F-35 vai Gripen?

Kumpi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    121
En ymmärrä asiayhteyttä lainaamaasi viestiini. Puhuttiin mustiksen kanssa siitä katapulttilaukaisussa tapahtuvasta oskillaatiosta jonka ovat pyrkineet fiksaamaan.
Eikö kumminkin kyseessä ole sama kypärä?
 
Njon-njiin, tulihan se sielta (kiitokset kirjoittajalle)
Jugoslaavit olivat muokanneet kyseistä järjestelmää lähinnä vaihtamalla perusversion mukana tulleen karat- televisiotähtäinjärjestelmän lämpökameralliseen

Voi olla myös että peitellään Venäjän tai Kiinan osuutta.
Venajn osuus oli toimittaa pasha-jarjestelma, jota piti parannella. Kiinan osuus on paljon mielenkiintoisempi:
- lahetysto pisti heti Nighthawkin tultua alas kaiken irtoavan vaen paikallisia farmareita puhuttelemaan, ja ostamaan heilta kaikki loytyneet sirpaleet
- ei ole sattuma, etta USA sitten pommitti ko. lahetystoa;). Internettiin on jopa istutettu hamaysjuttu, kuinka he ottivat kadun poikki GPS:lla 50 m sivussa olevasta Yugo_fedien (siis serbialaisten) aseministerion koordinaatit "maaliksi" ja tallain "kolmiomittaamalla" gepsissa syntyy sytemaattinen virheo_O.. joo... tosi on
Ja kuinkas pommi osuikin sitten Kiinan lahetystoon. Osasivat kuitenkin ilmeisesti erotella vanhat sirpaleet naista uusista... and the rest is history:rolleyes:
 
eroavat silti toisistaan aika lailla kuten F-35:n potan kivulias ja pitkä synnytys on todistanut.
Ei kais se, etta BAE ei saa hommaa tuuttiin, todista sita, etta Elbitin tuotteissa ei olisi kysymys samojen teknologioiden luontaisesta kehityskaaresta (seuraavasta tehdaan aina parempi, ja onhan maksajallakin paremmin rahnaa;))
 
eroavat silti toisistaan aika lailla kuten F-35:n potan kivulias ja pitkä synnytys on todistanut.
Ei kais se, etta BAE ei saa hommaa tuuttiin, todista sita, etta Elbitin tuotteissa ei olisi kysymys samojen teknologioiden luontaisesta kehityskaaresta (seuraavasta tehdaan aina parempi, ja onhan maksajallakin paremmin rahnaa;))
päätyvät yhteen tai useampaan virtuaaliseen sankarivainajaan.
Voi hulvattu, mina odotin mitalia suururakasta:D
 
Eikö kumminkin kyseessä ole sama kypärä?
On, mutta ei tuolla videolla (joka on jo tässäkin vitjassa jaettu) ole silti mitään tekemistä sen asian kanssa josta keskusteltiin.
Niin fataalia, että sillä koneella ei kyetä sotimaan
Tämä jäi mietityttämään. Olisiko tuossa lennon keskeyttämisessä kyse jostain rauhan ajan varomääräyksestä?
Sotiminen näiden ohjaamo-demonstraattoripätkien perusteella ei näyttäisi kauheasti kypäränäyttöä kaipaavan. Kaikki tehdään kosketusnäytöiltö tai sauvalla. Onko nyt jotain mitä en hiffaa?
Edit. Mustis katosi joten itse itselleni vastaten: Mieleen tulevat taisteluun liittyvät ongelmat ovat tykillä tähtääminen ja ip-ohjuksen hakupään suuntaaminen. Ensimmäinen on (kai) mahdotonta ilman hudia tai kypäränäyttöä, jälkimmäinen kai onnistuu ilmankin.
Noillakin rajoitteilla on ehkä hieman liioiteltua sanoa että sotiminen ei onnistu lainkaan?
 
Viimeksi muokattu:
elbitsystems.com/media/targo_2016.pdf

"...equipped with advanced color and video display capabilities."
"Unique color display"
"Multi-sensor video presentation"
Vrt, Elbitin F-35 III Gen

Pilots flying missions in the F-35 Lightning II and other multi-role
tactical aircraft now can have unmatched visual capability. The F-35
Gen III Helmet Mounted Display System (HMDS) provides a next-
generation user interface that integrates the pilot more tightly than
ever into the aircraft’s avionics. The HMDS serves as the virtual head-up display,
enabling the F-35 to become the first tactical fighter in 50 years
without a traditional head-up display.
By fully integrating three advanced technologies – head-up display [SIIS JAA POIS],
helmet-mounted display and visor-projected night vision [EI ERILLISIA LINSSEJA] –
the F-35 Gen III HMDS provides revolutionary capability
to the fighter cockpit.
The world’s most advanced biocular [KATSELLAAN LUONNOLLISESTI, EI OLE MIKAAN GOOGLE LENS,
VAI MIKA HITTO SE NYT TAAS...] helmet-mounted display system brings
unprecedented capability to the world’s most advanced tactical aircraft.
Key benefits [MUITA KUIN JO MAINITUT]


Lightweight—
helmet—
with—
optimal—
center—
of—
gravity—

for—
maximum—
comfort—
and—
reduced—
pilot—
fatigue


Provides—
weapons—
targeting—
by—
looking—
at—
and—
designating—
targets,—
and—
target—
verification—
when—
receiving—
steering—
cues—
from—
onboard—
sensors—
or—
via—
datalink
 
Kaikki hmd-kypärät tuntuu olevan melkein Elbitin.

Targo II Kuwaitin Rafalessa. http://www.cavok.com.br/blog/cacas-rafale-do-qatar-usara-hmd-israelense/
Targo hmd israelilaisten ja puolalaisten M-346:ssa. https://militaryaviationnews.wordpr...on-israeli-and-polish-m-346-trainer-aircraft/
Targo hmd italialaisten T-346A:ssa. http://militaryedge.org/articles/targo-hmd-feature-israeli-polish-m-346-trainer-aircraft/

JHCMS F-15, F-16 ja F/A-18. Tämä on Rockwell Collinsin nimellä kuten F-35:n kypärä. https://www.rockwellcollins.com/Pro...plays/Joint_Helmet_Mounted_Cueing_System.aspx
 
Yritin vahan vinkata juuri tuohon suuntaan.

"Joka kylasta" sentaan on espanjalaisten Hornetteihin kelvannut ranskalaistenkin (tama on varmaan valittu aika kauan sitten).
 
Sivu 15:

Ottamatta tuohon kantaa, niin baikal ensin sanoi: Loppuosa lennosta meni lämpöohjauksella.

Johom sitten:
Nuo ohjukset ovat kyllä ihan komento-ohjattuja ilman omaa hakeutumismenetelmää. Ihan kuin vaikka Ito90 Crotalekin. Ohjukset voidaan sitten ohjata tutkan tai elektro-optisen sensorin mukaan.

Lampokamera... Crotalessakin on... on EO-sensori, ja antaa paivallakin suihkukoneesta selvemman jaljen kuin puhtaasti optinen

Lämpökamera ei ole Elektro-optinen (EO) sensori. Näkyvän valon sekä ilmeisesti lähi-infrapuna (valonvahvistimet) taajuusalueella toimivat laitteet ovat EO-sensoreja. Voi olla että uusia lyhytaalto-infrapuna (SWIR) laitteita kutsutaan myös EO termillä. Lämpökamera on lämpökamera ja toimii keskipitkillä-ja pitkillä infrapuna taajuuksilla (MWIR ja LWIR).

Olet varmaan mp.net ensimmäinen uusi käyttäjä joka lukee vanhoja viestejä läpi. Se on ihan hyvä, mutta noi sun lainaukset ja omat kommentit on todella outoja ja niiden asiayhteyttä on mahdoton tajuta. Ja sitte voisit lopettaa noi yks sana per rivi spämmäykset.
 
Lämpökamera ei ole Elektro-optinen (EO) sensori. Näkyvän valon sekä ilmeisesti lähi-infrapuna (valonvahvistimet) taajuusalueella toimivat laitteet ovat EO-sensoreja
Sinulla taitaa olla kasitteet hukassa?
"Electro-optics is a branch of electrical engineering and material physics involving components, devices (e.g. Lasers, LEDs, waveguides etc.) and systems which operate by the propagation and interaction of light with various tailored materials. It is essentially the same as what is popularly described today as photonics. It is not only concerned with the "Electro-Optic effect". Thus it concerns the interaction between the electromagnetic (optical) and the electrical (electronic) states of materials."

Jos olisit ollut oikeassa, olisin kiittanyt korjauksesta. Kun kuitenkin siirryt epaystavalliseen ja sitten epa-asialliseen savyyn (ref "spam"), niin kutsunpa omaa kommenttiasi spammaukseksi, koska se on asiallisesti vaarin, mutta luulottelet (kai itsekin luulet?) olevasi asiantuntija.

Et nyt sentaan v&ttua ruvennut pain naamaa, heti aamusta huutamaan.Jos olet huomannut, niin niiden kahden veijarin kanssa olen "seurustelun" lopettanut kokonaan. Kohteliasta kaytosta, asiallista kielenkayttoa... suosittelen.

Koska faktat on faktoja, ja voittaa aina:).
 
Ai faktat on faktoja :D

Lainauksessasi puhuttiin aika selkeästi valosta ja se käyttäytyy eri tavalla kuin lämpösäteily. Mainittiin myös termi photonics joka taitaa isolta osin liittyä juuri valoon.

Ei varmaan tartte myöskään olla mikään velho tajutakseen mitä tuollainen yksi sana per rivi kirjoittelu on. Se on juuri sitä miksi sitä kutsuin. Vastaavia on sinulta tullut useita.



Jos selailet vaikka erilaisten sensorivalmistajien esitteitä niin huomaat hyvin erottelun. Käytännössä lämpökamera erotellaan aina muista, eikä todellakaan puhuta esim infrapunasta pelkästään. Infrapuna kun tarkoittaa montaa eri asiaa.
 
Kohteliaana miehena kirjoitin ylla yokoha-ma humahutan tyylissa (osasit varmaan kaantaa?), koska varoituslaukaus ensin on olennainen osa ko. tyylia.

Esim. tasta voit opiskella, mita EO sensoreilla tarkoitetaan https://www.thalesgroup.com/en/mirador-electro-optical-multi-sensor militaaripuolella. En tieda, minka kaapin perilta kirjoittelet, muttei kannata heittaytya havyttomaksi.
- vai kiistatko seuraavaksi Thaleksen tiedot ja maaritelmat talla alalla:)?
Ai faktat on faktoja :D

Lainauksessasi puhuttiin aika selkeästi valosta ja se käyttäytyy eri tavalla kuin lämpösäteily. Mainittiin myös termi photonics joka taitaa isolta osin liittyä juuri valoon.

Ei varmaan tartte myöskään olla mikään velho tajutakseen mitä tuollainen yksi sana per rivi kirjoittelu on. Se on juuri sitä miksi sitä kutsuin. Vastaavia on sinulta tullut useita.

ILMEISESTI ET TEE NIIN KUIN SAARNAAT, MUTTA YLLA TARJOSIN KOTILAKSYJA, LUETTAVAKSI, EIKA ARVAILTAVAKSI:

Jos selailet vaikka erilaisten sensorivalmistajien esitteitä niin huomaat hyvin erottelun
.
 
Kohteliaana miehena kirjoitin ylla yokoha-ma humahutan tyylissa (osasit varmaan kaantaa?), koska varoituslaukaus ensin on olennainen osa ko. tyylia.

Esim. tasta voit opiskella, mita EO sensoreilla tarkoitetaan https://www.thalesgroup.com/en/mirador-electro-optical-multi-sensor militaaripuolella. En tieda, minka kaapin perilta kirjoittelet, muttei kannata heittaytya havyttomaksi.
- vai kiistatko seuraavaksi Thaleksen tiedot ja maaritelmat talla alalla:)?

Kohteliaampi sävy ja vähemmän ylimielisyyttä, pyydän. Varsinkin kun peelo oli oikeassa ja sinä väärässä. Tuo Mirador on EO-laite koska siinä on myös näkyvän valon alueella toimiva sensori (tai itse asiassa kaksi). Jos siinä olisi pelkkä IR-sensori, se ei olisi EO-laite.

Ja sitten kaikki ystävällisen asiallisessa sävyssä keskustelemaan ketjun varsinaisesta aiheesta.
 
Ensin norjalaiset ja nyt ruotsalaiset. JAS Gripenin julkisuuskamppanjalle piilomainontaa.

Puolustus- ja turvallisuusyhtiö Saab perustaa teknologiakeskuksen Tampereelle.
Yhtiö kertoo aloittaneensa teknologiakeskuksen toiminnan perustamalla elektroniseen sodankäyntiin keskittyvän yksikön. Yksikkö osallistuu Saabin hävittäjäkoneiden järjestelmien kehittämiseen.
Saabilla ja sen tytäryhtiöllä Combitechillä on Suomessa tällä hetkellä lähes 100 työntekijää. Toimipisteitä on Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä, Tampereella ja Säkylässä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005527903.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=0&utm_source=tf-other
 
Ensin norjalaiset ja nyt ruotsalaiset. JAS Gripenin julkisuuskamppanjalle piilomainontaa.
SAABin tiedote asiasta.

https://saabgroup.com/Media/news-pr...naugurates-new-development-centre-in-finland/

For the first stage, Saab has established a unit at the STC with a focus on Electronic Warfare (EW). The unit contributes to deliveries for Saab´s current EW contracts for fighter aircraft, including Gripen E/F, the EW system for Airborne Early Warning & Control (AEW&C) aircraft, and the Electronic Support Measures/Electronic Intelligence systems (ESM/ELINT) used for land applications.

During 2017, Saab recruited a number of engineers and invested in the establishment of the STC in Tampere, including a development laboratory. The recruitment and investment will continue in 2018.

"Finland is a high-tech country and an important partner for Saab. The long-term goal is that STC in Tampere will be an integral part of Saab's product development and production,"
 
Hieman hämmästelen näitä väitteitä F-35:n kyvyttömyydestä ilmasta ilmaan -taistelussa. Gripenin menestyminen markkinoilla tai pikemminkin menestyksen puute epäilyttää. Jos Gripen mennen tullen voittaisi F-35:n ilmataisteluissa, niin kaipa se menisi paremmin kaupaksi. Ilmataistelut ovat yhä merkittävä osa ilmavoimien tehtäviä.

Valintani on F-35.
 
Hieman hämmästelen näitä väitteitä F-35:n kyvyttömyydestä ilmasta ilmaan -taistelussa. Gripenin menestyminen markkinoilla tai pikemminkin menestyksen puute epäilyttää. Jos Gripen mennen tullen voittaisi F-35:n ilmataisteluissa, niin kaipa se menisi paremmin kaupaksi. Ilmataistelut ovat yhä merkittävä osa ilmavoimien tehtäviä.

En usko että Gripeniä myydään koneena jonka on tarkoitus voittaa F-35 ilmataistelussa. Ainakin ruotsalaiset ovat maininneet muita koneita joita vastaan se olisi suunniteltu. Järkevämpää olisi testata miten hyvin koneet pärjäävät niissä tehtävissä mitä sen on suunniteltu tekevän - eri mailla on eri naapurit. En ole kuullut että Gripeniä käyttävät maat olisivat koneeseen tyytymättömiä. Joillekin maille voi olla hyvä valinta.

Harva maa ostaa konetta niin kauan kuin se on testivaiheessa. Joten Gripen E:n myyntimahdollisuudet ovat paremmat kunhan jo tilattuja koneita saadaan palvelukäyttöön ja sitä kautta näyttöä että ne toimivat odotetusti.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top