Gripen E/F

Tämä alkaa kohta olla fakta, viimeinen tietopyyntökierros käynnistyy alle vuoden kuluttua ja Suomen päätökseen on aikaa noin pari vuotta. Tämä on todella lyhyt aika lentokoneen kehittämiseen, esimerkiksi Gripen F:n osalta.

Milloinkas ne koelennot Suomessa oli tarkoitus tehdä? Oliko jo puolen vuoden päästä eli alkuvuodesta 2020? Siihen ei Gripen ehdi mitenkään.
 
Miten perustelet vastauksesi, eihän protokoneesta voi olla muuta tietoa kuin mainosmiesten puheet millainen se on valmiina?

Lainaus edellisestä hävittäjähankinnasta jossa Gripen oli myös tarjolla: "
Kaikki epäilyt JAS Gripenin osalta osoittautuivat sittemmin oikeiksi. Suomelle tarjottu malli oli käytännössä susi.

Suomelle kaupiteltu B-tyypin kone ei valmistunut koskaan. Siihen ei saatu aseistusta eikä muutakaan vaadittua varustusta.

Ruotsi on poistanut koneet operatiivisesta käytöstä vain noin 30 prosenttia luvatusta tuntimäärästä lentäneinä. Tämän on suomalaisille vahvistanut Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist viime syksynä
(juttu julkaistu 03.07.2017.)"

Tilanne on tällä hetkellä käytännössä sama Gripenin kohdalla.

Tuo oli ihan täräyttävän mielenkiintoinen artikkeli. Muutamakin myytti poksahti kertaheitolla. Pitää mennä jossain välissä sadekelillä kunnolla käpistelemään noita nyt julkisiksi tulleita asiakirjoja, varmaan kansallisarkistosta löytyy (ainakin tieto minne päin jatkaa).

Aika yllättävä tuo General Dynamicsin nuiva asenne, vaikka onhan siitä jotain juttua ollut. Olisiko onnistunut esmerkiksi "frankenhornetin" kaltainen temppu ollenkaan...?
 
Keväällä.
Ei sitä silti sveitsiläistyyliin diskata. Tulisi selkkaus.

Kaksipiippuinen juttu. Onko reilua myöskään maksattaa kalliita koelentoja toimittajalla (Saabilla), jos jo tiedetään, että eivät voi tulla valituksi. Reilumpaa minusta on sanoa suoraan, että ette voi tulla valituksi, joten turha tuhlata enempää rahaa tarjousprosessiin. Näin varmaan sveitsiläiset ajattelivat, mutta siitä vedettiinkin herneet nenään. Mutta varmasti Suomessa poliittisista syistä annetaan ruotsalaisten lentää koelennot vaikka C/D-malleilla, vaikka vertailukelpoista dataa ei siitä saadakaan.
 
Tietääkö kukaan muuten, miksi Gripenillä on niin vähän koelentotunteja alla? Siis 100h. Kuitenkin kolme lentävää konetta, joten miksei enempää lennetä? Johtuuko siitä, että ei ole järjestelmät valmiina eli ei ole mitä testata ja siksi eivät lennä vielä enempää?
 
Toki Gripukka pienenä koneena nousee lyhyeltä radalta ja pienellä kuormalla myös mutta se, ettei muista kilpailijoista olisi maatietukikohtiin on puhdasta propagandaa. Ei Gripen mikään metsäkone ole sen enempää kuin, että on pieni. Eikä huollettavuudessa ruotsalaisilla ole mitään uutta keksintöä mikä ei onnistuisi muissakin poislukien nyt ehkä uusimman sukupolven häivepinnan huolto mutta senkin osalta huollon organisointiprosessi on kesken ja suomalaisilla melko tiukat vaatimukset.
Tuossa kohtaa kyllä uskoisin Gripenillä olevan omat etunsa. Eri asia sitten kuinka merkittävää se on kokonaisuuden kannalta, mutta en ylläty jos Saabilla on ihan eri lailla otettu näkökulmaksi huolto lentojen välillä hankalissa olosuhteissa. Varsinkin Rafaleen voi tässä olla eroa, jos Dassaultin filosofia/olettamukset on samanlaista kuin edellisellä kerralla Mirage 2000-5:n kohdalla todettiin olevan. Eipä siinä mitään erillistä keksintöä tarvi että huollettavuuden saa tehtyä tuntuvastikin paremmaksi/nopeammaksi, pienehköjen yksityiskohtien kasautuva summa.

Ja lyhyt laskeutumismatka on aina taktinen etu ihan lähtökohtaisesti. (C/D:n pohjalta voi olettaa että E/F on tuossa hyvä.) Ei jarruvaijereita tai edes jarruvarjoa mielellään käytetä jollei olosuhteet vaadi. Ja lyhyempi rullausmatka/aika sinne naven alle auttaa piilossa pysymistä. Tällä ei aina ole merkitystä mutta joissakin tilanteissa on. [Warning: wanhalla jo reilusti hapantuneella res. apumeisselin mutulla.]
 
Keväällä.
Ei sitä silti sveitsiläistyyliin diskata. Tulisi selkkaus.
Vaikka jo arvattaisiin luuseriksi, kannattaa olla hipihiljaa ja pitää mukana hintakirittäjänä ja lupailemassa hyvää elso-oheiskrääsää, paikallista kokoonpanoakin täyden huollon lisäksi, valmistukseen osallistumista... hyvää mallia muille kauppiaille.

Eikä kai se ole meiltä pois jos Saabiparka vielä saa sen jonnekin kehitysmaahan kaupaksi. Ei haittaa jos vähän yritetään jeesata hyvää naapuria. Ne joiden konevalinnalla on meille merkitystä (huoltokumppanit yms.) eivät tuohon sakkiin kuulu kuitenkaan.

[Tässä siis hypoteesina että E/F-projekti ei mene kuin Strömssöössä. Emmehän tiedä mitään.]
 
Tietääkö kukaan muuten, miksi Gripenillä on niin vähän koelentotunteja alla? Siis 100h. Kuitenkin kolme lentävää konetta, joten miksei enempää lennetä? Johtuuko siitä, että ei ole järjestelmät valmiina eli ei ole mitä testata ja siksi eivät lennä vielä enempää?
Se kolmashan teki ensilentonsa vasta alkuviikosta eli kahdella koneella nuo tunnit on tehty.
 
Viimeksi muokattu:
Kaksipiippuinen juttu. Onko reilua myöskään maksattaa kalliita koelentoja toimittajalla (Saabilla), jos jo tiedetään, että eivät voi tulla valituksi. Reilumpaa minusta on sanoa suoraan, että ette voi tulla valituksi, joten turha tuhlata enempää rahaa tarjousprosessiin. Näin varmaan sveitsiläiset ajattelivat, mutta siitä vedettiinkin herneet nenään. Mutta varmasti Suomessa poliittisista syistä annetaan ruotsalaisten lentää koelennot vaikka C/D-malleilla, vaikka vertailukelpoista dataa ei siitä saadakaan.
Erittäin hyvin sanottu. Jos olisin itse tarjoamassa palveluani, tai tuotettani johonkin ja asiakas tekisi minulle selväksi, ettei tuoteeni kelpaa heille, kiittäisin tiedosta ja luopuisin lisäponnisteluista. Saab ei kuitenkaan näytä ajattelevan asiasta noin. Silloin vastuu kustannuksista jää kyllä Saabile, eikä asiasta kannata enempää kiukutella.

Toisaalta Suomessa Saabin mukana pitäminen, vaikka sitten mustana hevosena, on järkevää. Muut valmiimmalla kalustolla kilpailutukseen osallistuvat, joutuvat huomioimaan Saabin "poliittisen ulottuvuuden" ja toivon mukaan se näkyy lopullisisa tarjouksissa.
 
Ja Saabin jättäminen kisasta saattaisi vahingoittaa Suomen ja Ruotsin kahdenvälistä puolustusyhteistyötä ainakin lyhyellä aikavälillä. Sveitsille ei sitä ongelmaa ole. Paras toimintatapa on varmasti pitää Saab mukana loppuun asti ja lopulta sanoa, että helkkarin hyvä kone tämä Gripen, mutta tällä kerralla F-35 osoittautui himpun verran paremmaksi. Asian voi varmasti näin julkisuuteen ilmaista, koska varsinaisia evaluaatiotuloksia ei tarvitse julkaista
 
Erittäin hyvin sanottu. Jos olisin itse tarjoamassa palveluani, tai tuotettani johonkin ja asiakas tekisi minulle selväksi, ettei tuoteeni kelpaa heille, kiittäisin tiedosta ja luopuisin lisäponnisteluista. Saab ei kuitenkaan näytä ajattelevan asiasta noin. Silloin vastuu kustannuksista jää kyllä Saabile, eikä asiasta kannata enempää kiukutella.

Toisaalta Suomessa Saabin mukana pitäminen, vaikka sitten mustana hevosena, on järkevää. Muut valmiimmalla kalustolla kilpailutukseen osallistuvat, joutuvat huomioimaan Saabin "poliittisen ulottuvuuden" ja toivon mukaan se näkyy lopullisisa tarjouksissa.

Paitsi jos se jää käteen lopulta, sitten parempi katsoa että sieltä ostetaan paljon muutakin "suorituskyvyn täysimääräiseksi korvaamiseksi".
 
Erittäin hyvin sanottu. Jos olisin itse tarjoamassa palveluani, tai tuotettani johonkin ja asiakas tekisi minulle selväksi, ettei tuoteeni kelpaa heille, kiittäisin tiedosta ja luopuisin lisäponnisteluista. Saab ei kuitenkaan näytä ajattelevan asiasta noin. Silloin vastuu kustannuksista jää kyllä Saabile, eikä asiasta kannata enempää kiukutella.

Toisaalta Suomessa Saabin mukana pitäminen, vaikka sitten mustana hevosena, on järkevää. Muut valmiimmalla kalustolla kilpailutukseen osallistuvat, joutuvat huomioimaan Saabin "poliittisen ulottuvuuden" ja toivon mukaan se näkyy lopullisisa tarjouksissa.
Ilman muuta ostajan etu on pitää kaikki tarjoajat luupissa niin pitkään kuin mahdollista! Seuraava tarkan mietinnän paikka Saabilla on Suomen sitovan tarjouksen toimitusajankohta. Siihen mennessä heidän pitää aidosti tehdä päätös, ovatko leikissä mukana.
 
Back
Top