Saksa ja Ranska painavat EU:n uudistuksissa kaasua, mutta Suomi painaa jarrua Hollannin johtamassa kakkosketjussa. Suomi EU:n sisäpiirissä on entistä selvemmin aprillipilaa, kirjoittaa Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurri.
Saksan EU-linjaa peesaamalla Suomenkin päättäjät ovat pitkään ainakin itse tulkinneet kuuluvansa EU:n vaikutusvaltaisimpaan sisäpiiriin.
Saksa on alusta asti ollut yksi niistä maista, jotka määräävät tahdin Euroopan unionin EU:n ja euromaiden talous- ja rahaliiton yhteisissä hankkeissa. Siksi Saksan kanssa samaa mieltä olemalla on Suomessakin tuntunut kuin olisi itsekin vallan keskiössä.
Saksan kannalla oli helppo olla niin kauan kuin Saksan eurolinja kiteytyi talouskurin vaatimukseen ja yhteisvastuun torjumiseen. Niihin Suomenkin hallitukset ovat pitkän aikaa uskoneet.
Saksa ei kuitenkaan ole entisellään.
Se on toki edelleen EU:n ja samalla euroalueen suurin talousmahti ja keskeisen tärkeä poliittinen voimanpesä. Mutta sen EU- ja eurolinjaukset eivät ole entisellään.
Saksa näyttää siirtyneen aimo harppauksen kohti Ranskan edustamaa EU- ja eurolinjaa. Se on verrattomasti ”pehmeämpi” kuin se perisaksalainen talouskurilinja, johon Suomi on yhä ankkuroitunut.
Olipa kunkin maan tai koulukunnan EU-linjoista muutoin mitä mieltä tahansa, pätee linjanmuutoksiin ja niiden eroavuuksiin yksi ja sama reunahuomautus:
Saksa on ja pysyy EU:n ja euroalueen ehdottomassa sisäpiirissä, olipa sen talous- ja europoliittinen linja kuinka kova tai pehmeä tahansa. Suomi sen sijaan on tai pysyy sisäpiirissä vain peesaamalla sisäpiiriin luontaisesti kuuluvaa jäsenmaata eli Saksaa tai Ranskaa.
Nyt Suomi näyttää vaihtaneen leiriä ja pudonneen pois europolitiikan ykkösketjusta. Suomi painaa nyt jarrua Hollannin johtamassa EU:n pohjoislohkon kakkosketjussa.
Tällainen uusi ryhmittäytyminen enteilee Suomen hallitukselle vaikeata tasapainoilua ja kiperiä koetuksia jo tällä kevätkaudella.
Eteen tulee yhteistä talletussuojaa ja muita raskaan sarjan
talousuudistuksia koskevia aloitteita, joita on odotettavissa EU-komissiolta kevään mittaan. Isoja päätöksiä pitäisi syntyä EU-maiden johtajien huippukokouksissa kesäkuun lopussa ja ensi vuoden toukokuussa.
Komissio valmistelee suuria uudistuksia
EU:ssa on paraikaa meneillään iso joukko poikkeuksellisen suuria uudistushankkeita, joilla komissio haluaa muokata EU:ta nykyistä ”yhtenäisemmäksi, vahvemmaksi ja demokraattisemmaksi”.
Ympäripyöreä luonnehdinta on suora lainaus komission puheenjohtajan
Jean-Claude Junckerin viime syyskuussa pitämästä ”unionin tila” -
puheesta.
Suomeksi sanottuna ja karkeasti pelkistäen komissio haluaa muuttaa EU:n ja ennen muuta euroalueen talousrakenteita ja talousvallan jakoa monin tavoin nykyistä liittovaltiomaisempaan suuntaan.
Onpa ehdotusten poliittisesta tai taloudellisesta mielekkyydestä mitä mieltä tahansa, erottuu niistä ainakin kolmenlaisia poliittisesti vaikeita vaikutuksia.
Yksi on ehdotuksiin sisään rakennettu talouspoliittisen vallan siirtäminen kansallisilta parlamenteilta EU:n toimielimille. Komissio esimerkiksi esittää EU:n talousministerin pestin perustamista ja tälle alistettavan budjetin ja budjettivallan kasvattamista.
Toinen on taloudellisen yhteisvastuun suora tai epäsuora lisääntyminen. Tätä tietäisivät esimerkiksi yhteisvastuullinen talletussuoja, yhteisten vakaus- ja kriisirahastojen kasvattaminen ja yhteiset suhdannetasaustoimet.
Kolmas on uudistuksista avautuva ainakin epäsuora väylä talouskurin todennäköiseen ja valikoivaan höllentämiseen. Tätä sopinee odottaa esimerkiksi suhdanne-erojen ensi alkuun tilapäisestä mutta ajan oloon pysyvästä tasaamisesta.
Jos EU alkaa tasata vaikka Saksan ja Kreikan kaltaisten jäsenmaiden välisiä suhdanne- ja talouseroja, muuttuvat tasaamiseen ohjatut rahavirrat yhtä varmasti yksisuuntaisiksi ja pysyviksi kuin rahavirta on yksisuuntainen ja pysyvä Saksan läntisistä osavaltioista itäisiin tai Suomessa Uudeltamaalta Kainuuseen.
Ranska haluaa valtaa, Saksa vientituloja
Komission ehdotuksia voi puoltaa esimerkiksi sillä perusteella, että nykymuodossaan euromaiden talous- ja rahaliitto on keskeneräinen ja pitkän päälle kestämätön epäyhtälö.
Eurokriisin vuosina on erittäin kalliilla ja karkealla tavalla käynyt selväksi, että keskenään kovin erilaisten kansantalouksien rahaliitto ei toimi niin kauan kuin vain rahapolitiikka ja valuutta ovat yhteiset mutta muu talouspolitiikka on ainakin muodollisesti kansallista eikä maiden keskinäisten vaihtotaseiden tasapainottamiseen ole keinoja.
Keskittämisen jatkamista ja syventämistä voi perustella myös kysymyksellä, mitä mieltä on pitää kiinni kansallisen talouspolitiikan rippeistäkään, kun omasta rahasta ja itsenäisestä rahapolitiikasta on jo luovuttu.
Ranska on ollut jo pitkään komission kanssa suunnilleen samoilla linjoilla. Ja nyt näyttää ”pehmenneen” myös Saksa, joka ei tosin paina yhtä innokkaasti kaasua kuin Ranska mutta ei enää kovin pontevasti jarruakaan.
Ranskalle ensin EU ja sittemmin myös talous- ja rahaliitto EMU ovat olleet keinoja kasvattaa – tai ainakin pyrkiä kasvattamaan – omaa talous- ja valtapoliittista asemaa eurooppalaisena mahtimaana. Niiden avulla Ranska on myös halunnut hallita ja hillitä Saksan valta-asemaa.
Saksalle taas EU ja euroalue ovat olleet ja yhä ovat ennen muuta taloudellisia hankkeita, joilla se on varmistanut oman teollisuutensa kasvualaa ja -voimaa. Juuri Saksan talous on toistaiseksi hyötynyt eniten eurosta ja EU:n sisämarkkinoista, ja siksi se tekee mitä vain pitääkseen euronkin koossa.
Mutta Hollannin johtaman jarruryhmän maat ajattelevat toisin. Nekin sanovat haluavansa kehittää unionia ja rahaliittoa, mutta eivät sellaisilla loikilla kuin komissio esittää.
Jarruryhmä voi joutua ahtaalle
Pienten pohjoisten jäsenmaiden ryhmässä ovat Hollannin ja Suomen lisäksi Irlanti, Latvia, Liettua, Ruotsi, Tanska ja Viro. Ne ovat kaikki EU-maita mutta eivät kaikki euromaita. Ruotsilla ja Tanskalla on yhä omat kruununsa.
Ryhmän valtiovarainministerit julkaisivat maaliskuun alussa yhteisen
julkilausuman, jossa ne esittelivät selvästi komission esityksistä poikkeavan kantansa talous- ja rahaliiton kehittämisestä.
Julkilausuma vaikuttaa sellaisenaan aloitteelliselta ja rakentavalta, joten pelkästään sen perusteella voi tuntua epäreilulta nimittää ryhmää jarruryhmäksi.
Mutta verrattuna komission ja varsinkin Ranskan aloitteisiin tämä ryhmä painaa enemmän jarrua kuin kaasua. Nyttemmin ne vaikuttavat haluttomilta hidastelijoilta myös omasta ”nein” -linjastaan tinkineen Saksan rinnalla.
Hollannin ja Suomen ryhmä korostaa kansallisen talousvastuun ja talouskurin vahvistamista suunnilleen sellaiseen sävyyn, josta Saksan edellisen hallituksen valtiovarainministeri
Wolfgang Schäuble olisi ollut hyvillään. Hän ei kuitenkaan ole enää Saksan hallituksessa.
Liittokansleri
Angela Merkelin rinnalla Saksan talous- ja europoliittista linjaa luovat ja luotsaavat nyt sosiaalidemokraatit ja heidän varsinkin Schäubleen verrattuna varsin solidaarisuushenkiset edustajansa.
Nähtävästi Saksan uudistunut poliittinen johto on valmis muuttamaan kantaansa ja aiemmin kiveen hakattuja vaatimuksiaan, jos uskovat näin edistävänsä koko euroalueen talouden elinvoimaisuutta – ja samalla oman taloutensa kasvualaa.
Jos Saksa alkaa painaa kaasua toden teolla Ranskan tapaan, voi Hollannin jarruryhmä joutua ahtaalle. Se tietäisi Suomellekin entistä pidempää välimatkaa EU:n sisäpiiristä ja entistä vaikeampaa poliittista tasapainotaiteilua.
Jan Hurri
https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005623538.html
