Eränkäynti

Koepystytys ja koepoltto suoritettu.

Pystytys onnistuisi tarvittaessa yksinkin, mutta kahdestaan se oli nopeaa. Ensi kerralla varmasti vielä nopeampaa. Neljä kulmaa kiinni, keskisalko paikalleen, loput kulmat kiinni ja naruilla kiristys. Hyvin simppeli suorite ja naruissa oli hyvin toimivat kiristimet eikä tarvinnut sitoa niin kuin kotimaisten sotilastelttojen kanssa.

Huuva oli helppo säätää sopivaksi ja kiristää pois putken tieltä. Huuvan yhteydessä olevan hyttysverkon pystyi kiristämään putken lämpösuojuksen ympärille. Olisin kaivannut ominaisuutena sitä, että oviaukon hyttysverkon saisi vetoketjuja käyttäen kokonaan irti, mutta olkoot nyt toistaiseksi ennenkuin harkitsen puukon antamista. Kyllä norjalainen näköjään osaa toimivan kotateltan tehdä.

Laitoin kaikki putken palat siten, että yhdistelmän 50 cm lämpösuojus + 48 cm jatkopala yläpuolelle tuli vielä kaksi normaalimittaista palaa. 50 sentin lämpösuojus on juuri sopiva tälle yhdistelmälle, kun putken läpivientiä ei ole.

Kamiina paloi hyvin ja puhtaasti, mutta normaalikokoinen klapi on liian pitkä tuolle ainakin sivusta syötettynä. Tämä oli jo kamiinan mittoja katsoessa odotettavissa. Pohjalla oli tuossa kohtaa jos sen verran sivuluukusta syötettyä, että sormet olisivat varmaan palaneet jos klapia olisi alkanut sovittelemaan yläkautta. Ylipäätään jos pitää sovitella, niin se kertoo kyllä siitä, että normaalimittainen on too big. Eli jos kantopuiden varaan laskee, niin tuo pitää huomioida ja pieniä hieman. Brikettejä ei tullut nyt testattua, mutta täytyy jossain vaiheessa kokeilla meneekö se sujuvasti palotilaan ilman pilkkomista.

Kekäleitä ei oikeastaan jäänyt, vaan avoimeksi jätetty vetoluukku (ja pitkä hormi) takasi sen, että jäljellä oli vain hienoa tuhkaa. Palo oli tosiaan erinomainen ilman suurempia savutteluja. Koemielessä pistin kamiinan mansikaksi pienellä puulla nähdäkseni antaako jokin sauma tai jokin muu paikka tai juttu periksi tai vääntyykö osia lämmön vaikutuksesta. Kamiina on ilmeisesti venäläinen, mutta pieni ennakkoluuloni sikäläisen laadunvalvonnan osalta osoittautui perusteettomaksi ja juontaa todennäköisesti juurensa rasistisiin ajatuksiini venäläisistä. Toki ryssät eivät suinkaan ole alinta kastia minun mittareillani, mutta se ei ole nyt varsinainen pointti. Kamiinan palamisessa tai kestävyydessä ei ilmennyt vähäisintäkään huomautettavaa. Kamiina ei myöskään ollut mielestäni niin rimpula, kuin jostain lähteistä voisi saada kuvan. Sellaista telttakamiinaa en ole nähnyt, jota ei saa esim. potkaisemalla nurin.

Huomautettavaa sen sijaan löytyy siitä, että kamiinan sivussa olevan syöttöluukun käyttö edellyttää sopivaa puukalikkaa tai mieluummin pihtejä samoin kuin päällä olevan luukun käyttö. Vetoluukun ja sivun syöttöluukun lukitusmekanismi on aika paska, koska otepinnat ovat pieniä, ohuita ja heppoisia teräsliuskoja. Kannen otepintana on rautalanka, jonka alla pieni madallus. Noita on mahdoton käsitellä käsin ja vaikea polttopuun kokoisella kalikalla jos kamiina on kuuma. Pihdit ovat tuossa kova apuväline ellei sitten hitsaa pientä jatkoa, johon saa puisen tarttumapinnan. Se tosin lisää ulokkeita ja saattaa aiheuttaa sen, että kamiina ei mene kuljetus/säilytyspussiinsa. Säilytyspussin kuuluminen pakettiin on kiva juttu, jotta mahdollisesti nokinen kamiina ei sotke rinkkaa ja muita varusteita.

Keskisalkoon kiinnittyvä valaisimelle tarkoitettu kiinnike toimi odotetun kaltaisesti ja Motonetistä haettu 7 euron Berg retkilyhty ei ainakaan vielä ehtinyt kärsiä lämmöstä vaan toimii edelleen. Lyhty oli kamiinan nähden keskisalon toisella puolella aika korkealla, jossa se altistuu melkolailla lämmölle, mutta ei tietysti niin paljon kuin suoraan kamiinan yläpuolella. Mieluummin rikon laitteita pihalla kokeillessa kuin maastossa, mutta tämän suhteen ei ilmennyt ongelmaa ainakaan vielä. Saattaa olla, että lamppua tullaan käyttämään todellisuudessa hieman alempana kuin nyt, mutta tarkoitus oli rasittaa sitä kokeilumielessä.

Kamiinan kanssa Nordmarka 6 kotatelttaan näyttäisi mahtuvan mukavasti 3 miestä varusteineen (lue: rinkat, polttopuut, aseet, kaljakeissit yms.) ja 4 miestä ilman varusteita (lue: ei rinkkoja). Kenttäsänkyjä käyttäessä tilaa on ruhtinaallisesti kahdelle miehelle varusteineen ja tuolloin sisälle mahtuisi vielä vaikka retkipöytä. Sotilaallisen käytön osalta pidän majoitetta sopivana ryhmälle, sillä vaikka tuonne ei saa täyttä ryhmää pötkölleen kuin kenties samalla tapaa kuin kekin sulattamossa, niin harvoin telttamajoitukseen joutuva ryhmä voi kokonaisuudessaan samanaikaisesti levätä. Tappituntumalla makuupusseissaan vain pakollisten vermeiden kanssa ja ilman väijyssä olevaa arskaa ja tulivartiomiestä tuo taipuu pienellä ihmistetriksellä ryhmän majoitteeksi.

Ihan jees kokonaisuus ja on varmasti hintansa väärti.
 
Fasaanit rupesivat taas kiekumaan ikkunan alla. Ei muuten haittaisi, mutta kun ulina alkaa puoli tuntia ennen herätyskelloa, niin vähän harmittaa, eikä ole tällä hetkellä lopullisia keinoja asian ratkaisemiseksi.

Myönteisempänä kehityksenä rupeaa metsät olemaan Hämeessä sulina. Lähinnä enää siellä lunta ja jäätä, josta on lumiaikana tampattua ahkeraan. Tietysti jossain kuivempien ojien pohjilla ja auringolta vuorokauden ympäri suojassa olevilta paikoilta valkoista paskaa löytyy. Tuli nopeasti paljon alkuvuodesta, mutta melkein nopeammin on nyt sulanut poies.
 
Viimeksi muokattu:
Fasaanit rupesivat taas kiekumaan ikkunan alla. Ei muuten haittaisi, mutta kun ulina alkaa puoli tuntia ennen herätyskelloa, niin vähän harmittaa, eikä ole tällä hetkellä lopullisia keinoja asian ratkaisemiseksi.
Tuohonhan on helppo ratkaisu. Laittaa kellon herättämään puoli tuntia aikaisemmin, eikä tarvitse miettiä lopullisia ratkaisuja, joilla on perinteisesti synkkä kaiku..;).
 
Lopullinen ratkaisu on uuni. Sopivilla mausteilla.
 
Toimii jo villisialle... onko näkemyksiä? Olen saanut (todennäköisesti peurojen levittämänä) kaksi punkkia keskivartalooni, viimeisen kahden vuoden aikana.. eli, voitaisiinhan noita ampua pois?

Henkilökohtaisesti näkisin seuraavan stepin olevan 500 yhtenäisen hehtaarin vaatimuksesta luopumisen jolloin kaikki pienemmänkin maa-alueen haltijat voisivat osaltaan osallistua jahtiin muuten kuin kuulumalla seuraan. Lupien jakoperiaate voisi olla tuon alle olevista vaikka 1 per alkava 50ha ongelma-alueilla Uusimaa, Varsinaissuomi, Häme.
 
ESS
PÄIJÄT-HÄME 13:42

Lahden seudulla liikuskelee karhu, riistakamera tallensi sen puuhat​

Talvenaikainen ruokintapaikka kiinnosti karhua eteläisessä Nastolassa. Karhu tallentui riistakameran kuviin keskiviikkoiltana. MIKKO PEKONEN

Millamari Uotila
Lahden seudulla on tehty havaintoja metsissä liikkuvasta karhusta. Uroskarhu tallentui riistakameran kuvaan keskiviikkoiltana eteläisessä Nastolassa.
Karhua kiinnosti talvinen ruokintapaikka, jossa on ollut myös hirvien nuolukivi. Talven mittaan ruokinnalla kävi peuroja ja villisikoja. Tammikuussa kameraan tallentui ilves.
Paikka on noin kilometrin päässä asutuksesta.


Arvio on, että karhulla olisi ollut talvipesä Uudenmaan puolella ja nyt se liikkuisi Lahden alueella ruokaa etsimässä, kertoo Lahden seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Lasse Perttola.
Ruokintapaikat hajuineen kiinnostavat talviunilta herännyttä nälkäistä karhua, kuten myös vanhat haaskat tai esimerkiksi vilja. Kaikkiruokaiselle karhulle maistuvat keväällä muurahaispesän antimet, edelliskesän marjat ja vihertyvät versot ja lehdet. Kasvillisuutta on paremmin tarjolla toukokuussa. Silloin myös hirvieläimet vasovat, mikä tietää hyviä saalistusmahdollisuuksia.
Tolpan nokassa oli talvella hirvien nuolukivi. Enää sitä ei ole, mutta tolppakin kiinnosti karhua. MIKKO PEKONEN
VIIME PÄIVINÄ karhuhavaintoja on tehty myös esimerkiksi Iitin Mankalassa ja Orimattilan Pennalassa. Kyse voi olla samasta karhusta, mutta varmuutta asiasta ei ole.
Lasse Perttolan mukaan karhuja havaitaan Lahden alueella vuosittain. Lahden seudun riistanhoitoyhdistyksen alueeseen kuuluvat Lahti, Hollola ja Kärkölä.
– Keväällä kun karhut ovat heränneet, alueen läpi on kulkua, Perttola sanoo.


Tänä keväänä havaintoja on ainakin kahdesta karhusta.
– Ei ole varmaa tietoa siitä, ovatko ne vakituisia vai kierteleviä.
Karhut tuhonneet rehupaaleja Sysmässä - kanta kasvanut selvästi
ORIMATTILASSA karhuista saadaan havaintoja silloin tällöin, kertoo toiminnanohjaaja Pertti Oksanen Orimattilan riistanhoitoyhdistyksestä. Joskus niitä on eksynyt pihojenkin läheisyyteen. Viime kesänä karhu tuhosi mehiläistarhan Niinikoskella.
Oksasen mukaan ainakin yhdellä karhulla tiedetään olleen pesä Orimattilan maastossa muutama vuosi sitten. Silloin paikalla nähtiin myös pieniä tassun jälkiä.
Ruokintapaikalla kävi talvella peuroja ja villisikoja. Niistä on jäänyt houkuttelevia hajuja maastoon. MIKKO PEKONEN
Riistakameran otosten perusteella karhu viihtyi paikalla noin 45 minuuttia. MIKKO PEKONEN
Karhu huiskaisi risun kameran eteen, kenties lepäilyrauhan toivossa. MIKKO PEKONEN
 
Punkit aikaisin liikkeellä, molemmista koirista saanut jo irrotella muutamia. Jämpti nyt reilun vuoden ikäinen ja Malinois puolivuotiasIMG_20210410_134255__01__01.jpg
 

Liitteet

  • IMG_20210220_090951__01.jpg
    IMG_20210220_090951__01.jpg
    1.7 MB · Luettu: 5
Viimeksi muokattu:
Punkit aikaisin liikkeellä, molemmista koirista saanut jo irrotella muutamia. Jämpti nyt reilun vuoden ikäinen ja Malinois puolivuotiasKatso liite: 49564
Eilen oli eka punkki omassa koirassa. Punkki liuoksen laitto vähän myöhästyi. Vittumainen mönkijä, yleistyvät samassa tahdissa kauris kannan kanssa.
 
Ekat punkit löytyi tänä vuonna kuun alussa, koiruudelle laitettiin saman tien Seresto-merkkinen panta kaulaaan ja sen jälkeen 1 löytynyt kiinnittyneenä. Viime vuonna oli tuon merkkinen panta ekaa kertaa käytössä ja todella hyvin torjuin, aiemmin edellisellä koiralla kokeiltiin kaikenlaisia valeluliuoksia yms mutta uimisestä pitävällä koiralla ne niiden teho jäi heikoksi. Meillä erittäin tiheä peura + kauriskanta tässä, käyvät valkohännät käytännössä päivittäin pihasssa läpi vuoden joten punkkia piisaa.
 

Hylkeenpyynnissä olleen miehen ase laukesi Kalajoella, luoti lävisti veneen ja haavoitti kahta jäällä ollutta metsästystoveria​


Paikalle hälytettiin Rajavartiolaitoksen ja pelastuslaitoksen veneet, joilla loukkaantuneet metsästäjät siirrettiin rantaan ja siitä helikopterilla jatkohoitoon. Poliisin alustavan tiedon mukaan loukkaantuneet eivät ole hengenvaarassa.​


 

Hylkeenpyynnissä olleen miehen ase laukesi Kalajoella, luoti lävisti veneen ja haavoitti kahta jäällä ollutta metsästystoveria​


Paikalle hälytettiin Rajavartiolaitoksen ja pelastuslaitoksen veneet, joilla loukkaantuneet metsästäjät siirrettiin rantaan ja siitä helikopterilla jatkohoitoon. Poliisin alustavan tiedon mukaan loukkaantuneet eivät ole hengenvaarassa.​


Hitto miten turha tapaturma! Ei viitsitä poistaa patruunoita tai edes avata lukkoa & tökätä estopalikkaa väliin jos oltava nopeasti saatavissa kun ase kuljetukseen. Oikeat rutiinit hukassa vaikka olisivat ikänsä metsästäneet.
 
Olisiko ollut snellari aseessa? Patruuna pesässä, ase kaatuu, herkkä snellari.....pam!
Kuten lapissa missä pyöräilijä kuoli, snellarissa joku 60g vastus eli pelkkä hipaisu liipasimesta laukaisi aseen.
 
Olisiko ollut snellari aseessa? Patruuna pesässä, ase kaatuu, herkkä snellari.....pam!
Kuten lapissa missä pyöräilijä kuoli, snellarissa joku 60g vastus eli pelkkä hipaisu liipasimesta laukaisi aseen.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että mitään missä alle kilon laukaisu ei pitäisi kuljettaa ampumaradan ulkopuolelle. Ja jos kilosella laukaisulla ei synny kasaa niin treenaamaan.
 
Ekat punkit löytyi tänä vuonna kuun alussa, koiruudelle laitettiin saman tien Seresto-merkkinen panta kaulaaan ja sen jälkeen 1 löytynyt kiinnittyneenä. Viime vuonna oli tuon merkkinen panta ekaa kertaa käytössä ja todella hyvin torjuin, aiemmin edellisellä koiralla kokeiltiin kaikenlaisia valeluliuoksia yms mutta uimisestä pitävällä koiralla ne niiden teho jäi heikoksi. Meillä erittäin tiheä peura + kauriskanta tässä, käyvät valkohännät käytännössä päivittäin pihasssa läpi vuoden joten punkkia piisaa.
Lietsooko Venäjä punkkihysteriaa Suomessa?

Kyse ei voi olla kovin vaarallisista taudeista, kun niistä ei tiedetty 20 vuotta sitten mitään!
Jaa miksi Venäjä lietsoisi... että ihmiset ei enää uskaltaisi liikkua luonnossa ja/tai käydä inttiä.
 
Lietsooko Venäjä punkkihysteriaa Suomessa?

Kyse ei voi olla kovin vaarallisista taudeista, kun niistä ei tiedetty 20 vuotta sitten mitään!
Jaa miksi Venäjä lietsoisi... että ihmiset ei enää uskaltaisi liikkua luonnossa ja/tai käydä inttiä.
Diagnostiikka on kehittynyt runsaasti, samoin tiedonvälitys. Wikipedia osaa kertoa tuon lisäksi vielä oheisen: "Borrelioosin lisäksi puutiaisten määrän on kuitenkin todettu myös kasvaneen. Lämpenevä ilmasto on mahdollistanut puutiaisen levittäytymisen pohjoisemmaksi ja toisaalta korkeammalle vuoristoissa."

Mutta olet kyllä sikäli oikeassa että punkkihysteriaa on vähän turhan laajalti ilmassa suhteessa sen todelliseen uhkaan.
 
Lietsooko Venäjä punkkihysteriaa Suomessa?

Kyse ei voi olla kovin vaarallisista taudeista, kun niistä ei tiedetty 20 vuotta sitten mitään!
Jaa miksi Venäjä lietsoisi... että ihmiset ei enää uskaltaisi liikkua luonnossa ja/tai käydä inttiä.
Kyllä se on ihan metia ja rokote/terveysyhtiöt jotka tätä pitää yllä.

Laitappa googleen "punkki iltalehti" ja "punkki iltasanomat".

Jatkuvalla syötöllä punkki sitä ja punkki tätä.


Sitten on vielä suoraan rokotefirmat ja kaikenmaailman pörriäiset jotka mainostaa kokoajan.
Kuvassa esim pfizerin mainos.
"Jo yksi punkki purressaa voi tartuttaa"

Terveysalan firmat myyvät rokotetta punkkipelolla – THL: Turhaa rahanmenoa riskialueiden ulkopuolella​

13-3-10258991.jpg
https://yle.fi/uutiset/3-10257679


Voi tässä sen verran folioillla, että en yllättyisi vaikka metia ja terveysfirmat puhaltaisi yhteen hiileen rahan voimalla, eli mainos naamioidaan uutiseksi.


Onkohan tämäkin mainos vai uutinen?
Punkkirokote kannattaa ottaa jo alkukeväästä – Varaudu ajoissa puutiaisaivotulehdusta vastaan

https://seura.fi/terveys/punkkiroko...raudu-ajoissa-puutiaisaivotulehdusta-vastaan/
 
Viimeksi muokattu:
Tänä viikonloppuna on lentänyt ylitsemme pitkin päivää hanhia runsaasti pohjoista kohti, hämmästyttävän tarkasti menee samaa väylää pitkin. Veikkaan 500 m tarkkuudella samasta pisteestä yli lentävät, korkeutta noin 900 jalkaa.
 
Back
Top