Erikoisjoukkojen vastainen toiminta & ammattisotilas vs reserviläinen

[Pihatonttu]

Ipanoiden kanssa liikkumiseen, olen joskus lainannut lapsia siihen hommaan. Kärryihin vauva tai taapero ja juoksemaan. On muuten raskasta, ottaa pohkeisiin ja on tavallisilla rattailla tai kärryillä melko lailla perseestä. Silleen hyvällä tavalla.

Kerran kierrettiin Lauhavuoren pikkupolkuja koko perheellä niin että nuorin oli suurimman osan kilometreistä kärryissä.

Polut ovat keskimäärin ehkä 10-15 senttiä kapeampia kuin kärryjen (Ikäloput Emmaljungan Xeroxit.) raideleveys. Mulla on noin yhden yläasteikäisen verran ylipainoa.

Kaikki vastaantulijat väistivät ihan mielellään sivuun.

Oli upee reissu.

(Törmättiin myös yhteen ulkomaiseen rallikuskiin, joka tykkää liikkua luonnossa ja kehui Suomea ja Suomen kansallispuistoja. Ei ollut ensimmäistä kertaa täällä vaeltamassa. Ei ollut hirveän nimekäs enkä tunnistanut nimeä kun esittäytyi.)

Lapset ovat muuten hyviä löysän punttipöpertämisen apuvälineitä. Tykkäävät kun isi nostelee. Ovat sen verran epästabiileita, että lihakset saavat paljon hienosäätöliikuntaa. Liikeradat eivät ole yksipuolisia. Ovat hyvin motivoinnin osaavia personal trainereita. (Lisää, isi, lisää, ei saa lopettaa vielä...) Vastus kasvaa harjoittelun edetessä. (Vuoden vanhasta kymmenvuotiaaseen prosentuaalinen muutos on ihan merkittävä.)

- Istumaan. Penska istumaan jalkaterien päälle. Käsillä kiinni sohvasta/tuolista hartioiden takaa. Sitten nostetaan jalkoja niin monta kertaa kun jaksetaan. Kun ei enää jakseta, niin lapsi mankuu kuitenkin lisää joten muutama ylimääräinen on pakko tehdä.
- Nostetaan lapsi kainaloiden alta ilmaan. Nenuhieronta. Nosto suorille käsille. Alas. Nenuhieronta. Työnnetään niin pitkälle suoraan eteenpäin kuin pystytään kannattelemaan. Palautetaan. Nenuhieronta...
- Lapsi istuu jalkaterän päällä. Kävelet varovasti eteenpäin. Jatketaan niin kauan kuin lapsi vaatii siitä riippumatta alkaako tuntua jossain kohtaa hankalalta.
- Makaat sohvalla selälläs lueskelemassai. Lapsi kiipeää sohvan selkänojalle ja pomppaa siitä varoittamatta keskelle vatsaasi. Harjoitus parantaa ajan mittaan kykyä jännittää vatsalihakset yllättävässä tilanteessa.
- Edellinen mutta hyppy laskeutuu nivusiin. Parantaa myös reagointi- ja väistökykyjä.
- Uhmaikäisen itkupotkuraivarisen kiemurtelijan pukeminen talvivaatteisiin. Parantaa stressinsietökykyä, muuta hermojen kontrollia, kommunikointikykyä kuormituksen alla...

Ja palkkioksi voi saada hierontaa. Makaat vatsallasi. Lapsi kävelee selän ja hartioiden päällä.

Ainakin nämä ovat myös perheelliselle mahdollisia. Myös yhteiset koti-, piha-, talkoo- sun muut työt.

 

[Benelli]

Otan sekoamista lievemmän, mutta mielestäni tärkeän asian esille: kyky tilannekuvan hahmottamiseen ja siitä viestimiseen.

Aidosti ja pitkäkestoisesti vaarallisiin tilanteisiin liittyy usein se, että ensimmäiset merkit akuutista vaarasta voivat olla hyvin pieniä.

Jotkut luonnon tai asutun ympäristön äänet vaimenevat. Jotkut alkavat poistua paikalta. Jotkut alkavat viipyä paikalla. Jossain ei ole pölyä. Lintu ei olekaan lintu vaan UAV. Juoma tai ruoka maistuu oudolta. Kaveri muuttuu hiljaisemmaksi saatuaan kirjeen tai reagointi vittuiluun muuttuu. Jostain heijastuu kerran valoa tai kuuluu yksi vaimea ääni...

Ylikuormittunut ylireagoi tai ei reagoi ollenkaan tilannekuvavihjeisiin jotka pitäisi tarkistaa jotta saataisiin tietoa.

Molemmat voivat tuottaa vaaraa tai tehottomuutta.

Kerran erityisen raskaan harjoituksen lopussa noin 10 henkeä käveli 2 metrin päästä lumessa törröttävästä punaisesta esineestä ilman että kukaan huomasi.
Onneksi eivät sentään kolaria ajaneet.

 

[Pihatonttu]

Kerran erityisen raskaan harjoituksen lopussa noin 10 henkeä käveli 2 metrin päästä lumessa törröttävästä punaisesta esineestä ilman että kukaan huomasi.
Onneksi eivät sentään kolaria ajaneet.

MPE.

Olen itse monta kertaa erilaisia tosielämän videoita katsoessani miettinyt, että joskus asia tehdään vääriä asioita painottaen.

Jos pitäisi miettiä vaikkapa tilannetta, jossa porukka liikkuu vaarallisessa ympäristössä raskaan reissun, niin jos pääsisin arvostelun yläpuolella olevan despootin rooliin, niin etsisin etukäteen ne jätkät jotka huomaavat asioita joita muut eivät huomaa. Sitten kun porukka lliikkuu, niin tekisin näistä tiedustelijoita. Ja tiedustelijan ei tarvitse kantaa muuta kuormaa kuin ne kamat joita liikkuessa tarvitsee.

Kaikkien yhteinen etu on se, että tiedustelija ei väsy eikä hänen havaintokykynsä heikkene. Tiedustelija on muita suuremmassa vaarassa. Se riittäköön hänen kuormakseen.

Kuormaton voi liikkua hiukan nopeammin. Se tarkoittaa että voi myös pysähtyä tarpeen mukaan ja silti keskinopeus on sama kuin muilla. Pysähtymismahdollisuus on välttämätön edellytys sille että voi havainnoida eniten silloin kun tarve on suurin mutta eteneminen ei kuitenkaan häiriinny.

Tiedustelija keskustelee muiden tiedustelijoiden kanssa. Vaihtaa tietoa, osaamista, havaintoja... ja siirtää niitä mahdollisuuksien mukaan sille porukalle jonka mukana kulkee.

Tiedustelijoita voidaan vaihtaa, lainata, lepuuttaa, kouluttaa... paremmin koska he ovat kokonaisuutta täydentäviä asiantuntijoita. Tiedustelijoilla voi olla oma keskeinen paikallistuntemusalueensa.

Veikkaisin että esim. hyvistä luontokuvaajista ja metsästäjistä löytyisi tosi hyviä ja havaintokykyisiä tiedustelijoita.

 

[Benelli]

MPE.

Olen itse monta kertaa erilaisia tosielämän videoita katsoessani miettinyt, että joskus asia tehdään vääriä asioita painottaen.

Jos pitäisi miettiä vaikkapa tilannetta, jossa porukka liikkuu vaarallisessa ympäristössä raskaan reissun, niin jos pääsisin arvostelun yläpuolella olevan despootin rooliin, niin etsisin etukäteen ne jätkät jotka huomaavat asioita joita muut eivät huomaa. Sitten kun porukka lliikkuu, niin tekisin näistä tiedustelijoita. Ja tiedustelijan ei tarvitse kantaa muuta kuormaa kuin ne kamat joita liikkuessa tarvitsee.

Kaikkien yhteinen etu on se, että tiedustelija ei väsy eikä hänen havaintokykynsä heikkene. Tiedustelija on muita suuremmassa vaarassa. Se riittäköön hänen kuormakseen.

Kuormaton voi liikkua hiukan nopeammin. Se tarkoittaa että voi myös pysähtyä tarpeen mukaan ja silti keskinopeus on sama kuin muilla. Pysähtymismahdollisuus on välttämätön edellytys sille että voi havainnoida eniten silloin kun tarve on suurin mutta eteneminen ei kuitenkaan häiriinny.

Tiedustelija keskustelee muiden tiedustelijoiden kanssa. Vaihtaa tietoa, osaamista, havaintoja... ja siirtää niitä mahdollisuuksien mukaan sille porukalle jonka mukana kulkee.

Tiedustelijoita voidaan vaihtaa, lainata, lepuuttaa, kouluttaa... paremmin koska he ovat kokonaisuutta täydentäviä asiantuntijoita. Tiedustelijoilla voi olla oma keskeinen paikallistuntemusalueensa.

Veikkaisin että esim. hyvistä luontokuvaajista ja metsästäjistä löytyisi tosi hyviä ja havaintokykyisiä tiedustelijoita.

Tärkein kriteeri on että ukko ei ole hidaste muille tiedustelijoille.
Lisäksi käytännössä muu porukka joutuu paljolti kouluttamaan tämän täydennysmiehen itse joten noita ei voi monta laittaa tuleen kerralla.
Varsinkin kun vastapuolella voi olla vastustajan kovimpia, saa miettiä vähän aikaa kenet nakitetaan tuohon.

 

[Ingsoc]

MPE.

Olen itse monta kertaa erilaisia tosielämän videoita katsoessani miettinyt, että joskus asia tehdään vääriä asioita painottaen.

Jos pitäisi miettiä vaikkapa tilannetta, jossa porukka liikkuu vaarallisessa ympäristössä raskaan reissun, niin jos pääsisin arvostelun yläpuolella olevan despootin rooliin, niin etsisin etukäteen ne jätkät jotka huomaavat asioita joita muut eivät huomaa. Sitten kun porukka lliikkuu, niin tekisin näistä tiedustelijoita. Ja tiedustelijan ei tarvitse kantaa muuta kuormaa kuin ne kamat joita liikkuessa tarvitsee.

Kaikkien yhteinen etu on se, että tiedustelija ei väsy eikä hänen havaintokykynsä heikkene. Tiedustelija on muita suuremmassa vaarassa. Se riittäköön hänen kuormakseen.

Kuormaton voi liikkua hiukan nopeammin. Se tarkoittaa että voi myös pysähtyä tarpeen mukaan ja silti keskinopeus on sama kuin muilla. Pysähtymismahdollisuus on välttämätön edellytys sille että voi havainnoida eniten silloin kun tarve on suurin mutta eteneminen ei kuitenkaan häiriinny.

Tiedustelija keskustelee muiden tiedustelijoiden kanssa. Vaihtaa tietoa, osaamista, havaintoja... ja siirtää niitä mahdollisuuksien mukaan sille porukalle jonka mukana kulkee.

Tiedustelijoita voidaan vaihtaa, lainata, lepuuttaa, kouluttaa... paremmin koska he ovat kokonaisuutta täydentäviä asiantuntijoita. Tiedustelijoilla voi olla oma keskeinen paikallistuntemusalueensa.

Veikkaisin että esim. hyvistä luontokuvaajista ja metsästäjistä löytyisi tosi hyviä ja havaintokykyisiä tiedustelijoita.

Ai jaa...

Yleensähän Suomessa annetut aikamääreet on sellaisia, että partion täytyy edetä lähes hölkkävauhtia ja optimoida liikkuminen käyttämällä helppoja reittejä. Nopeatempoinen sählääminen on päivän sana ja viestintävälineet mahdollistavat mikromanageroinnin.

Itse taas suunnittelen reitin karttaa hyväksikäyttäen. Paljon pysähdyksiä ballistisen ja näkösuojien taakse. Liikutaan varjoissa ja vältellään helppoja kulkureittejä. Katsellaan, kuunnellaan, haistellaan. Ihmisen läsnäolon saatta paljastaa myös yksilöiden tai laitteiden tuottaman lämpö. Yritetään erottaa ympäristöstä kaikkea poikkeavaa sekä ihmiskäden luomuksista ja myös floorasta & faunasta. Usein erilaisia kohteita katselen intensiivisesti ja pitkään. Olemassaolo on sitten sellaista eläimen olemassaoloa. Suurimmalla osalla ihmisistä kärsivällisyys ei vain riitä tähän ja havaintojen tekemistä ei ole koskaan harjoiteltu.

Itse katson, että etenemisnopeutta säätelee lähinnä ympäristö ja uhkataso. Pitkittyneissä kriiseissä tämä on yleensä ymmärretty, aivan kuten sekin, että nopeasti etenevät tiedustelijat hyvin todennäköisesti tuhotaan. Esimerkiksi Plaster kertoi, että tiheässä viidakossa ja suuren vaaran alla erikoisjoukkojen tiedusteli saattoi liikua vain jaardin (91,4 cm) minuutissa. Siinä ajassa ehti kuulemma tutkia ympäristön riittävän tarkasti.

 

[inscout]

Otan sekoamista lievemmän, mutta mielestäni tärkeän asian esille: kyky tilannekuvan hahmottamiseen ja siitä viestimiseen.

Aidosti ja pitkäkestoisesti vaarallisiin tilanteisiin liittyy usein se, että ensimmäiset merkit akuutista vaarasta voivat olla hyvin pieniä.

Jotkut luonnon tai asutun ympäristön äänet vaimenevat. Jotkut alkavat poistua paikalta. Jotkut alkavat viipyä paikalla. Jossain ei ole pölyä. Lintu ei olekaan lintu vaan UAV. Juoma tai ruoka maistuu oudolta. Kaveri muuttuu hiljaisemmaksi saatuaan kirjeen tai reagointi vittuiluun muuttuu. Jostain heijastuu kerran valoa tai kuuluu yksi vaimea ääni...

Ylikuormittunut ylireagoi tai ei reagoi ollenkaan tilannekuvavihjeisiin jotka pitäisi tarkistaa jotta saataisiin tietoa.

Molemmat voivat tuottaa vaaraa tai tehottomuutta.

Tuo on hyv

MPE.

Olen itse monta kertaa erilaisia tosielämän videoita katsoessani miettinyt, että joskus asia tehdään vääriä asioita painottaen.

Jos pitäisi miettiä vaikkapa tilannetta, jossa porukka liikkuu vaarallisessa ympäristössä raskaan reissun, niin jos pääsisin arvostelun yläpuolella olevan despootin rooliin, niin etsisin etukäteen ne jätkät jotka huomaavat asioita joita muut eivät huomaa. Sitten kun porukka lliikkuu, niin tekisin näistä tiedustelijoita. Ja tiedustelijan ei tarvitse kantaa muuta kuormaa kuin ne kamat joita liikkuessa tarvitsee.

Kaikkien yhteinen etu on se, että tiedustelija ei väsy eikä hänen havaintokykynsä heikkene. Tiedustelija on muita suuremmassa vaarassa. Se riittäköön hänen kuormakseen.

Kuormaton voi liikkua hiukan nopeammin. Se tarkoittaa että voi myös pysähtyä tarpeen mukaan ja silti keskinopeus on sama kuin muilla. Pysähtymismahdollisuus on välttämätön edellytys sille että voi havainnoida eniten silloin kun tarve on suurin mutta eteneminen ei kuitenkaan häiriinny.

Tiedustelija keskustelee muiden tiedustelijoiden kanssa. Vaihtaa tietoa, osaamista, havaintoja... ja siirtää niitä mahdollisuuksien mukaan sille porukalle jonka mukana kulkee.

Tiedustelijoita voidaan vaihtaa, lainata, lepuuttaa, kouluttaa... paremmin koska he ovat kokonaisuutta täydentäviä asiantuntijoita. Tiedustelijoilla voi olla oma keskeinen paikallistuntemusalueensa.

Veikkaisin että esim. hyvistä luontokuvaajista ja metsästäjistä löytyisi tosi hyviä ja havaintokykyisiä tiedustelijoita.

Erinomainen pointti. Tuossa on kyseessä pitkälti tiedostavan/tiedostamattoman mielen erosta. Siinä missä tiedostava mieli käsittelee aistidataa 50bit/sekunti, tiedostamaton mieli käsittelee sitä 11 miljoonaa bittiä/sekunti. Ja kaikki uhka/palkinto akselilla. Tiedustelijan kyseessä ollessa prosessi menee jotakuinkin näin:

Kokematon kaveri ajattelee tiedostavalla mielellä 50bit/sek: "Hmm... Vihreä metsä jossa kuivunut pensas polun varrella? Mitäköhän koulutuksessa tuosta sanottiin? Hmm.. Niin. Se voi olla naamioitu asema. Hmm.. Mitäköhän... Ai niin! Maahan ja varoitus takana tulev..." RATATATATATATA ja sankarihauta.

Kokenut kaveri tiedostamaton mieli reagoi 11 milj bittiä/sek: "Vihreä ympäristö. Ruskea pensas. Vaara. Maahan varoitus tulta!"

Samasta syystä esim. kokenut sotilas selviää tykistökeskityksestä olemalla maassa jo kun kokematon kaveri miettii että mikäköhän tuo vihellys oikein on...

 

[Kapiainen]

Ai jaa...

Yleensähän Suomessa annetut aikamääreet on sellaisia, että partion täytyy edetä lähes hölkkävauhtia ja optimoida liikkuminen käyttämällä helppoja reittejä. Nopeatempoinen sählääminen on päivän sana ja viestintävälineet mahdollistavat mikromanageroinnin.

Nopeatempoisuus, joka usein pakottaa "sähläämiseen" on ehdottomasti totta.
Pitää kuitenkin muistaa että tiukkoihin aikamääreisiin on perustellut syynsä ja se pakottaa tiukkoihin aikamääreisiin. En mene tässä yhteydessä yksityiskohtiin, mutta monet edellä mainituista tiukkoihin aikamääreisiin pakottavista asioista liittyvät vastustajan tapoihin toimia. Osin kyse on tiedustelun vaikeuttamisesta, osin muista syistä.
Niinpä meidän olisikin syytä miettiä, onko tiedustelutekniikat ajan, vastustajan ja tehtäviensä tasalla? Aikamääreet ovat tiukkoja. On hyvin tiedossa mihin se johtaa. Aikaa ei kuitenkaan useimmiten ole enempää annettavaksi.
Väitän, olen väittänyt jo pitkään, että meillä koulutetaan edelleen tiedustelijoille joitakin taistelutekniikoita joilla ei tosiasiassa kyetä täyttämään annettuja tehtäviä joko lainkaan tai ne kyetään toteuttamaan puutteellisesti.
Tekniikat vaativat aikaa - sitä ei ole ja se johtuu pääosin vastustajan tavoista toimia. Yhtälö on minusta aika selkeä.

 

[Ingsoc]

Nopeatempoisuus, joka usein pakottaa "sähläämiseen" on ehdottomasti totta.
Pitää kuitenkin muistaa että tiukkoihin aikamääreisiin on perustellut syynsä ja se pakottaa tiukkoihin aikamääreisiin. En mene tässä yhteydessä yksityiskohtiin, mutta monet edellä mainituista tiukkoihin aikamääreisiin pakottavista asioista liittyvät vastustajan tapoihin toimia. Osin kyse on tiedustelun vaikeuttamisesta, osin muista syistä.
Niinpä meidän olisikin syytä miettiä, onko tiedustelutekniikat ajan, vastustajan ja tehtäviensä tasalla? Aikamääreet ovat tiukkoja. On hyvin tiedossa mihin se johtaa. Aikaa ei kuitenkaan useimmiten ole enempää annettavaksi.
Väitän, olen väittänyt jo pitkään, että meillä koulutetaan edelleen tiedustelijoille joitakin taistelutekniikoita joilla ei tosiasiassa kyetä täyttämään annettuja tehtäviä joko lainkaan tai ne kyetään toteuttamaan puutteellisesti.
Tekniikat vaativat aikaa - sitä ei ole ja se johtuu pääosin vastustajan tavoista toimia. Yhtälö on minusta aika selkeä.

Tuossahan se ongelma on.

Kuinka hyvin se jalkaisin liikkuva tiedustelupartio sopii vaikka mek.pataljoonan tiedusteluun?

Tai kuinka hyvin se ketjussa tapahtuva etsintä sopii erikoisjoukkoja vastaan?

 

[Kapiainen]

Tuossahan se ongelma on.

Kuinka hyvin se jalkaisin liikkuva tiedustelupartio sopii vaikka mek.pataljoonan tiedusteluun?

Tai kuinka hyvin se ketjussa tapahtuva etsintä sopii erikoisjoukkoja vastaan?

Eräs ongelma on usein myös siinä etteivät asiakas (tiedon tarvitsija) ja palvelun tuottaja (tiedon hankkija) oikein puhu samaa kieltä siitä, mitä oikeastaan tarvitaan/halutaan.
Esimerkki: kun vaikkapa TSTOS hyökkää, pyrkii tiedustelu yhä edelleen lähes aina tuottamaan sille tarpeisiin nähden aivan liikaa ja liian tarkkaa vihollistietoa. Tämä pyrkimys aiheuttaa sen että koetaan ettei aika riitä, joka johtaa sähläykseen jne jne jne.
Kun hieman kärjistäen vihollisen ryhmityksen etureunan tasa riittäisi, pyrkii tiedustelu löytämään vartiopaikkoja, vartion vaihtojen aikatauluja, mihin suuntaan jonkun majoituksen ovi on jne.
Joskus taas sama kaava toistuu toisinpäin, riippuen asiakkaasta ja mitä se on tekemässä.

 

[vastarannankiiski]

Ai jaa...

Yleensähän Suomessa annetut aikamääreet on sellaisia, että partion täytyy edetä lähes hölkkävauhtia ja optimoida liikkuminen käyttämällä helppoja reittejä. Nopeatempoinen sählääminen on päivän sana ja viestintävälineet mahdollistavat mikromanageroinnin.

Itse taas suunnittelen reitin karttaa hyväksikäyttäen. Paljon pysähdyksiä ballistisen ja näkösuojien taakse. Liikutaan varjoissa ja vältellään helppoja kulkureittejä. Katsellaan, kuunnellaan, haistellaan. Ihmisen läsnäolon saatta paljastaa myös yksilöiden tai laitteiden tuottaman lämpö. Yritetään erottaa ympäristöstä kaikkea poikkeavaa sekä ihmiskäden luomuksista ja myös floorasta & faunasta. Usein erilaisia kohteita katselen intensiivisesti ja pitkään. Olemassaolo on sitten sellaista eläimen olemassaoloa. Suurimmalla osalla ihmisistä kärsivällisyys ei vain riitä tähän ja havaintojen tekemistä ei ole koskaan harjoiteltu.

Itse katson, että etenemisnopeutta säätelee lähinnä ympäristö ja uhkataso. Pitkittyneissä kriiseissä tämä on yleensä ymmärretty, aivan kuten sekin, että nopeasti etenevät tiedustelijat hyvin todennäköisesti tuhotaan. Esimerkiksi Plaster kertoi, että tiheässä viidakossa ja suuren vaaran alla erikoisjoukkojen tiedusteli saattoi liikua vain jaardin (91,4 cm) minuutissa. Siinä ajassa ehti kuulemma tutkia ympäristön riittävän tarkasti.

Allekirjoitan myös.

Useassa harjoituksessa olen toiminut tunnustelijana. Ja toiminut siten, kuten on aikoinaan koulutettu. Eli etenen riittävän rauhallisella tahdilla suojalta suojalle, samalla tähystäen ja kuulostellen, parini suojatessa minua ja keskenämme käsimerkein kommunikoiden.

Tiedätte mitä tarkoitan. Sitä tunnustelijan toimintaa, jossa tarkoituksena on havaita vihollinen ennenkun itse tulee havaituksi. Tai ainakin havaita vihollinen mahdollisimman nopeasti ja etäältä. Ja että itse säilyisi hengissä vielä seuraavaan tehtävään ja päivään.

VÄÄÄRIN!

Edelläkuvatun sijaan, tunnustelijan tehtävä on yleensä pakotettu esimiesten toimesta sellaiseen kohkaamisen muottiin, jossa pitää olla vauhtia ja nopeutta! Minulle koulutettu malli on ilmeisesti vanhanaikainen ja aivan liian hidas. Vauhti on valttia. Sen kaltaista, jossa ei ole mitään mahdollisuuksia tehdä mitään järkevää havainnointia tai kuullostelua eikä mahdollisuutta edetä hiljaa ja huomaamatta. Sen sijaan pitää ryskätä lähes juoksuvauhtia metsän läpi ja odottaa milloin edestä rävähtävät laukaukset ja sarjat. Ei se ole tunnustelua eikä tiedustelua, se on "kanarianlintuna oloa hiilikaivoksessa". Rauhan ajan harjoituksessa se on myös paskaa koulutusta joka opettaa vääriä toimintatapoja ja sodan ajan tehtävässä se on itsemurha.

 

[Pihatonttu]

...tiedostavan/tiedostamattoman mielen erosta...

...selviää tykistökeskityksestä olemalla maassa jo kun...

Tiedän joitain tapauksia joissa selviäminen näyttäisi olleen kiinni siitä, että joku reagoi ajoissa tai ennakoiden, muttei itsekään tiedä mihin eikä pysty jälkikäteenkään löytämään asialle seltystä.

Vähän näyttää niin kuin tuollaiset kasautuisivat joillekuille.

 

[Helikopteri]

Psykologian mukaan kolme merkittävintä stressin aiheuttajaa ovat:

1. Kontrollin puute = kykenemättömyys vaikuttaa tilanteeseen
2. Äkilliset yllättävät tilanteen muutokset
3. Jatkuva sosiaalinen tarkkailu

Kun miettii näitä tekijöitä suhteessa armeijan tehtäviin ja esim. tilanteeseen Irakissa tai missä tahansa konfliktissa, ei ole ihme että monella pönttö viheltää. Liitetään tuohon vielä traumaattiset näkymät niin avot...

Tässä ulkomuistista Dave Grossmanin listaa taistelustressin psykologisista aspekteista:

Pelko. Jatkuva kuoleman pelko ja vielä pahempana pelko siitä, ettei kykene toimimaan oikein ja kavereita kuolee sen vuoksi.

Taistelutilanteet, joissa adrenaliinin vuoksi käydään punaisen ja mustan puolella ovat todella uuvuttavia koska massiivista sympaattisen hermoston aktivaatiota seuraa yhtä massiivinen parasympaattisen hermoston aktivaatio. Kun vaara on ohi niin uupumus voi olla suorastaan lamauttava.

Jatkuva syyllisyyden tunne. Joka kerta kun ystäviä ympärillä kuolee ja invalidisoituu, mielen pohjalla välähtää hetken helpotus, että onneksi se en ollut minä. Tästä koituva syyllisyys kuulemma kalvaa helposti mieltä syvältä.

Sen käsittäminen, että tuolla vähän matkan päässä on ihminen, joka vihaa minua ja haluaa tappaa minut on tavalliselle ihmiselle hyvin stressaavaa.

Toisen ihmisen tappaminen on normaalille ihmiselle sitä traumatisoivampaa, mitä "henkilökohtaisemmin" sen joutuu tekemään. Ei ongelma ranua putkeen lappavalalle tykärille, mutta AK-taisteluissa pääsee näkemään kättensä jäljen hyvin läheltä.

Nykyisille asevelvollissukupolville itse tappaminen on helpompaa kuin aikaisemmille, mutta aiheutuva psyykkinen trauma ei ole yhtään sen vähäisempi.

Viimeisimmissä rähinöissä on suurin osa länkkäreiden tappioista ollut psyykkisiä fyysisten sijaan..

Mitäs näille sitten voi tehdä, on hyvä kysymys.

 

[Pihatonttu]

Eräs ongelma on usein myös siinä etteivät asiakas (tiedon tarvitsija) ja palvelun tuottaja (tiedon hankkija) oikein puhu samaa kieltä siitä, mitä oikeastaan tarvitaan/halutaan.

Eikös tuossa ole kyse huonosta johtamisesta. Tehtävänanto on ollut liian ylimalkainen, ohjeistus puutteellista ja priorisointi on jätetty väärään päähän?

Osa ongelmasta voi toki olla myös siinä jos on sellainen kulttuuri, missä kysymättömyys vertautuu taitavuuteen eikä siihen että esiintyminen ja vaikutelmat on nostettu tekemistä keskeisemmäksi.

 

[Pihatonttu]

Toisen ihmisen tappaminen on normaalille ihmiselle sitä traumatisoivampaa..

...itse tappaminen.. ..psyykkinen trauma..
Viimeisimmissä rähinöissä on suurin osa länkkäreiden tappioista ollut psyykkisiä fyysisten sijaan..

Mitäs näille sitten voi tehdä, on hyvä kysymys.

Mun näkemys siitä, mikä voisi auttaa on lähes 100% päinvastainen kuin virallinen selitys ja monien armeijoiden opit.

Usein lähdetään siitä, että vihollinen pitää epäinhimillistää, että toimintakyky olisi hyvä. En usko. Veikkaan että tuo on yksi suurimmista syistä traumatappioihin. Muutenkin tilanteisten tekijöiden psykologisoiminen on vajaaälyisten ja kusipäiden hommaa.

Ihan jokainen aikuinen ihminen tietää tämän päivän maailmassa, että se vihollinen on ihan samanlainen ihan tavallinen ihminen ihan tavallisine inhimillisine piirteineen epätavallisessa tilanteessa. Epätavallisen tilanteen keskeisin piirre on se, että toisen säilyminen edellyttää sitä että toisen tarina päättyy.

Tämän tasoinen alkeellinen ymmärrys on meillä kaikilla. Se on jokaisella tunne-elämän, tiedon, ymmärryksen, elämänviisauden... tasolla.

Ihmisen toimintakykyä - etenkään pitkäaikaista sellaista - ei paranneta sillä että hänet koitetaan manipuloida henkisesti raskain keinoin syvälliseen ristiriitaan kaiken tietonsa + tunne-elämänsä kanssa.

Lähes jokainen kykenee käsittelemään melko vaivattomasti sellaisia tilanteisia seikkoja, joihin liittyy syvällinen epäoikeudenmukaisuus. Ne otetaan annettuina. Näin nyt vaan on ja näillä pitää yrittää selvitä.

Juuri kukaan - etenkään psykiatrisessa mielessä terve - ei kykene käsittelemään ongelmitta (vaivattomuudesta puhumattakaan) sitä, että heidät ajetaan institutionaalisin keinoin ja kuoleman riskiin liitettynä toimimaan syvässä tieto-, arvo- ja uskomusristiriidassa itsensä kanssa.

"Tapan ihmisen koska on pakko ja koska hän yrittää tappaa minut tai ne joista välitän" on psyykkisesti aika nopeastikin käsiteltävissä.

"Tuo ihminen ei ole ihminen vaan epäihminen ja minun tehtäväni on tappaa epäihmisiä miettimättä asiaa sen enempää" kantaa niin hirvittävää painolastia, että terve ihminen ei siitä terveenä selviä.

Eli ollen todella jyrkästi sitä mieltä, että traumatappiot ovat vääristyneen ihmis- ja toimintakykykäsityksen tulos. Taas jälleen kerran se "vaikeaan kysymykseen se helppo vastaus joka on väärä" -asetelma.

Myöhempi lisäys:

Yllä oleva on mielestäni pätevää pöpinää silloin ja vain silloin kun toiminnalle on kestävä moraalinen oikeutus. Mielestäni Suomen suhteen tarkastelu voidaan rajata tälle alueelle. Suomi ei ole lähdössä hakemaan orjia, siirtomaita, luonnonvaroja, uusia alueita... sotilaallisin keinoin joten ryöstöretkillä tarpeellinen uhrien dehumanisoiminen voidaan jättää käsittelemättä.

 

[Kapiainen]

Mun näkemys siitä, mikä voisi auttaa on lähes 100% päinvastainen kuin virallinen selitys ja monien armeijoiden opit.

Usein lähdetään siitä, että vihollinen pitää epäinhimillistää, että toimintakyky olisi hyvä. En usko. Veikkaan että tuo on yksi suurimmista syistä traumatappioihin. Muutenkin tilanteisten tekijöiden psykologisoiminen on vajaaälyisten ja kusipäiden hommaa.

Ihan jokainen aikuinen ihminen tietää tämän päivän maailmassa, että se vihollinen on ihan samanlainen ihan tavallinen ihminen ihan tavallisine inhimillisine piirteineen epätavallisessa tilanteessa. Epätavallisen tilanteen keskeisin piirre on se, että toisen säilyminen edellyttää sitä että toisen tarina päättyy.

Tämän tasoinen alkeellinen ymmärrys on meillä kaikilla. Se on jokaisella tunne-elämän, tiedon, ymmärryksen, elämänviisauden... tasolla.

Ihmisen toimintakykyä - etenkään pitkäaikaista sellaista - ei paranneta sillä että hänet koitetaan manipuloida henkisesti raskain keinoin syvälliseen ristiriitaan kaiken tietonsa + tunne-elämänsä kanssa.

Lähes jokainen kykenee käsittelemään melko vaivattomasti sellaisia tilanteisia seikkoja, joihin liittyy syvällinen epäoikeudenmukaisuus. Ne otetaan annettuina. Näin nyt vaan on ja näillä pitää yrittää selvitä.

Juuri kukaan - etenkään psykiatrisessa mielessä terve - ei kykene käsittelemään ongelmitta (vaivattomuudesta puhumattakaan) sitä, että heidät ajetaan institutionaalisin keinoin ja kuoleman riskiin liitettynä toimimaan syvässä tieto-, arvo- ja uskomusristiriidassa itsensä kanssa.

"Tapan ihmisen koska on pakko ja koska hän yrittää tappaa minut tai ne joista välitän" on psyykkisesti aika nopeastikin käsiteltävissä.

"Tuo ihminen ei ole ihminen vaan epäihminen ja minun tehtäväni on tappaa epäihmisiä miettimättä asiaa sen enempää" kantaa niin hirvittävää painolastia, että terve ihminen ei siitä terveenä selviä.

Eli ollen todella jyrkästi sitä mieltä, että traumatappiot ovat vääristyneen ihmis- ja toimintakykykäsityksen tulos. Taas jälleen kerran se "vaikeaan kysymykseen se helppo vastaus joka on väärä" -asetelma.

Olen samaa mieltä.
Siihen kuitenkin kiinnittäisin huomiota että ihmisen epäinhimillistäminen maaliksi on tarpeen jotta voitetaan se sekunnin kymmenys siinä nopeassa tilanteessa. Tämä on kuitenkin enemmän ehdollistamiskysymys kuin epäinhimillistämistä.
Pidemmällä aikavälillä ajateltuna uskon että olet oikeassa siinä ettei epäinhimillistäminen toimi.

 

[baikal]

Viimeisimmissä rähinöissä on suurin osa länkkäreiden tappioista ollut psyykkisiä fyysisten sijaan.

Kannattaa muistaa erottaa muutama seikka.

Absoluuttisesti -länkkäri- on ollut puolustamassa demokratiaa ja omaa valtiotaan tuhansien kilometrien päässä. Armotta ja auttamatta syntyy nopeasti tässä toimessa epäusko asian oikeutukseen, takuulla. Tiukassa tilanteessa ihminen siis ryhtyy purkamaan asiaa ja hoksaa, että MH? Onko tällä touhulla oikeutus, siis oikeesti? Ja kun epäilet oikeutusta, niin psyyke ottaa eri tavalla osumaa kuin vaikkapa mahdollisessa suomalaisessa puolustustaistelussa.

Hirmu moni sotilaan trauma on myös peräisin siitä, että hän nähnyt de facto siviilien kärsimykset. Omien läheisten sotilaiden haavoittumiset ja kaatumiset, oma haavoittuminen, invaliditeetti....

Sotilas kohtaa lomallaan tai kotiuduttuaan myös läheisensä, jotka ovat yleensä täysin pihalla siitä, missä todellisuudessa sotilas on ollut. Talvisota-elokuvan nuoree hakala on hyvä esimerkki: haavoittunut nuorukainen kohtaa kotipitäjässään hurraaisänmaalliset ja kotiväen, jotka eivät voi ymmärtää sodan todellisuutta.

Suomalaissotilaiden viime sotien traumoja purettiin sotakavereiden kesken konjakin ja saunan ryydittämissä tunnelmissa. Muistan itsekin sellaista nähneeni, joskin lapsilta kielletty - toimintaa se oli, mutta mihinkäs pikkupojankössit eivät ehdi. Naisväki purki niitä keskenään hiljaisesti, evakkotunnelmia ja -kohtaloita muistellen. Viime sodan kokeneiden piirissä kirkko ja uskonto toi myös jotain lohtua.

Traumatisoituminen on erilaista eri sodissa, väitän. Jos tai kun sota on omasta mielestä ehdottomasti oikeutettu ja -kotirintama- on sille antanut täyden tuen, niin oirehtiminen on varmasti erilaista, miedompaa ja vähemmän raskasta.

Traumaosumaa pahasti ottanut ihminen hyötyy myös hyvistä sosiaalisista suhteista.

 

[Pihatonttu]

Olen samaa mieltä.
Siihen kuitenkin kiinnittäisin huomiota että ihmisen epäinhimillistäminen maaliksi on tarpeen jotta voitetaan se sekunnin kymmenys siinä nopeassa tilanteessa. Tämä on kuitenkin enemmän ehdollistamiskysymys kuin epäinhimillistämistä.
Pidemmällä aikavälillä ajateltuna uskon että olet oikeassa siinä ettei epäinhimillistäminen toimi.

Olen eri mieltä tuosta mistä olet eri mieltä.

Jos vihollinen epäiinhimillistetään, niin voidaan hävitä vaikka mitä. Missään nimessä sillä ei voiteta tuota mainitsemaasi sekunnin kymmenystä. Sillä hävitään sisäinen luottamus ja luotettavuus joka on paljon isompi vahinko kuin tuo kymmenys.

Jos pysytään siellä rehellisyyden maailmassa, missä tilanteiset asiat käsitellään tilanteisina eikä psykologisoida niitä, niin paljon parempi vastaus tuijottaa meitä suoraan kasvoihin: "esineellistetään" vihollinen.

Sana on lainausmerkeissä siksi, että termi "objectify" viittaa sekä esineeseen (objekti) että kohteeseen (objekti) että päämäärään (objekti) että tavoitteeseen (objekti) että tarkoitukseen (objekti) että kappaleeseen (objekti)... Osuvampi käännös voisikin olla jotain sen tyyppistä kuin "kohteistetaan" tms.

Mietipä Kapiainen... Kumpaa ammut pienemmällä epäröinnillä? Kohdetta vai (epä)ihmistä?

Joka tapausessa asia menee niin, että siellä jyvällä tai hiusristikossa näkyy ihmisen tunnusmerkit täyttävä jutska. Eli epäinhimillistämiseen pohjautuva lähtökohta törmää havaintojen ja koulutuksen väliseen ristiriitaan jo havainnon hetkellä. Nopeuttaako se ristiriita toimintaa? En usko.

Vihollinen on paljon helpompaa - ja uskoakseni tuloksellisempaa - objektivoida maaliksi kuin dehumanisoida maaliksi.

 

[Pihatonttu]

OFF TOPIC

Tää alkais kai jo kuulua traumaketjuun...

Traumaosumaa pahasti ottanut ihminen hyötyy myös hyvistä sosiaalisista suhteista.

Traumaosumaa pahasti ottanut tuppaa itse - haluamattaankin - torpedoimaan hyvät sosiaaliset suhteensa.

Vähän miedommin traumaosumaa ottanut tai todella poikkeuksellisten läheisten ollessa kyseessä ne läheissuhteet saattavat säilyä niin hyvin, että osumaa saanut hyötyy niistä.

 

[inscout]

Tässä ulkomuistista Dave Grossmanin listaa taistelustressin psykologisista aspekteista:

Pelko. Jatkuva kuoleman pelko ja vielä pahempana pelko siitä, ettei kykene toimimaan oikein ja kavereita kuolee sen vuoksi.

Taistelutilanteet, joissa adrenaliinin vuoksi käydään punaisen ja mustan puolella ovat todella uuvuttavia koska massiivista sympaattisen hermoston aktivaatiota seuraa yhtä massiivinen parasympaattisen hermoston aktivaatio. Kun vaara on ohi niin uupumus voi olla suorastaan lamauttava.

Jatkuva syyllisyyden tunne. Joka kerta kun ystäviä ympärillä kuolee ja invalidisoituu, mielen pohjalla välähtää hetken helpotus, että onneksi se en ollut minä. Tästä koituva syyllisyys kuulemma kalvaa helposti mieltä syvältä.

Sen käsittäminen, että tuolla vähän matkan päässä on ihminen, joka vihaa minua ja haluaa tappaa minut on tavalliselle ihmiselle hyvin stressaavaa.

Toisen ihmisen tappaminen on normaalille ihmiselle sitä traumatisoivampaa, mitä "henkilökohtaisemmin" sen joutuu tekemään. Ei ongelma ranua putkeen lappavalalle tykärille, mutta AK-taisteluissa pääsee näkemään kättensä jäljen hyvin läheltä.

Nykyisille asevelvollissukupolville itse tappaminen on helpompaa kuin aikaisemmille, mutta aiheutuva psyykkinen trauma ei ole yhtään sen vähäisempi.

Viimeisimmissä rähinöissä on suurin osa länkkäreiden tappioista ollut psyykkisiä fyysisten sijaan..

Mitäs näille sitten voi tehdä, on hyvä kysymys.

Hyviä pointteja.

Yhtenä syynä psyykkisten ongelmien määrän kasvulle on varmasti se, että näitä asioita myös tilastoidaan ja seurataan aiempaa enemmän. Monet ovat ne kuolinilmoitukset suomenkin sodissa joissa kuoleman syynä on mainittu "menehtyi sodan rasituksiin".

Mutta voi myös ajatella että sotien motivaatio aiheuttaa näitä ongelmia. On yksi asia puolustaa omaa maataan ja kansaansa hyökkääjää vastaan kuin taistella siirtomaasodassa jossain Vietnamissa, Afganistanissa, Irakissa tai Syyriassa. Tällöin mieleen hiipii väkisinkin jossain vaiheessa "miksi minä olen täällä?" Varsinkin kun konflikti venyy ja sen alkuperäiset syyt tai väitetyt syyt ovat muuttuneet poliitikkojen puheissa sadannen kerran.

 

[inscout]

Baikal olikin jo tästä hyvän tekstin kirjoittanut.