Lisäisin tohon ainakin Irakin-Iranin sodan, missä käytiin mm. divisioonatason panssaritaisteluja. Kaikissa näissä sodissa on toki osa vihollisen kyvyistä tullut yllätyksenä, vihollisen aliarviointi on strategille paha tapa. Myös taktisen tason osaajia ja insinöörejä aika ajoin vaivaa tietty usko erinomaisuuteensa tai yksinkertainen liika luottamus teknologian ylivertaisuuteen. Käytännössä sen soveltaminen voi osoittautua mahdottomaksi, kuten varmaan kuuluisin esimerkki F-4 Phantomin ohjusriippuvuudesta Vietnamissa kertoo. Samaten MiG-15 pyyhkäisi jenkit taivaalta pois, mikä aiheutti yli vuosikymmenen kestävän vastareaktion, missä lentäjät himosivat aina vain lisää tehoa oikeastaan hinnalla millä hyvänsä. Se taas johti siihen, että alettiin tehdä aivan väärällä ja liian keveällä koneella tehtäviä, mihin se ei kyennyt, eli Starfighterillä lennettiin matalalentopenetraatiota Saksassa.
Vakoilulla taas on saatu merkittäviä heikkouksia omassa kalustossa ja taktiikassa selville, kun onpäästy tutustumaan vihollisen kalustoon, kuten Operaatio Timantti missä iipat saivat käsiinsä MiG-21:n. Mirage III kärsi samasta ohjusriippuvuudesta kuin jenkkikolleegat, ja Matra 530 oli lähes käyttökelvoton ohjus. Miragen tulenhallinta oli kuitenkin tutkapohjainen ja tutkan epäonnistuttua tehtävässään se pikapikaa modifoiitiin käyttämään kiinteitä tykkitähtäimiä, ja seuraavassa sodassa Miragella mentiin aina brutaaliin lähitaisteluun tykinkantamalla ja hyödynnettiin koneen pienempää siipikuormaa. Pidän tätä yhtenä suurimmista Mossadin onnistumisista ja poikkeuksellisen kyvykkäänä temppuna.
Tolleen yhteenvetona, tottahan se on, että lopulllinen varmuus omista ja opponentin vahvuuksista ja heikkouksista voidaan saada vain posteriorisesti. Se täytyy käytännössä mitata. Vaatii ihan poikkeuksellisen hyvää pelisilmää ja ajantasaista tietoa, että se onnistuu mutkattomasti apriorisesti. Pidän tätä erityisen hankalana nykyään, kun eri tehtäviin enää harvemmin rakennetaan erikoistuneita koneita vaan yhden hävittäjän pitäisi pystyä suoriutumaan niistä kaikista tehtävistä. Lisäksi tutkien, tutkahäiveen ja elsokykyjen mittaaminen ulkoisesti on paljon vaikeampaa kuin vaikka vakoilla tai päätellä tietyn hävittäjän huippunopeus asekuormalla. Tämä vähän asettaa ylimääräisiä reunaehtoja, eli oman tuotteen on omattava sen verran suorituskykyreserviä, että virhearvioinneille on varaa.
Tätä mä taas olen aina pitänyt Gripenin heikkoutena. Mikäli ilmataistelun luonne muuttuukin tulevaisuudessa enemmän kovaa ja korkealla lentämistä vaativaksi suurella tehtäväkuormalla, se on paukkunsa jo käyttänyt. Liian pieni kone siihen. Silloin taas Typhoon loistaa kuninkaana. Mikäli taas häive on tästä hamaan tulevaisuuteen se juttu millä ilmataistelut voitetaan, F-35 hallitsee taivasta. Jos taas se edellyttää opponentin kurittamista kovalla tulivoimalla, veikkaisin Super Hornetia. Rafale sitten on jossain näiden välimaastossa ja ehkä loistaa, jos käykin kuten Kuuden päivän sodassa ja vaikkapa ELSO tekeekin tutkaohjuksista ja häiveestä vahentuneita ja mennään tappituntumalle. Gripenin en näe loistavan oikein millään osa-alueella, paitsi lentotunti itsessään jäänee pienellä koneella edulliseksi.
Meni vähän tarinoinniksi, halus avata tota ajattelua miten kykyjen kehittäminen per se on suhteellisen suoraviivaista, mutta niiden kehittäminen suhteessa opponenttiin kaikkea muuta kuin triviaalia. Asiaankuuluvat linkit tarinointiin kiertävät foorumia, mä avaan nyt pullon.
