F-35 Lightning II

Tämä on kyllä sellainen kuvio Turkin kannalta että logiikka ei maalaisjärjellä helposti aukea. Luulisi F-35:n olevan Turkin puolustukselle paljon tärkeämpi järjestelmä kuin S-400. Jälkimmäistä enempi tai vähempi vastaavia it-järjestelmiä on saatavissa lännestäkin jos se siitä on vaan kiinni että pitää saada uusi it-järjestelmä.
Vai ajatellaanko siellä ettei F-35 ole niin tärkeä kun kehitteillä on oma TF-X, mistä pitäisi tulla jopa parempi?? Ehkä F-35 -projekti halutaankin torpedoida jottei se kilpaile kotimaisen tuotteen kanssa?

Väkisinkin on alkanut tulla mieleen että Erdogan pikkuhiljaa katsoo Naton kiviriipaksi dynaamiselle ulkopolitiikalle.

Veikkaisin että S-400 kauppa liittyy siihen kehitykseen mikä alkoi Turkin ammuttua alas Venäläisten koneen. Erdolle selvisi, että hänen korttinsa eivät olleet niin vahvat kuin kuvitteli. Ja sitten täytyi hieman hyvitellä jolloin S-400 oli yksi tekijä.

Toinen asia on, että Erdo ei varmaan kauheasti pidä Jenkeistä tai ainakin epäilee heidän "ystävyyttään". Gylen on käsittääkseni edelleen Jenkeissä ja Erdo saattaa hyvinkin epäillä, että Jenkeille voi tulla mieleen hänen kaatamisensa ja korvaamisensa Gylenilla. Erdoa tuskin miellyttää ajatus päättää päivänsä Saddamin tai Gaddafin tavoin "demokratian vientikaupan" seurauksena.

Itselleni tuli yllätyksenä että Thales pykää etelä-Korealle versiota S-400 järjestelmästä Almazin kanssa.
 
F-35:n koko esitys alkurituaaleineen Melbourne Air Showssa:

Ja mielenkiintoinen podcasti aiheesta:

Since first flight of the original F-35 test aircraft more than 12 years ago, the U.S. military has given the public only one glimpse of the aircraft’s hotly contested dogfighting chops — and that was nearly two years ago at the Paris Air Show. That’s changing this year. Defense Editor Steve Trimble talks with U.S. Air Force F-35 Demo Pilot Capt. Andrew “Dojo” Olson about the new display’s public debut on March 30 in Melbourne, Florida.

Viimeksi muokattu:
Miksi palkata ketään kun porukka tekee sen ihan ilmaiseksi. Hyöty toki taitaa jäädä negatiivisen puolelle.

Jotain kertoo jo se että esimerkiksi täällä foorumilla pidetään todennäköisempänä vaihtoehtona F-35:sta, muutenkin keskustelu käy lähinnä tämän hävittäjän ympärillä.
Ainoa 5. sukupolven kone tarjokkaissa. Kumma juttu jos kerää eniten huomiota :D

Ns. "Vastapuolella" sitten mm. yksi kaikkien tuttu, joka käy kopioimassa paskalähteistä huonoja uutisia F-35-koneesta ;)
 
Sain viime viikolla konttorilta tiedon että ekan kvartaalin osalta jo tavoitteet täynnä, voi ottaa loppukuun suht lungisti.
 
In written testimony submitted to the U.S. House of Representatives and seen by Reuters, Vice Admiral Mathias Winter - the head of the Pentagon’s F-35 office - said that “future potential Foreign Military Sales customers include Singapore, Greece, Romania, Spain and Poland.”

Espanjalle ilmeisesti tulossa 12-15 F-35B:ta: https://www.infodefensa.com/es/2019...ica-alternativa-existe-sustituir-harrier.html
 
RED FLAG -ENSIKERTALAINEN PUDOTTI NELJÄ VIHOLLISKONETTA YHDELLÄ LENNOLLA

Lockheed-Martin-yhtiön valmistama F-35-häivehävittäjä teki selvää jälkeä edellisissä Red Flag -ilmasotaharjoituksissa, joissa kone päihitti vastustajiaan laskentatavasta riippuen 15-1- tai jopa 20-1-suhteella.
Eli F-35-koneilla pudotettiin jopa 20 vastustajan konetta jokaista alasammuttua F-35-konetta kohden.
Uusimmassa Red Flag -harjoituksessa tahti oli kaikesta päätellen vähintään samaa luokkaa ja paikoitellen F-35-koneilla suoritettiin varsinaisia ihmeellisyyksiä.

Eversti Joshua Wood on ollut mukana maailman suurimmassa ja rajuimmassa ilmasotaharjoituksessa Red Flagissa vuodesta 2004 saakka.
Wood muistelee 388. hävittäjälennoston lehdessä julkaistussa artikkelissa, että tuolloin harjoiteltiin samalla kaavalla kuin jo 1980-luvun alussa, perinteistä kylmän sotaa ilmasotaa.
Tänään tilanne on aivan toisenlainen.

”Uhkat ja tehtävien monimutkaisuus ovat aivan eri luokkaa. Nykyään emme esimerkiksi oleta, että saavutamme taistelukentän ilmaherruuden. Se on valtava muutos.”
4th Fighter Squadronin eli 4.
Hävittäjälaivueen komentaja everstiluutnantti Yosef Morris avaa puolestaan häivehävittäjien tuomaa muutosta.

”Monet tehtävistä lennetään haastetussa ilmatilassa, jossa on yhä toiminnassa esimerkiksi kehittyneitä ilmapuolustusjärjestelmiä ja vastustajan ilmavoimien kalustoa samalla kun fyysisen ulottuvuuden rinnalla käydään myös hakkerien kybersotaa. Tehtävien aikana käydään rajua elektronista sodankäyntiä, häiritään tietoverkkoja ja paikannusjärjestelmiä.”

”Näissä olosuhteissa 5. sukupolven häivehävittäjien kyvyt nousevat omimmilleen. Pystymme edelleen toimimaan ja välittämään tietoa koneittemme välillä. Monissa tilanteissa häivekoneemme nousevat iskujoukon ytimeen, sillä kykymme jatkaa tehtävää ja tarjota informaatiota muille koneillemme nostaa kaikkien selviytymiskykyä.”

Ensimmäisen viikon aikana häivekoneiden toimintakykyä alleviivattiin poikkeuksellisen paksulla mustekynällä, sillä eräs vastavalmistunut F-35-lentäjä onnistui hämmästyttämään kaikki. Nuori ohjaaja oli astunut palvelukseen vasta aivan äskettäin ja hänellä oli takanaan vasta 7-8 lentoa oikealla F-35-koneella, kun hänet jo viskattiin Red Flagiin.

Kyseisessä tehtävässä suuri osasto sinisten koneita lensi vihollisen hallitsemaan ilmatilaan tavoitteenaan ilmaherruuden saavuttaminen alueella.
Sinisten osastoa vastaan ohjattiin yli 60 Aggressors-hävittäjää, jotka tukkivat 4. sukupolven hyökkääjien tutkat ja sensorit .

”Tämä ei ole todellakaan tehtävä, johon haluat lähettää nuoren lentäjän. Vastavalmistunut siipimieheni otti F-35-koneessaan tilanteen haltuun ja komensi erittäin kokenutta yli 3000 lentotunnin kollegaani, joka lensi erittäin kyvykkäällä 4. sukupolven hävittäjääni, kääntymään ja häipymään paikalta varoittaen, että tämä oli lentämässä ansaan.
Sitten tämä nuorukainen ampui alas uhkaavan hävittäjän ja pudotti tunnin sisään vielä kolme muuta viholliskonetta.”

4. hävittäjälaivue toi kolmiviikkoisiin Red Flag -harjoituksiin 12 F-35-konetta ja yli 200 hengen ryhmän. Woodin mukaan laivue pystyi lentämään jokaisen suunnitellun lennon.

”Häiveen avulla F-35 voi lentää lähemmäs vihollista kuin useimmat muut koneet. Sensorifuusion avulla ne voivat tuottaa runsaasti dataa muiden omien koneiden ja osastojen käyttöön. Harjoituksissa todistettiin, että F-35-koneilla ei ollut kummoisiakaan vaikeuksia suorittaa tehtävänsä. Tämä todistaa sekä lentäjiemme koulutuksen että koneen tasokkuudesta”, Wood ynnää.
 
Kyllä pistää väkisinkin ajattelemaan että F-35 on tehty nykyisen ja tulevien tietokonesukupolvien järjestelmäksi. Mukulat ovat syntyneet tuijottaen ruutuja ja näppäillen aplikaatioita. Kosketusnäytöt, ohjelmat ja lukemattomien uusien ja päivittyvien sovellusten käyttö ei tuota tuskaa.

Toisin on meikäläisen, 50-vuotta kohti kulkevan keski-ikäisen ukon kanssa. Saan jo nyt kamppailla pysyäkseni digitalisaatiossa mukana, vaikka olen käyttänyt tietokonetta muksusta. Tosin Commodore 64:ä tai edes 486-pc eivät muistuta käyttäjälle mitenkään nykyistä tekniikkaa. Kehitys kulkee yhä nopeammin tai siltä se tuntuu ainakin. En enää edes aina innostu uusista härpättimistä, joita tunkee ovista ja ikkunoista työpaikalle. Samalta tuntunee 40-v.veteraanipilotista verrattuna 25 vuotiaaseen kadettiin verrattuna.

Red Flag luotiin aikanaan kouluttamaan nuoria pilotteja taisteluun antamalla kokemusta 10 taistelulennon osalta. Tilastot olivat osoittaneet että pilotit ammuttiin yleisimmin ensimmäisten 10 taistelulennon aikana. Senjälkeen kokemus auttoi selviämään paremmin. Red Flagin tehtävä oli siis tuottaa tuo 10 lennon kokemus yhdessä harjoituksessa ja simuloituna ja siten parantaa pilottien selviämistä taistelussa.

Vaikka tuo 7-8 lentotunnin tapaus on yksittäinen asia, se kertoo jotain siitä miten asiat ovat muuttuneet teknologian myötä. Ennen ensimmäistäkään taistelulentoa pilotti saa niin paljon apua tietojärjestelmistä ja tilannekuva on niin selkeä, että kokematon lentäjä kykenee tuolla koneella tuhoamaan useita vastapuolen kokeneita lentäjiä. Kokemus tuntuu jäävän jalkoihin jos vastapuolella on teknologiaetu .
 
Ei kai meille fabuille kannata tehdä mitään uutta sotakonetta. Nuoret hoitaa kuitenkin sotimisen, joten vehkeet sen mukaan.
 
Mitähän on sattunut kun ei ole ehtinyt lähettää minkäänlaista hätäviestiä? Suunnistusvirheen, huonon sään, tilantajunmenetyksen yms. johdosta pintoihin meno ei meren yllä ole niin todennäköiseltä kuulostava vaihtoehto. Vika happilaitteissa a'la Raptor?
 
Johtuneeko tämä nyt stealth ominaisuuksista vai putosiko kone?

Saako Lunebergin linssejä irrotettua koneesta kesken lennon sisältä käsin? Voisin kuvitella sen olevan tärkeä ominaisuus, koska myös rauhanajan tunnistuslento saattaa johtaa ilmataisteluun.

Foliohattuskenaario: lentäjä tiputti linssit kesken lennon, muuttui stealthiksi, käänsi kurssin Kiinaan tai Venäjään ja kuittaa isot rahat koneesta + jatkaa elämää uuden identiteetin turvin.

Todennäköisesti kuitenkin tekninen vika, mutta stealth-koneella loikkaaminen on mielenkiintoinen skenaario
 
Harmi juttu. Voi olla, että palstan legendaarinen lokki oli ehättänyt Tyynellemerelle asti..
 
Back
Top