Euroopan unionin yhteisen puolustuksen rakentaminen

Kun tuomioja, halonen jne. pyrkivät kaikissa käänteissä vesittämään/estämään mahdollisen avunsaannin, kysymys on suoranaisesta maanpetoksesta. Toki siihen he ovat syyllistyneet jo aikaisemman poliittisen uransa aikana.

Halonen on jo jäänyt taustalle politiikasta, Tuomioja jatkaa vielä mutta kuinka kauan. Heidän linjaansa jatkavat Heinäluoma ja Vanhanen, joista jälkimmäinen toki jo huseerasi pääministerinä turvalausekkeen muotoilun aikana.

Mikä sitten ajaa heidät tekemään kaikkensa Suomen työntämisestä takaisin harmaalle alueelle? Yhteinen tausta Neuvostoliiton etuja ajaneessa Rauhanpuolustajissa? Vilpitön usko Neuvost... anteeksi Venäjän ymmärtämiseen? Jos olemme hiljaa, meidät jätetään rauhaan?

Molemmat ovat puolueidensa eliittiä. Pelkäänpä pahoin, että heidän myyräntyötään saamme seurata vielä pitkään.
 
Jätit sitten lainaamatta kahta avainlausetta, jota vesittävät tämän sopimuksen! :(

Pykälä kokonaisuutena: "Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän alan sitoumusten on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin."

Kiitos Örkin ja Tavjan, toinen lause voi toimia myös Suomea vastaan ("ette tarvitse apua, koska teillä on tämä erityisluonne"). Kolmas lause ohjaa yhteistyön vahvasti NATOn helmoihin.

Noin pääsi käymään. Paperi on paperia, turvatakuut vetistä paperia. (Ja pahoin pelkään, että paperilla voi hädän hetkellä vain pyyhkäistä… tuskan hikeä otsalta tms.)

Rautaa tarvittaisiin rajalle. Siksi odottelen tuota Kataisen ja komission esitystä, jonka pitäisi valmistua parin viikon kuluttua.

Rahalla saa rautaa. Kun rauta on taivaalla ja luolastoissa jo ennen konflktia, käsissä on jotakin kättä pidempää, jota ei tarvitse hattu kourassa kiertää kerjäämässä ympäri Eurooppaa.
 
Juuri näin.. Sopimuksilla ei ole kovinkaan suurta arvoa jollei niiden lisäksi löydy konkreettisia valmiuksia.

Jokainen Suomen taivaalla pidetty EU-/NATO-maiden yhteinen sotaharjoitus lisää maamme puolustuksen uskottavuutta. Samoin se että maanpuolustushenkeä, henkilöstöä, kalustoa on riittävästi ja sitä pidetään ajanmukaisesti käyttökunnossa.

Kaikille osapuolille on helpointa ja halvinta ylläpitää riittävän uskottavaa puolustuskykyä. Se pitää sodan loitolla. Jos nämä perusasiat ymmärretään Suomessa niin kykenemme säilyttämään itsenäisyytemme vielä toiset sata vuotta.
 
Halonen on jo jäänyt taustalle politiikasta, Tuomioja jatkaa vielä mutta kuinka kauan. Heidän linjaansa jatkavat Heinäluoma ja Vanhanen, joista jälkimmäinen toki jo huseerasi pääministerinä turvalausekkeen muotoilun aikana.

Mikä sitten ajaa heidät tekemään kaikkensa Suomen työntämisestä takaisin harmaalle alueelle? Yhteinen tausta Neuvostoliiton etuja ajaneessa Rauhanpuolustajissa? Vilpitön usko Neuvost... anteeksi Venäjän ymmärtämiseen? Jos olemme hiljaa, meidät jätetään rauhaan?

Molemmat ovat puolueidensa eliittiä. Pelkäänpä pahoin, että heidän myyräntyötään saamme seurata vielä pitkään.

Osittain juuri nuo henkilökohtaiset ideologiset/poliittiset taustat johtavat ajattelemaan silkkaa maanpetturuutta. Mielestäni todellinen vakaumuksellinen sosialisti ei yksinkertaisesti voi antaa tukeaan Putinin ja oligarkkien väkivalloin ylläpitämälle diktatuurille. Nykyvenäjän rikollisten/murhaajien natsi-hallinnon(=nationalistisen) tukemiselle pitää löytyä muita syitä.
 
Kannattaa lukea, poimin muutaman detaljin.

Trumpin ja Putinin motti – Eurooppa on pakotettu ajattelemaan mantereen puolustus uudelleen
Voisiko Euroopasta sittenkin tulla sotilaallinen suurvalta? Kun Venäjä uhkaa idästä, siirtolaiset etelästä ja Trump yli Atlantin, Euroopan johtajat ovat joutuneet pohtimaan mantereen puolustusta enemmän kuin vuosikymmeniin.

http://yle.fi/uutiset/3-9631084

Vaikka kaikki EU-maat käyttävät puolustukseen rahaa yhteensä lähes puolet siitä mitä Yhdysvallat käyttää, saavat ne komission mukaan yhdessä vastineeksi vain 15 prosenttia Yhdysvaltain suorituskyvystä. Tehottomuuteen ovat johtaneet esimerkiksi epäyhtenäiset sotakalustot, koska jäsenmaat suosivat hankinnoissaan omia kansallisia yrityksiään. Pelkästään miehistönkuljetusvaunuja on EU-mailla 37 eri tyyppiä.

---

Sotakaluston yhteishankinnat
voivat hyytyä pieniinkin asioihin. Näin kävi Suomelle ja Ruotsille, kun ne ostivat RG32-merkkisiä maastoautoja samaan aikaan samalta valmistajalta. Edullisemman yhteiskaupan kaatumiseen vaikutti muun muassa se, että Suomessa ja Ruotsissa on erilaiset vaatimukset ajoneuvojen valoista ja heijastimista.

---

– Tapaan häntä nykyään useammin kuin sukulaisiani, puolustusministeri Jussi Niinistö sanoo.
Niinistö puhuu kollegastaan, Ruotsin puolustusministeristä Peter Hultqvistista.
 
Ainolan analyysiä tai spekulointia:

Ilman omaa ydinasetta mannereurooppalaisen puolustusunionin sotilaallinen pelote ei kuitenkaan ole uskottava. Saksassa onkin availtu keskustelua Euroopan ydinaseesta. Ranskalla on rahat loppu kansallisen ydinpelotteensa kehittämiseen. Saksalla ei ole omaa ydinasetta, mutta sillä on rahaa.

Jos Suomi valitsee eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän, ennen pitkää joudumme vastaamaan kysymykseen: Kuinka paljon Suomi haluaa maksaa Euroopan ydinpommista?

http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201705272200165592_u0.shtml

Artikkelin kiinnostavampi anti koskee Nato-neuvottelujen ja -avausten kariutumista 1990-luvun alussa. Silloin pelättiin Ranskan työntävän kapuloita rattaisiin. Nyt Trump, Putin ja Erdogan keittävät soppaa.

Mitä tulee Iltalehden ”uutispommiin” (Euroopan yhteiseen ydinpelotteeseen) tai Suomen maksumiehen rooliin, Katainen ja komissio esittelevät suunnitelmiaan EU:n puolustusrahastoista runsaan viikon päästä.
 
Jo lähitulevaisuudessa suhtautuminen valtiokohtaiseen ydinaseistukseen joudutaan selvittämään myös Euroopassa. Erityisesti jos jostain syystä osoittautuu ettei NATO:n 5. artikla olekaan kaikkien jäsenmaiden kohdalla voimassa, esimerkiksi Venäjän sotilaallista hyökkäystä ja/tai ydinaseiden käyttöuhkausta vastaan.

Tämä olisi syytä huomioida myös Suomen osalta. Me olemme ensimmäisenä listalla jos/kun Venäjä lähtee laajentamaan alueellista valtaansa. Siis, vaikkapa palauttamaan hallintoaan Neuvostoliiton aikaiseksi tai mahdollisesti Tsaarin aikojen rajoille. Kuten tunnettua Suomi ei ole missään tapauksessa tuon kyseisen (siis NATO:n 5. artiklan) turvatakuun piirissä.

Toki saattaa olla niinkin että tarvitaan vielä myös ydinaseilla käytävä maailmasota että tämä yksinkertainen totuus ymmärretään eri valtioiden poliittisessa johdossa.

Merkel: USA ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

Yhdysvallat ja Britannia eivät enää ole luotettavia kumppaneita, sanoi Saksan liittokansleri Angela Merkel vaalitilaisuudessa Münchenissä tänään. Hänen mukaansa eurooppalaisten täytyy ottaa kohtalonsa omiin käsiin.

- Ajat, jolloin voimme täysin luottaa muihin, ovat katoamassa. Olen kokenut sen viime päivinä, Merkel sanoi.

Samaan aikaan kun pyritään säilyttämään hyvät suhteet Yhdysvaltoihin ja Britanniaan, Saksan ja Euroopan täytyy Merkelin mielestä kamppailla oman kohtalonsa puolesta.

Merkel osallistui äskettäin johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmän kokoukseen, jossa ei saavutettu sopua Pariisin ilmastosopimuksesta Yhdysvaltain ja kuuden muun ryhmään kuuluvan valtion välillä. Merkel totesi lauantaina, että tilanne oli kuusi yhtä vastaan.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705282200168553_ul.shtml

Ehkä Merkel tarkoittaa esityksellään yhteistä näkemystä ilmaston muutoksesta..Mutta sama epävarmuus lisääntyy koko ajan myös yhteisestä puolustuksesta.

Ydinaseet ovat joka tapauksessa maanpuolustuksen perusturva. Ilman niitä ei olla tasavertaisessa asemassa ydinasevaltaa vastaan.
 
Saksa ja Merkel ovat vaan molemmat liian heikkoja johtamaan mitään mihin liittyy vaatimus sotilaallisesta kovuudesta. Hiiri on hiiri vaikka katsoo kiväärin tähtäimen läpi tai on sormi ydärinapilla.
 
Saksa ja Merkel ovat vaan molemmat liian heikkoja johtamaan mitään mihin liittyy vaatimus sotilaallisesta kovuudesta. Hiiri on hiiri vaikka katsoo kiväärin tähtäimen läpi tai on sormi ydärinapilla.
Näinkin voi olla..mutta taas pitää katsoa historiaan. Se opettaa niin monella tavalla.

Saksasta on kautta historian (jo vanhojen roomalaisten ajoista lähtien) löytynyt myös sotilaallista kovuutta. Siellä on osattu nousta muutamassa vuosikymmenessä äärimmäisen heikkouden tilasta vahvaksi toimijaksi. Kansasta nimittäin löytyy erittäin hyviä ominaisuuksia tiukassa paikassa ja muutenkin.

Eihän Saksa ihan vahingossa ole noussut kaiken tuhonneen sodan jälkeen koko Euroopan johtavaksi talousmahdiksi. Se on vaatinut kansalaisilta ahkeraa ja tinkimätöntä asennetta työntekoon. Vankka teknillinen ja taloudellinen pohja antaa hyvät lähtökohdat ja mahdollisuudet myös maanpuolustuksen kehittämiselle.

Toisaalta on tiedossa että Saksalle löytyy myös kumppaneita. Ehkä Suomenkin kannattaa lähteä mukaan yhteistyöhön. Mieluummin näkisin Suomen Saksan kumppanina kuin Venäjän.. Mutta, tiedän toki että myös Venäjän suuntaan löytyy omat kannattajansa, jopa näiltä sivuilta.
 
Olen samaa mieltä kanssasi, Saksan kohdalla kyse on saksalaisten omasta tahtotilasta. Tarvittavat resurssit on olemassa ja näyttöä löytyy suorituskyvystä kaikissa muodoissa. Vauhtisokeus on ajoittain aiheuttanut pahempiakin ongelmia, mutta tämänkin suhteen näyttäisi Saksa ottaneen lusikan käteen. Kun Ranska on nyt saanut setvittyä presidentinvaalit ja suuntaus on yhteisen eurooppalaisen tulevaisuuden kannalla, voisi arvella että neuvottelukumppanit löytyy Elsass-Lothringenin molemmin puolin. Jos Saksa katsoo että Naton eurooppalaisen ulottuvuuden uskottavuus edellyttää 2 %:n osuuden saavuttamista, sekä Ranskan että Saksan teollisuus saa kiitettävän tilauskannan lisäyksen. Yhdysvallat ainakin tekee kaikkensa tämän eteen... ja ilmeisesti Merkelin mielestä britit säestää. Aseita osaa tehdä muutkin kuin jenkit.
 
Näkisin, että eurooppalaiset ovat alkaneet jo ottaa kohtalon omiin käsiin, mutta sekös merkeliä kiukuttaa ja pelottaakin.

Englantilaiset, venäläiset ja turkkilaiset ovat ottaneet etäisyyttä eurooppalaisuudesta. Kukin kulttuurinsa mukaisesti. Aika näyttää, miten menestyvät maailman muutoksissa.
 
Englantilaiset, venäläiset ja turkkilaiset ovat ottaneet etäisyyttä eurooppalaisuudesta. Kukin kulttuurinsa mukaisesti. Aika näyttää, miten menestyvät maailman muutoksissa.
Vaikka pienet siivut Venäjästä ja Turkista maantieteellisesti kuuluvatkin Eurooppaan niin en kyllä näe että olisivat ikinä edes olleet 'eurooppalaisia'. Euroopassa jaetaan pitkälti erilaisten maiden kesken kuitenkin hyvin erilainen arvopohja kuin näissä maissa ja käytännössä jopa näiden arvojen nouseminen on nähty näissä maissa jopa kriisin paikaksi. Erityisesti jos demokratia on tuntunut nostavan päätänsä niin onkin jo otettu vähän kovempia otteita käyttöön ja keskitetty valtaa - esimerkkeinä toimii juurikin tämän päivän Erdogan ja Putin.
 
Niin. Entiset imperiumit eivät tahdo taipua eurooppalaisuuteen.

Atatürkin johdolla osmannien valtakuntaa eurooppalaistettiin sekulaariseksi, demokraattiseksi ja perustuslailliseksi Turkiksi. Istanbulin Euroopan puoleisella osalla on havaittavissa joitakin onnistumisen merkkejä.

Tsaarivaltio sai Pietarin Suuren valtakaudella eurooppalaisia vaikutteita Uralin länsipuolelle Pietariin. Mutta edelleenkin ”raja railona aukeaa”.

Saarivaltio on ottanut etäisyyttä manner-Eurooppasta jo 8000 vuotta, kun maanvyöry Norjan rannikolla aiheutti jättitsunamin, joka huuhtoi maayhteyden kanaaliksi ja eristi englantilaiset saarelleen.
 
Näkisin, että eurooppalaiset ovat alkaneet jo ottaa kohtalon omiin käsiin, mutta sekös merkeliä kiukuttaa ja pelottaakin.

Eikö muka Saksa ja saksalaiset ole Eurooppaa?

Miksei Saksa voisi myös ottaa kohtaloaan omiin käsiinsä. Toisen maailmansodan rasitteet ovat jo parin sukupolven takana. Käytännössä myös Saksojen yhdistymisen aiheuttamat muutokset alkavat olla lopuillaan. Maan talous on vähintäänkin kohtuullisessa kunnossa. On täysin ymmärrettävää ettei muiden Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen tarvitse enää holhota saksalaisia Hitlerin revanssin pelossa..

Merkel on täysin oikeassa. Nyt vihdoinkin on myös saksalaisten otettava kohtalonsa omiin käsiinsä. Saksa on suurvalta taloudessa. Tulevaisuudessa sen pitää kehittyä suurvallaksi myös sotilaallisesti. Siinä kehityksessä on oma paikkansa myös Suomella.

Ilman Saksaa emme olisi itsenäinen kansakunta. Tässä mielessä yhteinen historiamme velvoittaa meitä yhteistyöhön Saksan kanssa.
 
Eikö muka Saksa ja saksalaiset ole Eurooppaa?

Olenko tälläistä väittänyt? Mutta sen sanon, että merkel ei ole Eurooppa. Tuskin edes merkittävä poliitikko seuraavien vaalien jälkeen.

Miksei Saksa voisi myös ottaa kohtaloaan omiin käsiinsä.

Ja tämä on se juttu mikä jurppii merkeliä. Kansa saattaa äänestää jälleen "väärin".

Merkel on täysin oikeassa. Nyt vihdoinkin on myös saksalaisten otettava kohtalonsa omiin käsiinsä. Saksa on suurvalta taloudessa. Tulevaisuudessa sen pitää kehittyä suurvallaksi myös sotilaallisesti. Siinä kehityksessä on oma paikkansa myös Suomella.

Kaikkien typeryyksien jälkeen mitä merkel on puuhastellut, niin en tekisi siitä numeroa, jos tämä kerrankin on "täysin oikeassa". Eikä siinä ole mitään uutta, jos suurvallaksi itsensä katsova valtio ajaa omaa asiaansa. Mutta jos saksan asevarusteluista irtoaa meillekin jotakin hommia, niin kyllä se minulle kelpaa. Mutta miksikään häännystelijäksi meidän ei kannata ruveta tässäkään asiassa.

Ilman Saksaa emme olisi itsenäinen kansakunta. Tässä mielessä yhteinen historiamme velvoittaa meitä yhteistyöhön Saksan kanssa.

Me emme ole missään kunniavelassa saksaa kohtaan sen enempää kuin parin muunkin valtion kanssa, joten tuo on täysin irrelevanttia. Meidän omat intressit velvoittavat meidät yhteistyöhön kaikkien maiden kanssa joiden kanssa vain jotakin tekemisen arvoista voidaan tehdä. Ei siinä mitään sen kummempaa ole.
 
No niin, EU:n puolustusbudjetti on paljastettu...

EU:n vuoden 2018 talousarvion loppusumma on 161 miljardia

...Se on noin 90 miljoonaa euroa:

Komissio on vuonna 2017 käynnistänyt lisäksi valmistelutoimen, joka koskee EU:n rahoittamaa puolustusalan tutkimusta. Innovatiiviseen puolustusteknologiaan ja -tuotteisiin liittyvän tutkimusyhteistyön rahoittamiseen on vuosiksi 2017–2019 varattu yhteensä 90 miljoonaa euroa.

Mihin rahat valuvat?

Vuoden 2018 talousarviossa on varattu 55,4 miljardia euroa rakenne- ja investointirahastojen kautta alueille ja jäsenvaltioille ohjattavaa tukea varten ja lähes 59,6 miljardia euroa viljelijöitä ja maaseudun kehittämistä varten.

Alue- ja maataloustukeen.
 
Saksalaiset ja ranskalaiset ovat haluttomia puolustamaan mitään heistä itään olevaa.
Se on kylmä todellisuus ja venäläiset kyllä näkevät bluffin läpi ja usein vielä katsovat kuten Georgiassa ja Ukrainassa.
Molemmilla mailla on ikuinen trauma Venäjää kohtaan ja ovat sinne kadottaneet armeijoitaan, sama pätee myös Ruotsiin jonka suurvalta haudattiin Pultavaan.

Näistä lähtökohdista pitäisi lähteä miettimään Suomen turvallisuusratkaisuja.
 
Saksallahan on tuota kokemusta Baltian puolustamisesta poliittisista syistä. Ja miten se sujuikaan silloin vuonna 1944?

Dietl kävi juttelemassa Hitlerin kanssa kesällä 1944. Kenraalieversti sanoi, että Suomen Lapissa on 200 000 miestä, Norjassa 200 000 ukkoa ja Balkanilla vielä 200 000 miestä. Kenraalieversti oli sitä mieltä, että painopistettä pitäisi saada enemmän ryssien suuntaan, ennen kuin marssivat Berliiniin. Gröfaz totesi, että "olette sotilaallisesti oikeassa, mutta politiikasta ette ymmärrä mitään".
 
Back
Top