F-35 Lightning II

Tosin jos Israelin kanssa on saatu diilit tehtyä niin miksei muuallekin?
Yleensa Israelia pidetaan ainoana, jolle softan liittymapinnat on 'aukaistu' lisayksien/ modausten mahdollistamiseksi. Huomiotta (eika siita paivittyksiakaan juuri julkisuudessa nay) on jaanyt Norjan ja Italian hanke aukaista 'ALIS' tiedosto niin, etta vaikka sen huolto-osa, joka linkkautuu keskitettyyn jarjestelmaan, pysyy entisellaan, niin 'missio'-tiedot otetaan puhtaasti kansalliseen 'hanskaan',

Tieda sitten, ku ALISt'a ollaan panemassa uusiksi, uudella nimellakin, niin etta josko muiilekin tuo mahdollisuus avautuisi.
 
Kiinan mahdollista maametallikieltoa miettiessä pitää muistaa, että kyseessä on järjestelmä, jossa Kiina on johdonmukaisesti pyrkinyt monopoliasemaan ajamalla läntisiä toimijoita konkurssiin. Tämä on vaatinut aikaa ja rahaa myös Puolueelta. Kieltämällä maametallien viennin Kiina käytännössä tekisi niiden tuotannosta lännessä valtioiden tukeman strategisesti tärkeän teollisuudenalan ja menettäisi kaiken tulevan kiristysvivun, mitä niihin kuuluisi. Ovatko välit nyt sellaiset, että tämä silta kannattaa polttaa...? Tuskin ainakaan vielä..
 
Riippuvaisuus Kiinasta rupeaa vasta nyt avaamaan tosissaan silmiä länsimaissa. Aina ei tarvitse olla edes kyse Kiinan valtion politiikasta vaan myös yritykset voivat itse aiheuttaa sitä politiikallaan. Sellaisestakin low-tech tuotteesta kuin rahtikontit on nyt pulaa. 80% maailman konteista valmistaa 3 kiinalaisyhtiötä ja nyt ne ovat päättäneet etteivät lisää tuotantoa vaan pitävät hinnat korkeina. Tiettävästi helpotusta on tulossa vasta kesän jälkeen, mutta hinnat pysynevät korkeina.

Aina ei Kiina ole päänvaivana vaan se, että monia komponentteja saa vain harvoista paikoista. Tällä hetkellä seisoo autotehtaita mm. USA:ssa, koska tarvittavia mikrosiruja ei saada Taiwanista. TSMC ja UMC eivät pysty toimittamaan enempää siruja autotehtaille, koska koronan aiheuttama etätyön teko on lisännyt puhelimien, tablettien, kannettavien, pelikonsolien yms. myyntiä. Amerikkalaiset autotehtaat ovat pyytäneet Bideniä auttamaan saamaan Taiwanista tarvittavia mikrosiruja. Tilanne vaan pahenee tulevaisuudessa, jos ei tehdä isoja (luokkaa USD10 mrd./tehdas) sijoituksia muuallekin, kuin Taiwaniin (TSMC) ja Etelä-Koreaan (Samsung).
 
Toisaalta TSMC ja Samsung ovat tehneet ne miljardi-investoinnit ja samaan aikaan esim. Intel on mokaillut oman piirinvalmistustekniikkansa kanssa länsimaissa huolella(entinen tekninen edelläkävijä on pudonnut suurista piirinvalmistajista peränpitäjäksi). Miksi siis globaalissa markkinataloudessa onnstujia ei pitäisi palkita...? Vanhoilla 14nm/22mm tekniikoilla olisi kyllä kapasiteettia, mutta kukaan ei halua niitä.

Kiinan nousu "maailman tehtaaksi" toisaalta osaltaan johtanut myös siihen, että lännessä on saatu laadukasta tavaraa halvalla ja inflaatio on pysynyt kurissa, vaikka rahaa on painettu urakalla viime vuosina. Toki se on johtanut siihen, että riippuvuus Kiinasta on kasvanut valtavaksi. Toisaalta se on myös loogista ja globaalissa taloudessa harvalla toimija voi olla täysin riippumaton maailman maailman suurimmasta/ toiseksi suurimmasta taloudesta. Aika paljon riippuvuutta on myös Yhdysvaltoja kohtaan, vaikka se lähtökohtaisesti onkin miellyttävämpi kumppani....
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Toisaalta TSMC ja Samsung ovat tehneet ne miljardi-investoinnit ja samaan aikaan esim. Intel on mokaillut oman piirinvalmistustekniikkansa kanssa länsimaissa huolella(entinen tekninen edelläkävijä on pudonnut suurista piirinvalmistajista peränpitäjäksi). Miksi siis globaalissa markkinataloudessa onnstujia ei pitäisi palkita...? Vanhoilla 14nm/22mm tekniikoilla olisi kyllä kapasiteettia, mutta kukaan ei halua niitä.
Lähinnä pelottaa tehtaitten sijainti Kiinan ja Pohjois-Korean naapurissa. Koskaan ei tiedä millaisen rytinän voimiensa tunnossa oleva maa tai romahduksen partaalla oleva hampaisiin aseistettu diktatuuri järjestää.
 
En edes lukenut, kun se kolmas puoli (tai kvakavin puoli) asiassa on kayttokustannukset.

RUSI:n Justin Bronk on varmaan poiminut taman jostain USAF dokusta, eika itse taskulaskimella paatynyt tulemaan:
"
the point about where the beef about affordability lies:
" The real problems for the viability of the original 1,763-aircraft order are high ongoing support and operating costs of the F-35A, which at around $36,000 per flight hour are significantly higher than the current target of $25,000 per flight hour by 2025, and well above that of legacy F-16s. Essentially, if the US Air Force were to replace every F-16 with an F-35A, the overall fighter mix would be unaffordable within the operations budget likely to be available, necessitating major cuts to other areas of capability. "

Ja sitten joku irvileuka, UK kommentaattori viela peraan taraytti:
"
... and that's for the "A" which is simpler to maintain than the "B"

Besides our Joint Service (and EP planners), fighter competitions currently being run in other countries might do well
:?:
to take note."

EP tuossa viittaa 10 v:n perushankintasuunnitelmaan (joka toki on vain katto finanssimielessa, kukin aselaji tekee sitten miten tykkaa oman siivunsa sisalla... mutta on myos mentaalisesti valmistunut siihen, ettei 'toisen' viipaletta samasta kakusta saa syoda).
 
Suomeen tarjottava F-35A tankataan puomilla, kuten kaikki muutkin (Joku varmaan tähänkin poikkeuksen löytää) USAF:in koneet. F-35B ja F-35C tankataan NAVY:n/muun maailman tyyliin letkulla.
 
Suomeen tarjottava F-35A tankataan puomilla, kuten kaikki muutkin (Joku varmaan tähänkin poikkeuksen löytää) USAF:in koneet. F-35B ja F-35C tankataan NAVY:n/muun maailman tyyliin letkulla.
Eikö letkutankkaus ole tankattavalle selvästi helpompi? Miksi tuollainen puomitankkaus yleensä on käytössä??
 
Onko näin, letku tankkaus onnostuisi vanhasta hornetista. puomitankka ei onnistu? Vai onko puomitankkausta yhdistetty yhteenkään hävittäjään?
 
Meillahan on muodostunut perinne - jo Brewstereista alkaen - ostaa laivaston koneita
 
Eikö letkutankkaus ole tankattavalle selvästi helpompi? Miksi tuollainen puomitankkaus yleensä on käytössä??

Puomitankkaus on yksinkertaisempi tankattavan koneen lentäjälle, kuten @Hairysteed tuossa jo kertoi. Lentäjä pitää koneen paikallaan ja puomioperaattori hoitaa loput eli ohjaa puomin kohdilleen. Puomiin ei vaikuta ilmavirta yms samalla tapaa kuin letkuun/koriin. Koneen pitäminen oikealla kohdilla on ilmeisesti myös helpompaa tankkerin keskilinjalla ja tietysti tankkerin pohjassa on ne valotkin avustamassa. Lisäksi varsinkin isommille tankattaville (esim pommikoneet) tankkaus käy huomattavasti nopeammin, koska puomilla polttoainevirtaama on suurempi.

Letku/koritankkaus on siitä hyvä että tankkauspaikkoja voi olla jopa kolme. Eli yhden tankkaussysteemin vikatilanteissa tankkaus ei jouduta täysin keskeyttämään. Nyt en muista pystyykö isoilla kolmen tankkauspisteen koneilla tankkaamaan kuin kahta konetta kerrallaan, eli molemmilla siivillä on silloin kone.
 
Meillahan on muodostunut perinne - jo Brewstereista alkaen - ostaa laivaston koneita
2/3 USA-koneista, mutta aika laiha on perinteeksi. Muut koneet (DK, MiG-21, Hawk) ei ole olleet laivastokäytössä. Fougasta oli tosin laivastoversio, mutta ei meillä. https://en.wikipedia.org/wiki/Fouga_CM.175_Zéphyr

Brewsterin kanssa käytetty Curtiss P-36 Hawk oli esim. armeijan kone. Niitä oli kumpiakin 44. Muita USA-hävittäjiä ei sitten olekaan ollut Horneteja ennen.

Koko Brewster-kuviossa täytyy muistaa se, että USAF on perustettu vasta 1947.

Puomin ongelma on toistaiseksi se, että kaupallisilla sitä kykyä on vielä vähän. Mutta esim. Omega on jo ensimmäisen ostonsa tehnyt ja 2030 mennessä on selvää, että muuta ei kannata ostaakaan uusiessa kykyä F-35A:n levinneisyyden takia.
 
Viimeksi muokattu:
Viime päivien uutisointiin on nyt ottanut kantaa myös M7:

Kyseisen videon kommenteissa on aika huvittavia mietteitä, Gripen korvaamaan vanhentuvat Viperit, olisi aikamoinen paskamyrsky :ROFLMAO:

Oma näkemys aiheesta: Kyseinen lausunto vaikuttaisi olevan jonkinasteinen julkinen näpäytys ja uhkavaatimus Lämärin suuntaan, kustannukset on saatava alas ja nopeasti tai muuten käy huonosti.
 
Back
Top