Talouspolitiikan arviointineuvosto totesi, että halvemmaksi tulee hyväksyä työttömyys kuin yrittää loputtomiin työllistää. (Ammattitaidottoman) pitkäaikaistyöttömän työllistyminen ilman (uudelleen) kouluttautumista tai veronmaksajien työnantajalle maksamaa tukea on epätodennäköistä, jos hänellä ei sitten satu olemaan suhteita. Sekä kouluttaminen että tuen maksaminen on kuitenkin kallista etenkin kun etukäteen ei voi tietää, johtaako rahan satsaaminen pysyvään työllistymiseen.
Työllistämispolitiikkaa tehostaisi, kun työttömiksi nimettäisiin vain ihmiset, joilla on realistiset mahdollisuudet saada työtä. Nyt työttömän statuksella kulkee jos jonkinlaista elämän murjomaa, joihin järjestelmä hukkaa aivan turhaan rahojaan.
Niin ikään pitäisi tehdä poliittinen päätös, tahdotaanko toimintakykyisiä auttaa vai ei. Jos työtön on lähetellyt kolme vuotta hakemuksia työtä saamatta ja tahtoisi lähteä opiskelemaan, niin ehkäpä häntä kannattaisi tukea, jos hänet kerran työelämään tahdotaan. Mutta tahdotaanko?
Työtä on kadonnut viime vuosikymmeninä valtavat määrät, mutta uutta on tullut samaan aikaan tilalle. Tulevaisuudessa todennäköisesti tekniikan kehittyminen hävittää työtä nopeammin kuin uutta syntyy. Silloin järjestelmän perusta on pakko rakentaa uudestaan. Täystyöllisyyden ajatus kuului aikakauteen, kun oli juoksupoikia, pankin virkailijoita tiskin takana ja rahastajia linja-autoissa, mutta nykymaailmassa, jossa ihmiset jonottavat itsepalvelukassalle tehdäkseen itse kassan työn, maksavat pankille siitä, että saavat palvella itseään ja jossa suomenkielistä palvelua tuottavat tekoälyn avulla suomea osaamattomat bulgarialaiset, kaikkien työllistäminen ei ehkä ole enää realismia.
Tokihan työttömille voidaan keksiä kaikenlaista puuhailtavaa, jos siihen tahdotaan veroeuroja käyttää. Se kuitenkin tuppaa tulemaan kalliiksi. Ja kun työttömät rupeavat tekemään töitä osittain tuen varassa, samalla matalan osaamistason työtä ruvetaan siirtämään enemmän ja enemmän veronmaksajien maksettavaksi.