F-35 Lightning II

Mielenkiinnolla odotan, että minkälaisen määrän hommaavat. Nykyiselläänhän Wikipedian mukaan Belgialla on 53, ja vielä viikkoja sitten se oli 54, mutta yksi tuhoutui onnettomuudessa. Korvaavatko täysimääräisesti vai vetävätkö konemäärän pienemmäksi.
 
Belgian median mukaan hävittäjäkilpa on ratkennut.

https://www.verkkouutiset.fi/belgian-kerrotaan-valinneen-f-35n-uudeksi-havittajakseen/?ref=rns_tw

"Kilvan ensi vaiheessa ehdokkaina olivat F-35:n lisäksi muutkin Suomenkin hävittäjähankkeessa mukana olevat koneet eli amerikkalainen Boeing Super Hornet, ranskalainen Dassault Rafale, yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon ja ruotsalainen Saab JAS Gripen. Suomen kisassa mukana on Boeingilta lisäksi myös Super Hornetin elektronisen sodankäynnin Growler-versio."

Toiset sitä jaksaa kirjoittaa että F-35 on keskeneräinen ja huono valinta Suomelle. Noh, Belgialla se ainakin voitti.
 
Jaksetaan kirjoittaa vieläkin; F-35 on keskeneräinen. Se voi silti olla Suomen valinta ja jos se on, niin sitten se on hyvä valinta. Vielä ei ole joulu. ;)

Kiinnostusta F-35 herättää, olivatpa ennakkoasenteet ja -odotukset millaiset hyvänsä. Pistetään poikkeuksellisesti kuva ilman huntua. Toivottavasti kuvan väki muisti korvatulpat...
7C990CBA-EF1B-45AC-BF26-0EF44254CB4C.jpeg
 
Jaksetaan kirjoittaa vieläkin; F-35 on keskeneräinen. Se voi silti olla Suomen valinta ja jos se on, niin sitten se on hyvä valinta. Vielä ei ole joulu. ;)

Kiinnostusta F-35 herättää, olivatpa ennakkoasenteet ja -odotukset millaiset hyvänsä. Pistetään poikkeuksellisesti kuva ilman huntua. Toivottavasti kuvan väki muisti korvatulpat...
Katso liite: 24772

Pakko kehua kameramiehen taitoja, kun on saanut kameran noin terävästi koneeseen. Olisi voinut olettaa, että kameran hahmontunnistus olisi lukkiutunut noihin ihmishahmoihin sen edessä.
 
Pakko kehua kameramiehen taitoja, kun on saanut kameran noin terävästi koneeseen. Olisi voinut olettaa, että kameran hahmontunnistus olisi lukkiutunut noihin ihmishahmoihin sen edessä.
Kyllä ne ihmisetkin on olleet optisesti fokuksessa, mutta suttuisuuden on aiheuttanut suhteellinen liike yhdistettynä valoituksen kestoon. Kansankielellä, kuvaaja on seurannut kuvattavaa kohdetta ja täten maasto ja ihmiset siinä on "liikkuneet" valoituksen aikana. Jos valoa olisi ollut vähemmän, olisi liikkeen suunta helpommin näkyvissä kuvassa, mutta aavikolla on ollut kirkasta joten valoitusaika on ollut tod.näk 1/500 sek tai jopa nopeampi jolloin liikkeen suunnan havaitseminen on haastavampaa.
 
Voi olla noinkin, mutta kuvauksesi perusteella oletan tuonkin olevan varsin haastavaa kuvaajalle?
 
http://www.lentoposti.fi/uutiset/tu...n_f_35_k_ytt_j_paikallisen_median_mukaan_kyll

Tuleeko Belgiasta seuraava eurooppalainen F-35-käyttäjä - paikallisen median mukaan kyllä

Belgia on pitkään harkinnut millä hävittäjällä se korvaa ikääntyvät Lockheed Martin F-16 Fighting Falcon -koneensa. Tuoreiden sikäläisten mediatietojen mukaan valinta olisi päätymässä saman valmistajan F-35 Lightning II -hävittäjään. Kauppa olisi merkittävä saavutus Lockheed Martinille, sillä tarjolla olivat myös Dassault Rafale ja Eurofighter. Kaikki kolme ovat mukana Ilmavoimien Hornetit korvaavassa HX-hankkeessa.
Jos median kuten uutistoimisto Belgan maanantaina 22- lokakuuta julkaisemat tiedot pitävät paikkansa, Belgiasta olisi tulossa neljäs eurooppalainen valtio joka korvaa F-16-koneensa viidennnen sukupolven F-35-hävittäjillä.
Reutersin mukaan maan puolustusministeriö ei ole kommentoinut tietoja. Myöskään Lockheed Martin ei ole ottanut kantaa uutisiin.
NATO-maa Belgia aikoo ostaa 34 uutta hävittäjää. Kaupan arvoksi on arvioitu 3,6 miljardia euroa. Jos valinta tosiaan on F-35, Belgiasta olisi tulossa konetyypin 12. käyttäjä. T.T.
 
https://www.vrt.be/vrtnws/nl/2018/10/25/opinie-pierre-therie-waarom-de-f35-een-fout-keuze-is/

Eversti(evp) ja ex-Sotilasasiamies Pierre Therie antaa neljä syytä miksi Belgia valitsi F-35:n

1. Kansanedustajat eivät toimi kansalaisten edustajina, vaan ovat puolueen edustajia
2. Poliitikkojen välinpitämättömyys ja kykenemättämyys ymmärtää teknisesti vaikeita asioita(sekä omien asiantuntijoiden puute), epäonnistuminen vahtikoirana
3. Kansalaisten ja median katastrofaalisen vähäinen kiinnostus maanpuolustuksen asioihin
4. Vaalipiiri-politiikka ja siihen liittyvät salkkujaot

Sekä neljä syytä miksi valinta on Belgialle väärä:

1. Täydellinen riippuvuussuhde LM:ään
2. Belgian ilmavoimien päätehtävät ovat ilmavalvonta ja lähi-ilmatuki maajoukoille kauko-operaatioissa, F-35 häviää näissä kaikille kilpailijoille
3. Kustannustekijöiden korkeat riskit pitkällä aikavälillä
4. Nopeasti kehittyvä teknologia on jo vanhentanut rungon muotoon perustuvan häive-edun

(translate-käännös)
 
Sulla on tuttuun tapaan taas vakuuttavat lähteet. Onneksi tuolla sentään lukee kissan kokoisin kirjaimin että kyseessä on vain mielipide.
 
En itse oikein tajua tuota, että vedetään konemäärää alas. Belgialla on 53 (54, jos ei huomioida viime aikoina tuhoutunutta yksilöä), ja Alankomailla on 69 F-16 ja Tanskalla 30 F-16. Belgia korvaa 34 F-35:llä, Alankomaat 37 F-35:llä ja Tanska 27:llä F-35:llä. Noilla määrillä tappion sietokyky on paljon alhaisempaa. Ja näillä mailla massia riittäisi kyllä uusia vanhoissa konemäärissä pysyen.
 
EU-maat ovat pitkällä aikavälillä rapauttaneet puolustusta ja tukeutuneet yhtä enemmän jenkkien varaan. Nyt kun Venäjän uhka on taas nostanut päätään niin puheet ovat ainakin olleet hieman uuteen suuntaan, mutta mitä mahtavat olla teot? Varsinkin noilla mailla jotka ovat sijaintinsa puolesta herran kukkarossa (Belgia, Alankomaat, Tanska).

Sensijaan Norja pitää konemääränsä F-35 kaupan jälkeen about samoissa lukemissa (46 x F-16, 39 x F-35). Norjalla olisi tosipaikassa konkreettisempi uhka joutua heti vastakkain vihollisen kanssa.

Kunhan spekuloin..
 
Sensijaan Norja pitää konemääränsä F-35 kaupan jälkeen about samoissa lukemissa (46 x F-16, 39 x F-35). Norjalla olisi tosipaikassa konkreettisempi uhka joutua heti vastakkain vihollisen kanssa.
Unohdit nuo kaksipaikkaiset variantit Norjan luvusta, joten ero Norjan tulevaan ja nykyiseen konemäärään on suuri. 55 vs 39.

30 prosentin pudotus. Loppujen lopuksi melkein samaa luokkaa kuin Belgialla ja Alankomailla.
EU-maat ovat pitkällä aikavälillä rapauttaneet puolustusta ja tukeutuneet yhtä enemmän jenkkien varaan. Nyt kun Venäjän uhka on taas nostanut päätään niin puheet ovat ainakin olleet hieman uuteen suuntaan, mutta mitä mahtavat olla teot? Varsinkin noilla mailla jotka ovat sijaintinsa puolesta herran kukkarossa (Belgia, Alankomaat, Tanska).
Jos nuo maat hankkisivat suhteutettuna populaationsa puolet siitä määrästä, jota Suomi on hakemassa eli 64, niin Belgialle tulisi sama määrä koneita ja Alankomaille 100 ja Tanskalle 32. Tästä näkee, mikä asenne ko. mailla on puolustusta kohtaan. Ei ihme, että Amerikassa ollaan tällaisiin maihin kyrpäännytty.
 
Hollantikin on todennäköisesti hankkimassa lisää koneita, ilmavoimat haluaisi kokonaisuudessaan 67 konetta:

https://www.defensenews.com/global/europe/2018/09/20/dutch-defense-chief-opens-door-for-more-f-35s/

Dutch defense minister Ank Bijleveld has eliminated the country’s budget cap for F-35 purchases, opening the possibility of buying more planes in the future, a spokesman confirmed to Defense News.
The defense ministry spokesman described the move as “just a formality” that would not require parliamentary approval, as the Dutch objective of buying 37 copies of the Lockheed Martin-made jet for €4.7 billion remains in place. But it means “we leave the option open to buy new planes” beyond those already envisioned in the budget, the spokesman said.
The development was first reported by the Dutch newspaper De Telegraaf, which wrote that the air force was angling to eventually get 67 aircraft. That amount would be enough to field four squadrons in the Netherlands, according to the newspaper.
 
Belgium picks Lockheed's F-35 over Eurofighter on price

https://uk.reuters.com/article/uk-a...-f-35-over-eurofighter-on-price-idUKKCN1MZ1QW

Belgium said on Thursday it had chosen Lockheed Martin’s (LMT.N) F-35 stealth jets over the Eurofighter Typhoon to replace its ageing F-16s in a 4 billion euro ($4.55 billion) deal, saying the decision came down to price.

After months of deliberation, the decision to buy 34 of the planes was announced at a government news conference.
Belgium joins a list of other European NATO allies, including Britain, the Netherlands, Italy and Turkey, to take the American-made plane, which is also set to be the U.S. military’s main fighter aircraft for decades to come.
“We have landed! This government is investing heavily in defence. With the purchase of F-35A fighter planes ... we ensure your safety and that of our military,” Belgian Defence Minister Steven Vandeput said on Twitter during the news conference.

“The offer from the Americans was the best in all our seven evaluation criteria,” he later told reporters.
Prime Minister Charles Michel’s government said despite a strong desire to support European allies, the F-35 was cheaper for Belgium over the long term, coming in 600 million euros ($684 million) under what the government budgeted for.
The total price of the deal, including the jets, pilot training, hangars and upkeep until 2030 was worth 4 billion euros, Vandeput said, compared with the original budget of 4.6 billion euros.
 
Viimeksi muokattu:
Neljä miljardia euroa 34 koneesta? Meidän HX-budjetilla (7-10 mrd. €) se olisi sitten 59-84 konetta. Nykyiseen konemäärään pääsisi 7,5 miljardilla eurolla. Jos luvut pysyvät tällaisessa tai muuttuvat halvemmaksi, tulee kaikilla muilla kilpailijoilla kova paikka eteen. Ei siinä vaiheessa Gripenin nuolijat (VL, SDP, Vihr, Keskusta) auta ku nuolla ylpeys ja hyväksyä F-35. Varsinkin jos 64 F-35:tä saataisiin tuohon seitsemän miljardin euros pintaan. Olisi vaikea enää perustella konemäärän leikkaustakaan.
 
Jopa 72 konetta olisi harkittavissa. Eli 3 x 24 koneen laivuetta.
 
Back
Top