petteri Orpo tulisi toimeen Sdp:n kanssa, mutta kamppailu vihreitä ja perussuomalaisia vastaan vie puolueen voimat. Tuoreimmat gallup-luvut ovat karmeaa luettavaa.PETTERI PAALASMAA

Kokoomus on alkanut pudota lähelle keskikastin puolueita keskustaa, vihreitä ja perussuomalaisia.

Ennen vanhaan, kylmän sodan aikana, Suomen suurimman oikeistopuolueen Kansallisen kokoomuksen päävastustaja oli poliittinen vasemmisto: pohjoismaista sosialismia ajanut Sosialidemokraattinen puolue sekä kommunistinen Skp ja sen vaalipuolue Skdl.

Kokoomus selvisi tästä 1900-luvun suuresta ideologisesta kamppailusta voittajana. Kommunistit katosivat historian roskatynnyriin Karl Marxinterminologiaa käyttääksemme, ja Sdp:kin luopui sosialismista.

Kokoomus on istunut vuodesta 1987 lähtien hallituksessa melkein kuin tatti, vuosia 2003–2007 lukuun ottamatta.

Nyt päättyvällä kaudella kokoomuksen meno on ollut kuoppaista.Alexander Stubbin johtama puolue sai kevään 2015 hallitusneuvotteluissa valtiovarainministerin salkun, mutta hallitustyö alkoi heti nakertaa suosiota. Kenttä alkoi jupista, ja kesällä 2016 pidetty puoluekokous nosti heikoksi arvioidun Stubbin tilalle Petteri Orpon.

Aluksi näytti hyvältä: vaalikauden puolivälissä Orpo nosti kokoomuksen maan suosituimmaksi puolueeksi. Vuoden 2017 kuntavaalitkin menivät melko hyvin.
Orpo ja hänen puoluesihteerinsä Janne Pesonen noudattivat taktiikkaa, jonka mukaan konservatiivit arvostavat rauhallista menoa. Kokoomus ei lähde räyhäämään, vaikka mieli tekisi. Kompromissit erityisesti maakuntauudistuksessa ottivat Orpoa päähän, mutta hän puolusti kiltisti yhteistä linjaa.

Presidentinvaalit tammikuussa 2018 olivat vielä kokoomukselle onnekkaat. Puolueen ehdokas Sauli Niinistö valittiin jatkokaudelle, ja kaiken lisäksi puolueen rahat säästyivät, koska Niinistö oli kansalaisliikkeen ehdokas eikä halunnutkaan puoluerahaa.

Sote- ja maakuntauudistus kuitenkin repi puoluetta sisäisesti. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok) veti mattoa Orpon alta, ja muutama kansanedustaja nousi avoimesti sote-kapinaan.

Tammikuussa 2019 valtakuntaa kohautti ”esperigate”. Yksityisissä vanhusten hoivakodeissa paljastui törkeitä laiminlyöntejä ja ahneutta, jonka monet liittivät mielessään kokoomuslaiseen ideologiaan.

Ei auttanut, vaikka Orpo kuinka vakuutteli kokoomuksen vastustavan voittojen repimistä vanhusten selkänahasta. Kokoomus alkoi pudota lähelle keskikastin puolueita: keskustaa, vihreitä ja perussuomalaisia.

Mikä: Kokoomus
Puheenjohtaja: Petteri Orpo
Haaste vaaleissa: Viime viikkojen ja kuukausien syöksykierre on saatava oikenemaan. Omin keinoin se ei välttämättä onnistu, joten vaalivoitto on mahdollinen vain jos kilpailijat syyllistyvät vakaviin virheisiin.
Kannatus maaliskuun lopussa:15% (Ylen ja Taloustutkimuksen kannatusmittaus 29.3.2019)
Nykyinen paikkamäärä: 38

Ennuste vaalien jälkeen: 32 (Ennusteen laskussa käytetty tuoreinta kannatusmittausta sekä puolueen ns. paikkakerrointa, joka perustuu vuoden 2015 eduskuntavaalien tulokseen. Paikkakerroin ottaa huomioon niin sanotun piilevän äänikynnyksen.)

Hallitukseen päästäkseen kokoomuksen olisi näillä lukemilla nieltävä ylpeytensä ja tehtävä kipeitä kompromisseja sosiaalidemokraattien kanssa. Veroprogressio kiristyy, yksityisten suosiminen sote-palveluissa loppuu ja Sipilän hallituksen tekemiä työelämän uudistuksia perutaan, jos Sdp:n Antti Rinne nousee pääministeriksi.

Mielipidemittauksissa kokoomuksen trendi on ollut laskussa vuoden verran, mutta kuukaudesta toiseen on jopa kolmen prosenttiyksikön heittoja.

Kokoomusta vuosina 1979–1991 johtanut Ilkka Suominen lohdutteli nuorempiaan viime vaalikaudella Kataisen ja Stubbin hallitusten kompastellessa, ettei 18 prosentin kannatusta kannata murehtia, koska se on kokoomuksen luonnollinen pohjalukema. Suomisen omalla puheenjohtajakaudella kannatus oli parhaimmillaan 23 prosentin tuntumassa.

Näihin numeroihin verrattuna kokoomuksen vajoaminen alle 16 prosentin on katastrofi. Puolue voi joutua tyytymään 32 paikkaan, joka merkitsisi kuuden paikan menetystä nykyisestä. Ja mikä kamalinta: vaalipiirien viimeisten paikkojen kaappaajana taitava keskusta nousisi 33 paikalla eduskunnan toiseksi suurimmaksi ryhmäksi ja parantaisi mahdollisuuksiaan hallitusneuvotteluissa.

Kokoomuksen pahin vastustaja ei enää pitkään aikaan ole ollut vasemmisto, vaan se käy kahden rintaman sotaa toisaalta oikeistopopulismia, toisaalta vihreitä vastaan. Puolue on toistaiseksi keskittynyt varsinkin kaupungeissa vihreiden pysäyttämiseen. Kyseessä on usein sukupolvien välinen kilpailu: kokoomuslaisilla vanhemmilla on vihreitä lapsia.

Helsingissä kokoomuksen ja vihreiden yhteistyö on kilpailutilanteesta huolimatta sujuvaa, ja vihreitä on haukuttu kokoomuksen puisto-osastoksi. Ennen pitkää vihreät saattavat nousta pääkaupungin suurimmaksi ryhmäksi, jolloin kokoomusta voisi nimitellä vihreiden elinkeino-osastoksi.

Taistelu Jussi Halla-ahon johtamia perussuomalaisia vastaan on kokoomukselle vaikeampaa. Orpo linjasi jo kesällä 2017 perussuomalaisten hajotessa, ettei Halla-ahon ihmiskäsitys sovi yhteen kokoomuslaisten arvojen kanssa, eikä hallitusyhteistyö ”persujen” kanssa ole mahdollista. Keskustalle perussuomalaiset sopisi kumppaniksi, ja periaatteessa porvaripuolueet voisivat jatkaa nykyistä yhteistyötään vaihtamalla siniset ministerit perussuomalaisiin.

Orpon tuoreimmista lausunnoista voi rivien välistä päätellä, ettei tämä olisi aivan mahdotonta.

”Vaalitulosta pitää kunnioittaa”, Orpo vastasi viime viikonloppuna Talouselämän kysymykseen yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa. Toistaiseksi Sdp:n ja vihreiden yhteenlaskettu vaalivoitto näyttää kuitenkin niin todennäköiseltä, että kokoomuksen on syytä valmistautua punavihreään aikaan.

https://www.talouselama.fi/uutiset/...-tavalla/4e0fae33-78b7-340d-8876-5da1366cefc2
 
Pitipä tämäkin päivä nähdä kun maanpuolustusfoorumin enmmistö hehkuttaa pääministeriksi sivaria eli miestä joka on jättänyt täyttämättä suomalaisen miehen tärkeimmän velvollisuuden isämaataan kohtaan.Terveys syyt ovat itsestä riippumattomat mutta muut motiivit kertovat vastuunpakoilusta.Itselle asvelvollisuuden suorittaminen on ehdoton edellytys ja plussaa tuo jos on suorittanut johtajakoulutuksen.Reserviupseerikoulun suorittaminen jonne pääsemisestä on kova kilpailu antaa perustan myöhempiin tehtäviin .Orpo ja Sipilä ovat reservin kapteeneja.Rinne on ylimatruusi joka ei yllätä.Haavisto ja Halla aho sivareita.Itse nostan asepalveluksen suorittaneen etusijalle työhönotossa.Iltalehden puheenjohtaja tentti jätti Halla ahon seinäruusuksi jonka ratkaisut liittyvät maahan muuttoon jota perussuomalaiset olivat todistamassa hallituksessa.Nyt huudellaan mutta mitä se enään auttaa.Luuletteko oikeasti Halla ahon lyöneen portit rajalla kiinni 2015.Haavistokin esittää kovaa miestä nyt kun olisi lyönyt Venäjän rajan kiinni.Virkamiehet ja oikeuskansleri käyvät läpi ennakkoon tällaiset rajan kiinni laittamisen seuraamukset ja eu säädökset.Suomi ei itse koskaan riko kansainvälisiä sopimuksia on presitentti Niinistö todennut.Jälkiviisaus on helppoa mutta hyödytöntä.Orpon lausunnot miten ratkaisuhin päädyttiin on leimattu valheeksi mutta mistä ulkopuoliset tietävät totuuden.Ylin johto ei voi edes avata kaikkea sitä prosessia joka johti päätökseen pitää raja auki.Nyt eu käytännöt ovat muuttuneet ja tilanne on hallinnassa.Kiristyksiä maahanmuutto lakeihin on epärealistista saada läpi vihervasemmiston vahvistuessa.Lähes kaikki on kuitenkin jo saatu tehtyä ja ongelma ennemminkin on estää vasmmiston ajamat heikennykset.Tärkeintä maan kannalta on katsoa tulevaisuuteen ja vahvistaa maan taloutta sekä työllisyyttä.Silloin asevoimien materiaalihankinnat voidaan täysimääräisinä toteuttaa.
 
Lopeta trollaaminen!
 
jatka vaan, mutta muista vetää henkeä ja lyödä muutama kappalejakokin :love::solthum:
 
Ajatus tuosta maahanmuuttoteemasta vaalien alla, eikös oikeat henkilöt tuosta keskustelemaan olisivat virkaatehnyt sisäministeri
ja Halla-aho. Näytti olleen iltalehden keskustelu asiasta jossa molemmat "olivat oikeassa"
 
Reserviupseerikoulun suorittaminen jonne pääsemisestä on kova kilpailu antaa perustan myöhempiin tehtäviin .Orpo ja Sipilä ovat reservin kapteeneja.
Tähän mennessä annettujen näyttöjen perusteella näiltä herroilta pitäisi riistää sotilasarvo ja alentaa heidät viimeisiksi hylsynlaskijoiksi.
Olen kovin kovin skeptinen sen suhteen, että nuo sotilasarvot olisi ansaittu kovissa kertauksissa. Veikkaan vahvasti, että kh-päivät ovat kertyneet yhteiskuntasuhteilla, maanpuolustuskursseilla ja Lemmenjoki-tyyppisillä kertauksilla.
Enkä tuota RUK:ta hehkuttaisi. Älä koskaan katso arvomerkkejä tai titteliä, katso suoritusta. Siinä mies punnitaan. Ja näissä tapauksissa, köykäisiksi on havaittu.
 
Mr. Orpon kisällinäyte johtamisesta.:facepalm:

Orpo: Kuulkaas kenraali länsiraja pitäisi saada jotenkin hallintaan ja miehiä tarkastamaan matkustusasiakirjoja ja maahantulon perusteita.

Kenu: Alaiset ei tahdo ja ei sitä tuolleen voi sivistysvaltio voi ruveta ihmisten liikkumista rajoittamaan!

Orpo: ööö tota :unsure::unsure::unsure:

Kenu: Oliko vielä muuta? Laita se ovi kiinni kun poistut. Hyvää päivänjatkoa!
 
Back
Top