Falklandin sota

Onhan näitä ollut ennenkin. Pikku sivupolku...

Krimin sodan aikaan The Timesin toimittaja oli mukana ja lähetti Lontooseen juttuja huollosta, ryhmitysalueista ja jopa ruutitehtaan sijainnista. Täytyyhän kansan tietää, vai mitä sanoisi tähän Kaius Niemi :cool:

Venäläiset tuhosivat ruutitehtaan tykistöllään saman tien. Tsaarihan itse sanoi eräässä yhteydessä: "Me emme tarvitse vakoilijoita, meillä on The Times." Erään kerran toimittaja Russel paljasti vasemman siiven heikkouden. Nykypäivän komentaja epäilisi ansaa, mutta siihen aikaan lehdellä oli luotettava maine. Jos The Times kertoi, että brittien vasen siipi on heikko, ei kuin hyökkäyskäskyä antamaan.

Komentaja Raglan muuten menetti hermonsa ja asia joudutti hänen kuolemaansa.

Jo Wellington valitti että brittiläiset sotakirjeenvaihtajat paljastavat kaikki sijainnit ja suunnitelmat sanomalehdissä. Wellingtonin aikaan onneksi kirjeillä kesti Espanjasta kuukausi päästä lehteen printattuna, ja sen jälkeen vielä pitemmän aikaa ennen kuin ne ehtivät Soultin tai Napoleonin aamiaispöytään. Mutta Krimin sotaan mennessä lennätin oli keksitty ja hommat liikahti vähän nopeampaa.
 
Vuonna 1921 Syyrian Golanilla olin valvomessa, kun syyrialaiset "siviili"pioneerit saivat luvan tulla Yk.n alueelle räjäyttämään siviilikylän lähelle jääneitä 1973 sodan räjähtämättömiä israelin lentopommeja. Yhden kohdall syyrialaiskapteeni näytti yhtä ja sanoi "snake eye" olin huuli ymmyrkäisenä, sillä en ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Kesti siis näin kauan ennen kuin selvisi, mikä se snake eye on. Kiitos @Vonka .

Viimeisen pommin rääjäyts sytytti ruohikkopalonj, joka levisi Syyrian puolen panssarimiinkenttään ja aihetti mahtava kymmeniä minuuteja kestäneen shown, kun telamiinat räjähtelivät. Niitä oli satoja. Meillä suomalaisilla oli hauskaa.
Ihan vain mielenkiinnosta, mikä oli oikea vuosi? Tuskin kuitenkaan sata vuotta sitten?
 
Argentiinalaisten taistelukunnosta yms. pohdintaa. Jo sotaanlähtöpremissi kusi kintuille. Oletettiin että britit hyväksyisivät Falklandin miehityksen tapahtuneena tosiasiana. Iso virhe kun aliarvioivat totaalisesti Mrs. Thatcherin.

Argentiinalaisten aiempi sotakokemus oli hieman eri tasoa kuin vastaan tulleet Iso-Britannian asevoimat ja aiempi kokemuspohja ei valmistanut mitenkään ulkoisen vihollisen kohtaamiseen. Kotimaisia vasemmistoaktiiveja ja sissejä vastaan käyty "likainen sota" oli käytännössä vastasissitoimintaa ja poliisityötä. Käsittääkseni tähän asevoimat oli koulutettu ja tällaiseen konfliktiin myös tiedustelukoneisto oli viritetty.

Luftwaffen ässät olivat organisoineet ainakin jossain määrin Argentiinan ilmavoimia. Ilmeisesti vaikutus kasarille tultaessa jo vähentynyt.
 
Luftwaffen ässät olivat organisoineet ainakin jossain määrin Argentiinan ilmavoimia. Ilmeisesti vaikutus kasarille tultaessa jo vähentynyt.

Argentiinahan oli niitä ihmevaltioita, joista alkoi pian sodan jälkeen pukata suihkuhävittäjiä ilman kummoista teollista taustaa. Ei ollut vaikea arvata missä tietyn valtakunnan lentotekniset osaajat ainakin vaikuttivat. Taustalla oli vissiin entistä Focke-Wulfun porukkaa. Messrschmittin väki puuhasteli sitten enemmänkin Välimeren suunnalla. Tuskin se tosiaan yksittäisiin suunnittelijoihin jäi, vaan sodan käyneillä osaajilla oli laajemminkin kysyntää.
 
Ei se ole mikään salaisuus, että Kurt Tank siirtyi Argentiinaan kehittämään Pulqui II -hävittäjää. Samalla tavalla sakemannit toivat uutta tietotaitoa sekä USA:n että NL:n ilmailuun (Wilhelm von Braun, Anslem Franz, Brandner... jne.)
 
Tuon porukan ei varmaan tarvinnut heti sodan jälkeen pitkään kysellä työpaikkaa jos oli sellaista mieli.
 
Tuon porukan ei varmaan tarvinnut heti sodan jälkeen pitkään kysellä työpaikkaa jos oli sellaista mieli.

Nojaa, esmes Ferdinand Brandner oli SS-standartenführer joka istui sotavankeutta Neuvostoliitossa vuoteen 1953, jolloin Junkersin moottorisuunnttelijan tuotos NK-12 tyydytti neukkuherroja siinä määrin, että natsin sallittiin palkinnoksi palata Österbaumiin. Mies ei muuten kavanhtanut myöhemminkään tyranneja työnantajina, vaan sunnitteli esmes suihkumoottoria Nasserin Egyptille ja sittemmin toimi opettajana Maon Kiinassa. Von Braunin natsimenneisyys (liittynyt NSDAP:hen 1937 jäsennumerolla 5738692 ja edelleen SS:ään jäsennumerolla 185068) taas vain aktiivisesti vaiettiin. Von Braun käsittääkseni eli Amerikassa aika hissukseen ja tyytyi mukavaan keskiluokkaiseen elämään. Lukemani mukaan ääntä mies olisi pitänyt lähinnä työhönsä liittyen armeijan rakettiohjelmassa ja NASA:ssa.

Sen sijaan vaikkapa Hermann Östrich, joka kehitti BMW R003-suihkumoottorit, sai valita työpaikkansa ja mm. torjui amerikkalaisten tarjouksen. Sensijaan hän hyväksyi ranskalaisten sopimuksen, ja kehitti mm. Miragen moottorit Saksan Rickenbachissa, mikä myös näkyy moottorin nimessä: SNECMA ATAR on lyhenne Atelier Technique Aéronautique Rickenbachista.

Asiaanliittyvät tarinat:

Kömyn valtakunnan tietopläjäykset ovat vaikuttavaa luettavaa jopa tällaiselle maallikolle. Suuret kiitokset vaivannäöstäsi.
 
...ja ATAReitahan lentää maailmalla vieläkin vaikka kuinka. Mirage 2000:n M53 on sekin pohjimmiltaan ATAR johon on ympätty ohivirtauspuhallin. Saksalainen suihkumoottoritekniikka ei 2.ms aikana päässyt täyteen potentiaaliinsa, mutta kehityspotentiaalin puolesta aksiaaliahtimet olivat etevämpiä kuin brittien aluksi suosimat radiaalit.
 
Mitä elokuvia on tehty liittyen kyseiseen sotaan? Itselle ei tule ainakaan yhtään mieleen.
 
Back
Top