Eränkäynti

Hölmöähän se on, mutta sellaisia me ihmiset olemme. Muistan hämärästi, että entinen tyttöystäväni kaunisteli myös paria pikkujuttua tavatessamme ensi kertoja. Myöhemmin asioita selvitellessä kävi ilmi, että hän oli vain halunnut tehdä vaikutuksen minuun. Ja sehän on hieno juttu, että minut katsottiin niin hyväksi saaliiksi :). Ja tietysti sitä oltiin hyvin nuoria ja hölmöjä muutenkin.
Ehkä nykyinen Tinder-kulttuuri ajaa ottamaan pienetkin edut käyttöön, kun on niin helppo vetäistä sivuun? Olen kyllä hyvin huono neuvomaan, kun tuon entisen tyttöystävän, nykyisen vaimon kanssa tuli jo 25 vuotta täyteen alkutalvesta.
Sen olen huomannut, että anteeksianto on se juttu, kun ne nyt yleensä ovat aika pikkujuttuja lopunpelissä, kun vain iso kuva toimii. Mutta kukin periaatteensa itse määrittää, ei siinä mitään.

Omalla kohdalla olen kuitenkin todennut aikapäiviä sitten, että jos vaimolta pitää antaa anteeksi yksi asia, niin hän on saanut samaan aikaan antaa anteeksi yhdeksän juttua minun käytöksestä ;). Onneksi olen oppinut pikku hiljaa ihmisten tavoille mitä lähemmäs viittä kymppiä etenee :whistle:.

Mitenkäå tämä liittyy eränkäyntiin? No naisenmetsästys ja betoniviidakko.
 
Tuli vähän täydennettyä retkiruoka/hätävaravarastoa.

Nuo turmatit on kyllä allekirjoittaneen henkilökohtaisia suosikkeja. Makunsa puolesta ehkä parhaita retkieväitä mitä on tullut syötyä. Hintahan niissä vähän hirvittää ja vievät melko pirusti tilaa pidemmillä reissuilla jos vertaa itse kuivattuihin eväisiin, mutta väittäisin kyllä että on ne hintansa väärti. Pitkällekkin puskareissulle lähtiessä noita ottaa yleensä ainakin muutaman mukaan ihan vaan jo sen maun takia ja vaihtelun vuoksi jos vain suinkin sopivat kyytiin.
 
Olen sitä merkkiä syönyt ennenkin ja hyväksi todennut joten sitä ostan vaikka onkin kallista. Ja kun nyt olen taas päässyt töihin niin on enemmän rahaakin.
Juu, noi on kyllä valinta jolla ei voi mennä pieleen.

Mulla tulee taas tällä hetkellä blåbandit taas ulos korvista siihen malliin että seuraava satsi on satavarmasti turmattia. Möivät riihimäen erämessuille tarkoitettuja Blåbandeja könttäalennuksessa senverran huokeasti että ahneuksissani ostin niitä helvetillisen kasan. Nyt sitten etoo jo ajatuskin siitä että pitäis mennä joku reissu noiden varasssa. :D
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Minulla on kotona (ja olen myös 3 päivää elänyt niiden varassa retkellä) Blå Bandin märkäsäilykepussit. Niistä pidän.
 
Onko kukaan kokeillut tämmöstä majoitusta ?

Minä olen. Noin 15 vuotta sitten mökilläni testimielessä.
Ulkona oli 15 astetta pakkasta mutta sisällä vain muutama pakkasaste. Talvimakuupussissa tarkeni hyvin. Sisällä oli jännän hiljaista kun lumi eristi äänet pois tehokkaasti.
Lumimajan tekemiseen kyllä kului aikaa kun tein kaiken yksin. Teltan ja kamiinan pystyttäminen olisi ollut paljon nopeampaa mutta toisaalta aikaa olisi mennyt polttopuiden valmistamiseen joita taas lumimajassa ei tarvita.
Lumeenhan voi suojautua eri keinoin.
Itse tein lumimajan. Samanlaisen kuin tämän PVn talvikoulutusoppaan sivuilla 95 alalaidasta alkaen -> sivu 97 puoliväliin.
Seinistä tulee tarpeeksi paksut ja kestävät noiden 30cm pitkien merkkikeppien ansiosta.

Onko kukaan kokeillut tämmöstä majoitusta ?

On kokeltu. Ulkona oli rapeat parikymmentä astetta pakkasta ja kammissa jotain 0 ja -5 välissä.

Kahden nukuttavan lumikammin rakentaminen vaatii aikaa ja siinä kastuu vaatteet. Ihan hyvät unet tuollaisessa kuitenkin saa makuupussin kanssa.

Menee luokkaan hätämajoite. Jos käytössä on minkäänlaisia majoitusvälineitä tai edes tilapäisvälineitä, niin valitsen paljon mieluummin yöpymisen laavu & rakovalkea tai jopa makuupussi & lumipotero vaihtoehdoista.

Kammin rakennusaika on pois lepoajasta ja jos kammi on ainoa vaihtoehto majoittua, niin aamulla odottaa märät ja todennäköisesti jäiset varusteet, joka vaikuttaa melkoisesti toimintakykyyn. Soveltuu siis mielestäni vain tilanteisiin, joissa ei ole minkäänlaista majoitusvälineistöä eikä mahdollisuutta tehdä tulia.
 
Pidempään olen jo suunnitellut kotateltan hankintaa ja nyt kävin XXL:n talvisiivouksesta hakemassa -40% alennuksella Helsport Nordmarka 6 kotateltan 149€ hintaan.

Kuva netistä.

1875600498 (1).jpg

Teltassa ei ole valmiina kamiinanputken läpivientiä, mutta Helsportin omassa kamiinassa on eristetty putkiosa, jonka saa kulkemaan ilmeisen paloturvallisesti keskisalon vierestä. Jotain muuta kamiinaa käyttäessä erillinen läpivienti on tarpeellinen ja sen joutuu joko itse tekemään tai teettämään. Toki tuossa voi käyttää lämmittimenä myös risupoltinta tai kaasulämmitintäkin. Promokuvien mukaan jopa pientä avotulta, mutta se kuulostaa kyllä vähän arveluttavalta.

Minkälaisia lämmitysratkaisuja foorumilaisilla on kotatelttoihin?
 
Pidempään olen jo suunnitellut kotateltan hankintaa ja nyt kävin XXL:n talvisiivouksesta hakemassa -40% alennuksella Helsport Nordmarka 6 kotateltan 149€ hintaan.

Kuva netistä.

Katso liite: 47718

Mulla ei ole kokemuksia mutta tätä Ali Leiniön kotateltta+kamiina -videota olen katsellut sillä silmällä. Saiskohan tälläisen pienen kamiinan viriteltyä tuohon sun Hellsportin kotatelttaan?

Kotateltta ja kamiina - Paino yhteensä vain 3kg!​

Ja varsinainen talvitesti:

Pidempään olen jo suunnitellut kotateltan hankintaa ja nyt kävin XXL:n talvisiivouksesta hakemassa -40% alennuksella Helsport Nordmarka 6 kotateltan 149€ hintaan.

Kuva netistä.

Katso liite: 47718

Teltassa ei ole valmiina kamiinanputken läpivientiä, mutta Helsportin omassa kamiinassa on eristetty putkiosa, jonka saa kulkemaan ilmeisen paloturvallisesti keskisalon vierestä. Jotain muuta kamiinaa käyttäessä erillinen läpivienti on tarpeellinen ja sen joutuu joko itse tekemään tai teettämään. Toki tuossa voi käyttää lämmittimenä myös risupoltinta tai kaasulämmitintäkin. Promokuvien mukaan jopa pientä avotulta, mutta se kuulostaa kyllä vähän arveluttavalta.

Minkälaisia lämmitysratkaisuja foorumilaisilla on kotatelttoihin?

Kaverilla taitaa olla just sama kotateltta, ( ehkä vähän lian tilava vai kahdelle ihmiselle) mitä ulkoilutimme perämeren saaristossa, Ruotsin puolella viime keväänä. Kamiinana oli

Gstove Heat View RST Kamiina, aivan loistava lämmänlähde, extrana siiä oli 3 litran vesisäiliö, josta nopeasti ja nätisti sai ruokavedet. Suosittelen. Hämärässä oli mukava katsella lasiluukun läpi tulen huminaa...​

1614099257640.png

Back
Top