Kreikan kriisi 16.7.2015 klo 8:37 | päivitetty 16.7.2015 klo 9:27
Professori euroalueesta: ”Suomi on Saksan jaloissa räksyttävä pikkukoira”
Suomi on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen valinnut muista Pohjoismaista poikkeavan tien Saksan kyljessä, sanoo Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma. Ratkaisu näkyy Kreikan kriisissä, jossa ankaran linjan valinnut Suomi pyrkii Kuisman mukaan miellyttämään Saksaa.
Brysselin lainaneuvotteluissa Suomi on vetänyt tiukkaa linjaa Kreikan suhteen. Linjalla on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisman mukaan oma luonteva historiallinen taustansa.
– Suomi seuraa Saksaa ja pyrkii keräämään pisteitä Berliinistä olemalla paavillisempi kuin paavi itse. On käytetty vertausta suuren Saksan jaloissa räksyttävästä pikkukoirasta. Vahvimman uroksen kylkeenhän kannattaa hakeutua, ja nyt Euroopassa Saksa on sitä, Kuisma sanoo.
Taloushistoriaan erikoistunut Kuisma näkee nykyisessä tilanteessa paljon yhtymäkohtia viimeisen sadan vuoden eurooppalaisiin murrosvaiheisiin. Eurooppalaisen valtapolitiikan rakenteet saivat Suomen asemoitumaan lähelle Saksaa itsenäisyytensä alkuvaiheista lähtien.
Suomi seuraa Saksaa ja pyrkii keräämään pisteitä Berliinistä olemalla paavillisempi kuin paavi itse.
Saksan tappio toisessa maailmansodassa katkaisi maiden välisen yhteyden pitkäksi aikaa, mutta Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen Suomi löysi taas tukensa ja liittolaisensa Saksasta.
– Se oli sinänsä Suomelle luonteva ratkaisu, mutta kiinnostavaa on se, että muut Pohjoismaat lähtivät eri suuntaan. Ne hakevat enemmän tukea Britannian suunnasta. Suomi on vähän kaksijakoinen. Toisaalta on ajettu tällaista Saksan reunavaltion moralistista suuntaa, välillä taas on liberaalimpaa pohjoismaista suuntausta, Kuisma sanoo.
Ankarat veljekset
Euroalueen kysymyksissä Suomen ja Saksan näkemykset talouspolitiikasta ovat yhteisestä protestanttisesta puusta veistettyjä. Kuisman mukaan talousajattelun suuret linjat palautuvat maita yhdistävän luterilaisen ankaran ihmiskäsityksen perusteisiin.
– Siinä on tietynlainen kärsimyksen kautta taivaaseen ajattelu taustalla. Asennoitumista yhdistää talouden näkeminen moraalinäytelmänä, jossa köyhät ja velalliset ovat yleensä syyllisiä ja vahvat oikeassa, Kuisma sanoo.
Suomessa talousajattelun ankara linja perustuu hänen mukaansa myös siihen, että moderni markkinatalous on täällä vielä kohtuullisen tuore ilmiö.
Suuri osa väestöstä on elänyt lähes omavaraisessa talonpoikaistaloudessa, jossa velka on näyttäytynyt aina uhkana. Suuret rannikkokaupungit ovat olleet yhteydessä kansainväliseen kauppaan, mutta kaikille muille kaupankäynnin aikana solmittu velkasuhde tarkoitti vaaraa, joka saattaa viedä tilat ja viljelymaat, Kuisma kertoo.
– Sehän on tietyllä tavalla ihan terve pelko, mutta meille on talousajattelussa jäänyt paljon tällaisia primitiivisemmän maatalousyhteisyhteiskunnan piirteitä. Siellä, missä kauppaa on käyty satojen vuosien ajan, velka ja luottosuhteet nähdään instrumentteina. Ylivelkaantuminen hoidetaan konkurssien ja melko neutraalien prosessien kautta. Meillä se muuttuu moraalinäytelmäksi.
Kreikan uudistuminen ei käy hetkessä
Jos suomalaisessa velkakeskustelussa nähdäänkin vielä kaikuja omavaraistalouden ajoilta, ei Kreikan yhteiskuntakaan ole vielä päässyt tähän
Kreikassa vallitsee perheen ja klaanien ympärille rakentunut järjestelmä.
päivään. Kreikan talousongelmien taustalla on Kuisman mukaan kehityksen pysähtyminen esimoderniin vaiheeseen, jossa valtio on enemmän hyväksikäytön väline, kuin yhteiskuntakehitystä ohjaava voima.
– Siellä vallitsee perheen ja klaanien ympärille rakentunut järjestelmä, jossa korruptio on luonteva osa klaanien sisäistä dynamiikkaa. Se on tyypillistä esimoderneille yhteiskunnille. Bisnesorientoitunutta suojan ja turvan hakemista ei välttämättä edes mielletä korruptioksi, Kuisma sanoo.
Kun näin erilaisista lähtökohdista tulevat valtiot jakavat saman rahajärjestelmän, ei ongelmia voi pitää yllätyksenä. Kuisman mukaan Saksa pyrkii poliittisesti ja taloudellisesti vahvimpana eurovaltiona muuttamaan muita maita kaltaisikseen, mutta muutokset Kreikassa ja muualla eivät tapahdu kuukausissa, eivät aina edes vuosissa.
– Yhteiskunnan rakenteet, kulttuuri ja talousjärjestelmät ovat kehittyneet tuhansien vuosien kuluessa. Muutokset eivät voi tapahtua niin nopeasti, kuin nyt kuvitellaan, Kuisma sanoo.
Kuva: EPA
Euro voi kokea kultakannan kohtalon
Kuisma näkee eurojärjestelmässä paljon yhtäläisyyksiä 1800-luvulta maailmansotiin asti vallinneeseen metallikantajärjestelmään. Eri maiden valuuttoja yhdisti liitos ensin hopeaan, sitten kultaan. 1930-luvun talouskriisissä kultakanta romahti lopullisesti. Kuisman mukaan ongelma oli sama kuin eurossa. Koko muu yhteiskunta joutui joustamaan, kun tavoitteena oli rahan arvon vakauden säilyttäminen.
– Vakaudessa oli hyvät puolensa, mutta käytännössä kriisien hoitaminen oli mahdotonta, sillä julkinen valta ei kyennyt käyttämään fiskaalisia tai rahapoliittisia keinoja.
Kuisman mukaan kultakannan jäykkyys johti tutulta kuulostaviin taloudellisiin häiriötiloihin ja kuristuspolitiikkaan. Samasta syystä hän ei ennusta eurollle pitkää ikää, ellei muita ratkaisuja löydetä. Yhdentymisen sijaan eripura euroalueella on vain syventynyt.
– Euroalueen järjestelmä toimii täysin samalla tavalla kuin Neuvostoliitto siinä mielessä, että puheet ja teot ovat täysin eri maailmasta, Kuisma sanoo.
Puheissa euroalue näyttäytyy yhteen hiileen puhaltavana idyllisenä perheenä, mutta Kuisman kuvaileman europerheen dynamiikka on tutumpi sosiaaliviranomaisten raporteista, kuin matkailumainoksista.
– Tässä perheessä vahvimmat jäsenet käyttävät heikompia hyväkseen, ovat väkivaltaisia ja hallitsevat julmuudella, Kuisma sanoo.
– Vaikea kuvitella, että tämän päivän Euroopassa pystyttäisiin kovin pitkään rakentamaan rahajärjestelmää sen varaan, että ne jotka eivät pärjää, pakotetaan siihen mukaan. Eihän sellainen voi kestää kuin pakkovallalla. Nyt nähdään sortuuko systeemi, Kuisma uskoo.
Liittovaltiokehitys ainoa mahdollisuus nykymallilla
Hajoamisen lisäksi Kuisma näkee kaksi ratkaisua, joilla euroalue voisi laukaista jumiutuneen tilanteen.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa integraatiokehityksessä otettaisiin askel taaksepäin purkamalla eurojärjestelmä osittain. Oma valuutta otettaisiin käyttöön kaikkialla muualla paitsi euroalueen tiukassa ytimessä Saksassa ja muissa jo Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta asti mukana olleissa maissa. Suomen ja Kreikan kaltaisissa reunavaltioissa euro pysyisi rinnakkaisvaluuttana ja yhteisenä maksuvälineenä.
– Sen jälkeen otettaisiin uusi lähtö eteenpäin. Katsottaisiin, että integraatio etenisi luontaisesti sellaisiin uomiin, jotka koetaan Eurooppaa ja koko rahajärjestelmää vahvistavaksi ja hyödyttäväksi, Kuisma kaavailee.
Ainoa vaihtoehto, jolla eurojärjestelmä voisi jatkaa nykyisessä kokoonpanossaan, on Kuisman mukaan vallankäytön keskittäminen ja liittovaltiokehitys. Seurauksena syntyvässä tulonsiirtounionissa maita autettaisiin samankaltaisella mekanismilla, kuin Suomen sisällä tuetaan heikossa jamassa olevia kuntia.
– Sen logiikan mukaisesti Kreikkaa pitäisi tukea, ei kuristaa. Niinhän nytkin väitetään tehtävän, mutta ei se siltä oikein näytä.
Kuisma itse näkee kuitenkin Suomelle sovitellun roolin tulonsiirtounionissa vaikeana: kriisien aikana reunavaltiot kärsisivät eniten. Hänen mukaansa on myös hyvä kysymys, onko suunta sellainen, mitä eurooppalaiset oikeasti haluavat.
– Tähän asti tätä kehitystä on hoidettu niin, että on otettu yksi askel kerrallaan, eikä ole kerrottu mihin oikeasti pyritään. Suomalaiset puijattiin euroon mukaan tällä metodilla. Ruotsissa järjestettiin kansanäänestys eurosta ja heillä menee nykyään aika hyvin, Kuisma vertaa.
http://yle.fi/uutiset/professori_euroalueesta_suomi_on_saksan_jaloissa_raksyttava_pikkukoira/8156758