Ja mikä olisi tuon eron merkitys sodan partaalla olevassa valtiossa? Kaatuisiko valtion budjetti, koska ilmavoimien lisääntynyt lentotoiminta aiheuttaisi 500 miljoonan euron vuosittaiset lisäkulut kalliimman konetyypin takia?
500 miljoonaa euroa tai miljardi on suolarahoja, jos sota on lähellä, kun samaan aikaan kaikkea mahdollista sotamateriaalia pyritään hankkimaan maailmalta miljardeilla tai kymmenillä miljardeilla.
Tuntihinta ei ole pelkästään rahakysymys; tottakai valtio pystyy liikuttelemaan satojen mijoonien rahasummia hätätilassa (paitsi jos se on jostain syystä eristynyt lainamarkkinoista, mutta silloin ollaan muutenkin hankaluuksissa). Minun pyörittämässäni skenaariossa kyse on harmaasta vaiheesta, jolloin koputtelu ja ahdistelu nousee mutta valtio ei ole halukas ryhtymään kriisitoimiin ja myöntämään poikkeustilaa. Pidän tätä hyvin mahdollisena sekä todennäköisimpänä maanpuolustuksellisena skenaariona, jos Venäjä on seuraavien koneiden käyttöönoton aikaan vielä samanlainen valtio kuin nyt on.
Harmaa vaihe on nykyaikana se, jolloin ratkaistaan lopputulos; se määrittää ollaanko toivottomassa altavastaajan asemassa, vaiko voimakkaana seisova tinkimätön oman suvereniteetin turvaaja. Harmaan vaiheen toimintakyky vaikuttaa myös kotirintamaan ja siihen, millaiseen henkiseen tilaan valtiojohdon on väestö asetettava. Rahojen paniikkisiirrot luovat yhteiskunnallisen kaaoksen kotirintamalla, mikä sotkee asioita juuri sillä tavalla kuin itäinen interventio haluaa.
Tuntihinta kertoo, mitä kaikkea täytyy tapahtua lentotuntien välissä. Jos kustannus on suuri, se koostuu huoltotyöstä ja varaosista.
Suuri huoltotuntien lukumäärä per lentotunti tarvitsee ison porukan huoltoa tekemään, ja jos lentotehtäviä on yhtäkkiä paljon, olemassaolevan henkilöstön aika loppuu kesken ja uutta porukkaa ei voi noin vain loihtia. Suuri lentotunnin hinta tarkoittaa siis rajoitetta lentotehtävien tuottamiskykyyn tilanteessa, jossa tehtävien määrää pitäisi oleellisesti nostaa.
Varaosien saatavuus taasen riippuu valmistajan logistiikkaketjun kyvystä vastata yllättäen nousevaan kysyntäpiikkiin, taikka omien varastojen kattavuudesta (hinnasta). JSF:n idea on globaali logistiikkaketju, joka pitää kustannuksia alhaalla. Se voi toimia, ja sen pitääkin toimia, jos aikomus on pitää pari-kolme tuhatta konetta lentokelpoisena. Mikäli meidän kriisimme tapahtuisi samaan aikaan jonkin toisen kriisin kanssa, olemme varmasti jonon hännillä toimitusketjussa. (* Jos hankimme oman varaston, se nostaa kustannukset hyvin suuriksi, koska logistiikan idea nimenomaan oli pienentää muutoin tavattoman suuria teknisesti äärimmilleen optimoidun häivekoneen varaosakuluja.
Siksi hieman konventionaalisemmassa koneessa on oma ideansa. Tässä puhun Gripenistä, koska tämä on Gripen-ketju. Yhtä hyvin kyse voi olla muistakin HX-koneista. Gripenin liikkuvien osien osalta olemme joka tapauksessa velvoitettuja vastaamaan varaosasaatavuudesta itsenäisemmin, ja se voi olla yksi tekijä joka vaikuttaa konetyypin hankintahintaan nostavasti. Mutta sitten se on hoidettu, eikä olla akuutin riippuvaisia toisista. Jokin jatkuvuudellinen takuu täytyy jokaisessa harkittavassa konetyypissä olla sekä kevyeeseen että raskaaseen (harmaaseen) rauhan ajan käyttöön että varsinaiseen sotatilaan.
(* E: loppuvuonna 2001 palvelin- ja verkkoinfrastruktuurin saatavuus maailmassa tyrehtyi hetkeksi aikaa, kun amerikkalaiset yritykset keskittivät kaiken toimituskapasiteettinsa yrityksiin, jotka olivat kärsineet WTC-iskuissa ja jotka rakensivat toimintaansa uudestaan. JSF-ketjussa se, jos emme kuulu NATOon tai muuhun amerikkalaiseen puolustussopimukseen, pudottaa meidät oletettavan automaattisesti kriisitoimitusprioriteetin loppupäähän.