EU - onko järkee vai ei?

Mun käsityksen mukaan tilanne on hieman erilainen. Britit ei koita lähteä, vaan lähtee. Ja nyt sielä ollaan kusi sukassa kun on tajuttu että pitää solmia uudet kauppasuhteet kun ovat itse irtisanoneet vanhat. Ongelma on se, että Britit kiistelee keskenään millä ehdoilla kauppaa voidaan jatkossa tehdä. Tästä syystä EU:n on ollut mahdotonta solmia mitään sopimuksia kun Brititi ei edes itse saa konsensusta aikaiseksi. Ja nimenomaan tähän Brittien keskinäiseen riitelyyn yritykset on kyllästyneet. Ei isoilla firmoilla ole mahdollisuutta jäädä odottamaan päätöksiä siitä millaiset pelisäännöt on tulevaisuudessa. Tuleeko tulleja, veroja tai jotain muuta?
Ei EU:ta tarvitse rakastaa, sielä on paljon typeriä sääntöjä ja tasapäistämistä. Kaikesta huolimatta uskon että ainakin meillä täälä pienissä maissa ei ole paljoa vaihtoehtoja..

Leave-puolelle tuntui tulevan yllätyksenä että a) yritykset haluavat olla EU:n sisämarkkinoilla, b) jos UK haluaa olla sisämarkkinoilla, täytyy sen noudattaa sisämarkkinoiden pelisääntöjä ja c) monikansalliset firmat nostaa kytkintä jos britit pelaavat itsensä sieltä ulos.

Koska leave-puoli on asettanut kynnyskysymykseksi että sisämarkkinoiden pelisääntöihin ei suostuta, on kyseessä klassinen omaan jalkaan ampuminen. Sieltä saavat sitten saarelta heristellä nyrkkiään kun viimeinenkin teollisuus häviää mantereen puolelle.
 
Riippuu vähän mitä teollisuudella tarkoitetaan. Ihan vain yleisellä tasolla asioiden määrittely olisi suotavaa, koska jokaisella on vähän käsitys mitä termeillä tarkoitetaan. Esim. voi olla tätä nykyä konservatiivi, koska haluaa konservatoida nykyistä vasemmistolaismeininkiä ja sitten voi olla liberalisti, joka vaatii valtiota uudistautumaan 1910-luvun meininkiin back to the future-tyylisesti.
 
Jos eroaa liittosopimuksesta, niin sopimukset neuvotellaan uudestaan. Ei siinä mistään rangaistuksesta sinänsä ole kyse, vaan talouspolitiikasta.

Jos kuvitellaan, että voi "noukkia rusinat pullasta", niin erehtyy pahasti. Siinä tulee mukana "puolet petäjäistä". Ei tarvitse olla kummoinen talousnero sen ymmärtääkseen.

Norja ja Sveitsi ovat sinänsä ehkä viisaasti pitäytyneet vain taloussopimuksessa EU:n kanssa, mutta noiden maiden talous onkin lujalla pohjalla. Haittapuolena tietysti poliittisten vaikutusmahdollisuuksien menettäminen.
Kaksi ekaa kappaletta olisivat tykkäys, mutta en nyt oikein näe tuota viisautta että asia järjestettäisiin ETA:n tai sopimusten kautta. Norjan nykyinen pääministeri on todennut j ennen Brexit äänestystä ettei kannata erota ja ETA-jäsenyys ei ole sellaisen arvoinen, tarkentaen että vaikutusmahdollisuudet puuttuvat. Norja tuo useimmat EU:säännöt. Lähinnä maataloustuki ja kalastus jää ulkopuolelle ja Itämerellä kun olemme, emme kyllä voi kalastaa miten halusimme, vaikka pyrkisimme vain ETA-jäsenyyteen

Norjassa ja Sveitsissä on tehty päättäjien puolelta hissukseen tarpeellinen, että talouselämä pystyy toimimaan, kun kansa lähinnä tunnesyistä ei halua liittyä. Molemmat siis sääntöjen tuojia. Toinen ETA:n kautta ja toinen erilaisten sopimusten verkon kautta, jotka EU voi kaikki kerralla irtisanoa jos Sveitsi ei tuo sääntöjä.

Mennään yksin veisi meidät Venäjän syliin ja kanta että pitäisi erota EU:sta ja olla vain ETA-jäsen veisi meiltä mahdollisuuden istua päättävissä pöydissä.
 
Vielä kun joku voisi valoittaa että kuka se vihollinen on. J.Niinistökään ei edes tiedä ainakaan mitä joskus YLEn haastattelussa tuumaili eli hänen mukaan saattaa tulla ihan mistä tahansa ilmansuunnasta. Täten, EU voidaan luokitella yhtä varteenotettavaksi viholliseksi jos kerran puolustusministerin mukaan Venäjän uhka on matala, vaikka Krimi todistettiin. Periaatteessa tähän demokraattinen valtio lopulta kyykähtää, koska valtion johtoon ujuttautuu ennen pitkään kommunistisia elementtejä, jotka rapistavat valtiota sisältäpäin. Toki fasistinen valtio kuulostaa inhalta, mutta siinä mennään enemmistön etujen mukaisesti eikä oteta vasemmistoelementtejä päätöksentekoon mukaan eli aleta kyttäämään että missä se vähemmistö majailee ja aleta puffaamaan näiden vähemmistöjen etuja enemmistön kustannuksella. EU:ssa suomalaiset on jokaisella parametrilla mitattuna vähemmistö ja jos islamisteja valuu rajojen yli niin sille ei voi mitään koska EU:n isojen maiden mukana mennään ja nämä maat elää pakolaisten varassa. Pakolaisia on pakko saada Eurooppaan, koska talouskasvu on tällä hetkellä niiaamassa alaspäin ja sitä ei voi missään muotoa hyväksyä. Äänestä vassua vaaleissa: EU:sta ei voida erota koska pakolaiset; äänestä oikeistoa vaaleissa: EU:sta ei voida erota koska talouskasvu.

EU:n ja Suomen korruptoituneiden byrokraattien ja kovan paalun korporaatioiden näkökulmasta on aivan sama millä verukkeella jatketaan tätä jatkuvaa keskittämistä eli globalismia/kapitalismia, koska se tullaan esittämään kuin luonnonlakina. Paluu takaisin kyliin ja maaseudulle ei ole vaihtoehtona, koska sivilisaatio, edistys, teknologia, arwot, kansainvälisyys, rasismi, Venäjä, ilmasto, sota, avaruusoliot... Paras näistä on rahan avulla järkeily: Matti Meikäläinen yrittää veloissaan laskea pennejä että millä selviää seuraavan kuun laskuista kun taasen suurkorporaatiot pussittavat ennätysvoittoja vuodesta toiseen ja, mikä parasta, pankit itse jotka syytävät valuuttaa kiertoon vain käyvät tietokoneen edessä näpyttämässä parit numerot sisään ja 'pum' ollaan taas luotu parit miljoonat fyrkendaalia markkinatalouteen ja kukaan ei tehnyt yhtään työtä tämän arvonluonnin saavuttamiseksi. EU:n ja Suomen valtion olemassaolo tukeutuu tämän illuusion varaan: siinä vaiheessa kun tarpeeksi moni hiffaa tämän ja tekee parhaansa minimoidakseen valtion tukemisen ja maksimoimakseen kansan tukemisen niin sitten voidaan alkaa puhumaan todellisesta kansakunnan edistyksestä. Euroopan keskuspankki ei enää edes julkaise mittareita, joista pystyisi laskemaan että kuinka monta euroa on markkinoilla liikkellä, koska valuutan arvo tippuisi kuin lehmän häntä yhden yön aikana. Se on ihan turha nauraa kovin paljoa Afrikan savimajameiningille, koska Zimbabwen hyperinflaatio luonnistuu myös näillä lakeuksilla koska ainoastaan puuttuu yksi tekijä eli rikkaat alkavat puskea tilit tyhjäksi ykkösistä ja nollista ostaen esim. maata ja mineraaleja. Ja siitä päästäänkin uusfeudalismin pariin.
 
Ennen oli naiset kauniimpia, talvet lumisempia ja kesät...

EU toi nämä sietämättömät helteetkin. Taidan lähteä Torremolinokseen säitä pitelemään.

Kyllä ennen kaikki oli paremmin. Tai ainakin toisin. http://www.tlyrics.net/song/1x/alivaltiosihteeri-ennen-oli/
 
Vielä kun joku voisi valoittaa että kuka se vihollinen on. J.Niinistökään ei edes tiedä ainakaan mitä joskus YLEn haastattelussa tuumaili eli hänen mukaan saattaa tulla ihan mistä tahansa ilmansuunnasta. Täten, EU voidaan luokitella yhtä varteenotettavaksi viholliseksi jos kerran puolustusministerin mukaan Venäjän uhka on matala, vaikka Krimi todistettiin.

Venäjä, Venäjä, Venäjä. Siinä sinulle vastaus kuka on vihollnen ja miksi ministerin ei kannata sanoa vihollisen nimeä ääneen.
 
Venäjä on näivettänyt Suomen kansakuntaa viimeiset 20 vuotta? Tuntuu vähän siltä, että kunnia siitä menee aika pitkälle EU:lle ja kotimaisille EU-myötäilijöille. Eihän neukkujen tarvitse tehdä mitään muuta kuin juoda votkaa samalla kun EU hoitaa kommunismiprosessin loppuun saakka eli vedetään maaseutu tyhjäksi, rapakuntoinen kantaväestö, helvetinmoinen ulkomaalaisperäinen populaatio... ja sitten vaan marssivat rajan yli (tarvittaessa neukkusoldaatto voi huutaa "asylym" tahi refugee" sopivin intervallein niin ei tarvitse ampua laukaustakaan, kunhan muistaa pistää siviilit päällä ettei kategorisoidu vihreäksi mieheksi). Tämä kommaritoiminta on niin pitkälle viety prosessi ettei edes puolustusministeri tiedä että ketä vastaan tässä pitää taistella.
 
ovat muuten tehneet sitä vuodesta -45 asti.... :unsure:
 
@miikkaj Taidan todeta heti alkuun, että olemme näkemyksissämme niin kaukana toisistamme ettei minun ei kannata jatkaa keskustelua. Sinulla on niin hurjaa liioittelua ja vääristelyä kommenteissasi, että en usko että tästä tulisi järkevää dialogia.
 
Paluu takaisin kyliin ja maaseudulle ei ole vaihtoehtona, koska sivilisaatio, edistys, teknologia, arwot, kansainvälisyys, rasismi, Venäjä, ilmasto, sota, avaruusoliot...
Ihan vapaasti saa palata maaseudulle ja kyliin. Myymällä sen velkaisen kämpän siellä kaupunkihelvetissä pääsee velastaan eroon, kun tämä yhteiskunta ei vielä ole romahtanut.

Linkolakin siirtyi maalle. Varteenotettava vaihtoehto!
 
@miikkaj Taidan todeta heti alkuun, että olemme näkemyksissämme niin kaukana toisistamme ettei minun ei kannata jatkaa keskustelua. Sinulla on niin hurjaa liioittelua ja vääristelyä kommenteissasi, että en usko että tästä tulisi järkevää dialogia.

Ei tämä ole pelkästään minun suustani. Jokos pääsi unohtumaan tämän Rajavartiolaitoksen johtajan kommentit siitä ettei nykyinen "sivistys"yhteiskunta pysty pitämään rajoja kiinni vaan tänne voi tulla jos vaan haluaa. Tuntuu vähän siltä, että Pipilä ja kumpp. voisi melkein lähettää kirjatun kirjeen kahdella todistajalla varustettuna tunnustaen, että hän ja läheisimmät kaverit ovat täysiverisiä kommareita ei näissä piireissä vaan päätä pudistellaan epäuskoisesti. Ja nyt jollakin verukkeella olisi seuraavaa matu-aaltoa tulossa niin mitä muuta Putinin tarvitsee tehdä? EU hoitaa Putinin "hajoita ja hallitse"-strategian ilman mitään varsinaista väliintuloa ja sitten kun homma alkaa olla siinä pisteessä että väki ja resurssit on tarpeeksi vähentynyt sisäisiin konflikteihin niin sitten vaan T-90:t vaan rajan yli kun rajavalvonta vaan pelaa Vaalimaan aseman takahuoneessa Mustaamaijaa.
 
Öhhh, selvä. Tulkintasi ovat edelleen sangen lennokkaita.
 
Kappalejako olisi kiva..:eek:
 
Venäjä, Venäjä, Venäjä. Siinä sinulle vastaus kuka on vihollnen ja miksi ministerin ei kannata sanoa vihollisen nimeä ääneen.
Kokoomus edustaja taisi lanseerata kommenttisi alun kaauuan sitten. Nyt on maailma muuttunut ja Venäjään ja Putiniin on vahva luotto...niin ne ajat muuttuu...ei uskoisi:eek:
 
Briteissä BKT-kasvu Q1/2018 aikana oli 0,1 tai 0,2% lähteestä riippuen, kun se esimerkiksi Suomessa oli 1,2% samalla ajanjaksolla. Jo viime vuosi oli Britanniassa heikoin sitten vuoden 2012. Nyt kun Hard Brexit häämöttää, suunta lienee vain alaspäin.

Ehkäpä kaikille se raha ei ole kaikkein tärkeintä ja BKT ei ole kansakunnan alfa ja omega? Itse mieluustin tinkisin elintasostani vähän jos saisin elää rauhassa EU:n isoimmilta idiotismeilta.

Omalle kohdalleni asedirektiiviperseily oli sellainen herätys mikä viimeistään osoitti miten surkeaa tuhertelua EU:n lainsäädäntö on kun sitä viimein tuli itse askel askeleelta seurattua. Never again.
 
Sano tuo työttömälle yksinhuoltajalle.
 
Back
Top