F-35 Lightning II

kuvittelen sen olevan niitä poikkeuksia, tosin niin taitaa olla lisä säiliöiden pudottelutkin rauhan aikana.

Ainakin matkustajakoneet tyhjentävät ylimääräisiä polttoaineita ennen "hätälaskuja". Eli Helsinki-Vantaalle tullessaan lentävät Suomenlahden yllä päästäen polttoainetta ilmaan ja tulevat laskuun vasta kun määrä on sopivan pieni.
 
Jotain varmaan kertoo jo F15:sta tekohengittäminen.
Kertooko Gripen C:n päivittäminen siitä että E tulee olemaan paska?
Jos F-15:ssa on tiimoja jäljellä pariksikymmeneksi vuodeksi niin eikö ole ihan fiksu veto päivittää ne kun koneista on muutenkin pulaa. Ainakin järkevämpää kuin niiden stenaaminen.
 
Muistelsin, että kosovon sodan aikaan oli kova depatti siitä kun amerikkailaiset konee joutuivat tiputtamaan aseita ja polttoainetta mereen ennen kuin laskeutuivat italian kentälle? Ongelma ei liene poistunut, että täydessä lastilla olevalla koneella on tietyt riskit laskeutumisessa.
 
Israelin ilmavoimilla on myös suunnitelmia F-15-kaluston lisämodernisoinnista (kaikki koneet on jo modernisoitu "Baz Meshopar"-projektissa, joka on tuonut niiden suoritskyvyn lähelle F-15I-konetta).
 
Kertooko Gripen C:n päivittäminen siitä että E tulee olemaan paska?
Jos F-15:ssa on tiimoja jäljellä pariksikymmeneksi vuodeksi niin eikö ole ihan fiksu veto päivittää ne kun koneista on muutenkin pulaa. Ainakin järkevämpää kuin niiden stenaaminen.
Ei nyt liittynyt Gripeniin mitenkään. Jenkeillä on maailman suurimmat ilmavoimat. Jenkit eivät sata varmasti ota riskiä, että jonkun koneen myöhästyminen tai epäonnistuminen riistäisi heiltä sen vallan joka heillä sotilaallisesti nyt on. Kaikki operaatiot vaativat tänäpäivänä ilmatilan hallintaa. Kiina nousee ja kasvaa sotilaallisesti samoin kuin venäjä. Intia myös. Jenkit ei tyydy katselemaan ja tutkimaan mitä F-35:sta mahdollisesti tulee, ei ole vain varaa siihen. Jos jenkit osoittavat heikkoutta niin tarkoittaa se enevissä määrin ongelmia kiinan suunnalla. Väittäisin, että osittain siksikin F-15 jatkaa lentelyä enkä yhtään yllättyisi siitäkään uutisesta , että AD Super Hornet vielä lentäisi.
 
Et sitten lukenut ollenkaan, mistä tuo F-15 päivitys johtuu. Asiaa on pohdittu jo yli vuosikymmenen ajan ja F-35 liittyy siihen vain osittain.

Mutta tietysti, jos jokaikinen asia pitää kääntää vihjailuksi siihen että, "F-35 on paska"... :D
 
En lukenut ;) Enkä vihjaillut, että F-35 olisi paska. Kerroin vain, että Jenkeillä ei ole varaa laittaa kaikkia munia samaan koriin. Riski on liian suuri. Jenkit toisin kuin esim. Suomi ei kuvittele edes pelkän F-35:n riittävän heille. Allekirjoittanut ei sille asialle voi mitään.

Tapana on kertoa mielipide aika suoraan, vihjailematta ja lupaa kertoa täällä ensimmäisenä jos joskus päädyn lopputulemaan, että F35 on paska. Aika näyttää sen mihin suuntaan vaaka kallistuu.
 
Viimeksi muokattu:
En lukenut ;) Enkä vittuillut, että F-35 olisi paska. Kerroin vain, että Jenkeillä ei ole varaa laittaa kaikkia munia samaan koriin. Riski on liian suuri. Jenkit toisin kuin esim. Suomi ei kuvittele edes pelkän F-35:n riittävän heille. Allekirjoittanut ei sille asialle voi mitään.

Jenkkien suurimpana ongelmana on poistuvat ilmanherruushävittäjät..eli F-15. Asiana, joka voi vaikuttaa Suomenkin valintaan on, että F-35 ei ole ensisijaisesti suunniteltu ilmanherruushävittäjäksi. Jenkeillä ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin modernisoida F-15-kalustoa, koska F-22-hävittäjiä ei ole tulossa lisää. Radikaali ratkaisu olisi tietysti ostaa USAF:lle esim Advanced Super Hornet-koneita....siitähän se mellakka syntyisi kun ilmavoimiin hommattaisiin laivaston koneita. Tosin aikaisemmin F-4 Phantomin käyttö kaikissa lentävissä aselajeissa (tosin olihan US Armyllakin aseistamattomia koneita) sujui ilman mutinoita.
 
No nyt taas yrität kertoa että tuo liittyisi johonkin riskienhallintaan, ei ole tuolla F-15:n päivittämisellä ole mitään tekemistä sen kanssa.
 
Tätäpä juuri yritin sanoa.
 
No nyt taas yrität kertoa että tuo liittyisi johonkin riskienhallintaan, ei ole tuolla F-15:n päivittämisellä ole mitään tekemistä sen kanssa.
Ai ei vai hävittäjillä ei ole tarkoitus poistaa riskejä? Mitäs varten ne sitten ovat? Ihan muuten vaan huvikseen päivittelevät kun mikään ei uhmaa jenkkilää nyt tai koskaan? Jenkit ei ole Suomi jossa uhkakuvat rakennetaan budjetin mukaan.
 
Ymmärsin sinun tarkoittavan tuolla "munat samassa korissa" kommentilla että yhdellä konetyypillä operoiminen olisi se riski. Totta helvetissä niitä jo olemassa olevia koneita kannattaa päivittää niin kauan kuin tiimoja riittää, tulee F-35:stä mitä hyvänsä.
 
Ja kuten aiemmin sanoin yhteen koneeseen ripustautuminen on aina riski jos tarve on todellinen niin kuin USA:lla tai Israelilla. Ei ole yksinkertaisesti varaa siihen, että jos yhdessä mallissa havaitaan sellainen vika tai ongelma joka poistaa koneen edes tilapäisesti muonavahvuudesta. Tällainen saattaa tänäpäivänä olla tuollaisessa verkottuneessa, lentävässä tietokoneessa vaikkapa virus tai sitten joku maanläheisempi esim. Jonkin rakenteen väsyminen. Silloin on ihan mukavaa kun on edes niitä päivitettyjä legacy koneita. Uskoisin, että nuo päivitetyt koneet pyritään pitämään ilmassa siihen saakka kun löytyy taas joku uudempi korvaava kone tai järjestelmä.
 
Tässä aiheeseen liittyvä artikkeli AIR FORCE magazinesta.
http://www.f-16.net/forum/download/file.php?id=23227&sid=ca510547be2dbc5570fbc1ce2c65592d
Ihan mielenkiintoista luettavaa, mm tällainen lainaus:

"...Chief of Staff Gen. Mark A. Welsh III has said on numerous occasions the shortage of F-22s means the Air Force will rely on the F-35 to achieve air superiority in future conflicts much more than originally planned. Even though the F-35 was to be a multirole jet and not a dedicated dogfighter, Anhalt said it will be superior to the F-15 in the air-to-air regime.

“As threats continue to evolve... having stealth is basically your ticket to get into the fight, and if you don’t have stealth, you will not be there,” he said. “I sit in the vault with the F-35 requirements guys, and we have discussions every single day about how we’re going to be complementary to each other, and how we can attack this problem as we move into the future.”

Yhtä mielenkiintoisia ovat kommentit Raptorin Syyrian retkestä:

Russian and Syrian pilots are “interested” in the F-22, and may have tried maneuvering close by to see how the jet operates, but “because of our sophisticated avionics and ... stealth and ... supercruise and maneuverability,” there’s “not a time where we allow Syrians or Russians to see us or influence us in any way without us choosing for them to do that,” Anhalt explained. He said there were “some incidents ... early on” in which F-22s had to steer coalition air packages away from the Syrian or Russian jets and “we were very close to them and they never realized it.”
 
Viimeksi muokattu:
No nyt taas yrität kertoa että tuo liittyisi johonkin riskienhallintaan, ei ole tuolla F-15:n päivittämisellä ole mitään tekemistä sen kanssa.
Nyt on ihan pakko kysyä että et kai luule että f-35 tulee koskaan olemaan usa:n ainoa hävittäjä tai edes korvaamaan puolet nykyisistä hävittäjistä (ja tällä tarkoitan sitä kun nykyisistä hävittäjistä loppuu tiimat)
 
F-15 päivitetään sen takia että 1. Niitä on olemassa 2. F-22:sia ei ole tarpeeksi 3. F-35:a ei tule linjalta tarpeeksi nopeasti korvaamaan rivistä poistuvat hävittäjät.
@Raveni antoi viesteillään ymmärtää jotain muuta.
 
No eipä taas vastausta saanut yksinkertaiseen kysymykseeni. Aikanaan f22:sesta sanottiin että muuttaa sodan käyntiä ja on THE GAME CHANGER.
 
No eipä taas vastausta saanut yksinkertaiseen kysymykseeni. Aikanaan f22:sesta sanottiin että muuttaa sodan käyntiä ja on THE GAME CHANGER.
Koskas sä olet minulta ennen mitään kysynyt ja miten F-22 kysymykseesi liittyy?
Jos olet @Raveni kanssa samaa mieltä siitä että F-15 päivitetään koska USAF pelkää F-35:n floppaavan niin ole hyvä vaan.
 
Koskas sä olet minulta ennen mitään kysynyt ja miten F-22 kysymykseesi liittyy?
Jos olet @Raveni kanssa samaa mieltä siitä että F-15 päivitetään koska USAF pelkää F-35:n floppaavan niin ole hyvä vaan.
Ei en ole sitä mieltä. Mutta voisitko vastata kysymykseeni ?
 
Back
Top