Olen hyvinkin mahdollisesti, vahvasti oppositiossa tällä foorumilla. Mitä käsitykseen elinympäristön ("luonnon") ja ihmisen toiminnan kautta tätä symbioosia muuttavista (osin tulevaisuudessa vahvasti lokaatioon sidotuista) elinkelpoisista raja-arvoista - mitä suhteessa välttämättömien muutosten tarpeisiin tulee.
Muutokset monella tasolla, ovat mielestäni parhaan mahdollisen saatavissa olevan tiedon valossa. Välttämättömiä. Keinot tuohon taas ovat oma maailmansa...
Oma kiinnostukseni ympäristötieteistä heräili 80-luvun puolella. Kliseisesti, Carsonin Silent Spring -teoksen myötä. Tuo oli jälkikäteen ajatellen. Tietyssä mielessä, häiriövapaata ajattelun aikaa (omine rajoitteineen toki). Ei sosiaalista mediaa, kognitiivisen twerkkauksen muodoissaan. Ei läpi pään puhaltavaa tuulta, joka "kriittisen ajattelun" ja "tutkinpa ihan itse" -muotojen häpeällisempien ja osaan ihmisistä väistämättä vetoavien huuto-yksinkertaistus-ilmaisujen kautta, tuhoa olisi tehnyt. Rationaaliselle ajattelulle.
Se, mikä tässä "ympäristötietoisten" poliitikkojen ja heidän ajamiensa tavoitteiden suhteen itseäni vahvasti vastakarvaan silittää, on useampikin seikka:
-mikäli nykyisenmuotoinen yhteiskuntajärjestys Suomessa (Pohjoismaissa, osissa läntistä maailmaa) halutaan säilyttää. Rationaalisuuden kautta, väestönsiirtymät muodossa tai toisessa, per capita ympäristökuormituksen suhteen, olisi hyvä avoimesti avata. Kaikkea ei voi samanaikaisesti saada. Tätä Pohjoismaisen mallin mukaista yhteiskuntatissiä imettäväksi ("humanismi") sekä kivaa ja päästötöntä tai vähäpäästöistä maailmaa ("ekologisen paineen hallittavuus").
-ylläolevaan olennaisesti linkittyen, mutta harvemmin loogisten syy-seuraus-suhteiden kautta purettuna; tavoiteltu elintasoymmärrys, omista lähtökohdistamme kulkien. Muodostaa valta-osille poliitikoista, edes alkeellisen ajattelun kautta, ristiriidan tavoitellussa toiminnassa suhteessa futuuriin ympäristökehityksessä. Edes Suomen huoltosuhteen - sikäli kun keskitytään ikärakenteeseen, tuomat haasteet, eivät kosketa "kuin" tiettyä, laajemmassa skaalassa suhteellisen itse-itsensä korjaavaa kehityskulkua (isot ikä-luokat kuolevat pois).
-politikointi. Keskiössä ainakin väitetysti on ympäristö. Tosi-todellisuudessa - kuten aina - merkittävässä roolissa on kansallisvaltioiden etu suhteessa markkinaan, ts. kilpaileviin valtioympäristöihin.
-erityismaininta, näin kansallisella tasolla, menee vajavaiselle ymmärrykselle kokonaisuuksien suhteista globaalissa taloudessa suhteessa tavoiteltuun ympäristökuormituksen tasomuutokseen. Se, että hurmahenkisesti ja omaa aatepiiriä syvästi tyydyttämään pyrkien, saadaan Suomessa ympäristökuormaa vähennettyä x-määrä. Saattaa hyvinkin käytännössä realisoitua, kuormituksen kokonaiskasvuun. Tästä siirtymät teollisuudessa - ainakin osin toimintaympäristön "luontoa ja muuta kivaa" suojelevien, päästö-, verotus-, tms. ohjaavien verotuksellisten toimenpiteiden kautta.
Tähän vielä kosteasilmäisten liito-oravien haasteellisuus. Osa lajeista sammuu. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan. Resurssien suuntaaminen, jo sammumassa olevien ja ravintoketjun sekä ekosysteemin kannalta merkityksettämien lajien suhteen. On hupsua resurssien haaskaamista. Kivaa mieltä tuo toki saattaa tuottaa. Mutta jos edes osin, ymmärrettäisiin ekosysteemin toiminnan monimuotoisuutta sekä edesauttavaa toimintaa tähän, tuotto-panos-suhteissa muutosta kovin eri suuntaan tapahtuisi. Pro pölyttäjät, Pandat ovat merkityksettömiä.