EU-vaalit 2019

Onko EU siis joku vastavoima Venäjälle?
Tällä logiikalla EU:n kuulumattomat Norja, Islanti ja kohta UK ovat siis jo valmiiksi tässä Venäjälle otollisessa leirissä, johon kaikkia liittovaltiokehitykseen kriittisesti suhtautuvia ollaan aina heti ajatusrikollisina työntämässä.

Vastavoima Venäjälle on NATO.
Väärin. Venäjä vastustaa yhtenäistä Euroopan Unionia. Ja täysin itsekkäistä roistovaltion omista syistä.
 
Juuri näin.. Ikävää ettei Suomi ainakaan toistaiseksi ole NATO:n jäsenien joukossa. Eikä se liene persuillakaan aivan lähiajan tavoitteena. Pikemminkin pyritään aktiivisesti poliittiseen yhteyteen Venäjään myönteisesti suuntautuvien puolueiden kanssa.

Kaikissa tapauksissa Suomi joutuu maanpuolustuksen osalta turvautumaan pääosin omiin resursseihinsa. Varsinkin taloudellisten edellytysten kasvattamisessa EU:n jäsenyydellä on ratkaisevan tärkeä merkitys.
Vastaavasti köyhällä ja taloudellisesti Venäjästä riippuvaisella maalla vaihtoehdot vähenee.

Viidensadan miljoonan asukkaan yhtenäinen markkina-alue/talousyhteisö EU on kokonaisuudessaan erittäin merkittävä vastavoima Putinin johtamalle Venäjän diktatuurille.
- silti jokainen saa ihan oman näkemyksensä mukaisesti tehdä valintansa kumman yhteisön (siis EU:n vs. Venäjän) kumppanuus sopii parhaiten Suomelle.
 
Kyllä, peukku markkina-/talousalue EU:lle. Alapeukku liittovaltiokehitykselle ja integraation syventämiselle. Peukku myös NATO-jäsenyydelle, joka olisi tosiaan pitänyt hoitaa jo 90-luvulla kuntoon.
 
Viidensadan miljoonan asukkaan yhtenäinen markkina-alue/talousyhteisö EU on kokonaisuudessaan erittäin merkittävä vastavoima Putinin johtamalle Venäjän diktatuurille.

Toisin sanoen, viidensadan miljoonan diktatuuri on erittäin merkittävä vastavoima Putiinin diktatuurille. Näiden vihapuhelakien ja kulttuurimarxismin keskellä voi ainoastaan väittää, että EU:n kusivedessä maistuu ammoniakkia vähemmän kuin ryssien versiossa.
 
Tehköön jokainen valintansa omalta kohdaltaan ja eläköön onnellisena..
 
Siinähän vastustaa. Ei EU:n tai siinä jäseninä olevien valtioiden pidä määritellä itseään tai toimiaan sen mukaan, mitä Venäjä vastustaa tai haluaa.

Mikä siinä muuten oli väärin?
Juuri tällä hetkellä on kysymys siitä minkälaiselle EU-edustajalle antaa äänensä..
A) sellaiselle joka kaikissä käänteissä pyrkii ajamaan yksinomaan suomalaisten etua ja tavoitteita?
B) sellaiselle jolle myös Putinin/ Venäjän näkemykset ovat toimintaohjeena.

Ehdokaslistoilta löytyy sellaisiakin nimiä/puolueita joiden mielestä EU:n pitää lopettaa Venäjän pakotteet ja hyväksyä Venäjän/Putinin toimet Krimillä, Ukrainassa jne.
- en tiedä mitä kyseiset ehdokkaat haluaisivat EU:n tekevän siinä tilanteessa jos/kun Venäjä/Putin kohdistaisi sotilaallisia toimia Suomea kohtaan?

Itse olen kokenut paremmaksi äänestää EU:n parlamenttii sellaista ehdokasta joka haluaa säilyttää Venäjään kohdistuvat pakotteet niin kauan kuin Venäjä miehittää sotilaillaan naapurimaidensa alueita.

Jokainen saa valita itselleen mieluisan ehdokkaan.. Siinä ei ole mitään väärää.
 
Kyllä, peukku markkina-/talousalue EU:lle. Alapeukku liittovaltiokehitykselle ja integraation syventämiselle. Peukku myös NATO-jäsenyydelle, joka olisi tosiaan pitänyt hoitaa jo 90-luvulla kuntoon.

Aamenta tiivistetylle postaukselle. Tismalleen samaa mieltä.

Äänestin vahingossa ennakkoon kun markettireissulla kuuluteltiin sisäradiolla mahdollisuutta siihen. Talvella tuli mietittyä palkintoäänen antamista Junes Lokalle ansiokkaasta journalistisesta työstä. Aina tulee kuitenkin mieleen vallankäyttäjien hajoita ja hallitse -tekniikka. Joten ääni meni herra Hakkaraiselle (144).
 
Juuri näin.. Ikävää ettei Suomi ainakaan toistaiseksi ole NATO:n jäsenien joukossa. Eikä se liene persuillakaan aivan lähiajan tavoitteena. Pikemminkin pyritään aktiivisesti poliittiseen yhteyteen Venäjään myönteisesti suuntautuvien puolueiden kanssa.

Kaikissa tapauksissa Suomi joutuu maanpuolustuksen osalta turvautumaan pääosin omiin resursseihinsa. Varsinkin taloudellisten edellytysten kasvattamisessa EU:n jäsenyydellä on ratkaisevan tärkeä merkitys.
Vastaavasti köyhällä ja taloudellisesti Venäjästä riippuvaisella maalla vaihtoehdot vähenee.

Viidensadan miljoonan asukkaan yhtenäinen markkina-alue/talousyhteisö EU on kokonaisuudessaan erittäin merkittävä vastavoima Putinin johtamalle Venäjän diktatuurille.
- silti jokainen saa ihan oman näkemyksensä mukaisesti tehdä valintansa kumman yhteisön (siis EU:n vs. Venäjän) kumppanuus sopii parhaiten Suomelle.

EU:n Iran linjakin on juuri Saksan ja Ranskan muotoilema.

Upin asiantuntija uskoo, että Euroopan neuvosto avaa ovensa Venäjälle Helsingissä – "Venäjä on voittanut"

– Venäjä ei tee kompromisseja mistään ja saa silti paikkansa takaisin. Ukraina voi vain ilmaista olevansa eri mieltä. En ole nähnyt tekstiä, josta on sovittu, mutta herra Klimkin (Ukrainan ulkoministeri) varmaankin on. Hän tietää mitä on tapahtumassa, kuten tietää Sergei Lavrov (Venäjän ulkoministeri). Siksi hän on tulossa.

Aiemmin päivällä verkkosivusto European Pravda (ukrainaksi Jevropeiska Pravda) kertoi, että ulkoministerikokouksessa on tarkoitus aloittaa varta vasten räätälöity prosessi Venäjän palauttamiseksi mukaan Euroopan neuvoston toimintaan. Venäjän paluun puolesta lobbaavat etenkin Saksa, Ranska ja Hollanti, sivusto kirjoittaa.

– Suhteet pysyvät sellaisina mitä ne ovat: ongelmallisina ja konfliktinomaisina. EU-pakotteista pidetään kiinni ja retoriikkaa jatketaan. Talousasioiden suhteen asiat eivät kuitenkaan ole huonosti Venäjän vinkkelistä. Venäjän ja Euroopan välinen kauppa kasvaa pakotteista huolimatta, ja Euroopan infrastruktuurin riippuvuus Venäjästä kasvaa Nord Stream 2:n (kaasuputki) myötä.

– Krim ei ole koskaan ollut mikään oikea ongelma, ja Donbass on ollut ongelma vain lentokoneen alas ampumisen takia. Ilman sitä olisimme jo samassa tilanteessa, jossa olimme Venäjän ja Georgian (vuoden 2008) sodan jälkeen. Mutta koska satoja eurooppalaisia henkiä menetettiin, asioissa meni vähän pidempään, Moshes sanoo.

Eurooppaa ja Venäjää on ajanut lähemmäs ulkopolitiikassa myös Iranin kysymys, jossa Venäjän kannat ovat paljon lähempänä EU-maita kuin Yhdysvaltoja, Moshes arvioi.

Väärin. Venäjä vastustaa yhtenäistä Euroopan Unionia. Ja täysin itsekkäistä roistovaltion omista syistä.

Mutta kun sitä vahvaa EUa eivät halua Usa tai Kiinakaan nähdä. Sikäli koko kysymys on lähinnä akateeminen, EUn vahvuus on pelkästään meidän suomalaisten silmissä, se on meille -opetettu- metian ja poliitikkojen toimesta viimeisten reilun parinkymmenen vuoden aikana. Mitään VAHVAA EUa ei oikeasti ole.

Kahto nyt vaikka millä eri tavoin keskeiset EU-valtiot flirttaavat Venäjän kanssa tai luovat suhteitaan Kiinaan, Usasta puhumattakaan. Jotain kertoo sekin, että Usa-tapaamisiin EU-elimet marssivat samasta ovesta Punaisen ristin ja Voimaantuneet Naiset -järjestön kanssa.
 
No siinä oli yritystä. Nyt pikkusuolaista esille ja odottelemaan median paskahalvauksia ja ketutusvideon medianäkyvyyttä...
Saattaa myös käydä niin että Ketutus- videosta oppineena asia vaietaan kuoliaaksi. Ketutuksen mediakohuhan satoi suoraan Persujen laariin.
 
Upin asiantuntija uskoo, että Euroopan neuvosto avaa ovensa Venäjälle Helsingissä – "Venäjä on voittanut"

Maantieteellisesti Venäjän länsiosa kuuluu Eurooppaan. Euroopan neuvosto -niminen ihmisoikeusjärjestö on ottanut jäsenikseen Eurooppaan kuuluvia valtioita.

Neuvoston yhteydessä puhutaan lähes koko Euroopan maanosasta (neuvoston jäsenenä 47 valtiota), ja siitä käytetään joskus muun muassa Greater Europe -nimitystä. Tämä siis poikkeaa huomattavasti siitä pienemmästä, 28 valtion alueesta, jonka Euroopan unioni muodostaa. Euroopan neuvostoa ei myöskään pidä sekoittaa EU:n Eurooppa-neuvostoon (European Council), jolla tarkoitetaan Euroopan unionin huippukokousta eli valtionpäämiestapaamista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_neuvosto
Jossain määrin kyseenalaista tietenkin on, missä määrin slobot nauttivat ihmisoikeuksista.
 
Juuri tällä hetkellä on kysymys siitä minkälaiselle EU-edustajalle antaa äänensä..
A) sellaiselle joka kaikissä käänteissä pyrkii ajamaan yksinomaan suomalaisten etua ja tavoitteita?
B) sellaiselle jolle myös Putinin/ Venäjän näkemykset ovat toimintaohjeena.

Ehdokaslistoilta löytyy sellaisiakin nimiä/puolueita joiden mielestä EU:n pitää lopettaa Venäjän pakotteet ja hyväksyä Venäjän/Putinin toimet Krimillä, Ukrainassa jne.
- en tiedä mitä kyseiset ehdokkaat haluaisivat EU:n tekevän siinä tilanteessa jos/kun Venäjä/Putin kohdistaisi sotilaallisia toimia Suomea kohtaan?

Itse olen kokenut paremmaksi äänestää EU:n parlamenttii sellaista ehdokasta joka haluaa säilyttää Venäjään kohdistuvat pakotteet niin kauan kuin Venäjä miehittää sotilaillaan naapurimaidensa alueita.

Jokainen saa valita itselleen mieluisan ehdokkaan.. Siinä ei ole mitään väärää.

Tänään Euroopan Neuvoston jäsenistä suuret EU-maat ja integraation veturit, äänestivät Venäjän oikeuksien palauttamisen puolesta, ja EU:sta eroava Iso-Britannia vastaan.
 
Tänään Euroopan Neuvoston jäsenistä suuret EU-maat ja integraation veturit, äänestivät Venäjän oikeuksien palauttamisen puolesta, ja EU:sta eroava Iso-Britannia vastaan.
Tämä on Euroopan ja erityisesti Suomen kannalta huono päätös. Vapaiden eurooppalaisten, demokraattisesti toimivien yhteiskuntien tulisi yhtenäisesti vastustaa Putinin venäläistä diktatuuria. Tässä tapauksessa kysymys on myös siitä että Venäjä käyttää sotavoimiaan (= on aloittanut sodan) naapurivaltioita vastaan, miehittää niiden alueita.

Suomen ja suomalaisten kannalta on erittäin lyhytnäköistä lähteä edes välillisesti hyväksymään Venäjän sotilaallista hyökkäystä sekä itsenäisten naapurivaltioiden alueiden asevoimin ylläpidettyä miehitystä.

Tiedän että meilläkin on kansalaisia jotka haluavat vahvistaa Venäjän/Putinin asemaa sekä Suomessa että koko Euroopassa. Heidän ohella maassamme on ns. "hyväuskoisia hölmöjä" jotka pitävät Venäjän diktatuurihallintoa kaikesta huolimatta ystävällisenä Suomea kohtaan. Onhan meillä historiallisia perinteitä Venäjän vallan alaisuudesta (1809-1917) sekä sodanjälkeisistä YYA-ajoista (1944-1991) jolloin Suomi oli enemmän ja vähemmän Venäjän hallinnon ja poliittisen vaikutuksen alaisena.

Tottakai Putinin Venäjällä on Suomessa omat asiamiehensä joiden tehtävänä on vaikuttaa suomalaisten mielipiteisiin Venäjän haluamalla tavalla. Venäjän politiikalla on selkeät tavoitteet vaikuttaa naapurimaidensa kansalaisiin sekä hallintoon kaikin mahdollisin keinoin siten että Venäjän poliittiset, kansalliset ja taloudelliset edut/hyödyt tulevat maksimaalisesti toteutumaan. Erityisesti tätä politiikkaa noudatetaan niiden naapurimaiden kohdalla jotka ovat jossain historiansa vaiheessa/aikana jo olleet osana Venäjän imperiumia.

Kuten sanottu, Venäjän vaikutuskeinot ovat poliittisia, kaupallisia, kulttuurillisia sekä tarpeen tullen ja mahdollisuuden auetessa myös sotilaallisia. Kaikki keinoilla pyritään samaan päämäärään. Siis mahdollisimman suureen poliittiseen, taloudelliseen ja sotilaalliseen valta-asemaan. Se on ollut ja tulee olemaan jatkossakin Venäjän politiikan tavoitteena. Tälläkin hetkellä Putinin/Venäjän diktatuuri hallinnoi/käsittää useita satoja eri kansallisuuksia. Mukaan lukien myös suomensukuisia kansoja sekä heidän perinteisiä elinalueitaan.

Olen opiskellut niin Suomen kuin Venäjänkin historiaa. Ymmärrän erittäin hyvin Venäjän yhteiskuntaa ja sen hallinnon periaatteita sekä tavoitteita. Minulla ei sinällään ole mitään Venäjää/venäläisiä vastaan. Pidän heitä jopa osittain suomalaisten sukulaiskansana. Eikä minulla ole mitään erityistä edes Putinin diktatuuria vastaan vaikka pidänkin sitä yhtä suurena onnettomuutena venäläisille kuin Leninin ja Stalinin sosialismia. Venäjän yhteiskunnallinen hallinto on kuitenkin venäläisten oma sisäinen asiansa kaikkinen ongelmineen..

Valitettavasti Suomessa ja Euroopassa vielä vähemmän ymmärretään Venäjän politiikkaa ja perimmäisiä tavoitteita. Siksi kuvitellaan virheellisesti että myöntymällä Venäjän vaatimuksiin kyettäisiin saamaan yhtenäisyyttä sekä molemmin puolista hyväksyntää demokraattisen Euroopan ja Venäjän diktatuurin välille. Se ei kuitenkaan ole venäläisen diktatuurin tavoitteena. He tavoittelevat vain ja ainoastaan täydellistä ja kaiken kattavaa valta-asemaa. Kaikkialla missä se suinkin on mahdollista.

Tämä yksinvaltainen ja diktatuurihallintoon perustuva tavoite on ainoa mahdollinen Venäjälle..Demokratia ja vapaiden yhteiskuntien hallintomalli tarkoittaisi käytännössä koko Venäjän satojen kansallisuuksien muodostaman yhteisön sekä alueiden hajoamista.

Eli, summa summarum..
Venäjän diktatuurin Eurooppaa/Euroopan maita ja kansoja koskevien vaatimusten osittainenkin hyväksyminen on väärin. Se on poliittisesti virheellistä sekä aiheuttaa vahinkoa, haittaa ja turvalllisuusuhkaa Venäjän naapurimaille/kansoille. Suomi on eräänä tärkeimmistä ja ensimmäisten kansojen/valtioiden joukossa Venäjän vaikutuksen kohteena. Tämä tilanne tulee säilymään/jatkumaan niin kauan kuin Venällä on vallassa diktatuuri..

Siksi olen jo käynyt äänestämässä EU-vaaleissa..(numero 44 täyttää minun kriteerini isänmaallisesta ehdokkaasta). Mutta tottakai jokainen tekee valintansa omista lähtökohdistaan..
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on Euroopan ja erityisesti Suomen kannalta huono päätös. Vapaiden eurooppalaisten, demokraattisesti toimivien yhteiskuntien tulisi yhtenäisesti vastustaa Putinin venäläistä diktatuuria. Tässä tapauksessa kysymys on myös siitä että Venäjä käyttää sotavoimiaan (= on aloittanut sodan) naapurivaltioita vastaan, miehittää niiden alueita.

Suomen ja suomalaisten kannalta on erittäin lyhytnäköistä lähteä edes välillisesti hyväksymään Venäjän sotilaallista hyökkäystä sekä itsenäisten naapurivaltioiden alueiden asevoimin ylläpidettyä miehitystä.
Näinhän se on. Mutta silti EU:n keskeiset maat, johdossaan liitovaltiouskoiset Merkel ja Macron, tällä(kin) kertaa toimivat Venäjän edun mukaisesti.

Mutta jokainen toki tekee valintansa omista lähtökohdistaan.
 
Back
Top