F-35 Lightning II

IR-ohjusten teoreettinen kantamahan on koko ajan kasvamaan päin, esim. MICA IR pääsee jo melkein samoille hehtaareille wanhan AMRAAM:n kanssa.

Varsinkin kun uusimpia voi datalinkin komentojen avulla ohjata johonkin tiettyyn suuntaan. Kehitys varmaan menee siihen suuntaan, että keski- ja pitkänmatkan ohjukset voidaan varustaa jommallakummalla tai ehkä jopa molemmilla päillä.
 
Ja miksi sen JASSM:n pitäisi mahtua sinne kuiluun?

HX hankkeen aikataulu mene niin että Hornetit korvataan 2025 alkaen uudella konetyypillä. Siirtymävaihe kestää todennäköisesti useamman vuoden jonka aikana Hornetit ovat vielä vahvasti kuvioissa ja voivat hoitaa JASSM:ien kanssa operoinnin jos ohjuksen kuiluun mahtuminen tai integrointi tuottaa ongelmia uusissa koneissa. 20-luvun lopulla JASSM ei enää ole uusi ohjus ja sille ollaan jo varmaan etsimässä korvaajaa joten voi olla että sitä ei kannatakaan enää integroida jos valituksi tulee jokin muu kun Amerikkalainen konetyyppi.
 
Kehitys varmaan menee siihen suuntaan, että keski- ja pitkänmatkan ohjukset voidaan varustaa jommallakummalla tai ehkä jopa molemmilla päillä.

Neukkula oli aikaansa edellä. Heillä oli ihan vakiona torjuntahävittäjissä saman ohjuksen tutka- ja ip- versiot jo 60-luvulta lähtien. Meilläkin oli tuo ratkaisu sekä Migissä että Drakenissa. Toki nuo vanhemmat ohjukset olivat ominaisuuksiltaan enemmän kuin hieman vaatimattomampia :)

AA-2/3/5/6/7/10-ohjuksista on ainakin ollut rinnakkaisversiot käytössä.

Ja ei. Tämä ei liity sitten niin mitenkään F-35:een...
 
HX hankkeen aikataulu mene niin että Hornetit korvataan 2025 alkaen uudella konetyypillä. Siirtymävaihe kestää todennäköisesti useamman vuoden jonka aikana Hornetit ovat vielä vahvasti kuvioissa ja voivat hoitaa JASSM:ien kanssa operoinnin jos ohjuksen kuiluun mahtuminen tai integrointi tuottaa ongelmia uusissa koneissa. 20-luvun lopulla JASSM ei enää ole uusi ohjus ja sille ollaan jo varmaan etsimässä korvaajaa joten voi olla että sitä ei kannatakaan enää integroida jos valituksi tulee jokin muu kun Amerikkalainen konetyyppi.

Ainakin tuollaiset 12 vuotta ehtivät olla käytössä rinnan Hornetien kanssa joten tuossa suhteessa ei tosiaan ole isoa murhetta.
 
Vaikka se olisikin ikävää, jos JASSM ei sopisi uuteen koneeseen, niin olisi se silti mitätöntä jos puhutaan kansakunnista jotka töhöilevät resurssiensa kanssa.

Ja miksi sen JASSM:n pitäisi mahtua sinne kuiluun? Kyseessä on sen verran pitkän kantaman ohjus, että eiköhän se voida laukaista sen verran kaukaa vihollisen puolustuksista että siiven alla kannettukin ohjus riittäisi? Ja puhumattakaan siitä, että kaikki muut konekandidaatit kantavat koko aselastinsa ulkoisesti.

Niin tai miksi hankkia koko JASSMia? Mitä iloa on koko paketista jos sitä joka tauksessa voi laukoa vain kaukana omalla puolelle, jos sielläkään. Paljon halvemmalla saisimme kaukovaikutteisin ja varmemman aseen jos olisimme sijoittaneet rahat tykistöohjuksiin.
 
Ihanko olet tosissasi?
 
Neukkula oli aikaansa edellä. Heillä oli ihan vakiona torjuntahävittäjissä saman ohjuksen tutka- ja ip- versiot jo 60-luvulta lähtien. Meilläkin oli tuo ratkaisu sekä Migissä että Drakenissa. Toki nuo vanhemmat ohjukset olivat ominaisuuksiltaan enemmän kuin hieman vaatimattomampia :)

AA-2/3/5/6/7/10-ohjuksista on ainakin ollut rinnakkaisversiot käytössä

Näinhän nuo tekivät. Toki heidän IP-ohjuksensa eivät olleet komento-ohjattavia vaan ne on pitänyt laukoa näköetäisyydeltä.
 
Miksi en olisi? Onko tämä nyt "virallisesta totuudesta" poikkeavan kauhistelua?o_O

Kun jutuissasi ei tosiaan ole järjen hiventäkään sotilaalliselta kannalta.
 
Ja sinun jutuissasi on jotain järjen hiventä? Todistapa se.

Voit lukea meikäläisen postauksia ihan vapaasti.

Sitten verrataan kumpi tietää asioista enemmän. Tai ehken asioita seuraavilla on enemmän hauskuutta teikäläisen jutuista, noin huumorin kannalta.
 
Oma "valtavirrasta poikkeaminen" ja "virallisen totuuden kiistäminen" koskee lähinnä kritiikkiä ilmasta-maahan aseistukseen. Sitä olen jopa sotateoreettisella aineistolla yrittänyt perustella mutta sitä ei joko ymmärretä tai ei olla muutoin kiinnostuneita kurkkaamaan ulos omasta kuplasta. Mitä tulee tuohon F-35:ttä koskevaan pitkään listaasi, johon lisäisin vielä täydellisen kehitysriippuvuuden valmistajasta koko elinkaarelle, niin toteaisin, että ei savua ilman tulta. Kyllä kaikkinensa voi sanoa, että F-35 on monelta osin kompromissi koska sillä on valmistajamaan alkuperäisissä specseissä ajateltu korvattavan useiden eri käyttötarkoitusten koneita. Ja mielestäni, sotateoriaan nojautuen, Suomen ilmavoimilla ei pitäisi olla kuin yksi rooli, hävittäjätoiminta. Siihen toimintaan pitäisi sitten katsella sellaista konetta, joka alkuperäisiltä specseiltään on ensisijaisesti hävittäjä. Ja hei, tiedän kyllä, että kaikki koneet ovat ns. monitoimihävittäjiä.

Hävittäjä on osa koneistoa, yksi palanen jota muut palaset tukevat. Muita palasia ovat mm. taistelunjohto, tutkat maassa ja ilmassa, tukikohdat ja niissä tapahtuva tukeutuminen sekä nämä palaset yhdistävä viestijärjestelmä. Kun tukevia palasia napsii pois, on sen koneen tappaminen paljon helpompaa tai se ei tule ollenkaan. Seuraavaksi kehotan pohtimaan mihin tässä kuviossa sopivat erilaiset aseet mitä koneisin voi laittaa.

Mitä tulee kehitysriippuvuuteen, Suomen kokoisella maalla se on väistämätön valmistajasta riipumatta.

Mitä tulee kompromisseihin, kaikki koneet ovat sellaisia.
 
Toki heidän IP-ohjuksensa eivät olleet komento-ohjattavia vaan ne on pitänyt laukoa näköetäisyydeltä.
Venalaisten taktiikka on jo pitkaan ollut ampua seka-etta (ripple launch) IP- ja tutkahakuisia ohjuksia... siinapa saakin sitten "decoy'lla" ihan tosissaan.

Tosin tuolla tapaa loppuu ohjukset akkia. Eli pitaa olla paljon koneita, tai sitten iso asekuorma (PAK-FA edustaa jalkimmaista linjaa... niitahan tulee alkuun vain tusina).
 
Voit lukea meikäläisen postauksia ihan vapaasti.

Sitten verrataan kumpi tietää asioista enemmän. Tai ehken asioita seuraavilla on enemmän hauskuutta teikäläisen jutuista, noin huumorin kannalta.

Ah, kakkeli lentää. :confused: Itse olen perustellut näkemyksiäni mm. sotateoreettisella tutkimuksella, jonka voit etsiä sivustolta. Olen myös vähän ihmeissäni miksi Suomen sotilaallinen ja poliittinen johto on ryhtynyt toiminaan toisin kuin teorian näkökulmasta olisi oikein. Ollaanko niin viisaita, ettei tuollaisista pikkujutuista välitetä vai onko takana jotain mitä ei kansalle kerrota? Oletko lukenut ja ymmärtänyt tästä teoriasta jotain? Vai eikö kiinnosta kurkata oman kuplan ulkopuolelle?
 
http://www.lentoposti.fi/uutiset/en...lensiv_t_norjaan_tutkaheijastimien_turvaamina

"Norja sai ensimmäiset F-35A -hävittäjänsä perjantai-iltapäivänä kello 15.57. Koneet (AM-8, AM-9 ja AM-10) olivat lähteneet matkaan Yhdysvalloista Teksasin Fort Worthistä aamulla kello 6.35"

Sen voi huomauttaa että nuo eivät ole Norjan ensimmäiset F-35A koneet. Ne Norjan aikaisemmat 7 konetta on vaan koulutuskäytössä Yhdysvalloissa. Mutta nämä kolme ovat siis ensimmäiset jotka lensivät tehtaalta suoraan Norjaan. Koneet ovat 3F standardissa, ja kai melkolailla ensimmäisiä 3F standardin koneita jotka ovat tehtaalta rullanneet pihalle.
 
Venalaisten taktiikka on jo pitkaan ollut ampua seka-etta (ripple launch) IP- ja tutkahakuisia ohjuksia... siinapa saakin sitten "decoy'lla" ihan tosissaan.

Tarkoitin, että venäläiset ampuessaan nuo molemmat kerralla, joutuivat tekemään sen näköetäisyydeltä, jotta IP-ohjus saa lukituksen maaliin. Tavallaan siinä meni tutkaohjuksen kyky ulottua BVR hukkaan, kun se ammuttiin parina IP:n kanssa.
 
Ah, kakkeli lentää. :confused: Itse olen perustellut näkemyksiäni mm. sotateoreettisella tutkimuksella, jonka voit etsiä sivustolta. Olen myös vähän ihmeissäni miksi Suomen sotilaallinen ja poliittinen johto on ryhtynyt toiminaan toisin kuin teorian näkökulmasta olisi oikein. Ollaanko niin viisaita, ettei tuollaisista pikkujutuista välitetä vai onko takana jotain mitä ei kansalle kerrota? Oletko lukenut ja ymmärtänyt tästä teoriasta jotain? Vai eikö kiinnosta kurkata oman kuplan ulkopuolelle?

Koska Suomen sotilaallinen johto ei toimi venäläisen tutkimuksen perusteella? :p
 
Koneet ovat 3F standardissa, ja kai melkolailla ensimmäisiä 3F standardin koneita jotka ovat tehtaalta rullanneet pihalle.

Tuossa on siihen @Lurker listan kohtaan, etta aseistusta on vaikka muille jakaa (eli, etta missa mennaan 3F:n kanssa, ja myos miksi)
In June 2010, the official schedule was to have a final version of the Block 3 software pass the independent operational test and evaluation process no later than October 2016 and then make the IOC announcement. By May 2013, this had changed to having an aircraft ready with any block of software that would allow pilots a limited capability to destroy enemy air defenses and perform basic close air support, with no mention whatsoever of air-to-air combat. At present, the Air Force does not have a firm date of when the jets will be ready for the more rigorous operational testing and evaluations.
Eli
- ilmavoimilla avaamassa tieta muille koneille, ja
- merijvk:ssa tekemassa sita samaa kuin mita Harrierit (ennen ja nyt)

It is entirely possible we’re seeing this situation crop up again. The Air Force’s statements came ahead of the Labor Day holiday weekend and before Congress returned to continue work on, among other things, the defense budget for the 2018 fiscal year.
- eli ostetaan paljon koneita, jotta hinta saadaan alas
- ja samalla hyvaksytaan se, etta varhaisia painoksia kaytetaan (testauksessa ja) koulutuksessa
 
Back
Top