F-35 Lightning II

Pitää muistaa että F-35 on vielä kehitysvaiheessa eikä tämän hetken hinnat, huoltorasite tai -kustannukset ole lopullisia tuotantoeriä vastaavia. Kuten ei myöskään suorituskyky mitä ei tunnuta ymmärrettävän, päätellen vaikka siitä vastareaktiosta mikä nousi F-16:ta vastaan lennetyistä taisteluharjoituksista, joiden tarkoituksena todellisuudessa oli selvittää kuinka paljon lento-ominaisuuksia täytyy avata ohjelmallisesti jotta suorituskykytavoitteisiin päästään. Koneen lopullisesta toimivuudesta ja kustannuksista nousee joka tapauksessa vielä hyvin paljon kysymysmerkkejä. F-35:n huollettavuuteen liittyy kuitenkin monia sopimusehdoissa asetettuja vaatimuksia, joten jos niihin ei päästä puhutaan jo sopimusrikkomuksista ja korvauksista.

Hintapuolella pitää paikkansa siltä osin, että lentotuntihinta nyt jotain 60-70 tuhatta, ja sen on arvioitu laskevan runsaaseen 30 tuhanteen operatiivisessa vaiheessa. Se on silti enemmän, kuin esim. F-16 ja F-18 noin 20.

Tuosta liikehdintäharjoituksesta, perusongelma oli, ettei energia riittänyt (koneen paino, moottorin teho ja aerodynamiikka). Niihin ei merkittävää parannusta saa aikaan ennen tehokkaampaa moottoria. Jo nyt F-35 moottori on silti hävittäjien tehokkain.
 
Miten Carlo Koppin porukka (ausairpower) voisi oikeasti tietää noista yhtään mitään?
On hirmuinen määrä tekstiä, mutta hyvin vaikea noiden oikeellisuutta on arvioida.
Minkä verran Koppille antaa itse kukin luvan päätellä julkisista tiedoista? Salaisiinhan hän ei liene päässyt käsiksi. Ja niitähän on kahdella puolella. Sekä venäläisten että JSF:n todellisissa kyvyissä.

Periaatteessa on se mitä se on, kaikki VLO on hyvästä. Pitää keskittyä vain olemaan se eka joka ampuu ja olla valmis standoff-aseiden käyttöön.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.dailytelegraph.com.au/ne...ealth-technology/story-fnknbqfy-1227177399053

"Seven years behind schedule and tens of billions of dollars over budget, it was revealed last week the next generation stealth jet won’t be allowed to fire its gun until 2019 because of growing issues with the aircraft’s 8.4 million lines of software. Other recent delays have included problems with the nose wheel, steering motor and an engine fire."

"In ‘stealth’ mode, the F-35 can carry only two bombs or up to four anti-aircraft missiles. Its potentially equally sneaky opponents appear to be able to carry up to eight.

In ‘non-stealth’ mode, the all-in-one F-35 has fittings to carry seven external mountings. Its faster, more manoeuvrable and longer-ranged specialist opponents carry more."

ja paljon muuta...
 
Aika pitkä artikkeli, joka spekuloi monta asiaa. Periaatteessa ei tuo meille mitään uutta peliin, mutta jos haluaa yleiskatsauksen asiaan niin ok lukukokemus.

Kohtia esim. EOTS 10 year old. Joo, mutta LM:llä on jo tarjolla Advanced EOTS, josta voipi tulla standardi. http://www.lockheedmartin.com/us/ne...dvanced-electro-optical-targeting-system.html
Ylipäänsä F-35-ohjelma suunniteltiin siten, että joka toisessa ohjelman vaiheessa sisuskaluja uusitaan.

Kiinalaisten ja venäläisten ohjelmien tekniset yksityiskohdat on mainospuheita, joiden todenperäisyyttä on syytä epäillä. Toteutuuko noista nyt vireillä olevista edes yksikään?

Näissä on se ongelma, että F-35 on niin julkinen projekti, että sitä on helppo arvioida kaikenlaisista yksityiskohdista. Samalla se mielikuvien itähävittäjä pysyy vertailussa aina yhtä uhkaavana.
Pitäisi yrittää arvioida välillä toisinpäin! Saattaakin olla vaikea rakentaa sellaista skenaariota, että sinne puolelle löytäisi tukuittain kilpailukykyistä kalustoa. Esim. Flankkeri on aivan jäätävän kokoinen kone verrattuna F-35:iin (joka taas on Gripeniä melkoisesti isompi).
 
Viimeksi muokattu:
file.php
 
Kannanottoja tähän kuvaan:
JSF-RCS-Qualitative-A-XLVHF.png

Miten tuo vaikuttaa käytettävyyteen? Aika harvoin kuitenkaan päästään toimimaan tilanteessa jossa lennetään suoraan kohti mittaavaa tutkaa... Tai, että se mittaava tutka on ainoa tutka... Meillä kuitenkin vastassa maa jolla tekniikkaa ja tavaraa riittää tuollakin saralla... Ei ole mikään banaani tasavalta mitä sotimiseen tulee.

Tuosta kuvasta voisi äkkiseltään päätellä, että kone on enempi ja vähempi ajateltu ilmaylivoimaisen osapuolen asejärjestelmäksi jolla on mukana myös muuta kalustoa kuten tehokasta tiedustelukykyä sekä ELSOa


http://www.ausairpower.net/APA-2009-01.html
Su-30MK-BVR-2.jpg


Juu. Ja piraatti-F15 venäläiskoneista löytyy yhtäkkiä maailman kehittynein tutka ja aseistus. Onhan nämä kuvat toisaalta näissä ketjuissa jo nähty. Miksi tunkea niitä yhä uudelleen tähän samaan soppaan?
 
Tuosta liikehdintäharjoituksesta, perusongelma oli, ettei energia riittänyt (koneen paino, moottorin teho ja aerodynamiikka). Niihin ei merkittävää parannusta saa aikaan ennen tehokkaampaa moottoria. Jo nyt F-35 moottori on silti hävittäjien tehokkain.

Mehän emme tiedä mikä oli tai ei ollut ongelma, sillä War is Boring julkaisi ainoastaan sitaatteja raportista, ja David Axen agenda on aika ilmiselvä mikä tekee hänen raportoinnistaan kyseenalaista. Mutta ei se varmaan ketään yllätä että F-35 ei käänny kuten F-16, ei käänny Hornetkaan. Siitä ei kuitenkaan ollut tarkoitus testata:
The F-35 Joint Strike Fighter has been flown in air-to-air combat maneuvers against F-16s for the first time and, based on the results of these and earlier flight-envelope evaluations, test pilots say the aircraft can be cleared for greater agility as a growth option.

Although the F-35 is designed primarily for attack rather than air combat, U.S. Air Force and Lockheed Martin test pilots say the availability of potential margin for additional maneuverability is a testament to the aircraft’s recently proven overall handling qualities and basic flying performance. “The door is open to provide a little more maneuverability,” says Lockheed Martin F-35 site lead test pilot David “Doc” Nelson.

“When we did the first dogfight in January, they said, ‘you have no limits,’” says Nelson. “It was loads monitoring, so they could tell if we ever broke something. It was a confidence builder for the rest of the fleet because there is no real difference structurally between AF-2 and the rest of the airplanes.” AF-2 was the first F-35 to be flown to 9g+ and -3g, and to roll at design-load factor. The aircraft, which was also the first Joint Strike Fighter to be intentionally flown in significant airframe buffet at all angles of attack, was calibrated for inflight loads measurements prior to ferrying to Edwards in 2010.

The operational maneuver tests were conducted to see “how it would look like against an F-16 in the airspace,” says Col. Rod “Trash” Cregier, F-35 program director. “It was an early look at any control laws that may need to be tweaked to enable it to fly better in future. You can definitely tweak it—that’s the option.”
 
"War is Boring julkaisi ainoastaan sitaatteja raportista"

Koko raportti julkaistiin:
https://medium.com/war-is-boring/re...ng-dogfighting-report-719a4e66f3eb#.bceerwt1j

F-35:n seuraava kohtalonkivi on Tanskan päätös n. kuukauden sisällä.

Israel ja lahjahevosen problematiikkaa:
https://www.flightglobal.com/news/a...nclusive-f-35i-deal-doesnt-grant-full-418333/

"Tel Aviv is demanding much from the joint programme office (JPO), including a local maintenance, repair and overhaul facility and pilot and maintainer training with full-motion simulators, even though those types of capabilities are being centralised at planned regional F-35 centres in America, Asia and Europe."
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ctg

Kiitos, en tiennytkään tästä. Tämä oli ilmeisesti jälkeenpäin julkaistu. Selittääkin sen että muistelin nähneeni muitakin lainauksia raportista.

Täällä tulee taas esiin nämä Koppin artikkelit ja muut kysymykset koneen suorituskyvystä. Suosittelen lukemaan tämän artikkelin, kiteyttää hyvin ainakin omat ajatukseni aiheesta: http://fightersweep.com/2698/f-35-worst-fighter-ever/
 
Koko raportti julkaistiin:
https://medium.com/war-is-boring/re...ng-dogfighting-report-719a4e66f3eb#.bceerwt1j
Kiitos, en tiennytkään tästä. Tämä oli ilmeisesti jälkeenpäin julkaistu. Selittääkin sen että muistelin nähneeni muitakin lainauksia raportista.
Niin, noista voidaan todeta kuinka War is Boring onnistui jutussaan ohittamaan raportin ensimmäisen lauseen, jossa kerrottiin kyseessä olevan softapohjaisiin rajoituksiin kohdistuva testi eikä suoranainen dogfight.

Toisen sivun kohdalla Pitch Rate alla sama jatkuu. "CLAW prevented".

Conclusion and Recommendations alla on ehdotettu softarajoitteiden löysäystä.

Ei minkäänlaista pihviä ollut tässä kohussa.

Tuo fightersweepin juttu on järjen ääni. Jury is still out F-35:n suhteen ja on vielä vuosikausia ennen kuin järkevä kokonaisarvio onnistumisista/epäonnistumisista voidaan tehdä.
 
Viimeksi muokattu:
Jep, ehkä 10 v. jälkeen voidaan alkaa kattelemaan tulosta. Eli sopivasti Suomen hävittäjähankkeen kohdalla.
 
F-35:n seuraava kohtalonkivi on Tanskan päätös n. kuukauden sisällä.

Vai että oikein kohtalonkivi! Onpa dramattista, tämä siis koneen osalta jota ollaan valmistamassa tuhansia kappaleita, ja jolla on asiakkaita jo nyt huomattavan paljon. Vrt. sunkin hehkuttaman Gripen NG:n yksi reilun 30 koneen kauppa persaukiseen kehitysmaahan ruotsalaisten rahoituksella...

Ja juu, Tanska tilaa F-35 koneita, jännittämistä on korkeintaan määrässä. Kuinka paljon Tanska suunnittelee tarvitsevansa?

F-35:lle on kyllä euroopassakin markkinoita, useakin maa miettii vanhempien koneiden korvaamista uusilla:
http://www.reuters.com/article/2015/09/23/us-lockheed-fighter-navy-idUSKCN0RN27F20150923

"Total procurement is now slated to reach 3,150, but could rise, Martin told reporters this week."
"She said the U.S. government is providing information about the aircraft to other countries, identified by sources familiar with the program as Singapore, Belgium, Switzerland, Poland, Finland and Spain."


EDIT: Lisätään tähän nyt vielä muitakin hyvin potentiaalisia F-35 käyttäjiä Euroopassa; UK ja Saksa. Jo nyt F-35B mallia käyttävät Britit ovat poistamassa Tranche 1 Typhoonit käytöstä vuonna 2019, ja uusimmatkin Tranche 2 ja 3 koneet vuoteen 2030 mennessä. On melko selvää että he joutuvat hankkimaan uusia koneita melko samaan tahtiin Suomen kanssa, eli toimitukset n. 2025 - 2030.

http://www.janes.com/article/53114/...h-loss-of-tornados-and-early-typhoons-in-2019

Mitä muita vaihtoehtoja mahtaa olla tarjolla tuolloin kun F-35? Ehkä USA:n uudet kuudennen polven F-X tai F/A-XX koneet voisivat olla juuri ja juuri tuotannossa 2030. Sama toki koskee myös Saksaa, mikäli siellä aiotaan olla ylipäätään mukana hävittäjäilmailussa tulevaisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kenenkään muun mielestä hieman huvittavaa se, miten Brittien ja Jenkkien F-35:t näyttävät melkein samalta? Toki visuaalinen tunnistus on nykyajan ilmasodankäynnissä melko toissijaista, mutta silti on vähän huvittavaa nähdä Brittien maalitaulun sijasta koneessa pelkkä valkoinen donitsi.
 
Eihän nuo näytä kovinkaan samoilta grafiikoilta. Jenkeillä huomattavasti enemmän.
Yleisilme pysyy varmasti kaikissa samana kun RAMmia ei tee mieli vetää Wintexillä piiloon :D

Lieneekö noissa ylipäänsä tarkoitus käyttää vain yhtä väriä, tuota valkoista?
 
Kyllä kai nyt merjalkaväen koneissa edes saisi olla vähän enemmän väriä, kuten aiemminkin:
f-14-vf-103.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä kai nyt merjalkaväen koneissa edes saisi olla vähän enemmän väriä, kuten aiemminkin:
Niin ja kaipa tuo ylempänä tällä sivulla oleva BarrelNutin laittama kuvakin on ihan oikea maalaus eikä joku proto/mainos-kuosi.

Tässä vaihteeksi kokemuksia F-35B:stä. Biffi noitten boldattujen välimaastossa.

The UK contingent plays a role in the decision to move to full rate production, and they are writing the UK tactics manual for the F-35B. “By being in the position that we are within the JOTT,” said [Wing. Cmdr. Jim] Beck, “we have access to the full-up operational evaluation across the board.”...

...Beck and his team are focused on mission capabilities and tactics. “We are involved in some really exciting test work,” he said. “For example, we are evaluating how the aircraft can be used against surface-to-air missiles and simulated enemy fighters. We are flying close air support missions. We are doing this early enough to inform any reprogramming we might need. In these operational evaluations we try to stress the system.”

The system is clearly impressing Beck, who is a former Tornado pilot. “I simply cannot explain to you how good this sensor suite is,” he said. “It is mind-blowing. We don't actually even need to carry a weapon, albeit we can. I can track targets, identify them all, after having turned [nose] cold [away from the targets], then datalink that information to my Typhoons. The Typhoon pilots can then carry their ordnance to bear against the targets.

“So, I’ve identified everything at distances that no one thought previously possible,” Beck continued. “I’ve shared that data with other assets. I can lead them all into the fight. We are very focused on getting value for money and we can do a lot more by blending our assets.

“This jet isn’t just about the weapons — it’s a game-changing capability. The Tornado GR.4 can't just stroll into a double digit SAM MEZ [Missile Engagement Zone]. In the F-35 I can generate a wormhole in the airspace and lead everyone through it. There isn’t another platform around that can do that. This isn’t all about height and supercruise speed — it’s the ability to not be seen,” added Beck.

Waterfall added: “The F-35 is providing the pilot with all the needed information; it is largely irrelevant where that information has come from because the aircraft is manipulating all of the sensors available and taking the best of those sensors, correlating the information and presenting it to the pilot.”

Beck noted: “We can never be explicit about the true capabilities of this jet, we've got to hold our cards close because otherwise people will try to reverse engineer it. This aircraft is so sophisticated that no pilot who has actually flown it says a bad thing about it. That tells you a lot about what this can do.
http://www.codeonemagazine.com/article.html?item_id=182
 
Viimeksi muokattu:
Kaunis uutuuttaan kiiltelevä kone nousee ensilennolleen. Upea kone kerta kaikkiaan. Tämä kone kuuluu Nellisissä majaansa pitävälle 57th Adversary Tactics Groupille, joka on USAF:n vihollisia simuloiva aggressoriryhmittymä.

https://en.wikipedia.org/wiki/57th_Adversary_Tactics_Group

file.php
 
Back
Top