Mitä tarkoitat?
EU - onko järkee vai ei?
- Viestiketjun aloittaja vlad
- Aloitus PVM
Mitä tarkoitat?
EU käyttäytyy yhä enemmän kuin Neuvostoliitto, jäsenmaita pakotetaan samaan muottiin käskyillä jostain Keskuskomiteasta vaikka kyseessä ovat itsenäiset maat, tämä ei ole mikään Euroopan Federaatio.
@Mustaruuti Esim Kreikalle ei olisi maksettu senttiäkään jos oltaisiin noudatettu no bail-out säännöstä.
@Mustaruuti Esim Kreikalle ei olisi maksettu senttiäkään jos oltaisiin noudatettu no bail-out säännöstä.
Puola voi poistua, jos haluaa. Ei EU:ssa ole pakko olla. Kyse on EU-jäsenyyden ensimmäisestä peruskriteeristä.
Tiedät varmaankin, mitä mieltä olen eurosta?
Geronimo
Ylipäällikkö
Jos ei pysty argumentoimaan niin voihan sitä pistääpään pensaaseen ja saada itkupotkuraivarin ja sanoa kun ette leiki minun säänöilläni niin lähden pois hiekkalaatikolta, elämä on valintoja, tämä on yksi mikä minä olen näitä arvostelemaan
Geronimo
Ylipäällikkö
Miksihän EU sitten vastusti Brexitiä jos voi lähteä pois?, eiköhän tosiasia ole se että tuo tuhatvuotinen EU valtakunta on kokemassa saman kohtalon kuin Kolmasvaltakunta ja Neuvostoliitto, niidenkin tuhatvuotinen menestystarina oli huomattavasti lyhempi kuin tuhatvuotta ja EU`n loistonaika taitaa jäädä jopa näitäkin lyhyemmäksi.
yhteistä toki näillä suuruuden hulluilla valtakunnilla on se että niin Neuvostoliitolla ja EU`lla on ja oli juopot johtajat ja natsienkin monet pomot olivat kuten vihreät kasvissyöjiä-
PekkaSavo
Ylipäällikkö
Olen ollut ja olen edelleen EU:n kannattaja mutta alkaa tulla piirteitä joista en pidä.
Puola on EU:n ja Euroopan itärajalla turvaamassa myös Brysseliä. Tärkeä
maa joka panostaa maanpuolustukseen ja on NATO:n jäsen.
Saattaa olla iso virhe työntää se maa pois. Siinä voi alkaa
prosessi jossa lähtee muitakin.
Jotkut ovat sanoneet että lännessä on enemmän myyriä kuin kylmän sodan aikaan.
Paljonko on Brysselissä? Venäjällehän se sopii että Puolaa simputetaan.
Puola on EU:n ja Euroopan itärajalla turvaamassa myös Brysseliä. Tärkeä
maa joka panostaa maanpuolustukseen ja on NATO:n jäsen.
Saattaa olla iso virhe työntää se maa pois. Siinä voi alkaa
prosessi jossa lähtee muitakin.
Jotkut ovat sanoneet että lännessä on enemmän myyriä kuin kylmän sodan aikaan.
Paljonko on Brysselissä? Venäjällehän se sopii että Puolaa simputetaan.
Samoin esim Saksassa -30-luvulla.
Geronimo
Ylipäällikkö
Tuo muuten ei pidä paikkaansa kyse oli vallankaappauksesta, perehdy historiaaan älä propagandaan.
Geronimo
Ylipäällikkö
EU ei hyväksy kansallista päätösvaltaa.
Ai niinkö? No, sehän on hyvä, että meillä on onneksi todellinen asiantuntija foorumilla.
Ehkä haluat kertoa lisää?
Geronimo
Ylipäällikkö
Hienoa voin vastatata kysymykseesi jos nyt vastaat alkuperäiseen kysymykseen näin kannattaa toimia jotta asioihin saadaan vastaukset kronologisessa järjestyksessä koska kysymys vain kysymyksen vuoksi asettaa kysyjän tietämyksen äärimmäisen epäilyksen alaiseksi, toki arvostan tietämyksesi korkealle kun osaat kysyä mutta vastauksien itsenäinen etsiminen kysymisen sijaan antaa sivystyneen vaikutelmanAi niinkö? No, sehän on hyvä, että meillä on onneksi todellinen asiantuntija foorumilla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Natsi-Saksa
Kansallissosialistisen Saksan synty
Kansallissosialistien valtaannousua ja Weimarin tasavallan epäonnistumista on selitetty ennen muuta ensimmäisen maailmansodan seurauksilla, kuten ”häpeärauhalla” ja vaikeilla talousongelmilla. Kiistellyn erillistieteorian (saks. Sonderweg) mukaan kansallissosialistien valtaannousun perusta oli Saksan erityispiirteissä, jotka olivat olemassa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP) perustettiin jo vuonna 1919, mutta se oli pitkään pieni oppositiopuolue. Alusta lähtien se kuitenkin tavoitteli vallan anastamista ja tasavallan kumoamista. Vuonna 1923 sen kannattajat yrittivät vallankaappausta, joka kuitenkin epäonnistui. Tällöin Adolf Hitler ja kolme muuta puoluejohtoon kuulunutta tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen valtiopetoksesta. Tuomiotaan Hitler istui Landsbergin vankilassa. Hitler vapautettiin jo vuoden kuluttua, koska Baijerin hallitus ei enää pitänyt äärioikeistoa uhkatekijänä.[3] Hitler esitteli ohjelmansa kaksiosaisessa 1925–1926 julkaistussa teoksessaan Mein Kampf (suom. Taisteluni).
Vuodesta 1930 lähtien, talouspulan aikana, NSDAP:n kannatus kasvoi huomattavasti, ja heinäkuussa 1932 pidetyissä parlamenttivaaleissa se nousi suurimmaksi puolueeksi saaden yli kolmasosan äänistä. Jo marraskuussa toteutetuissa seuraavissa vaaleissa puolue menetti 15 prosenttia valtiopäiväpaikoistaan mutta pysyi yhä selkeästi suurimpana. Sosiaalidemokraattien ja kommunistien yhteinen paikkamäärä oli kuitenkin suurempi kuin NSDAP:n. Puolueen nousu valtaan mahdollistui 30. tammikuuta 1933, jolloin presidentti Paul von Hindenburg nimitti Adolf Hitlerin uuden hallituksen johtajaksi eli valtakunnankansleriksi. Tuolloin hallituksessa oli mukana vielä muitakin puolueita, ja virallisesti kyseessä oli vain normaali hallituksen vaihdos, mutta varsin pian Hitler sai itselleen kaiken vallan.
Jo samana päivänä, kun uusi hallitus oli nimitetty, se määräsi parlamentin hajotettavaksi ja uudet vaalit pidettäväksi saman vuoden maaliskuussa. Jo ennen näitä vaaleja vasemmistopuolueiden toiminta kiellettiin, mihin tekosyynä käytettiin 27. helmikuuta tapahtunutta Saksan valtiopäivätalon paloa, josta syytettiin erästä kommunistia, Marinus van der Lubbea.
Weimarin tasavallan perustuslaissa oli säännöksiä, joiden mukaan valtakunnan ollessa hätätilassa hallitukselle voitiin määräajaksi myöntää poikkeuksellisen laajat valtuudet. Maaliskuussa 1933 valittu parlamentti säätikin valtalain, jolla Hitlerille myönnettiin tällaiset valtuudet, aluksi neljäksi vuodeksi. Tämän mukaan hänellä oli oikeus säätää lakejakin ilman parlamentin myötävaikutusta. Tämän jälkeen parlamentti ei kokoontunut kuin muutamia kertoja antaakseen joillekin kaikkein tärkeimmille päätöksille virallisen vahvistuksen.
Weimarin tasavallan perustuslaki oli edelleen virallisesti voimassa, mutta Hitlerin poikkeusvaltuuksien vuoksi sillä ei ollut juuri käytännön merkitystä. Kun presidentti Hindenburg kuoli elokuussa 1934, perustuslakia kuitenkin muutettiin siten, että valtakunnankanslerin ja valtakunnanpresidentin virat yhdistettiin. Tämän jälkeen Hitlerin arvonimenä oli Führer und Reichskansler, ja hänet nimitettiin tähän virkaan eliniäksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Weimarin_tasavalta
Heinäkuun 1932 vaalit
Yleiset vaalit 31. heinäkuuta 1932 antoivat kansallissosialisteille 37,2 % äänisaaliin, mikä teki kansallissosialistisesta puolueesta valtiopäivien selvästi suurimman puolueen. Hitler vaati nyt valtakunnankanslerin paikkaa. Presidentti Hindenburg kuitenkin tarjosi hänelle vain hallituspaikkaa. Monet natsit vaativat vallankaappaukseen ryhtymistä, mutta Hitler halusi saada vallan laillista tietä. Hitleriä vastustavat puolueet juonivat uudet vaalit, joiden toivottiin heikentävän tämän asemaa.[1]
Uudet vaalit järjestettiin 6. marraskuuta 1932. Ne antoivat kansallissosialisteille 33,1 % äänistä. Franz von Papen erosi virastaan valtakunnankanslerina, ja hänen seuraajakseen tuli kenraali von Schleicher. Hän suunnitteli valtiopäiväenemmistöä yhdistämällä useiden puolueiden ammattiyhdistyssiivet ja kansallissosialistien vasemmistosiiven eli strasserilaiset. Hallitusta ei saatu kokoon.[1]
Hitler ja von Papen tapasivat salaa 4. tammikuuta 1933 ja sopivat muodostavansa yhdessä uuden hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia, Wilhelm Frick ja Hermann Göring. Hitleristä tulisi valtakunnankansleri ja von Papenista varavaltakunnankansleri. Tämä suunnitelma esiteltiin Hindenburgille. Vaikka hän vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa.[1] Hindenburg nimitti Hitlerin uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Tätä päivämäärää pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi.[2]
Hitler valtakunnankanslerina
Vain viikko Adolf Hitlerin valtaantulon jälkeen uusi hallitus oli alkanut rajoittaa opposition toimintaa. Vasemman siiven puolueiden kokoukset kiellettiin, ja useiden puolueiden jäseniä uhkailtiin. Saksan valtiopäivätalo paloi raunioiksi 27. helmikuuta 1933. Hitler syytti teosta kommunisteja ja pidätytti puolueen johdon. Hän myös julisti maan hätätilaan ja taivutti presidentti Hindenburgin allekirjoittamaan määräyksen (Reichstagsbrandverordnung), joka peruutti suurimman osan 1919 perustuslaissa säädetyistä ihmisoikeuksista. Maaliskuussa 1933 säädettiin valtalaki, joka myönsi hallitukselle neljäksi vuodeksi oikeuden säätää lakeja ilman valtiopäivien suostumusta.
Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934, jonka jälkeen Hitler yhdisti valtakunnankanslerin ja presidentin virat sekä asetti itsensä Führeriksi ja valtakunnankansleriksi. Samalla virka muutettiin elinikäiseksi.
Kansallissosialistisen Saksan synty
Kansallissosialistien valtaannousua ja Weimarin tasavallan epäonnistumista on selitetty ennen muuta ensimmäisen maailmansodan seurauksilla, kuten ”häpeärauhalla” ja vaikeilla talousongelmilla. Kiistellyn erillistieteorian (saks. Sonderweg) mukaan kansallissosialistien valtaannousun perusta oli Saksan erityispiirteissä, jotka olivat olemassa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP) perustettiin jo vuonna 1919, mutta se oli pitkään pieni oppositiopuolue. Alusta lähtien se kuitenkin tavoitteli vallan anastamista ja tasavallan kumoamista. Vuonna 1923 sen kannattajat yrittivät vallankaappausta, joka kuitenkin epäonnistui. Tällöin Adolf Hitler ja kolme muuta puoluejohtoon kuulunutta tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen valtiopetoksesta. Tuomiotaan Hitler istui Landsbergin vankilassa. Hitler vapautettiin jo vuoden kuluttua, koska Baijerin hallitus ei enää pitänyt äärioikeistoa uhkatekijänä.[3] Hitler esitteli ohjelmansa kaksiosaisessa 1925–1926 julkaistussa teoksessaan Mein Kampf (suom. Taisteluni).
Vuodesta 1930 lähtien, talouspulan aikana, NSDAP:n kannatus kasvoi huomattavasti, ja heinäkuussa 1932 pidetyissä parlamenttivaaleissa se nousi suurimmaksi puolueeksi saaden yli kolmasosan äänistä. Jo marraskuussa toteutetuissa seuraavissa vaaleissa puolue menetti 15 prosenttia valtiopäiväpaikoistaan mutta pysyi yhä selkeästi suurimpana. Sosiaalidemokraattien ja kommunistien yhteinen paikkamäärä oli kuitenkin suurempi kuin NSDAP:n. Puolueen nousu valtaan mahdollistui 30. tammikuuta 1933, jolloin presidentti Paul von Hindenburg nimitti Adolf Hitlerin uuden hallituksen johtajaksi eli valtakunnankansleriksi. Tuolloin hallituksessa oli mukana vielä muitakin puolueita, ja virallisesti kyseessä oli vain normaali hallituksen vaihdos, mutta varsin pian Hitler sai itselleen kaiken vallan.
Jo samana päivänä, kun uusi hallitus oli nimitetty, se määräsi parlamentin hajotettavaksi ja uudet vaalit pidettäväksi saman vuoden maaliskuussa. Jo ennen näitä vaaleja vasemmistopuolueiden toiminta kiellettiin, mihin tekosyynä käytettiin 27. helmikuuta tapahtunutta Saksan valtiopäivätalon paloa, josta syytettiin erästä kommunistia, Marinus van der Lubbea.
Weimarin tasavallan perustuslaissa oli säännöksiä, joiden mukaan valtakunnan ollessa hätätilassa hallitukselle voitiin määräajaksi myöntää poikkeuksellisen laajat valtuudet. Maaliskuussa 1933 valittu parlamentti säätikin valtalain, jolla Hitlerille myönnettiin tällaiset valtuudet, aluksi neljäksi vuodeksi. Tämän mukaan hänellä oli oikeus säätää lakejakin ilman parlamentin myötävaikutusta. Tämän jälkeen parlamentti ei kokoontunut kuin muutamia kertoja antaakseen joillekin kaikkein tärkeimmille päätöksille virallisen vahvistuksen.
Weimarin tasavallan perustuslaki oli edelleen virallisesti voimassa, mutta Hitlerin poikkeusvaltuuksien vuoksi sillä ei ollut juuri käytännön merkitystä. Kun presidentti Hindenburg kuoli elokuussa 1934, perustuslakia kuitenkin muutettiin siten, että valtakunnankanslerin ja valtakunnanpresidentin virat yhdistettiin. Tämän jälkeen Hitlerin arvonimenä oli Führer und Reichskansler, ja hänet nimitettiin tähän virkaan eliniäksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Weimarin_tasavalta
Heinäkuun 1932 vaalit
Yleiset vaalit 31. heinäkuuta 1932 antoivat kansallissosialisteille 37,2 % äänisaaliin, mikä teki kansallissosialistisesta puolueesta valtiopäivien selvästi suurimman puolueen. Hitler vaati nyt valtakunnankanslerin paikkaa. Presidentti Hindenburg kuitenkin tarjosi hänelle vain hallituspaikkaa. Monet natsit vaativat vallankaappaukseen ryhtymistä, mutta Hitler halusi saada vallan laillista tietä. Hitleriä vastustavat puolueet juonivat uudet vaalit, joiden toivottiin heikentävän tämän asemaa.[1]
Uudet vaalit järjestettiin 6. marraskuuta 1932. Ne antoivat kansallissosialisteille 33,1 % äänistä. Franz von Papen erosi virastaan valtakunnankanslerina, ja hänen seuraajakseen tuli kenraali von Schleicher. Hän suunnitteli valtiopäiväenemmistöä yhdistämällä useiden puolueiden ammattiyhdistyssiivet ja kansallissosialistien vasemmistosiiven eli strasserilaiset. Hallitusta ei saatu kokoon.[1]
Hitler ja von Papen tapasivat salaa 4. tammikuuta 1933 ja sopivat muodostavansa yhdessä uuden hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia, Wilhelm Frick ja Hermann Göring. Hitleristä tulisi valtakunnankansleri ja von Papenista varavaltakunnankansleri. Tämä suunnitelma esiteltiin Hindenburgille. Vaikka hän vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa.[1] Hindenburg nimitti Hitlerin uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Tätä päivämäärää pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi.[2]
Hitler valtakunnankanslerina
Vain viikko Adolf Hitlerin valtaantulon jälkeen uusi hallitus oli alkanut rajoittaa opposition toimintaa. Vasemman siiven puolueiden kokoukset kiellettiin, ja useiden puolueiden jäseniä uhkailtiin. Saksan valtiopäivätalo paloi raunioiksi 27. helmikuuta 1933. Hitler syytti teosta kommunisteja ja pidätytti puolueen johdon. Hän myös julisti maan hätätilaan ja taivutti presidentti Hindenburgin allekirjoittamaan määräyksen (Reichstagsbrandverordnung), joka peruutti suurimman osan 1919 perustuslaissa säädetyistä ihmisoikeuksista. Maaliskuussa 1933 säädettiin valtalaki, joka myönsi hallitukselle neljäksi vuodeksi oikeuden säätää lakeja ilman valtiopäivien suostumusta.
Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934, jonka jälkeen Hitler yhdisti valtakunnankanslerin ja presidentin virat sekä asetti itsensä Führeriksi ja valtakunnankansleriksi. Samalla virka muutettiin elinikäiseksi.
Geronimo
Ylipäällikkö
Eikös tämä ole toisinto EU`n toiminnastahttps://fi.wikipedia.org/wiki/Natsi-Saksa
Kansallissosialistisen Saksan synty
Kansallissosialistien valtaannousua ja Weimarin tasavallan epäonnistumista on selitetty ennen muuta ensimmäisen maailmansodan seurauksilla, kuten ”häpeärauhalla” ja vaikeilla talousongelmilla. Kiistellyn erillistieteorian (saks. Sonderweg) mukaan kansallissosialistien valtaannousun perusta oli Saksan erityispiirteissä, jotka olivat olemassa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP) perustettiin jo vuonna 1919, mutta se oli pitkään pieni oppositiopuolue. Alusta lähtien se kuitenkin tavoitteli vallan anastamista ja tasavallan kumoamista. Vuonna 1923 sen kannattajat yrittivät vallankaappausta, joka kuitenkin epäonnistui. Tällöin Adolf Hitler ja kolme muuta puoluejohtoon kuulunutta tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen valtiopetoksesta. Tuomiotaan Hitler istui Landsbergin vankilassa. Hitler vapautettiin jo vuoden kuluttua, koska Baijerin hallitus ei enää pitänyt äärioikeistoa uhkatekijänä.[3] Hitler esitteli ohjelmansa kaksiosaisessa 1925–1926 julkaistussa teoksessaan Mein Kampf (suom. Taisteluni).
Vuodesta 1930 lähtien, talouspulan aikana, NSDAP:n kannatus kasvoi huomattavasti, ja heinäkuussa 1932 pidetyissä parlamenttivaaleissa se nousi suurimmaksi puolueeksi saaden yli kolmasosan äänistä. Jo marraskuussa toteutetuissa seuraavissa vaaleissa puolue menetti 15 prosenttia valtiopäiväpaikoistaan mutta pysyi yhä selkeästi suurimpana. Sosiaalidemokraattien ja kommunistien yhteinen paikkamäärä oli kuitenkin suurempi kuin NSDAP:n. Puolueen nousu valtaan mahdollistui 30. tammikuuta 1933, jolloin presidentti Paul von Hindenburg nimitti Adolf Hitlerin uuden hallituksen johtajaksi eli valtakunnankansleriksi. Tuolloin hallituksessa oli mukana vielä muitakin puolueita, ja virallisesti kyseessä oli vain normaali hallituksen vaihdos, mutta varsin pian Hitler sai itselleen kaiken vallan.
Jo samana päivänä, kun uusi hallitus oli nimitetty, se määräsi parlamentin hajotettavaksi ja uudet vaalit pidettäväksi saman vuoden maaliskuussa. Jo ennen näitä vaaleja vasemmistopuolueiden toiminta kiellettiin, mihin tekosyynä käytettiin 27. helmikuuta tapahtunutta Saksan valtiopäivätalon paloa, josta syytettiin erästä kommunistia, Marinus van der Lubbea.
Weimarin tasavallan perustuslaissa oli säännöksiä, joiden mukaan valtakunnan ollessa hätätilassa hallitukselle voitiin määräajaksi myöntää poikkeuksellisen laajat valtuudet. Maaliskuussa 1933 valittu parlamentti säätikin valtalain, jolla Hitlerille myönnettiin tällaiset valtuudet, aluksi neljäksi vuodeksi. Tämän mukaan hänellä oli oikeus säätää lakejakin ilman parlamentin myötävaikutusta. Tämän jälkeen parlamentti ei kokoontunut kuin muutamia kertoja antaakseen joillekin kaikkein tärkeimmille päätöksille virallisen vahvistuksen.
Weimarin tasavallan perustuslaki oli edelleen virallisesti voimassa, mutta Hitlerin poikkeusvaltuuksien vuoksi sillä ei ollut juuri käytännön merkitystä. Kun presidentti Hindenburg kuoli elokuussa 1934, perustuslakia kuitenkin muutettiin siten, että valtakunnankanslerin ja valtakunnanpresidentin virat yhdistettiin. Tämän jälkeen Hitlerin arvonimenä oli Führer und Reichskansler, ja hänet nimitettiin tähän virkaan eliniäksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Weimarin_tasavalta
Heinäkuun 1932 vaalit
Yleiset vaalit 31. heinäkuuta 1932 antoivat kansallissosialisteille 37,2 % äänisaaliin, mikä teki kansallissosialistisesta puolueesta valtiopäivien selvästi suurimman puolueen. Hitler vaati nyt valtakunnankanslerin paikkaa. Presidentti Hindenburg kuitenkin tarjosi hänelle vain hallituspaikkaa. Monet natsit vaativat vallankaappaukseen ryhtymistä, mutta Hitler halusi saada vallan laillista tietä. Hitleriä vastustavat puolueet juonivat uudet vaalit, joiden toivottiin heikentävän tämän asemaa.[1]
Uudet vaalit järjestettiin 6. marraskuuta 1932. Ne antoivat kansallissosialisteille 33,1 % äänistä. Franz von Papen erosi virastaan valtakunnankanslerina, ja hänen seuraajakseen tuli kenraali von Schleicher. Hän suunnitteli valtiopäiväenemmistöä yhdistämällä useiden puolueiden ammattiyhdistyssiivet ja kansallissosialistien vasemmistosiiven eli strasserilaiset. Hallitusta ei saatu kokoon.[1]
Hitler ja von Papen tapasivat salaa 4. tammikuuta 1933 ja sopivat muodostavansa yhdessä uuden hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia, Wilhelm Frick ja Hermann Göring. Hitleristä tulisi valtakunnankansleri ja von Papenista varavaltakunnankansleri. Tämä suunnitelma esiteltiin Hindenburgille. Vaikka hän vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa.[1] Hindenburg nimitti Hitlerin uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Tätä päivämäärää pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi.[2]
Hitler valtakunnankanslerina
Vain viikko Adolf Hitlerin valtaantulon jälkeen uusi hallitus oli alkanut rajoittaa opposition toimintaa. Vasemman siiven puolueiden kokoukset kiellettiin, ja useiden puolueiden jäseniä uhkailtiin. Saksan valtiopäivätalo paloi raunioiksi 27. helmikuuta 1933. Hitler syytti teosta kommunisteja ja pidätytti puolueen johdon. Hän myös julisti maan hätätilaan ja taivutti presidentti Hindenburgin allekirjoittamaan määräyksen (Reichstagsbrandverordnung), joka peruutti suurimman osan 1919 perustuslaissa säädetyistä ihmisoikeuksista. Maaliskuussa 1933 säädettiin valtalaki, joka myönsi hallitukselle neljäksi vuodeksi oikeuden säätää lakeja ilman valtiopäivien suostumusta.
Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934, jonka jälkeen Hitler yhdisti valtakunnankanslerin ja presidentin virat sekä asetti itsensä Führeriksi ja valtakunnankansleriksi. Samalla virka muutettiin elinikäiseksi.
Kerrotko nyt vuorostasi Saksan historiasta? Tuo yllähän oli vain propagandaa...
arix
Respected Leader
Tokihan Saksa yhdisti Euroopan edellisen kerran...
En kyllä usko Puolan tuohon kykenevän.
Geronimo
Ylipäällikkö
Minulle on yllätys ettei Suomen kouluissa opeteta Saksan historiaa
Toki autan täyttämään aukkoja sivistyksessä, tätähän tarkoitat kun niin atiivisesti kyselet jokaisessa vitjassa?
Valitettävasti pyytämäsi tieto on Englanninkielistä mutta kun käyttää aikaa niin varmaan asia selviää ja ainahan on kuukkeli käännösohjelma käytettävissä.
Aktiivinen kielenkäyttö auttaa parantamaan ohutta kielitaitoa, ainakin minulle Suomenkielenkäyttö on auttanut parantamaan Suomen kielitaitoa, toki heikko se vieläkin on.
http://www.historyworld.net/wrldhis/PlainTextHistories.asp?historyid=ac62
http://germanculture.com.ua/history/
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Positiivisesti ajatellen Kreikan, Ison-Britannian ja Puolan tapaukset selkeyttävät EU:n toimintaa ja rajanvetoja.
Kreikan apupaketeilla selkeästi rikottiin No bailout -periaatetta. Slovakia tosin taisi suoraselkäisesti (tai rahoja säästääkseen) kieltäytyä ensimmäisestä hallitustenvälisestä avunannosta. Sittemmin kriisinhoito on siirretty Euroopan vakausmekanismin harteille (ja tulevaisuudessa ehkä Euroopan valuuttarahastolle).
Ison-Britannian exit osoittaa, että unionista voi oikeasti erota. Eroprosessin säännöt ja käytänteet selkiytyvät neuvottelujen kuluessa. Neuvostoliitosta irtautuminen tai Yhdysvalloista eroaminen voisi olla vaikeampien prosessien takana. Eikä Katalonian tai Skotlannin itsenäistyminen käy pelkillä julistuksilla.
Puolan tapaus jää nähtäväksi. Viime kädessä käräjöidään EU-tuomioistuimissa.
Kreikan apupaketeilla selkeästi rikottiin No bailout -periaatetta. Slovakia tosin taisi suoraselkäisesti (tai rahoja säästääkseen) kieltäytyä ensimmäisestä hallitustenvälisestä avunannosta. Sittemmin kriisinhoito on siirretty Euroopan vakausmekanismin harteille (ja tulevaisuudessa ehkä Euroopan valuuttarahastolle).
Ison-Britannian exit osoittaa, että unionista voi oikeasti erota. Eroprosessin säännöt ja käytänteet selkiytyvät neuvottelujen kuluessa. Neuvostoliitosta irtautuminen tai Yhdysvalloista eroaminen voisi olla vaikeampien prosessien takana. Eikä Katalonian tai Skotlannin itsenäistyminen käy pelkillä julistuksilla.
Puolan tapaus jää nähtäväksi. Viime kädessä käräjöidään EU-tuomioistuimissa.