Eurofighter Typhoon

No vaikea sanoa. Ruotsalaiset on kuitenkin sitkeitä ja ylpeitä omista jutuistaan kuten Korona-ajastakin näkee. Ei niitä helposti saa uskomaan vaikka mentäisiin päin honkia.

Ehkä Saab ajatteleekin miehittämätöntä konetta enemmän kuin miehitettyä? Tempestkin tulee varmaan olemaan molempia tarvittaessa.

Juurikin näin itsekkin ajattelen. Ilmailu- ja aseteollisuus johdannaisineen on ollut Ruotsille jo +70 vuotta teknologinen promoottori ja kansallinen (ruotsalaisten) ylpeydenaihe.
 
Vai että ilman Kuwaitin ja Qatarin poikia Typhoonin tuotanto olisi loppunut? Ei hyvää kerro elinkaaren kehittämisen mahdollisuuksille, jos kone vaatii tuotannon ylläpidoksi Lähi-Idän öljyrahoja. No onneksi arabit pelastivat Typhoonin. Olisi ollut helkkarin noloa HX-hankkeessa ja muissa kilpailuissa Eurofighterin tiimeille sanoa, että sori me joudutaan vetäytymään kilpailustanne. Ei ole enää uusia tilauksia tehtävänä, ja tuotantolinja sulkeutuu ennen kuin teidän toimitukset alkavat.

No nyt pitää toivoa, että mikäli valinta osuu Typhooniin, että Saksan tilaus, Espanjan Kanarian saarten laivueen tilaus, Britannian uusi tilaus (+ mahd. muut uudet tilaukset) pitävät linjan käynnissä pitkään ja että kehitys sujuisi hyvin (eli että tästä verkkaisesta ristiriitaisesta kehitystahdista päästäisiin eroon mihin en itse usko kovinkaan helposti).
 
Vai että ilman Kuwaitin ja Qatarin poikia Typhoonin tuotanto olisi loppunut? Ei hyvää kerro elinkaaren kehittämisen mahdollisuuksille, jos kone vaatii tuotannon ylläpidoksi Lähi-Idän öljyrahoja. No onneksi arabit pelastivat Typhoonin.
Asian tilaa on mielenkiintoista makustella pohtiessa tarjottua lisämaksullista Euroopan viidettä Typhoon-tuotantolinjaa.
 
Niinpä, rivienvälistä näkee asian jonka olemme jo tiedostaneet .. EU pyrkii omiin tuotoksiin ja vähentämään riippuvuukisia ulkopuolelle. Varmasti hyvä asia suomelle pitkällä aikajanalla mikä tahansa lopputulos HXssä..
 
Hmm mielenkiintoinen tuo viimenen lause oheisessa jutussa
“The nations have different interests,” he says. For example, Germany could opt to buy new Tranche 5 jets from 2027-2028 to replace its Panavia Tornados, while the UK is likely to require more retrofit work on its in-service Typhoon fleet". Joku voi nähdä huonona juttuna - toiset erittäin hyvänä mahdollisuudesta kehittää konetta vähän erinlaiseksi. Molemmat kuitenkin tukee Suomen tavotteitta. UK pävittää- Saksa pävittää/parantaa monitoimihävittäjän ominaisuuksia.
 
Asian tilaa on mielenkiintoista makustella pohtiessa tarjottua lisämaksullista Euroopan viidettä Typhoon-tuotantolinjaa.

Voisikohan kokoonpanolinjan saada käytettynä jostakin maasta? :unsure:
 
Voisikohan kokoonpanolinjan saada käytettynä jostakin maasta? :unsure:

Epäilen. Ei lentokonene tuotantolinja ole sellainen liukuhihnakone kuin vaikka purkituskone. Linja on kokoelma työpisteitä omine työkaluineen ja kustanuksista suurin osa lienee henkilöstökuluja, ja tietotaidon siirtäminen henkilöstä toiseen on tunnetusti sangen työlästä kouluttamista. Tietysti tarvitaan hallitilaa, jigejä, konepajakalustoa ja varmasti jotain erityistyökalujakin, mutta voisin veikata että se muutaman sadan hengen ammattitaito on se suurin investointi.
 
Epäilen. Ei lentokonene tuotantolinja ole sellainen liukuhihnakone kuin vaikka purkituskone. Linja on kokoelma työpisteitä omine työkaluineen ja kustanuksista suurin osa lienee henkilöstökuluja, ja tietotaidon siirtäminen henkilöstä toiseen on tunnetusti sangen työlästä kouluttamista. Tietysti tarvitaan hallitilaa, jigejä, konepajakalustoa ja varmasti jotain erityistyökalujakin, mutta voisin veikata että se muutaman sadan hengen ammattitaito on se suurin investointi.

Muistelen jonkin tarjoajan edustajan sanoneen medialle, että kotimainen kokoonpano kasvattaa kauppasummaa n. 10 prosentilla. Eli siis puhutaan miljardista Suomen HX-hankkeen mittakaavassa. Kuulostaa vähän siltä, että kyse on muustakin kuin muutaman sadan miehen viemisestä tehtaalle koulutettavaksi.
 
No myyjä laskee, että valmistajan linjalla ne muutaman sadan ihmisen palkat jäävät kotimaahan hyödyttämään myyjävaltion kansantaloutta vs. Suomen taloutta.

Logistiikka on toinen iso rahareikä.
 
Ite epäilisin, että kyse on myyjän investointikuluista. Valmistaja on kuitenkin itse jo joutunut tämän järjestelmän rakentamaan ja koulutuksen tuottamana henkilöstölleen, joten investointia halutaan varmasti kuolettaa. Tieysti siihen sisältyy niitä jigejä, erityistyökaluja, mittalaitteita, laitetelakoita jne, ja myös valmistaja joutuu ohjaamaan komponentteja uudelleen, irrottamaan henkilöstöään kouluttajiksi ja laadunvalvojiksi ja mahdollisesti kahdentamaan monia toimintoja matalalla käyttöasteella, mikä taas palaa investointikuluihin.
 
Oli hx valinta mikä tahansa, niin Suomella pitäisi olla kyky käyttöhuoltaa kaikki ehdokkaat, jos vaikka joskus tarve avulle tulee.
Käyttöhuollolla tarkoitan tankkaus, lähetys, vastaanotto, Meteorin kiinnitys, rengaspaineen tarkastus ja täyttö ja kuomun putsaus säämiskällä.
 
Ei kukaan lähetä ulkomaille hävittäjäosastoa ilman maaosastoa, joka tulee tarvitaessa paikalle kuljetuskoneella. Nykyaikainen hävittäjä tarvitsee tehokkaasti toimiakseen myös tehtävien purku/valmistelulaitteiston ja kaikenlaista hyshys-koodia, joita tietoturvan takia ei ulkopuolisille jaeta. On siis täysin riittävää, että tarjoamme tankkiautot ja Meteorit heidän käyttöönsä. Jos joku osasto suunnittelemattomasti laskeutuu Suomeen, useimpien maiden ilmavoimien lentäjät pystyvät itse tekemään lentojen väliset tarkastukset ja tankkauksen, jolloin päästää taas kotimatkalle.

Ainoat poikkeukset voisivat olla Ruotsi ja Norja, joista koneet voisivat lentää kotitukikohdistaan, mutta tarvitaessa hetkellisesti tukeutua Suomeen. EDIT: Tämä siis näin teknisesti tarkasteltuna, edelleen vaaditaan poliittinen/sotilaallinen tahto. Ja toisaalta maaosasto hurauttaa tarvittaessa paikalle autolla tunneissa Ruotsista tai Norjasta.

NATO on myös miettinyt asiaa, tosin ainoastaan samaa konetyyppiä operoivien maiden kesken, mutta valmista ei ole tullut: https://www.japcc.org/the-new-acsp-of-nato/
 
Viimeksi muokattu:
Tekniikka ja taloudessa (11.12.2020) oli myösiso juttu ECRS Mk2 tukasta. BAE Systemin kehitysjohtaja kertoi tämän todennäköisesti siirtävän ajateltuja toimitusaikoja 12-18kk jotta koneisiin saataisiin heti nämä uudet tutkat. Sikäli mikäli arpa osuu Typhoneihiin
Lisäksi RAF on lennelly pitkin Venäjän rajaa typhoonien ja AWACSin voiminen haistelemassa S-400 taajuksia parantaakseen entisestään tranche 4 Typhonin elso ominaisuuksia, joka yhdessä pitkän kantaman aseilla pääsevän samaan suoritustehoon kun häivekoneet.
Hintaan ja huoltovarmuteen lainaten "emme koskaan kiistä sitä että etteikö Eurofighterin hankitakustannukset olisi hieman korkeampi, mutta elinkaarikustannus on erinomainen. Suomi tavoittelee oikeutetusti huoltovarmuutta, mutta kaikki Eurofighter käyttäjämaat tekeutuvat toisiinsa, mikä pitää kustannukset alempana" .
Samaan hengenvetoon kerrotaan mahdollisuuksista päästä käsiksi muiden Eurofighter maiden keräämään tiedustelutietohin ja uhkakirjastoihin jotka parantavat koneiden omasuojaa ja automaatista reaktiota.



 
Onko kenelläkään aavistusta jos suomelle tarjotusta tranche 4 koneessa on mukana AMK (Aerodynamic Modification Kit) joka pitäis huomattavasti parantaa koneen liikehdintää? 25% enemmän nostetta , 45% suurempi kohtauskulma and 100% suurempi vaakakierrenopeus?
Kuulema menee kaikkiin uusiin Saksan koneisiin.
Entä onko tuosta EJ200 päivityksestä (+15% lisää voimaa) kuulunut mitään uutta ?
 
Uutta tietysti on verkottuminen muiden ilmapuolustuslavettien kanssa, eli siinä missä ennen tieto siirtyi puheradiolla "Ruudussa 27/99 on tunnistamaton kohde suunta 145, käytkö tsekkaan..." niin nykyään havainnot tulee automaagisesti torjuvan järjestelmän näytölle.
Jep - näin se menee, vanhojen vehkeiden uusi sovellus. Olemme kaikki kuulleet UHF&VHF taajuuksien pystyvän paremmin havaitsemaan sekä tavallisen että rakenteellisen häivenkoneen (optimoitu X alueelle). Haasteena näille vehkeille on pitemmän aallonpituuden mukaansa tuoma epätarkkuus, jota ei voida käyttää maalinosoitukseen. Niinpä viisaat insinöörit ovat ottaneet käyttöönsä hyväksi havaitun kolmio (tai useamman) mittauksen, jossa useat VHF/UHF antennien signaaleista voidaan laskea missä päin tuo kohde liikkuu. Sitten vaan koneet/ohjukset ilmaan tuohon suuntaan hakemaan kosketusta maalitutkalla.

Tämä tekee oikeesti kunnon lommon rakenteellisen häivekoneen etuihin, joiden muodot on optimoitu heijastamaan maalitutkan signaaleja - tämä ei kuitenkaan tee niitä tarpeettomiksi. Onhan niillä vielä erittäin kehittyneet signaalien adsorptio materiaalit ja pitkälle kehittyneet elsot.
 
Ei tuo kolmiomittaus ole mikään häiveen kumooja. Ei auta laittaa koneita ja ohjuksia "sille suunnalle", kun niiden x-alueen tutkat eivät maalia löydä. Korkeussuunnassa on myös mahdotonta saada maatutkilla merkittävästi nollasta poikkeavaa kannan pituutta kolmiomittaukseen.
 
Back
Top