F-35 Lightning II

^Juu, just noin. F-35 aloittaa uuden aikakauden tuossakin: "F-35B Lightning II showing a unique silver / dark grey roundel and fin flash".

Kai sen pitää olla mahdollisimman stealth jokasuhteessa.
 
Eihän nuo näytä kovinkaan samoilta grafiikoilta. Jenkeillä huomattavasti enemmän.
Yleisilme pysyy varmasti kaikissa samana kun RAMmia ei tee mieli vetää Wintexillä piiloon :D

Lieneekö noissa ylipäänsä tarkoitus käyttää vain yhtä väriä, tuota valkoista?

Varmaan häiveominaisuuksien maksimoinnin kannalta yksivärisyys on aika jees. Laitetaanko Suomen koneisiin takaisin hakaristi, koska britit varastivat jo uudemman donitsimme?
 
BTW, miten F-35 soveltuu tunnistuslennoille? Siinähän ei ole valonheitintä, kuten Horneteissa on. EO-DAS on varmasti hyvä järjestelmä tunnistettavan ilma-aluksen passiiviseen löytämiseen ja tarkkailuun, mutta pystyykö sillä näkemään ilma-aluksesta kaiken tarvittavan? Olisihan Hornetinkin lentäjä voinut katsella valonvahvistimella pimeyteen, mutta silti koneisiin asennettiin valonheittimet. Miksi?
 
Kun LM tai Pentagon kehuu konetta niin ymmärrän kehumiseen kohdistuvan epäluulon ja kritiikin. Eihän se puoleetonta ole.

F-35 puikkoihin on päässyt usean maan sotilaslentäjiä joilla yhteensä on kokemusta lukuisista edellisistä koneista. Olisi uskomatonta, että useat lentäjät eri maista olisi kaikki yhdessä saatu valehtelemaan konetta erinomaiseksi ja pysymään täysin hiljaa koneen puutteista. Vaikka sotilaslentäjä saisikin monoa suorista puheistaan, tämän voisi olettaa työllistyvän kuitenkin kohtuu helposti esim. siviilientoyhtiöhin. Monella on jo sen verran lentotaustaa, että kiusaus totuuden kertomiseen olisi aika suuri. Kyseessä on ilmavoimien upseerit joista taatusti valtaosa ajattelee pyyteettömästi oman maansa ilmavoimien parasta. Jos maa olisi hankkimassa aivan surkeaa konetta pidän täysin uskomattomana, etteikö joku olisi kertonut miten paska tuo lentokone oikeasti on.
 
Valonheitin on varmastikin tunnistusta varten, kuten Kanadalaisissakin Horneteissa. F-35:ssa kuten Gripenissä, Rafalessa ja Eurofighterissä on sekä infrapuna- että TV-kamera joilla visuaalinen havainto voidaan tehdä paljon suuremmilta etäisyyksiltä kuin mihin valonheittimellä pystytään, sääoloista riippumatta. Muitakin tapoja kohteen tunnistamiseen on, mitä on pidetty yhtenä F-35:n, ja varmasti muidenkin moderninen konetyyppien, vahvuutena. Vastaavaa valonheitintä ei tietääkseni juuri muissa konetyypeissä käytetä.
 
Luet ehkä hiukan turhan kirjaimellisesti nettikeskusteluja. Ei se läpipaska ole. Monelta osin se on jopa maailman paras kone. Sitten siinä on taas erinäisiä puutteita / kompromisseja. Niitä on kyllä riepoteltu julkisuudessa ihan riittävästi.
 
BTW, miten F-35 soveltuu tunnistuslennoille? Siinähän ei ole valonheitintä, kuten Horneteissa on. EO-DAS on varmasti hyvä järjestelmä tunnistettavan ilma-aluksen passiiviseen löytämiseen ja tarkkailuun, mutta pystyykö sillä näkemään ilma-aluksesta kaiken tarvittavan? Olisihan Hornetinkin lentäjä voinut katsella valonvahvistimella pimeyteen, mutta silti koneisiin asennettiin valonheittimet. Miksi?

Valonheitin on varmastikin tunnistusta varten, kuten Kanadalaisissakin Horneteissa. F-35:ssa kuten Gripenissä, Rafalessa ja Eurofighterissä on sekä infrapuna- että TV-kamera joilla visuaalinen havainto voidaan tehdä paljon suuremmilta etäisyyksiltä kuin mihin valonheittimellä pystytään, sääoloista riippumatta. Muitakin tapoja kohteen tunnistamiseen on, mitä on pidetty yhtenä F-35:n, ja varmasti muidenkin moderninen konetyyppien, vahvuutena. Vastaavaa valonheitintä ei tietääkseni juuri muissa konetyypeissä käytetä.

Luulen, että yksi motiivi on ollut se, että on saatu otettua kouriintuntuva todiste - valokuva kameralla.

Voisi kuvitella että esim. IRSTIltä saa kohtuullisen kuvan napattua myös tarvittaessa?
 
Muut tavat viittaavat ilmeisesti tutkaan ja elektroniseen sodankäyntiin? Ne ovat yksi tapa, mutta siitä on hyötyä lähinnä siinä tilanteessa, että tunnistettava kohde on sotilaallinen.

Jos otetaan rauhanomaisempi skenaario: ilman transponderia lentävä tunnistettava kohde on siviilikäytössä oleva C172, jonka lentäjä on mahdollisesti syyllistynyt rikokseen (valtionrajarikos tms.). Konetta ei haluta pakottaa laskuun, mutta jälkiselvittelyn kannalta olisi kiva saada ylös mm. rekisteritunnus. Miksi tähän on käytetty aiemmin valonheitintä? Onhan pimeänäkölaitteita käytetty sotilasilmailussa jo pitkään, mutta eikö tarkkuus riitä? Jos siitä on kyse, niin EO-DAS omaa kyllä niin hyvän resoluution, että se todennäköisesti riittää. Vaan onko kyse muustakin? Näkyykö paljaalle silmälle tarkoitettu maali (väriaine) kenties huonommin IR-taajuuksilla?

Valonheitin itsessään on ollut pitkään peruskauraa eri koneissa. Esim. Tanskan F-16 ja jenkkien F-16 ADF ovat kantaneet ja kantavat valonheittimiä. Alla Italian vuokraama F-16 ADF (valonheitin pyöreä valkoinen piste siiven ja rungon yhtymäkohdan edessä):

italian-f16-40000hrs_6.jpg

http://www.milavia.net/specials/italian-air-force-f16-40000hrs/view.php?f=6
 
Luulen, että yksi motiivi on ollut se, että on saatu otettua kouriintuntuva todiste - valokuva kameralla.

Voisi kuvitella että esim. IRSTIltä saa kohtuullisen kuvan napattua myös tarvittaessa?

Ehdinkin kirjoittaa ennen tämän näkymistä...

Tuo on tosiaan hyvä pointti! Tosin sitten on sekin kysymys, että eikö tuohon olisi voinut käyttää jotakin säiliötä? Tiedustelusäiliö (ir-kameralla ja filmillä varustettuna) ripustimeen kuvaamaan koneen sivulle, ja that's it! Noita olisi voitu hankkia pari kappaletta per lennosto, nyt on varustettu kaikki koneet valonheittimillä.
 
Muut tavat viittaavat ilmeisesti tutkaan ja elektroniseen sodankäyntiin? Ne ovat yksi tapa, mutta siitä on hyötyä lähinnä siinä tilanteessa, että tunnistettava kohde on sotilaallinen.

Tutkaan ja ELSO-järjestelmiin kyllä, toki nämä käyttötilanteet liittyvät enemmän sotatilanteisiin. Sensorit ovat kehittynet huimasti F/A-18 ja F-16:sta ajoista, eikä uudemmissa konemalleissa hirveästi ole kai valonheittimiä näkynyt. Muistaakseni jo F-14 pystyi tallentamaan IRST-järjestelmän kuvamateriaalia, juurikin tätä tarkoitusta varten.
 
Teknikka kehittyy ja koneen elinkaari jos on teoriassa 30 vuotta niin voisin jopa väittää aika suurella todennäköisyydellä, että seuraavan 15 vuoden aikana tehdään aikamoisia läpimurtoja mitä tulee tutka ja sensori teknologiaan... Jenkeille homma ei ole ongelma... Siellä on jo aloitettu seuraajan suunnittelu ja mietintä... Ongelma se on lähinnä muille ja niille joilla ei ole varaa hankkia uudempaa konetta 15 vuoden päästä rinnalle.
 
The F-35A Lightning II completed the first three airborne gunfire bursts from its internal Gun Airborne Unit (GAU)-22/A 25mm Gatling gun system during a California test flight, Oct. 30.

This milestone was the first in a series of test flights to functionally evaluate the in-flight operation of the F-35A Conventional Take Off and Landing (CTOL) variant's internal 25mm gun throughout its employment envelope, a major event towards certifying the gun for use in the F-35A, and a key component for reaching U.S. Air Force Initial Operational Capability (IOC) in 2016.

F-35A test aircraft AF-2, a loads-instrumented jet, underwent an extensive structural modification at Edwards Air Force Base, Calif. to a fully production representative internal gun configuration. The first phase of test execution consisted of 13 ground gunfire events over the course of three months to verify the integration of the gun into the F-35A. Once verified, the team was cleared to begin this second phase of testing, with the goal of evaluating the gun's performance and integration with the airframe during airborne gunfire in various flight conditions and aircraft configurations.
 
BTW, miten F-35 soveltuu tunnistuslennoille?

Varmaan aika huonosti. Se ei koskaan tavoita vähänkään liukkaammin lentäviä tunnistettavia. Konehan sopi parhaiten yöllä tapahtuvaan täsmäase ensi-iskuun, ei niinkään meillä tarvittavaan ilmatilan valvontaan, tunnistamiseen ja tarvittaessa torjuntaan.
 
luulisi että näin internetin aikakaudella olisi jo päästy eroon tällaisesta yksinkertaisesta ajattelusta, jossa katsotaan wikistä max nopeus ja sitten näitä vertaillaan keskenään muiden koneiden kanssa. F-35 soveltuu tunnistuslento toimintaan aivan samoin kuin Hornet tai mikä tahansa muu moderni hävittäjä. Siinäkin F-35 saa etua huippuluokan datafuusiosta ja tilannekuvan esitysjärjestelmästään.
 
Pääosa tunnistettavista kohteista on kuitenkin selkeästi aliäänisiä.

Niin varmaan, eikä sotaakaan todennäköisesti tule. Mutta entä jos Tu-160 käy härnäämässä? Ei auta vaikka olisi mitä datafuusiota tai tilannekuvaa kun rinnalle ei pääse, ei sitten millään.
 
Back
Top