"Euron pakkopaidan" suurin närästys tulee varmaan tästä: Eurossa pärjääminen edellyttää markkinatalouden ja kilpailun lisäämistä julkisten palveluiden kustannuksella. Se edellyttää palkanmuodostuksen muuttamista joustavaksi eli keskitetystä sopimisesta ja ammattiliittojen valta-asemasta luopumista.
Korkman: Tämän päivän näkökulmasta euro on vakava erehdys. Eurosta eroaminen ei ole mahdollista lukuisista taloudellisista, juridisista ja poliittisista syistä.
Sailas: Ruroalue tarvitsee ihmeen.
Juttu taustoittaa kansantajuisesti:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1440991231170
Kohtalokkainta eurohankkeen kannalta on niin sanotun no bailout -säännön murtuminen. Jäsenvaltioiden piti itse vastata omista veloistaan. Periaatteen uskottavuus on nyt nolla, eikä se siitä hevin nouse.
Komissio on yrittänyt vahvistaa jäsenmaiden finanssipolitiikan valvontaa vaikeaselkoisilla säännöksillä ja niiden byrokraattisella valvonnalla. Budjettivaltaa on näin luovutettu kansallisilta parlamenteilta Brysseliin elimelle, joka ei kanna poliittista vastuuta. Kansallinen itsemääräämisoikeus on kaventunut.
Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin johtama "viiden presidentin" ryhmä on pohtinut talous- ja rahaliiton tulevaisuutta.
Ei ole yllätys, että integraatiota pitää heidän mukaansa syventää ja ottaa aimo askel liittovaltion suuntaan.
Tämä tarkoittaisi esimerkiksi talous- ja rahaliitolle omaa budjettia ja valtiovarainministeriä, joka voisi puuttua kansallisiin budjetteihin. Jäsenvaltioiden yhteisen vastuun alue laajenisi.
Kansallisesta rahapolitiikasta on luovuttu. Nyt kansallisen finanssipolitiikankin alueella itsemääräämisoikeus kapenisi olennaisesti. Jyrki Kataisen (kok) hallitus kavensi finanssipolitiikan kansallista itsemääräämisoikeutta vähin äänin, eikä asiasta käyty juuri julkista keskustelua. Ajopuuna oltiin.
Tämä ei saa toistua. On tarkkaan pohdittava, mikä on Suomen kansallinen etu.