Groznyin taisteluiden opetukset

Wnaheck

Kersantti
Groznyi ykkösestä tulee kuluneeksi 20 vuotta ja kolmosesta 15 vuotta. Sen(kin) kunniaksi käänsin alunperin Marine Corps Gazettessa ilmestyneen artikkelin hieman lyhennellen. Sen yhteyteen olen heitellyt omia kommenttejani, joiden vaikuttimina ovat enimmäkseen Puolustusvoimien uudistettu taistelutapa ja sen toimivuus, Venäjän seikkailut Ukrainassa sekä yleinen taktiikka ja taistelutekniikka.

Joku on varmasti tähänkin artikkeliin törmännyt ja se saattaa jossain foorumin syövereissäkin olla, mutta en lähtenyt etsimään.

Alkuperäinen artikkeli on luettavissa täältä:
http://fmso.leavenworth.army.mil/documents/Rusn_leslrn.htm

Käännös on alla ja sen seassa on kommenttiraita. Suosittelen epäselvissä kohdissa lukemaan alkuperäisartikkelin, koska käännöstyöhön ei panostettu ihan täysillä.

---------------------------------------------------

Venäläisten havaintoja Groznyin taistelusta

Groznyi 1 (Tammikuu 1995, loppujen lopuksi venäläisten voitto)

Venäjän armeija hyökkäsi Tshetsheniaan joulukuussa 1994 ja eteni välittömästi Groznyiin saartaen sen kolmelta puolelta. Seuranneissa taisteluissa asevoimat oppivat paljon kaupungeissa taistelusta. Nämä opit olivat:

1. Joukoille täytyy opettaa paikallista kulttuuria, jotta ei aiheuteta haittaa omalle toiminnalle pelkästä tietämättömyydestä. Venäläiset sotilaat tekivät useita vakavia etikettivirheitä toimiessaan tshetsheenisiviilien kanssa. Loukatuista tai kaltoinkohdelluista siviileistä tuli aktiivisia taistelijoita tai heidän tukijoitaan. Veneäläiset myöntävät aliarvioineensa uskonnon ja kulttuurin vaikutukset.

Suomessa kulttuuri on "normaalin länsimainen" eikä uskonnolla ole suurta vaikutusta.

2. Taistelijat pitää pystyä erottamaan taisteluihin osallistumattomista jollakin tavalla. Tyhjissä kaupungeissa taistelemisen aika on ohi. Paikallisilla siviileillä ei ole paikkaa mihin mennä ja he jäävät niille sijoilleen. Venäläisten oli pakko tarkastaa siviilit sotavarustuksen varalta sekä etsiä ruhjeita olkapäistä, ruutijälkiä käsistä tai ruudin ja aseöljyn hajua henkilöistä.

Tämä on meidän tilanteessamme enimmäkseen hyökkääjän ongelma. Toisaalta voitaisiin tarkoituksella jättää siviileitä miehittäjän alueelle, mutta siinä voi sitten miettiä omaa moraaliaan.

3. Taistelu rakennetulla alueella vaikuttaa henkisesti niin voimakkaasti, että on oltava suuret reservit, jotta joukkoja voidaan kierrättää lepoon. Jos näin voidaan tehdä, joukko kestää pitkään. Jos näin ei tehdä, joukon taistelukykyä ei voida palauttaa.

Miten pitkään pärjää suomalainen hajautettu taistelija, jos vastustaja pystyy pitämään jonkinlaista painetta yllä? Metsätaistelu ei ole välttämättä niin intensiivistä kuin rakennetulla alueella, mutta taistelu edelleen rasittaa. Pitkät siirtymiset jalan, erikoisjoukkojen pelko, haavoittuneiden evakuoinnin ja muun huollon hankaluudet, lyhyt koulutusaika tehtäviin ja ihmisten yleinen kaupunkilaistuminen ei ainakaan vähennä stressiä hajautetussa taistelussa.

4. Koulutus ja kuri ovat erittäin tärkeitä. Ilman niitä ei voi saavuttaa mitään. Koulutusta voi joutua antamaan taistelualueella. Kuria on vaadittava. Kun se alkaa lipsumaan, seuraukset ovat tuhoisat.

Hajautettu taistelutapa vaatii reserviläisjohtajilta erittäin paljon. Joukkueenjohtajakin voi olla kaukana komppanianpäälliköstä puhumattakaan. Mitä pelimerkkejä ryhmänjohtajalla oikeasti on, jos omat taistelijat ilmoittavat, että heitä ei kiinnosta? Varsinkin väsyneenä ja stressaantuneena on hirveän helppo jäädä kuusen juurelle nukkumaan ja sanoa, että vihollinen oli niin vahvan, ettei väijytystä voinut tehdä. Kuka tulee tarkastamaan?

5. Tshetsheenit käyttivät hyvin paljon kännyköitä, lähiradioita, improvisoituja TV-asemia, kevyitä videokameroita ja internetiä voittaakseen informaatiosodan. Tämä yllätti venäläiset ja he myönsivät menettäneensä Groznyista tulevan informaation hallinnan aikaisin eivätkä he koskaan saaneet sitä takaisin. Venäläiset vannoivat, etteivät toiste häviäisi informaatiosotaa.

Ukrainassa näyttäisi olevan informaatiosota aivan toisella tasolla hallussa. Eihän vastapuolen informaatiota pysty estämään, mutta tilannekuva on saatu varsin sekavaksi, mikä hidastaa päätöksentekoa poliittisella ja strategisella tasolla. Pitäisikö meillä olla tshetsheenien tapaan alatasojen informaatiosotaa, vai pitäisikö se pitää paremmin johdettuna "virallisena" organisaationa? Mitkä olisivat hyödyt ja haitat?

6. Sinkojen suuri määrä ja niiden sovelletut käyttötavat yllättivät venäläiset. Singoilla ammuttiin kaikkea mikä liikkui. Niitä ammuttiin kranaatinheittimien tapaan korkeilla kulmilla rakennusten yli, aluevaikutteisina aseina jalkaväkeä vastaan, PST-aseina sekä ajoittain ilmatorjunnassakin. Joskus sinkoja ammuttiin kurinalaisina yhteislaukauksina ja ne olivat tarkkuuskiväärien rinnalla tshetsheenien suosituin ase. Venäläiset eivät kohdanneet pelkästään hyvin koulutettuja ja varustettuja tshetsheenien tarkka-ampujia, vaan myös suuria määriä tukiampujia, jotka olivat hyvin tehokkaita tavallisilla sotilaskivääreillä. Näitä vastaan toimiminen oli hyvin hankalaa ja vaati yleensä voimakasta tulenkäyttöä. Tshetsheenit toimivat tavanomaisesti kolmen hengen partiossa, johon kuului sinkomies, konekivääriampuja ja tarkka-ampuja. Kolmesta viiteen partiota toimi yhteistyössä samalla alueella.

7. Venäläiset huomasivat, että koulutettua jalkaväkeä tarvitaan paljon.

8. Yksiköiden välirajat olivat edelleen heikkoja kohtia, mutta rakennetulla alueella välirajoja oli myös korkeussuunnassa. Joissakin tilanteissa venäläisillä oli hallussaan rakennuksen alakerta ja katto, mutta tshetsheenit olivat välikerroksissa.

9. Väijytykset olivat yleisiä. Tshetsheenit saattoivat toimia maan alta, katutasosta ja katoilta. Tulta keskitettiin aina kun mahdollista. Useista suunnista tuleva tulitus rajoitti vastatoimenpiteitä ja päätöksentekokykyä. Väijyttäjien irtautumisreitit oli etukäteen määrätty.

10. Tshetsheenien yleisin vastatoimi venäläisten kasvaneeseen epäsuoraan tuleen ja ilmavoimiin oli venäläisten joukkojen "halaaminen". Jos tällä tavoin venäläisten epäsuoratuli ja ilmaiskut saatiin loppumaan, taistelusta tuli ryhmä- ja joukkuetason toimintaa, jossa venäläiset olivat heikoimmillaan.

11. Venäläisten joukkojen henkinen ja fyysinen terveys alkoi kärsimään melkein heti kiivaiden taisteluiden alettua. Alle kuukaudessa melkein 20% venäläisista sotilaista kärsi virushepatiiteista. Virushepatiitit ja kolera työllistivät eniten lääkintähenkilöstöä. Ongelmia aiheuttivat myös suolistosairaudet, kurkkumätä, pahanlaatuinen pernarutto ja rutto. Tautien syynä oli puhtaan juoma- ja pesuveden puute. Virushepatiittitartunnat putosivat kesällä, mutta niiden tilalle tuli vakavia suolistoinfektioita. Peseytymismahdollisuuksien puute taistelualueiden lähellä johti täiden massalisääntymiseen.

Hajautetun taistelutavan hyvä puoli on se, etteivät tartuntataudit leviä kovinkaan laajalle. Kuitenkin nousee taas mieleen, mitä sitten tehdään, kun joku sairastuu? Evakuointiketju on melko pitkä. Vesi ei Suomesta välttämättä ihan ensimmäisenä lopu, mutta huono hygienia voi silti nousta ongelmaksi. Hyökkääjää todennäköisesti myös helpottaa Suomen runsas pintavesistö ja hyväkuntoinen infrastruktuuri. Ja ennen kuin joku saa päähänsä, että "voidaanhan me tuhota kaikki", niin voidaan miettiä seuraavia juttuja:
1. Mahdollinen alueelle jäävä siviiliväestö.
2. Sodan jälkeen tapahtuva jälleenrakennustyö
3. Milloin hävitystyö tehdään? Liian ajoissa tai jopa turhaan? Vai liian myöhään jolloin ei ehditä?


12. Erään tutkimuksen mukaan yli 1300:sta miehestä noin 72%:lla oli jonkinlainen henkinen oire. Melkein 75%:lla oli yliherkkiä. Noin 28%:lla oli hermostollisia reaktioita ja noin joka kymmenellä oli akuutteja tunnereaktioita. Venäläisten suositusten mukaan armeijakunnassa tulisi olla kaksi psykofysiologia, yksi psykofarmakologi, yksi psykiatri ja yksi psykologi. Vaikka Afganistanista saatujen kokemusten perusteella oltiin voitu varautua ruumillisiin terveysongelmiin, näin suuriin henkisiin oireisiin ei oltu varauduttu. Monet pysyvät taistelustressitappiot johtuivat siitä, ettei välittömiä hoitotoimenpiteitä voitu suorittaa.

Hajautetun taistelutavan henkinen paine on aika kova. Purkutoimenpiteitä voidaan toki opettaa varusmieskoulutuksen aikana, mutta ollaan nyt realisteja ja todetaan, ettei se ole oikeasti mikään ratkaisu. Lisäksi on hyvä huomioida se, että suurimman paineen alla ovat todennäköisesti johtajat, joiden romahdus on kaikkein pahin juttu. Mitä tälle voisi tehdä?

13. Tshetsheenit eivät pelänneet panssarivaunuja. Käsketyt PST-osastot ampuivat yhteislaukauksen kohteena olleen osaston ensimmäiseen ja viimeiseen ajoneuvoon. Kun ne oli tuhottu, jäljelle jääneita poimittiin yksitellen. Venäläiset menettivät 20/26 panssarivaunua, 102/120 rynnäkköpanssarivaunua ja 6/6 ZSU-23-ilmatorjuntapanssarivaunua ensimmäisten kolmen päivän aikana. Tshetsheenit valitsivat tuliasemansa vaunuaseiden tulialueen ylä- tai alapuolelta. Venäläisten varusmiesjalkaväki kieltäytyi jalkautumasta ja tuhoutui usein ajoneuvoonsa ampumatta laukaustakaan. Eliittijalkaväki suoriutui paljon paremmin, mutta alkuvaiheessa yhteistoiminta panssarivaunujen kanssa ei toiminut. Myös jalkaväen pieni määrä oli ongelma. Useissa alkuvaiheessa tuhoutuneissa BMP-vaunuissa oli hyvin vähän jos ollenkaan jalkaväkeä. Tshetsheenit sovelsivat taktiikoitaan tilanteen mukaan, kun venäläiset luottivat enemmän raakaan voimaan.

Metsämaastossa on kaupunkia vaikeampi päästä korkeussuunnassa tulialueelta pois. Lisäksi nostaisin esille suomalaisen PST-koulutuksen tason. Ja siitä erityisesti vastustajan tuntemisen. Yksittäinen panssarivaunu on helppo nakki, mutta kuinka monessa paikassa oikeasti ymmärretään mihin vahvennettu mekanisoitu komppania tukevine aselajeineen pystyy ja miten se voi toimia? Liian usein vastaosastoa ei mietitä kunnolla, vaan käytetään liian pieniä, kouluttamattomia ja vääränlaisella kalustolla varustettuja joukkoja. Vääristä mielikuvista pois oppiminen tehdään todennäköisesti verta vuodattaen. Koulutuksessa olevien mekanisoitujen varusmiesjoukkojen tai reserviläisten käyttö maaliosastona on usein hukkaan heitettyä aikaa. Vaikka ei ajeltaisi pelkkää maaliajoa, niin omien mekanisoitujen joukkojen päävastustajana ei ole puhdas jalkaväkijoukko. Tietysti jos olisi olemassa ihan oma valtakunnallinen vastaosasto jenkkien OPFORin tyyliin, niin kaikki olisi hyvin. Mutta tuskin tulemme näkemään.

14. Venäläisten kuolleita ja haavoittuneita ripustettiin tshetsheenien puolustusasemien ikkunoihin. Venäläiset joutuivat ampumaan omien ruumiita saadakseen vaikutusta puolustajiin. Venäläisten sotavankien päitä leikattiin irti ja niitä aseteltiin kaupunkiin johtavien venäläisten huolto- ja täydennysreittien varsille. Sekä venäläisten että tshetsheenien ruumiita ansoitettiin rutiininomaisesti.

Tähän ei välttämättä kannata suomalaisen puolustajan lähteä. Todennäköisesti vastustajan taistelijoiden sekä ulkomaalaisten mielialoihin voidaan parhaiten vaikuttaa periaatteella "Puhtain asein puhtaan asian puolesta". Mahdollinen miehittäjä on jo valmiiksi sen verran moraalisesti heikommin oikeutettu, että julmuuksilla vain herätettäisiin vihaa.

15. Tshetsheenien raakuus ja julmuus ei yllättänyt venäläisiä toisin kuin ansojen ja miinojen monimutkainen käyttö. Tshetsheenit ansoittivat ja miinoittivat kaiken ja heillä oli hyvä näkemys keskiverron venäläisen sotilaan toiminnasta ja reaktioista. Miina- ja ansatietoisuutta oli vaikea ylläpitää.

Käsin asennetut miinat ja panokset, joiden käytössä pystyi soveltamaan osoittautuivat tehokkaiksi.

16. Venäläiset olivat tyytyväisiä suurimpaan osaan jalkaväen aseistaan. Suojaton panssarivaunu oli tuhoon tuomittu (liian haavoittuva, liian hankala, kömpelö, näkyvyys oli huono, aseita ei voitu käyttää tehokkaasti lähietäisyydelle). Telatykistö, ilmatorjunta-aseet ja rynnäkköpanssarivaunut olivat tehokkaampia kaupungissa, mutta eivät huomattavan paljon parempia. Joidenkin ei-tappavien aseiden, kuten mellakka- ja tainnutuskaasujen, käyttöä suositeltiin tulevaisuudessa. Liekinheitin havaittiin erittäin käyttökelpoiseksi aseeksi; etenkin termobaarinen RPO-A. Loppujen lopuksi molemmilla puolilla vahva eri aselajeja yhdistelevä joukko ja joustava johtaminen merkitsi enemmän kuin yksittäiset aseet. Reaktiivipanssaroidut ajoneuvot selviytyivät, kun muilla oli ongelmia. Perään ja kattoon tähdätyt laukaukset olivat vaarallisimmat.

Groznyi 2 (Elokuu 1996, tshetsheenien voitto)

Groznyi 2 tapahtui kun tshetsheenijoukot soluttautuivat kaupunkin kattavan tiedustelun jälkeen. Tiedustelun toteuttivat kahden tai kolmen kuukauden aikana taistelijat, jotka kykenivät sulautumaan paikalliseen siviiliväestöön. Tshetsheenijoukot hyökkäsivät yhtä aikaa kaupungin avainkohteisiin. Venäläisiä miehitysjoukkoja ei yllätetty operatiivisesti (sisäministeriön ministeri Anatoli Kulikov pyysi toistuvasti lisäjoukkoja, koska oli ennakoinut hyökkäystä), mutta ne eivät kyenneet taktisesti estämään hyökkäystä tai lyömään sitä takaisin. Venäläiset vetäytyivät hätäisesti ja pian sen jälkeen neuvottelut lopettivat taistelut ja Groznyi jäi tshetsheenien haltuun. Venäläisten havainnot Groznyi 2:sta olivat:

1. Kun kaupunki on vallattu, se pitää varmistaa ja vartioida. Armeija on hallituksen näkyvin edustaja alueella, joten sen on otettava vastuulleen moni siviihallinnon tehtäviä. Näihin kuuluu muun muassa terveydenhoito, puhtaanapito, yleiset työt, yleinen turvallisuus, joukkoliikenne, sähkö, ruuanjakelu, puhdas vesi ja alkeellinen hallinto. Kaupunkiin tuli huomattava venäläinen varuskunta, mutta tässä tapauksessa se oli liian pieni. Kun vahvistuksia pyydettiin, niitä ei saatu.

2. Vastatiedustelu on erittäin tärkeää, kun pidetään hallussa vallattua kaupunkia. Kaikkia tulo- ja poistumisväyliä pitää valvoa. Groznyin kokoisessa kaupungissa, johon tuli 123 tietä, tämä oli mahdoton tehtävä. Joukot olivat liian hajallaan. Paikallispoliisi on tällaiseen vartiointitehtävään erinomainen, jos siihen voi luottaa.

3. Miehittävän joukon on voitettava puolelleen siviiliväestö. Vihamielinen väestö on vastapuolelle ehtymätön tiedonlähde. Neutraali väestö on parempi kuin vihamielinen, mutta miehittäjän puolella oleva väestö on luotettavan tiedon lähde. Venäläiset saivat tiedustelutieto paikallisilta, mutta niin saivat kapinallisetkin. Jälkimmäisten tiedot osoittautuivat paremmiksi.

Voisin olettaa, että melko yleisesti kuvitellaan suomalaisen siviiliväestön olevan vähintään lievästi vihamielinen miehittäjiä kohtaan kaikissa tilanteissa. Sitten voidaan miettiä, että kuinka pitkään jaksaa olla vihoissaan, kun ainut keino ruokkia omat lapset on hakea ruokaa miehittäjän kuorma-auton lavalta. Miehitysjoukot ovat reiluja ja ystävällisiä eikä minkäänlaista siviilien kaltoinkohtelua suvaita. Suomalaisjoukkoja ei ole näkynyt viikkoihin, mutta välillä jäi ruoka tulematta, kun huoltokuljetus oli väijytetty. Tässä voi kovemmankin maanpuolustajan puntti tutista.

4. Venäläisten sotilaiden huono käytös vieraannutti paikallisväestön; myös etniset venäläiset. Venäläissotilaat etsivät aina syötävää ja juotavaa ja hankkivat sen varusteitaan myymällä, varastamalla tai ryöstämällä.

Niin, eihän se Groznyissa ihan hyvin mennyt, mutta toimenpiteisiin ryhdyttiin. Tämä on kurikysymys ja jos tämä halutaan saada hallintaan, niin kyllä se onnistuu. Siinä vaiheessa kun johdonmukaisesti kaikki siviilejä kohtaan kovakouraisia olleet ammutaan, niin luulisi tyhmemmänkin oppivan.

5. Miehitysarmeijalla tulee olla reservejä ja nopeaan toimintaan kykeneviä joukkoja. Jos kaikki joukot ovat kiinnitettyinä vartio- ja varmistustehtäviin, ketään ei voida irrottaa suunniteltujen hyökkäysten torjuntaan.

Vastustajan joukkojen sitomiseenhan hajautettu taistelu oikeastaan perustuu, joten jos se pystyy edes siihen, niin muilla joukoilla on enemmän toimintamahdollisuuksia.

6. Kun taistelut ovat edenneet pois kaupungista, miehitysjoukoiksi laitetaan yleensä huonommin koulutettuja ja varustettuja joukkoja. Panssarivaunuja, tykistöä tai ilmatukea ei juurikaan ole. Nämä puutteet tulevat erityisen hyvin esille, kun vastustaja hyökkää odottamatta.

Groznyi 3 (Tammikuu 2000, venäläisten voitto)

Vuonna 1995 venäläiset etenivät suoraan Groznyiin hyvin vähäisellä tykistön tai tiedustelun valmistelulla. Vuonna 2000 käytettiin täysin toisenlaista lähestymistapaa. Venäläiset joukot saartoivat kaupungin ja käyttivät epäsuoraa lähestymistapaa, mikä toi eri tasoisia onnistumismahdollisuuksia. Huolimatta länsimaisten analyytikkojen pessimistisistä arvioista, venäläisten kattava uudistus rakennetun alueen toimintatavoissaan osoitti sen, että ensimmäisestä Groznyin taistelusta oli otettu opiksi ja opit oltiin saatu käytäntöön. Jos venäläisten arvosana ensimmäisestä Groznyin taistelusta oli hylätty, vuonna 2000 he ansaitsivat vähintään hyvän. Seuraavia korjausliikkeitä tehtiin:
1. Venäläiset voittivat informaatiosodan joukkotiedotusvälineissä ja kertomalla oman versionsa tapahtumista saivat pidettyä väestön hallinnon joukkojen puolella.
2. Venäläiset käyttivät entisen Groznyin pormestarin, Bislan Gantemirovin, yhteyksiä ja tietoja sekä hänen tshetsheenijoukkojaan hyökkäyksen aloituksen apuna. Tällä tavoin tilanne saatiin varmistettua ja paikallisväestöltä saatiin tiedustelutietoa, jota hallinnon joukot eivät olisi saaneet.
3. Panssarintorjunta-aseiden tehoa rakennetulla alueella kunnioitettiin. Tästä syystä panssaroituja ajoneuvoja käytettiin vain harvoin kaupunkitaisteluissa. Sen sijaan panssarivaunut ja tykistö ryhmitettiin Groznyitä ympäröiville kukkuloille tulitukeen. Tämä oli venäläinen versio "etäsodankäynnistä", jota NATO-joukot käyttivät Kosovossa. Tosin karkea ja epätarkempi.
4. Suoraviivaisia hyökkäyksiä tehtiin vähemmän. Sen sijaan venäläiset tiedustelujoukot sekä Gantemirovin joukot soluttautuivat kaupunkiin ja etsivät vastarintapesäkkeitä. Tämän jälkeen löydetyt kohteet tuhottiin tykistöllä ja ilmavoimilla.
5. Venäläiset käyttivät salattuun viestiliikenteeseen kykeneviä välineitä. Vuonna 1995 tshetsheenit pystyivät seuraamaan venäläistä radioliikennettä lähes koko ajan.
6. Kaupunki saarrettiin kokonaan eikä helppoja ulospääsyjä jätetty. Tämä vaikeutti kapinallisten huoltoa ja joukkojen rotaatiota.
7. Venäläiset lepuuttivat joukkojaan aina kun mahdollista. Stressireaktioiden vaikutus oli todettu ja siihen kiinnitettiin suurta huomiota.

Tästä ehkä tärkeimpänä havaintona pidän sitä, että venäläiset onnistuivat viidessä vuodessa tekemään laajamittaisia käytännön muutoksia toimintatapoihinsa ja koulutukseensa. Viisi vuotta on sotilashommissa ja tässä mittakaavassa todella vähän. Tämä viittaa myös siihen, että tahto ja resurssit uudistuksille olivat kunnossa jo silloin. Tahti tuntuu kiihtyneen.
Toinen seikka on se, että meillä viljelty mantra venäläisten sotaliikkeiden yksinkertaisuudesta ja suoraviivaisuudesta ovat käytännössä puppua. Siellä osataan ajatella ja soveltaa tilanteen mukaan. Vastustajan aliarvioiminen on pahin virhe, mitä voi sotilashommissa tehdä.
Lisäksi ei saa unohtaa sitä, että kaikki Suomen kansalaiset eivät välttämättä ole nykyisen yhteiskuntajärjestelmän kannalla.


Groznyi 3:n opit olivat:

1. Hyökkäystä ei tehty suoraan Groznyiin, vaan ensin vallattiin laajoja alueita Tshetsheniasta. Yhteensä yli satatuhatta sotilasta saapui Tshetsheniaan ja noin viisikymmentätuhatta saartoi Groznyin. Tämä joukko oli monta kertaa suurempi kuin Groznyissa vuonna 1995 ollut osasto.

Groznyi on väkiluvultaan tällä hetkellä noin Espoon kokoinen. Eli Suomen mittakaavassa puhutaan suurin piirtein pääkaupunkiseudun taisteluista, kun verrataan sitä Groznyiin. Muut kaupungit Suomessa ovat aika pieniä ja niiden saartaminen tai kiertäminen onnistuu yleensä hyvin.

2. Armeija ei sallinut tulitaukoja, joiden aikana tshetsheenit olivat ensimmäisen taistelun aikana voineet täydentää ja suorittaa ryhmitysmuutoksia. Tämä poisti myös hallituksen joukkojen valitukset siitä, että poliitikot estivät venäläisten voiton.

3. Voimankäytössä oli useita uusia muotoja. Kaupungin kaavoitusta tutkittiin tarkemmin, jotta voitiin selvittää muun muassa viemäreiden ja öljyputkien kulku. Karttoja oli aikaisempaa useammilla upseereilla ja vuonna 1999 pidettiin useita harjoituksia johtajille ja esikunnille. Tähän kuului armeijan kenraalieverstin nimittäminen sisäministeriön Pohjois-Kaukasuksen joukkojen johtoon, jotta yhteistoiminta armeijan joukkojen kanssa paranisi. Tärkein varusteissa tapahtunut kehitys olivat termobaariset aseet Shmel sekä TOS-1. Näiden lisäksi ELSOon ja tiedusteluun panostettiin enemmän kuin aikaisemmin. Venäläiset onnistuivat paljon paremmin suojaamaan oman viestiliikenteensä ja seuraamaan vastapuolen liikennettä. Venäläinen tykistö käytti vyöhykkeisiin jaettua tulenjohtomenetelmää, minkä ansiosta tykki- tai kranaatinheitinpatteri pystyi tukemaan moottoroitua jalkaväkikomppaniaa.

4. Tshetsheenien taktiikka pysyi monipuolisena ja joustavana. Tshetsheenien taistelu oli keskusjohtoisempaa kuin aikaisemmin, koska venäläiset eivät enää edenneet kaupunkiin suurina suojattomina osastoina. Venäläisten joukkojen pääsyä rakennuksiin hidastettiin estetöillä ja tshetsheenit pyrkivät edelleen lähitaisteluun tulituen käytön vaikeuttamiseksi. Rakennusten välillä liikkumiseen käytettiin enemmän juoksuhautoja. Tarkka-ampujia käytettiin harhauttamistarkoituksissa. Kaupallisten lähiradioiden ja satelliittipuhelimien käyttöä jatkettiin.

5. Venäläisillä joukoilla on edelleen ongelmia. Näihin kuuluvat luotettavien omatunnistusjärjestelmien puute, lentäjien heikko pimeätoimintakyky, puutteet taistelujärjestyksen luomiseen kaupungissa sekä rakennetun alueen taistelun opetuksen vähyyys sotilasopetuslaitoksissa. Vastapuolen hankkimat kaupalliset viestivälineet pystyivät edelleen tekemään tyhjäksi jopa uusimpien sotilaskäytössä olevien välineiden tehokkuuden. Yhteistoiminta armeija ja sisäministeriön joukkojen välillä ei vieläkään toiminut kunnolla huolimatta useista yhteistoimintaharjoituksista. Kurinpidolliset ongelmat jatkuivat myös. Sotilailta oli yhä mahdollista ostaa aseita ja heitä pystyi lahjomaan. Sotavankien ja siviilien kaltoinkohtelu jatkui.

---------------------------------------------------

Karkeasti voitaneen sanoa, että tshetsheenien menestys perustui loppujen lopuksi vihollisen heikkouksiin ja hölmöilyyn. Näitä toki osattiin käyttää hyväksi ja tshetsheeneillä oli hyvin koulutettuja joukkoja tutussa maastossa. Mutta on ERITTÄIN VAARALLISTA vetää sellaisia johtopäätöksiä kuten: "Venäläiset on ihan surkeita.", "Tshetsheenit pärjäsi, niin mekin pärjätään." tai "Partioittain hajautettu toiminta on ratkaisu kaikkeen." Kyseessä oli kuitenkin hieman yksinkertaistaen vain yksi kaupunki.

Lisäksi on huomattava venäläisten kyky ja halu uudistaa toimintatapojaan. Heillä oli jo aikaisemmin kokemusta sissitaktiikoita vastaan toimimisesta Afganistanista ja Tshetshenian tapahtumat virkistivät tätä. Partiokoossa tuliylläköitä ja väijytyksiä tekevä runsaasti miinoja käyttävä joukko on heille tuttu ja vastatoimenpiteitä on mietitty. Ja kun mietitään isompia kuvioita, niin voidaanko Tshetshenia - Georgia - Ukraina sarjassa nähdä jatkumo, jossa tavallaan koulutetaan ja harjoitetaan oikeastaan koko Venäjää erilaisiin sodankäyntitapoihin? Siinä ohessa tietysti pieniä poliittisia voittoja yrittäen. Tshetshenian rähinät käytiin käytännössä Venäjän omalla alueella. Georgia oli suhteellisen syrjässä ja pieni, mutta sopivan kokoinen palikka seuraavalle askeleelle. Ja kun opit saatiin edellisistä, niin nyt kokeillaan Ukrainassa. Toki muitakin syitä konfliktille on ja ne todennäköisesti painavat vaakakupissa enemmän kuin harjoittelu.

Vaikka saattaa vaikuttaa siltä, että vastustaisin hajautettua taistelutapaa, niin lähinnä saan näppylöitä siihen liittyvästä ylistyslaulusta. Kyseessä on kuitenkin vain yksi taistelutapa muiden joukossa, jota käyttää osa maajoukoista. Muita taistelutapoja tarvitaan edelleen eikä hajautetulla taistelulla ratkaista mitään, vaikka se saattaa osoittautua hyvinkin tehokkaaksi. Lisäksi hajautettuun taisteluun liittyy kohtuullisen isoja kysymysmerkkejä, joiden vastausta saan odotella varmaan aika kauan. (Älkää linkittäkö mitään julkisia opetuspaketteja; nähty, luettu, ei apua.)

Lopuksi koosteena Groznyin taisteluista löytyneitä avaintekijöitä menestykseen:
1. Tunne vihollisesi. Kalusto, suorituskyvyt ja toimintatavat sekä tiedustelu, tiedustelu ja tiedustelu.
2. Koulutus, koulutus ja koulutus.
3. Aselajien ja joukkojen yhteistoiminta.
4. Kyky soveltaa tilanteen mukaan.
5. Huollon järjestelyt.
6. Riittävän yksinkertainen toiminta ja taisteluajatus.
 
Realismia jo rauhan ajan harjoituksessa voi olla se, että heikko ryhmä jää johonkin vätystelemään vaikka kukaan ei ammu.

Sota pelkistää tiedon. Puutteiden korjaaminen on yleensä kompromissi vision ja aidon lihan välillä. Aktiivisia ja nohevia kavereita taistelee hajautettuna ainakin jonkin verran mutta lähetä nyt tavallinen ryhmä kiertämään pitkää matkaa pisteeseen X ja tekemään siellä jotain.

Taistelupartion suuruus voi ja varmaan joskus pitääkin olla komppaniakokoa. Aktiivisuus on oikein, mutta aivan mikrosoluina se ei oikein toimi kuten elokuvissa tai mielikuvissa.
 
Erittäin hyvää analyysiä. Mitä tulee kommentteihin liittyen uudistettuun taistelutapaan, niin se on tosiaan "hieman" ruusuinen kuva että nämä paikallisjoukot toimisivat kuten PV:n videoissa sulavasti tuhoten kaiken mikä liikkuu. Luulen että kirjoittamaton totuus asian takana on se, että uusi taistelutapa on siinä mielessä parempi, että ei jäädä niinsanotusti tuleen makaamaan vaan vaihdetaan paikkaa vähentäen tappioita tykistölle ja ilmaiskuille, tämä johtaa sekavampaan kokonaiskuvaan joukkojen sijoittelun osalta mitä yritetään osin kompensoida tekniikalla. Periaatteessa kuitenkin se, että näitä joukkoja on koko ajan läsnä taistelualueella eivätkä ne jää makaamaan yhteen paikkaan tuhottavaksi vaan saattavat olla periaatteessa missä tahansa käyttäen nopeita tulenavauksia ja irtautumisia rajoittaa aika paljon vastustajan toimintavapautta ja aiheuttaa sillekin tappioita. Ainakin oma tulkintani on että nykyään on suurempi merkitys jo sillä, että ylipäänsä taistellaan vastaan, ja näiden vähempiarvoisten joukkojen arvo lienee siinä että niitä on paljon ja ne luovat paljon harvemmille kärkijoukkojen torjuntaan ja vastaiskuihin kykeneville joukoille "patjan" jonka voi olettaa sitovan vastustajan resursseja. Eli mistään ei voi oikein kiertää ilman että siellä olisi ainakin jotain suomalaisjoukkoja vastassa. Tilannetta voisi verrata johonkin 1600-luvun sodankäyntiin missä viiden metrin seipäillä ja osin ruutipyssyillä varustettu, ns. pystymetsästä reväisty jalkaväki luo "akselin" jonka varassa taistelut oikeasti ratkaiseva ammattimainen ratsuväki voi operoida joustavammin.

Itse ajattelen, että sotatilanteessa venäläisjoukot olisivat keskimäärin lähinnä sopimussotilaina lähes varmasti parempia kuin suomalaiset joukot, mutta näihin parempiin joukkoihin nähden suomalaisilla voisi hyvin todennäköisesti olla määrällinen ylivoima. Jos venäläiset käyttäisivät jopa varusmiehiään ja reserviläisiään muuhun kuin korkeintaan vallatun alueen varmistamiseen niin nämä olisivat aika varmasti heikkolaatuisia joukkoja jopa näihin paikallisjoukkoihin ym verrattuna ja korkeat tappiot olisivat taattuja näille. En tiedä ketään täysipäistä joka oikeasti ajattelisi että venäläiset tänä päivänä tulisivat Talvisodan tyyliin auliisti motitettavaksi ja tuhottavaksi taikka vodkakännissä aukean alueen läpi pystyssä juosten. Ennemminkin näkee toiseen suuntaan liioittelua, miten venäläiset satojen tuhansien miesten superteknoarmeijat sulavasti kuin tanssi miehittävät maan muutamassa päivässä suomalaisten ihmetellessä sormi suussa vieressä.
 
Mitä tarkoittaa säännöllinen ja riittävä joukkojen lepuuttaminen?
 
Mitä tarkoittaa säännöllinen ja riittävä joukkojen lepuuttaminen?

Riippuu hyvin paljon siitä, mistä joukoista on kyse ja mitä ne ovat tekemässä. 2-3 vuorokauden jatkuvien taistelujen jälkeen pitäisi saada varmaankin vähintään 12-24 tuntia aikaa irti taisteluista. Kevyemmässä kosketuksessa voidaan ehkä olla 2-3 viikkoa, jonka jälkeen 1-3 vuorokautta lepoa? Toisaalta jos huolto on tökkinyt tai muusta syystä kaikki on lopussa, niin viikon lepo selkeästi taka-alueilla saattaisi tulla kysymykseen. Ja tuskin tuota 2 viikkoa kevyttä taistelua + 3 päivää lepoa tahtiakaan voi pitää yllä kolmea kuukautta pitempään. Doriasta löyty pari tutkimusta taistelukyvyn palauttamisesta, mutta vain viranomaiskäyttöön.
 
Wnaheckille kiitoksia hyvästä vitjan avauksesta.

Jos tai kun venäläiset ovat osoittaneet oppivansa ja osaavansa myös viedä opittu kentälle, niin pistää miettimään eräs asia. Nimittäin tämänkin ao. casen aikajana. Tuo esitelty opittu on jo maustettu ja esitelty vuonna 2000. Loppuiko kehittäminen ja opiskelu siihen? Tokko. Mitä tapahtui seuraavien 14 vuoden aikana?
 
Wnaheckille kiitoksia hyvästä vitjan avauksesta.

Jos tai kun venäläiset ovat osoittaneet oppivansa ja osaavansa myös viedä opittu kentälle, niin pistää miettimään eräs asia. Nimittäin tämänkin ao. casen aikajana. Tuo esitelty opittu on jo maustettu ja esitelty vuonna 2000. Loppuiko kehittäminen ja opiskelu siihen? Tokko. Mitä tapahtui seuraavien 14 vuoden aikana?

En ole vielä ehtinyt kovin hyvin tätä miettiä tai tehdä taustatyötä, mutta tuossa aloituksessa jo vähän viittasin tähän jatkumoon. Georgiassahan käytettiin Groznyi3:n tapaan paikallista väestöä hyväksi ja informaatiosodankäynti oli kiivasta. Vakinaista armeijaa käytettiin myös. Georgian jälkeen Venäjällä on pidetty kohtuullisen mittavia valmius- ja äkkilähtöharjoituksia. Ukrainassa jatkettiin edelleen hyväksi havaitulla linjalla paikallisväestön ja informaatiosodankäynnin suhteen. Tähän liitettiin sitten vakinaisten joukkojen nopea strateginen isku Krimillä. Eli voisi olettaa, että aika on käytetty joukkojen koulutukseen ja nopeaan valmiuteen, joka mahdollistaa strategisen yllätyksen.

Onko venäläinen nykysodan kaava sitten jotain tällaista?:
1. Järjestetään paikallista epävakautta ja mahdollisuuksien mukaan yhteyksiä paikallisväestöön => aloituksessa mainitut edut paikallistuntemuksesta, tiedustelusta ja näiden lisäksi oikeutus viralliselle väliintulolle.
2. Kiivas informaatiokampanja => sekoitetaan vastapuolen tilannekuva, jatketaan epävakauden lisäämistä.
3. Vakinaisen armeijan joukoilla tehdään nopea strateginen isku => edellisistä kohdista johtunut heikko tilannekuva ja länsimaiden omin toimenpitein suorittama heikko valmius mahdollistaa strategisen yllätyksen.
4. Jatketaan tilanteen mukaan joko sotilaallisesti tai poliittisin keinoin.
 
Mitä tapahtui seuraavien 14 vuoden aikana?

Olikohan Georgian sodan opit ketjussa linkki johonkin firman tutkimukseen jossa sanottiin Venäjän potranneen joukkojen kuljetusta nopealla aikataululla. Oiskohan 15t ukkoo kuskattu päivässä jostain kauempaa Georgiaan tjsp. Taidettiin samassa tutkimuksessa kehasta myös parantunutta yhteistoimintaa tulituen osalta.
 
En ole vielä ehtinyt kovin hyvin tätä miettiä tai tehdä taustatyötä, mutta tuossa aloituksessa jo vähän viittasin tähän jatkumoon. Georgiassahan käytettiin Groznyi3:n tapaan paikallista väestöä hyväksi ja informaatiosodankäynti oli kiivasta. Vakinaista armeijaa käytettiin myös. Georgian jälkeen Venäjällä on pidetty kohtuullisen mittavia valmius- ja äkkilähtöharjoituksia. Ukrainassa jatkettiin edelleen hyväksi havaitulla linjalla paikallisväestön ja informaatiosodankäynnin suhteen. Tähän liitettiin sitten vakinaisten joukkojen nopea strateginen isku Krimillä. Eli voisi olettaa, että aika on käytetty joukkojen koulutukseen ja nopeaan valmiuteen, joka mahdollistaa strategisen yllätyksen.

Onko venäläinen nykysodan kaava sitten jotain tällaista?:
1. Järjestetään paikallista epävakautta ja mahdollisuuksien mukaan yhteyksiä paikallisväestöön => aloituksessa mainitut edut paikallistuntemuksesta, tiedustelusta ja näiden lisäksi oikeutus viralliselle väliintulolle.
2. Kiivas informaatiokampanja => sekoitetaan vastapuolen tilannekuva, jatketaan epävakauden lisäämistä.
3. Vakinaisen armeijan joukoilla tehdään nopea strateginen isku => edellisistä kohdista johtunut heikko tilannekuva ja länsimaiden omin toimenpitein suorittama heikko valmius mahdollistaa strategisen yllätyksen.
4. Jatketaan tilanteen mukaan joko sotilaallisesti tai poliittisin keinoin.

Tältä se näyttäisi.

Jokaisen kohteen erityispiirteet otetaan huomioon. Etelä-Ossetiassa, Abhasiassa ja Itä-Ukrainassa on ollut tiettyä samuutta. Krim itsessään oli hallittu, nopea ja liki veretön kaappaus (tukikohta valmiina, sopivien lisäjoukkojen esiintulo, kasarmien saarto,EU:n syvä huoli ja voimakkaat vaatimukset Ukrainan armeijan provosoitumattomuudesta).

Hyökkäyssodassa elokuun lopussa ei kai ollut hirveän paljon uutta Tshetseniaan nähden. 1995 tuli Venäjällä äitien napinaa tappioiden keskittymisestä jonkin joukko-osaston kotipaikkaan. Toisessa sodassa käytettiin käsittääkseni samankaltaista juustohöylää kuin nytkin Itä-Ukrainaan lähetetyissä on, eli prikaatien osia lähetettiin useista paikoista tehtävään ja lisäksi oli rotaatio.

Suomen suhteen on oivallettu yläportaaseen vaikuttaminen. Muuta kun ei tarvitse tehdäkään. Jos täytyisi, strateginen yllätys olisi miltei mikä tahansa. Onhan näitä Ahvenanmaa-juttuja esitelty, mutta yhtä hulluja visioita voisi miettiä muuallekin. Miten Suomen katkaiseminen linjalta Salla-Tornio ja Lapin eristäminen vaikuttaisi Suomen poliittis-strategiseen asemaan?

Esitän tämän vain siksi, että yllätys ei ole yllätys, jos se ei ole jotain mielikuvituksellista ja kuitenkin toteuttamiskelpoista. Meillähän on verraten tyhjiä kohtia, ja Venäjällä lienee seurattu tarkkaan keskustelua siitä, puolustetaanko koko maata ja kyetäänkö siihen edes. Lappia ja Ahvenanmaata näissä jutuissa tarjotaan oikein kultalautasella, mikä voi antaa väärän signaalin ja houkuttaa taas soittokunnat eteen ja liikkeelle. Tynkä-Suomen puolustamisesta puhuminen ei ainakaan edistä turvallisuutta. Se antaa signaalin, että okei, sitten tapahtuu, jos tuonne sorkimme mutta tuo pala taas on tarvittaessa löysässä.
 
Viimeksi muokattu:
Olikohan Georgian sodan opit ketjussa linkki johonkin firman tutkimukseen jossa sanottiin Venäjän potranneen joukkojen kuljetusta nopealla aikataululla. Oiskohan 15t ukkoo kuskattu päivässä jostain kauempaa Georgiaan tjsp. Taidettiin samassa tutkimuksessa kehasta myös parantunutta yhteistoimintaa tulituen osalta.

Viestistä 10 alkaen keskustelua tammikuussa, sitten alkoi sopivasti tuo Krim ja unohtui:

http://maanpuolustus.net/threads/muut-sodat-ei-wwii.3081/

Noissa viesteissä lainasin eniten J. Tähtistä mutta myös muita:

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92637/Y2681_TähtinenJP_YEK56.pdf?sequence=2
 
Metsämaastossa on kaupunkia vaikeampi päästä korkeussuunnassa tulialueelta pois. Lisäksi nostaisin esille suomalaisen PST-koulutuksen tason. Ja siitä erityisesti vastustajan tuntemisen. Yksittäinen panssarivaunu on helppo nakki, mutta kuinka monessa paikassa oikeasti ymmärretään mihin vahvennettu mekanisoitu komppania tukevine aselajeineen pystyy ja miten se voi toimia? Liian usein vastaosastoa ei mietitä kunnolla, vaan käytetään liian pieniä, kouluttamattomia ja vääränlaisella kalustolla varustettuja joukkoja. Vääristä mielikuvista pois oppiminen tehdään todennäköisesti verta vuodattaen. Koulutuksessa olevien mekanisoitujen varusmiesjoukkojen tai reserviläisten käyttö maaliosastona on usein hukkaan heitettyä aikaa. Vaikka ei ajeltaisi pelkkää maaliajoa, niin omien mekanisoitujen joukkojen päävastustajana ei ole puhdas jalkaväkijoukko. Tietysti jos olisi olemassa ihan oma valtakunnallinen vastaosasto jenkkien OPFORin tyyliin, niin kaikki olisi hyvin. Mutta tuskin tulemme näkemään.
Onkohan tämä miten suuri ongelma? Suomessa tuskin voidaan luoda kunnollista OPFOR osastoa kuten Yhdysvalloissa, joten mitä tilalle, vai kaipaako nykymeno edes muutosta? Suotavaa varmaan olisi, että harjoittelussa vastapeluri olisi mahdollisimman samankaltainen kuin todellinen vihollinen.
 
Onkohan tämä miten suuri ongelma? Suomessa tuskin voidaan luoda kunnollista OPFOR osastoa kuten Yhdysvalloissa, joten mitä tilalle, vai kaipaako nykymeno edes muutosta? Suotavaa varmaan olisi, että harjoittelussa vastapeluri olisi mahdollisimman samankaltainen kuin todellinen vihollinen.

Liian suuri. Ja nimenomaan sellainen ongelma, joka maksetaan ruumisarkkuina. Aika usein mekanisoitu joukko vie 6-0 sellaista joukkoa, joka on koulutettu paikassa, jossa panssarivaunuja ei ole. Tämä siis omien havaintojen perusteella. Yllätykseen pääsee sillä, että kärkivaunu tulee 30 metriä hyökkäysuran sivussa, kuitenkin oletetusta suunnasta ja uran suuntaisesti. Sellainenkin tilanne on käynyt, jossa ihan vaan taisteluunvetonopeudella panssarijääkärijoukkue nuiji puolustukseen ryhmittyneen vahvasti PST-kykyisen joukkueen. Vartiomiehet olivat oikeaoppisesti paikallaan, mutta kosketuksen jälkeen PSJJ levitti ja eteni puolustajien asemien tasalle ennenkuin puolustaja ehti suoja-asemista liikkeelle. Puolustavan joukkueen pitäisi kuitenkin pysäyttää komppania.

Tieto mekanisoitujen joukkojen toiminnasta ei härmisty edes ammattisotilaille. Karkeasti 2-5% valmistuneista kadeteista sisäistää MEK/PSV-yksikön toiminnan muutaman vuoden sisällä töihin päästyään. Osa ei siinäkään vaiheessa ole nähnyt pasia kummempaa panssaroitua ajoneuvoa. Powerpoint-esitys tai Youtube-videot eivät tuo oikeaa kuvaa, vaikka niitä punaisia nuolia saisi kartalle raapusteltuakin.

En tiedä miten realistista olisi luoda 1-2 mekanisoitua valmiuskomppaniaa, joita voisi käyttää sitten tarvittaessa vastaosastoina sellaisille joukoille, joilla ei omasta takaa ole vaunuja.
 
Tuohan kuulostaa aika huonolta, jos vasta kovassa tilanteessa oppii kantapään kautta miten vihollinen toimii?
 
Liian suuri. Ja nimenomaan sellainen ongelma, joka maksetaan ruumisarkkuina. Aika usein mekanisoitu joukko vie 6-0 sellaista joukkoa, joka on koulutettu paikassa, jossa panssarivaunuja ei ole. Tämä siis omien havaintojen perusteella. Yllätykseen pääsee sillä, että kärkivaunu tulee 30 metriä hyökkäysuran sivussa, kuitenkin oletetusta suunnasta ja uran suuntaisesti. Sellainenkin tilanne on käynyt, jossa ihan vaan taisteluunvetonopeudella panssarijääkärijoukkue nuiji puolustukseen ryhmittyneen vahvasti PST-kykyisen joukkueen. Vartiomiehet olivat oikeaoppisesti paikallaan, mutta kosketuksen jälkeen PSJJ levitti ja eteni puolustajien asemien tasalle ennenkuin puolustaja ehti suoja-asemista liikkeelle. Puolustavan joukkueen pitäisi kuitenkin pysäyttää komppania.

Tieto mekanisoitujen joukkojen toiminnasta ei härmisty edes ammattisotilaille. Karkeasti 2-5% valmistuneista kadeteista sisäistää MEK/PSV-yksikön toiminnan muutaman vuoden sisällä töihin päästyään. Osa ei siinäkään vaiheessa ole nähnyt pasia kummempaa panssaroitua ajoneuvoa. Powerpoint-esitys tai Youtube-videot eivät tuo oikeaa kuvaa, vaikka niitä punaisia nuolia saisi kartalle raapusteltuakin.

En tiedä miten realistista olisi luoda 1-2 mekanisoitua valmiuskomppaniaa, joita voisi käyttää sitten tarvittaessa vastaosastoina sellaisille joukoille, joilla ei omasta takaa ole vaunuja.

Ihan näin nettikeskustelussa, niin mikä olisi tälläinen nyrkkisääntö jalkaväelle noita tavallisimpia ylläreitä vastaan? Laitetaan ukkoja tavallista kauemmas antamaan varoituksen ja näiden tähytysasema paikkaan, jossa pystyy havainnoimaan myös leveämmälle levittäytyneet viholliset? Ja tietenkin kaikki toimet mitä vaan voidaan tehdä tilannetajun parantamiseksi.
 
En välttämättä haluaisi ottaa kantaa tähän liittoutumis/liittoutumattomuus keskusteluun, mutta olisihan se ihan kiva, jos saisimme perustettua tänne koulutuskeskuksen, jossa meidän ja naapurimaiden joukot voisivat harjoitella taistelemista metsäisessä maastossa. Opfor joukkona voisivat olla vaikka Puolalaisilla T-sarjan vaunuilla varustetut joukot.
 
Ihan näin nettikeskustelussa, niin mikä olisi tälläinen nyrkkisääntö jalkaväelle noita tavallisimpia ylläreitä vastaan? Laitetaan ukkoja tavallista kauemmas antamaan varoituksen ja näiden tähytysasema paikkaan, jossa pystyy havainnoimaan myös leveämmälle levittäytyneet viholliset? Ja tietenkin kaikki toimet mitä vaan voidaan tehdä tilannetajun parantamiseksi.

Vaikea sanoa mitään helppoja nyrkkisääntöjä. Pitäisi päästä irti vääristä mielikuvista ja ihan oikeasti sisäistää miten panssarijoukko voi toimia. Mistä se voi edetä milläkin nopeudella? Mistä se voi havaita puolustajan? Mistä se voi tulittaa minnekin? Millainen suoja tarvitaan? Kuinka nopeasti se ehtii levittää ja vetää itsensä taisteluun? Kuinka pitkään ehditään taistella vain tätä joukkoa vastaan ennenkuin alueelle tulee muita? Pääseekö jostain (vaikka kaukaakin) kiertämään puolustajan? Koska pitää puolustajan viivyttävien osien irtautua, että varmasti ehditään alta pois? Jos se pääsee murtoon nyt, miten pian se on muiden puolustavien joukkojen kimpussa?

Tuossa on aika monta juttua (ei kaikki), mitkä pitäisi olla suurin piirtein selkärangassa eli ihan pintapuolisella perehdytyksellä ei pärjää.

Jalkaväen pitäisi tämän lisäksi saada oma toimeenpanokyky nopeammaksi. Taistelukosketuksen jälkeen ei ole aikaa keräillä käskynantomuotoja tai miettiä mitä tapahtuu. Panssarijääkärikomppanian kärkijoukkue levittää ja jalkauttaa taistelukosketuksesta normaalisuorituksena alle minuuttiin. Komppanian taisteluliike voi lähteä muutamassa minuutissa.
Lisäksi taisteluun ja panssarintorjuntaan on varauduttava myös syvyydessä. Havaintoja on saatava ja niihin on reagoitava. Mielummin liian herkästi. Ei näin: "Joo kuuluu vaunun ääntä, mut emmä viitti laittaa kessiä ampumakuntoon, kun sit jos se on turhaa, niin pitää laittaa takas kuljetuskuntoon." Vaunu ja KES-mies näkivät toisensa suurin piirtein yhtäaikaa ja konetykki oli ampumavalmis. Onneksi oli vain simulaattorisotaa.

Toki joku voi väittää, että mahdollisen vastustajan mekanisoidut joukot eivät olisi niin hyviä, mutta sitten voi taas miettiä, että mihin kannattaa varautua ja onko järkevää aliarvioida vastapuolta.

Niin, tuo vartiopaikkojen sijoittelu. Jos se on hirvittävän kaukana muusta ryhmityksestä, niin se jyrätään yksinään mahdollisesti ennen kuin se ehtii hälyttää. Jos se on liian lähellä, niin puolustaja ei ehdi asemiin. Perusvastaus maaston ja tilanteen mukaan lämmittää varmaan tosi paljon. :p
Useampi vartiopaikka? Rasittaa pitemmän päälle. Hälytys äänihavainnoista? Voi olla turha ja useasti toistuessaan rasittaa ja turhauttaa. Sulutetaanko kaikki, jotta vastustajan liike hidastuu? Materiaali ja aika ei välttämättä riitä tai reittejä ei muista syistä voi miinoittaa.
 
Kuulostaa realistiselta kerronnalta tämä Wnaheckin teksti. Hyvä hyvä.
 
En minäkään ole enää tässä päivässä panssarijääkärinä, joten pahoittelen ehkä jo ajan patinoimaa näkemystäni. Kaikki lienee sallittua sodassa ja rakkaudessa.

Komppanian vastaanottoasema edemmäs. En näe viisaana syvyyden puutetta edes joukkue- tai komppaniatasolla. Maastollisesti hankalia hyökkääjälle (katson nyt panssarijääkärinä) ovat harjanteet urien vieressä ja erityisen paha on mutka, jonka takana hiukan sivulla on harjannemaastoa. Sulute on tien lisäksi todennäköisesti juuri sen 30 m sellaisessa paikassa, joka on luonnollinen kulkuväylä vaunulle.

Oletetaan, että olemme puolustajana komppaniassa, joka on hyökkäyksen keskustassa. Jos etuvartio ei havaitse vaunujen ja kärkikomppanian tuloa, niin hyvin on nukuttu mutta kaikki on tietysti mahdollista. Silloin tämä joukkue on pakotettu irtautumaan. Etukäteen sovittu toiminta / taka-asema / tieto kpääll ym?

Levittäytymisnopeudesta. Jos vastaanottoasema tuhoaa kärkivaunun tai se ajaa sulutteeseen ja vastaanottoasemasta annetaan kivääritulta, hyökkääjän etummainen ryhmä jalkautuu ja pitää tasan / tulikosketuksen ja toiset ryhmät jalkautuvat toiselle puolelle ja sitten heti liikkeelle. Tähän ei ainakaan suomalaisella panssarijääkärijoukkueella mene kuin pari minuuttia. Mikäli koko komppania levittäytyy ja yrittää saada yhtaikaisen liikkeen, menee kauemmin.

Kärkikomppania voi ajaa suoraan empimättä ja ripeästi kosketukseen. Komppania on mekaanisen pataljoonan osa ja mekaaninen pataljoona rykmentin kärkipataljoona ja rykmentti taas prikaatin kärki jne.

Vihollisen voi myös lyödä. Tällöin pitäisi sota käydä niin, että rykmentin pääosia vastaan hyökätään sivustoilta etäisyydellä kärki + viisi kilometriä.

Joukkueen menestys riippuu hereillä olon lisäksi sulutteesta, epäsuoran tulen mahdollisuudesta ja käytöstä sekä PST-aseiden sijoittelusta ja käytöstä.
 
Mikäli sinkosimoja havaitaan, hyökkääjä laittaa ainakin osan vaunuista ellei kaikkia tulitukeen ampumaan suora-ammuntaa ja epäsuoraa tulee. Toisaalta liike on silloin pysähtynyt. Silloin, jos puolustavalla rykmentillä on laajempi taisteluajatus ja tietoa saapuvan joukon koosta ja aikeista, jotain voi tehdä.

Jos taas komppanioita on siellä täällä ripoteltuina johonkin kyliin tai hallitseviin maastonkohtiin kuin Ukrainassa ikään, vaikeudet ovat lähellä. Ne lyödään noin vain, erillistaisteluissa, tai kierretään ja puhdistetaan sitten kun keritään.
 
Viimeksi muokattu:
Pian lopetan. Sana Groznyi vain toi mieleeni... Vihollisella on ylivoima. Joukkueesi jyrätään tulella ja liikkeellä, ellei sille tuoteta riittävät tappiot.

Miten käytät viuhkapanokset ja ansat?
 
Back
Top