F-35A käyttöönotto Suomessa - ketju

Pikkulinnut (Government Accountability Office raportti) laulavat että Locheed Martinin logistiikka järjestelmä on ongelmissa. Asiakkaat ostavat koneen mukana setin varaosia joka istuu LM:n varastossa ja sitten toimitetaan ALIS järjestelmän perusteella kohteeseen. TS. Muttereita ei osteta yksittäin vaan niiden mukana tulee myös pultti ja prikat

Ongelmana on etteivät myytävät setit vastaa käytöstä syntynyttä tarvetta. Osa tavarasta seisoo hyllyssä ja lopuista on pulaa. PV on huhujen mukaan vahvasti sitä mieltä että omistavat huoltodatan itse ja maksavat vain koneeseen asennetusta tavarasta, eivät LM:n hyllyssä seisovasta.

Eli ensin pitäisi siirtyä ALIS järjestelmästä pilvinatiiviin ODIN:iin ja sitten neuvotella huoltosopimus joka on merkittävästi parempi kuin jenkkilän ilmavoimilla, muuten on vaarana että koneet seisoo hangaarissa ja silloin kun niillä lennetään niin lentotunnin hinta on tuplat siitä mitä arvioitiin.
 
Millonhan viimeksi Ruotsissa on tultu laskuun 2600 jalan baanalle? 1980-luvulla? Monestiko 2000-luvulla millekään maantielle?

Eikä Tervon baanakaan taida 2750 metriä olla, useimmat maantietukikohdat Suomessa eivät ainakaan ole.
 
Ongelmana on etteivät myytävät setit vastaa käytöstä syntynyttä tarvetta. Osa tavarasta seisoo hyllyssä ja lopuista on pulaa. PV on huhujen mukaan vahvasti sitä mieltä että omistavat huoltodatan itse ja maksavat vain koneeseen asennetusta tavarasta, eivät LM:n hyllyssä seisovasta.
Tästä oli jotain lehtijuttuja yms. kilpailutuksen aikana, ja minulle ainakin jäi sellainen kuva että meille tulee ihan sopimuksin sovittuna hyvin erillinen systeemi tuohon jenkkien rahastusoptimointihimmeliin verrattuna. Mutta ne jotka oikeasti tietää, tietävät olla kertomatta. Toivotaan että hankintaosaaminen on NH:n yms. opit mielessä ollut mukana.
Millonhan viimeksi Ruotsissa on tultu laskuun 2600 jalan baanalle? 1980-luvulla? Monestiko 2000-luvulla millekään maantielle?

Eikä Tervon baanakaan taida 2750 metriä olla, useimmat maantietukikohdat Suomessa eivät ainakaan ole.
Ei ole 2750 metriä, vaikka melko lähelle. Karttapaikan mittaustyökalu sanoo 2994 metriä. Jossain jutussa olikin maininta että useimmat meidän maantietukikohdat on alunperin mitoitettu MiG-21:lle, mistä perintönä pitkät kiitotiet. 2600 jalkaa eli n. 792 metriä taitaa olla lyhykäinen Hornetillekin, ainakin sateella/jääkeleillä ja ilman vaijeria.
 
Suomellehan näitä hankittiin, joten mitä merkitystä on Ruotsin baanojen mitoituksella.
Gripen-symppareiden maailmankuvan horjuessa tuollaisilla triviatiedoilla on suuri merkitys. Ts. itsepetos.
Oikeastihan ne on F-35 vihaajia ja Gripen on vain kätevä tabula rasa, johon voi mielikuvansa heijastaa. Saabin markkinointi on vielä niin yliampuvaa, että se sopii yhteen tämän kysynnän kanssa.
Periaatteessa osa toimittajista on varmaan älynnytkin oikein, että anti-F-35:lla voi tehdä itsestään tärkeän oloisen (tollojen parissa - ja toki asiallisilta tärvääntyy aikaa selittäessä tosiasioita kaiken maailman huru-ukoille). David Axe ainakin rakensi uransa tälle. Makea-Bill on puolestaan OG, eli vielä varhaisempi harhaanjohtaja. Vaikutti enemmän keypub-ilmailufoorumilla. Oliko sydämen asia vai edistikö kirjojen myyntiä, tiedä häntä. Todellisia laadukkaita vastarannan kiiskiä ei tule juuri mieleen. Ne olisi kullan arvoisia kun LM ja fanipojat joutuisivat perustelemaan aiheesta tekojaan ja tekemättömyyksiään.
 
Viimeksi muokattu:
Gripen-symppareiden maailmankuvan horjuessa tuollaisilla triviatiedoilla on suuri merkitys. Ts. itsepetos.

Lisätriviana näille on tullut sanottua, että kilometri kiitorataa maksanee sen 3-5M€ (nopealla googletuksella moottorien kilometrihinta).

Näitä jos jouduttaisiin kokonaan uusimaan vaikka 10kpl, kertyy siitä hintaa max 150M€. Ei olisi ongelma tämän projektin budjetissa.

Ymmärtääkseni oikeasti vain muutamaa uudempaa voidaan joutua jonkin verran pidentämään.
 
Onpa hyvä juttu, kerrotaan esim. että Norskit mittaili jarrujen lämpötilaa useasti. Sekä Typhoon-kuskit harjoitteli Tervon keikkaa Hornet-simulla.
 
Tästä oli jotain lehtijuttuja yms. kilpailutuksen aikana, ja minulle ainakin jäi sellainen kuva että meille tulee ihan sopimuksin sovittuna hyvin erillinen systeemi tuohon jenkkien rahastusoptimointihimmeliin verrattuna. Mutta ne jotka oikeasti tietää, tietävät olla kertomatta. Toivotaan että hankintaosaaminen on NH:n yms. opit mielessä ollut mukana.

Ei ole 2750 metriä, vaikka melko lähelle. Karttapaikan mittaustyökalu sanoo 2994 metriä. Jossain jutussa olikin maininta että useimmat meidän maantietukikohdat on alunperin mitoitettu MiG-21:lle, mistä perintönä pitkät kiitotiet. 2600 jalkaa eli n. 792 metriä taitaa olla lyhykäinen Hornetillekin, ainakin sateella/jääkeleillä ja ilman vaijeria.
Tosiaan ilmeisesti ainakin Tervon suora on mitoitettu MiG:lle:
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole 2750 metriä, vaikka melko lähelle. Karttapaikan mittaustyökalu sanoo 2994 metriä. Jossain jutussa olikin maininta että useimmat meidän maantietukikohdat on alunperin mitoitettu MiG-21:lle, mistä perintönä pitkät kiitotiet. 2600 jalkaa eli n. 792 metriä taitaa olla lyhykäinen Hornetillekin, ainakin sateella/jääkeleillä ja ilman vaijeria.
Lentopostin uutisesta: Tervon kiitotie 12/30 on 2700 metriä pitkä ja 25 metriä leveä. Lisäksi jutussa kerrotaan, että Tervon kiitotie eroaa muista maantietukikohdista juuri suuren pituudensa vuoksi.

Pointtisi oli kyllä oikein ja asiallinen, Tervo on näköjään tyypillistä pätkää pidempi, vaikka koko pituutta ei voidakaan hyödyntää varsinaiseksi kiitotieksi.
 
Jännää, mutta ei tyystin odottamatonta. Meinaan Makea-Billin kitinä siitä, kuinka pitkiä suoria suomalaiset ovat tiestöön rakentaneet osana kokonaismaanpuolustuksellista toimintaa.

Suomalaiset tietukikohdat ja varalaskupaikat ovat sellaisia kuin ovat ja niitä voidaan tarvittaessa rakentaa lisää tai uusiksi, onhan niitä ennenkin rakennettu siten että koneet mahtuvat niille. Pkrl!
 
Lentopostin uutisesta: Tervon kiitotie 12/30 on 2700 metriä pitkä ja 25 metriä leveä. Lisäksi jutussa kerrotaan, että Tervon kiitotie eroaa muista maantietukikohdista juuri suuren pituudensa vuoksi.

Pointtisi oli kyllä oikein ja asiallinen, Tervo on näköjään tyypillistä pätkää pidempi, vaikka koko pituutta ei voidakaan hyödyntää varsinaiseksi kiitotieksi.
Totta, koko suora ei välttämättä ole käyttökelpoista pituutta. MiG-ajoista jo metsäkin on saattanut kasvaa korkeutta sen verran että vanha liukupolku on käynyt vaaralliseksi. Kääntöalueiden päällekin pitää jättää etäisyyttä kun niillä on toimintaa. Joissakin paikoissa kääntöalueet ovatkin vähän kauempana levennykseltä, jopa loivan mutkan takana. Mut kyllä noita 3 kilometrin levennyksiä löytyy useampia, ja alle 2,5km jää vain muutama. Eli aika maltillisilla pidennyksillä tai muutoksilla selvitään.
 
Tästä oli jotain lehtijuttuja yms. kilpailutuksen aikana, ja minulle ainakin jäi sellainen kuva että meille tulee ihan sopimuksin sovittuna hyvin erillinen systeemi tuohon jenkkien rahastusoptimointihimmeliin verrattuna. Mutta ne jotka oikeasti tietää, tietävät olla kertomatta. Toivotaan että hankintaosaaminen on NH:n yms. opit mielessä ollut mukana.

Ei ole 2750 metriä, vaikka melko lähelle. Karttapaikan mittaustyökalu sanoo 2994 metriä. Jossain jutussa olikin maininta että useimmat meidän maantietukikohdat on alunperin mitoitettu MiG-21:lle, mistä perintönä pitkät kiitotiet. 2600 jalkaa eli n. 792 metriä taitaa olla lyhykäinen Hornetillekin, ainakin sateella/jääkeleillä ja ilman vaijeria.
"Pohjois-Savon Tervossa seututiellä 551 sijaitseva 2700 metrin pituinen metsäkaistojen rajaama kiitotie..."
 
Botti, lukihäiriö vai ADHD? 2/3 edellisestä viestistä käsitteli tuon metrimäärän. Ihan turhaan hätyyttelit mua lainauksella siis.
Lentopostin uutisesta: Tervon kiitotie 12/30 on 2700 metriä pitkä ja 25 metriä leveä. Lisäksi jutussa kerrotaan, että Tervon kiitotie eroaa muista maantietukikohdista juuri suuren pituudensa vuoksi.

Pointtisi oli kyllä oikein ja asiallinen, Tervo on näköjään tyypillistä pätkää pidempi, vaikka koko pituutta ei voidakaan hyödyntää varsinaiseksi kiitotieksi.
Totta, koko suora ei välttämättä ole käyttökelpoista pituutta. MiG-ajoista jo metsäkin on saattanut kasvaa korkeutta sen verran että vanha liukupolku on käynyt vaaralliseksi. Kääntöalueiden päällekin pitää jättää etäisyyttä kun niillä on toimintaa. Joissakin paikoissa kääntöalueet ovatkin vähän kauempana levennykseltä, jopa loivan mutkan takana. Mut kyllä noita 3 kilometrin levennyksiä löytyy useampia, ja alle 2,5km jää vain muutama. Eli aika maltillisilla pidennyksillä tai muutoksilla selvitään.
 
  • Rakasta
Reactions: jrz
Ruotsin lentokenttiin ja maantietukikohtiinkin tukeutuminen taitaa edelleen kuulua ilmavoimien keinovalikoimaan sodan sattuessa. Joten niiden pituuksilla on jotain väliä.

Varalaskupaikan läheisyydessä on tullut iso osa elämästä asuttua ja jo silloin tuli mietiskeltyä että, tuo varalaskupaikka poikkeaa pohjanmaan suorista tienpätkistä oikeastaan vain leveytensä osalta. Ymmärrän että rauhanajan harjoituksia varten on omat maantietukikohdat, mutta onko sotatilanteessa normaalilevyinen maantie otettavissa käyttöön tarpeen vaatiessa? Puustot, pensaat, pylväät ja tarvittaessa vaikka talotkin saa raivattua reunoilta kyllä pois nopeasti.
 
Sotilasilmailumääräys SIM-To-Tu-022 asettaa vaatimukset sotilaslentopaikkojen suunnittelulle, rakentamiselle, tarkastamiselle, hyväksymiselle, käyttöönotolle sekä ylläpidolle. Ei ole ihan niin helppoa kuin äkkiseltään luulisi. Pelkästään kiitotiehen ja lähestymissektoriin liittyen pitää ottaa huomioon:
  • Kiitotien pituus ja leveys
  • Kiitotien kantavuus
  • Kiitotien kynnys
  • Kiitotien valot
  • Pituusleikkaus
  • Poikkileikkaus
  • Kiitotien pinta
  • Lähestymispinta
  • Sisäänlentokiila
  • Siirtymäpinta
  • Horisontaalipinta
Tähän päälle tarvitaan vielä lisäksi turva-alueet, nousutiet, rullaustiet, hinaustiet, ohituspaikat, hälytyspaikat ja muut seisonta-alueet sekä tietysti myös kaikki muu infra, mitä lentopaikoilla tarvitaan.
 
Back
Top