Gripen E/F

Mikä Gripenin valmistusaikataulu on, olisiko koneen pitänyt olla jo valmis testilentoihin?
Sveitsin ekan flopin jälkeen oli hetki hiljaiseloa ja Ruotsin hallitus vaati, että toinen ostaja löydyttävä. Muuten ei tulisi omaa tilausta.
Brassit saatiin kun USA-diplomatia hyytyi sopivasti (SH muuten vahvoilla) ja ruotsalaiset tarjosi huikean hyvät rahoitusehdot.

Nyt aikataulu on eka jotensakin kyhätty yksilö brasseille tämän vuoden loppuun mennessä, sitten seuraavat Ruotsiin. Niillä koulutusputkea käyntiin.
Ilmasta ilmaan "IOC" (eli alustava operatiivinen kyky) 2021. Tiedustelu ja ilmasta maahan 2022/2023.

Nykytilanne on, ettei esim. asejärjestelmiä ole integroitu vielä yhtään. Niissä menee tolkuttomasti aikaa. Arvaa vain kuinka pitkään jos ohjelmistossa olisi F-35:n määrä eli jo noin 170kpl integroitua asetta.

Saabilla on kolme testikonetta, josta eka tuotantokokoonpanoa vastaava aloitti lentonsa noin viikko sitten. Testilentoja yhteensä yli 100 h.
Verrokkina Super Hornet hoiti OT&E:nsa seitsemällä ja testilenteli yli 4000 tuntia vuoteen 1999 mennessä.
F-35:ia on testilennelty jo 17000 tuntia.

Jos ostetaan niin eiköhän tällä menolla päästä vielä osaksi testiohjelmaa? ;) Etenkin F:n ja Globaleyen osalta.
DX-kisassa jo arvioivat, että päästäisiin maksamaan Gripenin valmiiksi kehittämismaksuja. Silloin oli kyse A/B:sta, josta olisi aikanaan kehitetty C/D.

Gripen ja erityisesti osa sen tärkeistä järjestelmistä olivat prototyyppiasteella. Lisäksi projektin toteutumisaikatauluun sisältyi ilmavoimien mukaan merkittäviä riskejä.
Käytännössä Saab olisi halunnut Suomen mukaan jakamaan kanssaan keskeneräisen koneen suuria kehittämiskustannuksia sekä näin rahoittamaan koneen vientiponnisteluita muihin maihin.
 
Viimeksi muokattu:
Gripen on muuten oikeastaan brittihävittäjä.

"Up to 36% of the Gripen air craft is manufactured here in the UK, where major systems such as the latest generation electronically scanned radar, and the landing gear, are made." https://publications.parliament.uk/pa/cm201213/cmselect/cmdfence/9/9vw10.htm

Sveitsiläisperspektiiviä:

"The behavior of Saab is surprising. Obviously, the Swedes speculated that they could do the feat of 2014 again: namely to offer the newest version of the Gripen Switzerland for sale, but then make the test flights with a predecessor model. The calculation did not work this time." https://www.nzz.ch/amp/meinung/der-...-gelernt-ld.1488847?__twitter_impression=true

Sitten lopussa valitellaan, että hintakirittäjä putosi pois.

Hyvä, että Gripen laittoi ykköseltä kolmosvaihteelle meillä. Vielä ehtivät muut täsmentää sisältöä kiri mielessä. Parempi vain palstoillakin huhuilla, että voi pojat on se airborne early warning aika kovettava kyky. Sitten pilliin viheltäessä voidaan paljastaa, että vihjailtu tykki lahkeessa olikin takapuolella.
 
Viimeksi muokattu:
Jos kone on keskeneräinen eikä sitä voida kaikilta osin evaluoida niin ei se kerro hävittäjän suorituskyvystä mitään. Kone ei ole valmis.
Note to myself: kiinnostavaa kuinka jokunen vuosi sitten F-35:n osalta kun se oli kehitysvaiheessa, tämä argumentti ei ollut ollenkaan pätevä.
 
Note to myself: kiinnostavaa kuinka jokunen vuosi sitten F-35:n osalta kun se oli kehitysvaiheessa, tämä argumentti ei ollut ollenkaan pätevä.
Johtuisiko siitä, että LM:n resurssit ovat hieman eri luokassa kun Saabin?
Eikä siinä mitään kysymyshän aikataulusta, saabin kohdalla he ovat jäljessä ja samalla resurssit ovat pienet. On siis jotenkin selvää, että uskoa Saabin kehitysvauhtiin ei löydy.
 
@ajs178 - oletko siis oikeasti sitä mieltä, että kun sveitsiläiset totesivat, että keskeneräinen Gripen ei ole valmis testattavaksi nyt, he todellisuudessa tarkoittivatkin, että valmiskin Gripen olisi niin huono, että sitä ei kannattaisi edes testata?

Onhan sekin varmaankin mahdollista, mutta vaatii melkoista uskonhyppyä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Absurdismi

Tätä teoriaa koettelee myös se tosiasia, että Gripen on edelleen mukana Suomen kisassa. Suomi mitä todennäköisimmin tuntee Gripenin paremmin kuin Sveitsi. Todennäköisesti Suomen vaatimukset ovat kovemmat kuin Sveitsillä. Ilmavoimat on myös todennut, että jos jollakin kandidaatilla ei ole edellytyksiä menestyä, se myös kerrotaan. Koska se on reilua kandidaatille ja säästää myös hankintaorganisaation työtä.
 
Miten perustelet vastauksesi, eihän protokoneesta voi olla muuta tietoa kuin mainosmiesten puheet millainen se on valmiina?

Lainaus edellisestä hävittäjähankinnasta jossa Gripen oli myös tarjolla: "
Kaikki epäilyt JAS Gripenin osalta osoittautuivat sittemmin oikeiksi. Suomelle tarjottu malli oli käytännössä susi.

Suomelle kaupiteltu B-tyypin kone ei valmistunut koskaan. Siihen ei saatu aseistusta eikä muutakaan vaadittua varustusta.

Ruotsi on poistanut koneet operatiivisesta käytöstä vain noin 30 prosenttia luvatusta tuntimäärästä lentäneinä. Tämän on suomalaisille vahvistanut Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist viime syksynä
(juttu julkaistu 03.07.2017.)"

Tilanne on tällä hetkellä käytännössä sama Gripenin kohdalla.

 
En löydä kyllä mitään mikä puhuisi sen puolesta.

Gripeniin tutkittiin useita eri konfiguraatioita joita näkee tuolla. Valituksi tuli Saab 2110. Se perustuu ainakin osittain BAE:n Wartonin tiimin suunnitelmaan P.106B:
1980_P106b_TxiKI0f.jpg


Kuten nähdään, P.106B on ulkoisesti melkein identtinen Saab 2108:n kanssa joka eroaa 2110:sta vain siiven osalta.

BAE omisti tuolloin ison siivun Saabia (oliko jopa suurin yksittäinen omistaja). Kuten yleisesti tiedettyä, BAE jopa markkinoi Gripeniä yhdessä välissä. Vaikka briteissä ei otettu yhtään omaa hävittäjää enää käyttöön (Harrier poislukien) niin BAE suunnitteli paljon paperiprojekteja pysyäkseen kehityksen mukana. P.106:n kanssa yhtä aikaa suunniteltiin kaksimoottorinen P.110:
p-110_2-png.403959



P.110 yhdistettiin MBB:n kehittämään TKF-90:een ja näin syntyi EAP, josta kehitettiin puolestaan Eurofighter. Gripen ja Typhoon ovat siis tapahtumaketjua hiukan venyttämällä 'serkuksia'. Niin ja Eurofighter on oikeastaan Messerschmitt!
Mitenkään epätavallista tällainen layoutin kehittäminen 'ulkopuolisen' avun kanssa ei ole. Muita vastaavia esimerkkejä:
-JF-17: pohjautuu Mikojanin 'artikkeli 35:een'
-Leonardo M-346: alkujaan Jakolevin prototyyppi
-AMX: perustuu Saab B3LA:han
-Hornet: Northropin kone jonka MDC 'lunasti' itselleen
-T-50, suunnittelu pääasiassa Lockheedin käsialaa F-16:een perustuen
-...ja oliko niin että F-35:n suunnitteli pääasiassa Forth Worthin tiimi - eli entinen General Dynamicsin tiimi - F-22:n pohjalta?
 
Viimeksi muokattu:
Naurattaa välillä nämä F-35 uskovaiset :D Samalla tavalla voisi todeta, että F-35:n suorituskyvystä ei ole mitään tietoa. Eihän se ole suorittanut ainuttakaan taistelulentoa nykyaikaista vihollista vastaan. Eli ne TODELLISET näytöt uupuvat. Mutta hei! ne uupuvat ihan kaikilta kandinaateilta. Paljon suorituskyvystä jää ilmaan roikkumaan ennen kuin sitä päästään tositoimissa kokeilemaan.
 
Gripen on muuten oikeastaan brittihävittäjä.

"Up to 36% of the Gripen air craft is manufactured here in the UK, where major systems such as the latest generation electronically scanned radar, and the landing gear, are made." https://publications.parliament.uk/pa/cm201213/cmselect/cmdfence/9/9vw10.htm

Sveitsiläisperspektiiviä:

"The behavior of Saab is surprising. Obviously, the Swedes speculated that they could do the feat of 2014 again: namely to offer the newest version of the Gripen Switzerland for sale, but then make the test flights with a predecessor model. The calculation did not work this time." https://www.nzz.ch/amp/meinung/der-...-gelernt-ld.1488847?__twitter_impression=true

Sitten lopussa valitellaan, että hintakirittäjä putosi pois.

Hyvä, että Gripen laittoi ykköseltä kolmosvaihteelle meillä. Vielä ehtivät muut täsmentää sisältöä kiri mielessä. Parempi vain palstoillakin huhuilla, että voi pojat on se airborne early warning aika kovettava kyky. Sitten pilliin viheltäessä voidaan paljastaa, että vihjailtu tykki lahkeessa olikin takapuolella.
Tuohon päälle Brexit ja tulee saatavuus ja hintaongelmia. Voi toki tulla Eurofighterillekin.
 
Naurattaa välillä nämä F-35 uskovaiset :D Samalla tavalla voisi todeta, että F-35:n suorituskyvystä ei ole mitään tietoa. Eihän se ole suorittanut ainuttakaan taistelulentoa nykyaikaista vihollista vastaan. Eli ne TODELLISET näytöt uupuvat. Mutta hei! ne uupuvat ihan kaikilta kandinaateilta. Paljon suorituskyvystä jää ilmaan roikkumaan ennen kuin sitä päästään tositoimissa kokeilemaan.

Onko em. tilanne mielestäsi jotenkin vertailukelpoinen prototyyppiin jolla on lennetty 100 h?
 
Tätä teoriaa koettelee myös se tosiasia, että Gripen on edelleen mukana Suomen kisassa. Suomi mitä todennäköisimmin tuntee Gripenin paremmin kuin Sveitsi. Todennäköisesti Suomen vaatimukset ovat kovemmat kuin Sveitsillä. Ilmavoimat on myös todennut, että jos jollakin kandidaatilla ei ole edellytyksiä menestyä, se myös kerrotaan. Koska se on reilua kandidaatille ja säästää myös hankintaorganisaation työtä.

Julkisessa tiedossa Gripenistä on olemassa tietty kova faktalaatikko, joka kuvaa tilannetta NYT. Sitten on sarja asioita, jotka menevät toivomisen ja luottamisen piikkiin. Näistä ei kannata luoda todellisuutta. Kova todellisuus on siinä faktalaatikossa. Hankinta on niin suuri kokoluokaltaan Suomen osalta, että -keskeneräisyyden- riskiin ei ole varmasti halua muilla kuin Vihreillä ja Andersonilla.:)Jos faktalaatikkoon ilmestyy riittävät perusteet sovitussa ajassa, niin asia on toinen.

Eli odottaisin kaikinpuolin maltilla mitä tapahtuu faktoille. Miljardien hankinta ja sitoutuminen kymmenien vuosien yhtälöön ei voi perustua toiveisiin ja luottamiseen. Ei edes Suomessa.
 
Naurattaa välillä nämä F-35 uskovaiset :D Samalla tavalla voisi todeta, että F-35:n suorituskyvystä ei ole mitään tietoa. Eihän se ole suorittanut ainuttakaan taistelulentoa nykyaikaista vihollista vastaan. Eli ne TODELLISET näytöt uupuvat. Mutta hei! ne uupuvat ihan kaikilta kandinaateilta. Paljon suorituskyvystä jää ilmaan roikkumaan ennen kuin sitä päästään tositoimissa kokeilemaan.
Eiköhän Gripen-uskovaiset ole enemmänkin äänessä. Nyt tuli Saabille merkittävä takaisku jonka perimmäinen syy on jokseenkin epäselvä. Mutta voi olla todella paha indikaatio Gripen-projektista. F35 puolestaan porskuttaa tarjouskilpailuvoitosta toiseen ja koko ajan kilpailukykyisemmin hinnankin osalta.
 
Julkisessa tiedossa Gripenistä on olemassa tietty kova faktalaatikko, joka kuvaa tilannetta NYT. Sitten on sarja asioita, jotka menevät toivomisen ja luottamisen piikkiin. Näistä ei kannata luoda todellisuutta. Kova todellisuus on siinä faktalaatikossa. Hankinta on niin suuri kokoluokaltaan Suomen osalta, että -keskeneräisyyden- riskiin ei ole varmasti halua muilla kuin Vihreillä ja Andersonilla.:)Jos faktalaatikkoon ilmestyy riittävät perusteet sovitussa ajassa, niin asia on toinen.

Eli odottaisin kaikinpuolin maltilla mitä tapahtuu faktoille. Miljardien hankinta ja sitoutuminen kymmenien vuosien yhtälöön ei voi perustua toiveisiin ja luottamiseen. Ei edes Suomessa.
Unohdit RKP:n...
 
Back
Top