Myös Länsi-Euroopasta löytyy konservatiivisia alueita. Oletko
@Talvela harkinnut Belgiaa? Tuolla varmaan asunnot ovat halpoja; jutun mukaan kantabelgialaiset pakenevat alueelta. Konservatiivisia lähiöitä löytyy Belgian lisäksi muualta Länsi-Euroopasta. Ultrakonservatiiviset arvot tuntuvat kokevan renesanssin länsi-eurooppalaisissa lähiöissä.
"Molenbeekiin pesiytyivät sen sijaan muun muassa
terroristit, jotka päätyivät tekemään iskuja Pariisissa ja Brysselissä.
– Molenbeekin keskusta muuttui sisäänpäin kääntyneeksi paikaksi, johon muutti ainoastaan samanlaista etnistä, uskonnollista ja sosiaalista taustaa edustavia ihmisiä. En tuntenut itseäni enää tervetulleeksi omalla kotikadullani.
Vuoden 2014 lopussa hän päätti muuttaa pois. Syynä oli sulkeutuneen ilmapiirin lisäksi
konservatiivisen islamin yleistyminen.
Voetenin mukaan esimerkiksi naisten pukeutuminen muuttui vähitellen yhä peittävämmäksi, tavalliset kirjakaupat korvautuivat uskonnollisella kirjallisuudella ja alkoholin myynti lähikaupoissa loppui.
– Näin Molenbeekissa yhä enemmän merkkejä myös radikalismista. Työni takia matkustan paljon Lähi-idässä, jossa kuvaan esimerkiksi Taliban-hallinnon jälkiä. En halunnut seurata samanlaisia tarinoita kotikulmillani, Voeten toteaa."
Brysselissä asuva Maria Tyrni on nähnyt, miten kasvavat tuloerot ja epäluulo eristävät ihmisiä yhä enemmän toisistaan. Maahanmuuttajavaltaisilla alueilla suomalaisnainen ei välttämättä ole tervetullut esimerkiksi kampaamoon.
yle.fi