Hävittäjä-ässät kautta aikojen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ikarus
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Muistat varmaan suoralta kädeltä tarkemmin, mutta eikö Mustangissa ollut jonkinlainen, ööö.. pakkotehostin, syöttöryyppy, hitto, olkoon vaikka turpobuusti, mutta millä oikeasti sai hitosti lisää tehoa muutamaksi minuutiksi? Jos lisätehoa käytti liian pitkään, moottori hajosi jo lennossa. Käytännössä tätä ylimääräistä tehoa käytettiin aika herkästi, mikä juurikin johti siihen, että moottorin vaihtoväli saattoi olla yksi tehtävä. Rikkailla tuotantoresursseilla tämä ei ollut kuitenkaan ongelma jenkeille.
Tällainen trivia-tieto kutitteli takaraivoa, lienenkö oikeassa?

P-51 D mallin koneissa oli moottori Packard Merlin V-1670-7 eli lisenssi R-R Merlin, Packard amerikassa sitä valmisti.
Moottori kesti ahtopainetta nousun aikana 61 tuumaa ja taistelun aikana mikäli tarvittiin 67 tuumaa hätävoimaa viideksi minuutiksi.

Jos tuota 67 tuuman hätäahtoa käytti pitempään, kyllähän se moottorin tuhosi.
Sama ongelma oli myös Bf 109:n 600-sarjassa. Hengenhädässä pitkään yliahdettuna pidetty moottori, niin potkuria saattoi lennon jälkeen pyöritellä yhdellä sormella..
Eipä se jenkeille ollut erikoinen ongelma, kun resursseista ei ollut tosiaan ollut pulaa.
 
Moottoritekniikasta kun mitään en ymmärrä, niin mitenköhän vaikea on ollut pitää Suomen ilmavoimien Mersujen voimanlähteitä kunnossa sodan jälkeen? Tai vaikeatahan se on ollut, kun kerran pitkälle 50-luvulle lennettiin, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, jos tuollaista, jonka valmistus on päättynyt ajat sitten, on pitänyt tekohengittää.
 
Muistat varmaan suoralta kädeltä tarkemmin, mutta eikö Mustangissa ollut jonkinlainen, ööö.. pakkotehostin, syöttöryyppy, hitto, olkoon vaikka turpobuusti, mutta millä oikeasti sai hitosti lisää tehoa muutamaksi minuutiksi? Jos lisätehoa käytti liian pitkään, moottori hajosi jo lennossa. Käytännössä tätä ylimääräistä tehoa käytettiin aika herkästi, mikä juurikin johti siihen, että moottorin vaihtoväli saattoi olla yksi tehtävä. Rikkailla tuotantoresursseilla tämä ei ollut kuitenkaan ongelma jenkeille.
Tällainen trivia-tieto kutitteli takaraivoa, lienenkö oikeassa?


Taitaa olla tuo ”hätäteho yleinen ominaisuus”
Clostermann mainitsee kirjassaan että Tempest V ”hätätilassa saatettiin moottorin teho kohottaa 3000hv ja 4000 rpm
 
Moottoritekniikasta kun mitään en ymmärrä, niin mitenköhän vaikea on ollut pitää Suomen ilmavoimien Mersujen voimanlähteitä kunnossa sodan jälkeen? Tai vaikeatahan se on ollut, kun kerran pitkälle 50-luvulle lennettiin, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, jos tuollaista, jonka valmistus on päättynyt ajat sitten, on pitänyt tekohengittää.

No yksinkertaisesti sanottuna tämä oli äärimmäisen vaikeaa. Uusia DB 605 -moottoreita ei ollut sodan jälkeen ymmärrettävistä syistä enää saatavilla. Kesän 44 jälkeen ilmavoimille jäi taisteluvahvuuteen semmoiset satakunta Mersua. Osa koneista laitettiin naftaliiniin ja osa purettiin varaosiksi. Suomeen saapunut NL:n valvontakomissiohan kielsi ilmavoimilta lentämisen, pois lukien Pohjois-Suomen ilmasotatoimet saksalaisia vastaan. Mersuja ei Lappiin lähetetty.

Varsinkin 40-luvun loppu oli surkeaa aikaa. Huonoimmillaan koko Suomen hävittäjävoima saattoi jonain päivänä olla parin kolmen loppuun ajetun Bf 109:n varassa. Ohjaajat saivat vähän lentotunteja, kalusto vanheni käsiin ja sen huolto ja kunnossapito oli turhauttavan vaikeaa. Muistan lukeneeni esimerkkinä, että Marskin hautajaisiin piti ilmavoimien järjestää hävittäjien ylilento. Muutaman Mersun lentokuntoon laittaminen yhtä ylilentoa varten osoittautui valtavaksi ongelmaksi.
 
Viimeksi muokattu:
image014.gif

P-51:n hallintalaitteita.
Vasemmassa ylikulmassa, P potkurin kulmasäädin, M seossäätö. Kaasuvipu on P vivun yläpuolella, iso kahva, näkyy huonosti kuvassa. M vivun yläpuolella on kaasutehon rajoitin. Olettaisin, että yliahto otettiin käyttöön työntämällä kaasukahva rajoittimen/portin läpi täysin eteen.
Jos joku tietää asiasta tarkempaa?

Hieman tässä nyt ollaan ot, vaan ässätkin näitä lensi.
 
Jostain lukemastani olen muuten ymmärtänyt, että varhaisista suihkukonekaputeista ihan kohtalainen osa olisi johtunut ainakin osaksi siitä, että mäntäkoneeseen tottunut hävittäjä-ässä antoi moottorille liikaa runtua. Esimerkiksi kaasukahvaa piti käsitellä VAROVASTI tai turbiini joko ei nostanut kierroksia ollenkaan tai sammahti kokonaan. Kaputtien lisäksi voi vain arvailla, miten monta konetta alasammuttiin jos vaikka kuski oli epähuomiossa saanut aikaan kompressorisakkauksen kesken ilmataistelun tiimellyksen.

Mulla on yhdessä kirjassa esimerkin vuoksi osittainen käännös Me-262:n manuaalista tammikuulta 1945, koskien moottorin hallintaa. Yksityiskohtaisia ohjeita, joista useimpien unohtaminen johti moottorin sammumiseen tai konerikkoon on kahden A4-sivun verran; nämä piti sitten muistaa kurvatappelun tiimellyksessä...

Aikaisia suihkuturbiineita riivasi ihan yleisesti hidas reagointi kaasukahvaan. Me-262 esimerkiksi oli sitoutunut laskeutumaan päästyään finaaliin, kun tehomuutoksiin ei enää ollut aikaa: tästä johtui sitten se, että Mustangit ampuivat laskeutuvia suihkareita kuin haaskalta. Ja vielä 1950-luvulla tuli harjoituksissakin paljon leskiä kun turbiinit eivät totelleet äkkinäisiä riittävän nopeasti.
 
image014.gif

P-51:n hallintalaitteita.
Vasemmassa ylikulmassa, P potkurin kulmasäädin, M seossäätö. Kaasuvipu on P vivun yläpuolella, iso kahva, näkyy huonosti kuvassa. M vivun yläpuolella on kaasutehon rajoitin. Olettaisin, että yliahto otettiin käyttöön työntämällä kaasukahva rajoittimen/portin läpi täysin eteen.
Jos joku tietää asiasta tarkempaa?

Hieman tässä nyt ollaan ot, vaan ässätkin näitä lensi.

Kato perhanaa, tässähän oppii kaikenlaista: en tiennytkään että Mustangissa oli taakse sojottava tutka (AN/APS-13). No nyt tiedän!

Nopean googlauksen perusteella kyseessä oli yksinkertainen varoitin perässä tulevasta lentokoneesta. Toimintaetäisyys hävittäjän kokoista maalia vastaan 280-320 metriä; havainnosta ilmoitettiin varoituskellolla ja merkkivalolla.
 
Jostain lukemastani olen muuten ymmärtänyt, että varhaisista suihkukonekaputeista ihan kohtalainen osa olisi johtunut ainakin osaksi siitä, että mäntäkoneeseen tottunut hävittäjä-ässä antoi moottorille liikaa runtua. Esimerkiksi kaasukahvaa piti käsitellä VAROVASTI tai turbiini joko ei nostanut kierroksia ollenkaan tai sammahti kokonaan. Kaputtien lisäksi voi vain arvailla, miten monta konetta alasammuttiin jos vaikka kuski oli epähuomiossa saanut aikaan kompressorisakkauksen kesken ilmataistelun tiimellyksen.

Mulla on yhdessä kirjassa esimerkin vuoksi osittainen käännös Me-262:n manuaalista tammikuulta 1945, koskien moottorin hallintaa. Yksityiskohtaisia ohjeita, joista useimpien unohtaminen johti moottorin sammumiseen tai konerikkoon on kahden A4-sivun verran; nämä piti sitten muistaa kurvatappelun tiimellyksessä...

Aikaisia suihkuturbiineita riivasi ihan yleisesti hidas reagointi kaasukahvaan. Me-262 esimerkiksi oli sitoutunut laskeutumaan päästyään finaaliin, kun tehomuutoksiin ei enää ollut aikaa: tästä johtui sitten se, että Mustangit ampuivat laskeutuvia suihkareita kuin haaskalta. Ja vielä 1950-luvulla tuli harjoituksissakin paljon leskiä kun turbiinit eivät totelleet äkkinäisiä riittävän nopeasti.


Katsokaapa tämä autenttinen Luftwaffen koulutuselokuva Me-262:lla lentämisestä.


Kyseessä on tämä, jossa kommentoijana on JV 44:n riveissä sotinut Oberleutnant Franz Stigler.

http://ihffilm.com/dvd057.html
 
Selvennykseksi miehitetyltä saksalta kiellettiin ilmavoimat ja lekojen valmistaminen.

Iipoille myytiin kuitenkin esim varastosta messerschmitt tsekki muunnelmia.

Itseasiassa tsekit vapautettiin natseilta joten heiltä ei kielletty mitään.Näissä oli joku tähtimoottori junkers 211f
 
Katsokaapa tämä autenttinen Luftwaffen koulutuselokuva Me-262:lla lentämisestä.


Kyseessä on tämä, jossa kommentoijana on JV 44:n riveissä sotinut Oberleutnant Franz Stigler.

http://ihffilm.com/dvd057.html

Tuosta näkee tosiaan hyvin, miten rauhallisia otteita alkusuihkarin puikoissa vaadittiin. Muutenkin uusissa järjestelmissä oli opettelua, ja oppi lunastettiin yleensä verellä: jotta hilattaisiin tätä keskustelua vähän aihepiiriin :D niin tässäpä vähän Richard Bongista, Yhdysvaltojen kaikkien aikojen ykkösässästä.

Bong lensi pääasiassa P-38 Lightningejä japanilaisia vastaan ja pudotti ainakin 40 konetta, kaikki Lightningillä. Bong aloitti lentäjäkoulutuksessa 1942 ja tuli tunnetuksi hurjasteltuaan San Franciscossa: väitteen mukaan hän lensi muutaman kumppanin kanssa Golden Gaten ali, huristeli vastanaineen lentäjätoverin talon yltä hyvin matalalla, lensi pitkin San Franciscon pääkatua ja pudotti erään naisen pyykit narulta. Tästä hyvästä seurasi puhuttelu kenraali Kenneyltä, joka totesi, ettei haluaisi Bongia ilmavoimiin jos hän ei haluaisi lentää pitkin pääkatua, mutta että vastaava temppu ei saisi toistua enää koskaan. Seurauksena Bongia ei lähetetty lopun laivueen mukaan Englantiin, vaan hänet siirrettiin Tyynellemerelle.

Ensimmäiset kaksi ilmavoittoa 27.12. 1942; huhtikuuhun 1944 mennessä tilillä 27 pudotusta, ylittäen Eddie Rickenbackerin 26 pudotuksen ennätyksen ensimmäisestä sodasta. Tämä siitä huolimatta, että Bong oli omasta mielestään surkea ampuja: hän kompensoi lentämällä niin lähelle, että kirjasi yhden todennäköisen pudotuksen törmäämällä viholliskoneeseen.

Joulukuuhun mennessä Filippiinien kampanjan myötä pudotustili kasvoi 40 koneeseen, ja kaulaan napsahti Kongressin kunniamitali. Osaperusteena oli, että Bong oli lentänyt taistelutehtäviä vaikka hän oli virallisesti kouluttaja; lisäksi hän lensi majurin arvostaan huolimatta vain parin tai lentueen komentajana. Määrättiin kotiin lopullisesti tammikuussa 1945; osallistui lukuisiin PR-kampanjoihin ja ryhtyi Lockheedin koelentäjäksi.

6. elokuuta 1945 oli lähdössä koelennolle P-80A-suihkuhävittäjällä. Polttoainepumppuun tuli vika, eikä hän joko muistanut tai ei kyennyt kytkemään varapumppua. Bong pääsi ulos ohjaamosta, mutta laskuvarjo ei ehtinyt aueta. "Ässien ässän" kuolema oli seuraavana aamuna yhtä suuri uutinen kuin atomipommin pudottaminen.

Jostain muistan lukeneeni, että vaikuttavana tekijänä kuolemaan epäiltiin myös kaasukahvan käyttöä: vaikka moottori oli vaurioitunut pääpumpun vikaantuessa, kone olisi saattanut voida raapia vähän lisää tehoa ja korkeutta, mutta vain 12 tuntia suihkukonekokemusta omannut mäntäkoneässä oli ehkä refleksinomaisesti tyrkännyt kaasukahvan liian vauhdilla eteen.
 
Muistat varmaan suoralta kädeltä tarkemmin, mutta eikö Mustangissa ollut jonkinlainen, ööö.. pakkotehostin, syöttöryyppy, hitto, olkoon vaikka turpobuusti, mutta millä oikeasti sai hitosti lisää tehoa muutamaksi minuutiksi? Jos lisätehoa käytti liian pitkään, moottori hajosi jo lennossa. Käytännössä tätä ylimääräistä tehoa käytettiin aika herkästi, mikä juurikin johti siihen, että moottorin vaihtoväli saattoi olla yksi tehtävä. Rikkailla tuotantoresursseilla tämä ei ollut kuitenkaan ongelma jenkeille.
Tällainen trivia-tieto kutitteli takaraivoa, lienenkö oikeassa?

Erilaisia hätätehojärjestelmiä oli käytössä läpi sodan kaikilla osapuolilla. Mustangissa kyseessä oli ahtimen ylipainetoiminto. Työntämällä kaasuvipu rajoitinpykälän ohi maksimiasentoon, järjestelmä avasi kaasuttimen läpät äärimmilleen auki ja kaksivaiheisen, kaksinopeuksisen ahtimen suurimmalle välitysportaalleen. Tällöin ahtopaine nousee normaalia maksimia ylemmäs (Mustangissa kuten muissakin Merlin-koneissa on muuten automaattinen ahtopaineen säätely; kaasuttimen läppiä säädetään lentokorkeuden mukaan ilmeisesti painekellolla) ja kaasutin pukkaa lisää hönkää imusarjaan. Sivuvaikutuksina toki moottorin kuluminen hyppää kertaluokkia kovemmaksi, kun voimat ja ennenkaikkea lämpötila karkaavat suunnittelynormien ylärajalle. Lentäjien oli aina raportoitava hätätehon käytöstä ja moottori oli tarkastettava. 5 minuuttia hätätehon käyttöä oli käytännön yläraja. Länsimaissa ei ollut pulaa korkeaoktaanisesta lentobensasta (n. 100 okt), eli puristussuhteet ja ahtopaineet saatiin pidettyä kovina.

Saksalaiset sitten käyttivät vesi- ja vesimetanoliruiskutusta (MW50) ja nitrobuusteria hätätehon tuottamiseen. Ideana on antaa veden jäähdyttää yliahdettua ilmaa, ja muuttua höyryksi työtahdin aikana. Tällä lailla saadaan lisää löpöä koneeseen ja suuria hetkellisiä tehoja. Ideaa käytettiin vielä suihkumoottoriaikakaudellakin (waterburner). Metodi tuottaa sangen synkkää kömyä, kun vesi häiriköi palamista tuottaen nokea, ja vielä pakokaasussa paisuessaan ja tiivistyessään nokihiukkasten ympärille:
0541868.jpg


Nitroboosteri sitten lähinnä tuo ylimääräistä happea ilokaasun muodossa (NO2) tankista palamaan rikastetun polttoaineseoksen kanssa. Tämä systeemi toimii erityisesti korkealla ohuessa ilmassa, mutta on tuttu myös kiihdytysautoista.

EDIT: näitä moottorijuttuja voisi leikata&liimata vaikkapa tänne: http://maanpuolustus.net/threads/suuri-suihkumoottorikeskusteluketju.3604/
 
Selvennykseksi miehitetyltä saksalta kiellettiin ilmavoimat ja lekojen valmistaminen.

Iipoille myytiin kuitenkin esim varastosta messerschmitt tsekki muunnelmia.

Itseasiassa tsekit vapautettiin natseilta joten heiltä ei kielletty mitään.Näissä oli joku tähtimoottori junkers 211f


Tsekkien "Mersu" eli Avia S-199 oli yksi kummajainen WW2 hävittäjien keskuudessa. Sodan aikana Saksa oli siirtänyt asetuotantoaan miehitettyyn Tsekkoslovakiaan ja sodan jälkeen tehtaat jäivät tsekeille. 40-luvun jälkipuoliskolla Tsekkoslovakian ilmavoimat sai käyttöönsä Junkers Jumo 211F moottorilla varustetun kopio-Mersun. Tässäkin ratkaisussa tulee hyvin esille DB 605:n puute. Erikoisuutena oli myös massiivinen potkuri. Itse asiassa sekä moottori että potkuri olivat samoja joita käytettiin Heinkel He 111 pommittajissa.


Kuva Prahan ilmailumuseosta

1391540.webp

Massiivinen potkuri näkyy mainiosti tässä Israelin ilmavoimien kuvassa

Avia-S-199_Ezer_Weizman.webp

Jos oli aidolla Mersulla starttaaminen hieman kinkkistä moottorin ja potkurin aiheuttaman suuren väännön takia, niin Avia S-199:llä vääntö oli vielä suurempi. Mersuille tyypillinen kapea laskuteline aiheutti myös omat ongelmansa starteissa ja laskuissa. Ihme kyllä jopa 550 konetta valmistettiin Tsekkoslovakiassa ja tyyppi poistui siellä lopullisesti käytöstä vasta 1957. Kuuluisaksi tämän "Mersun kuvatuksen" tekee tietenkin sen status Israelin ilmavoimien ensimmäisenä oikeana hävittäjätyyppinä.

Tsekkoslovakiassa valmistettiin myös Me-262:n kopioita nimellä Avia S-92.

Tämäkin kuva Prahan museosta

s 92.webp
 
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10020360

Tuollakin näistä moottoreista on näköjään väännetty.

Mutta vaikka DB 605 oli suurempi ja painavampi kuin samantehoinen Merlin, oli sillä silti hyviä puolia joita ei oikeastaan koskaan tule mainituksi. Nimittäin vääntö. Vaikka koneen suorituskyky on monien tekijöiden summa, ei voi vähätellä DB 605:n osuutta asioissa missä Bf 109 nimenomaan oli erittäin hyvä; nousukyvyssä ja kiihtyvyydessä. Daimlerin mahtava vääntö oli iso tekijä näissä ominaisuuksissa. Osansa oli myös saksalaisten "kommandogerät" järjestelmällä. Se oli mekaaninen "tietokone" joka sääti seosta, lapakulmia, ahdinta ja magneeton ajoitusta automaattisesti, vähentäen lentäjän työmäärää merkittävästi. Tämä laite oli FW 190:ssä.
 
Niin eikös 1939-40 mersuista puuttunut mokomia hienouksia?

Muistaakseni mersussa ei ollut tietokonetta vaan toimintoja oli jotenkin muuten suhteutettu toisiinsa.

Ahtimen toiminta vissiin hoitui automaattisrsti ilmanpaineen mukaan.
 
Niin eikös 1939-40 mersuista puuttunut mokomia hienouksia?

Varhaisen Bf 109 Eemelin lentäminen taistelussa oli "hätäistä" . Kierrosluvun (ahtopaine säätyi luullakseni automaattisesti) sekä potkurin lapakulmien säätö piti hoitaa käsin.
Automaattisesti säätyvä vakiokierrospotkuri helpotti ohjaajan työkuormaa oleellisesti ja paransi koneen suorituskykyä selkeästi.
Mutta luullakseni se tuli käyttöön vasta versiossa -F. F-3-mallista lähtien kaikissa koneissa oli DB 601 E -moottori sekä isompi potkuri. Muutosten seurauksena kone oli selvästi suorituskykyisempi ja myös hiukan ketterämpi kuin edeltäjänsä F-1 ja F-2.

G-sarjassa oli moottorina uusi isompi ja tehokkaampi DB 605. Uusi moottori teki koneesta jonkin verran F-mallia nopeamman, mutta lisääntynyt paino teki myös koneesta kömpelömmän, ja monet lentäjät pitivätkin enemmän F-mallista. Varhaiset G-sarjan mallit poikkesivatkin F-sarjasta lähinnä moottorin suhteen.

Kaasuvivun asento sääti samalla myös ahtopainetta, erillistä ahtopaineen säätövipua ei Bf 109:ssä ollut.

P-51:n Packard-Merlinissä oli kaksivaiheinen ahdin, jota hallittiin barometrikytkimellä. Kun kaasu oli lähes täysin auki 5200 metrissä, ahdin säätyi ääriasentoon, ahtopaine kasvoi äkillisesti ja kyyti oli kylmää 9100 metriin asti. Tuon korkeuden yläpuolella moottori ei antanut enää kunnolla tehoja.
Vesimetanoliruiskutus päällä Bf 109- G ja -K jätti nousussa P-51:n jälkeensä, Mustangilla ei Gustavia nousussa kiinni saanut.
 
flat,550x550,075,f.u1.jpg

Theo Weissenberger. Ennen sotaa hän oli purjelentäjä ja purjelennonopettaja.
Vääpeli Weissenbergeriä pidettiin sodan kaksi ensimmäistä vuotta kouluttamassa Bf 110-raskashävittäjälentäjiä, mutta onnistui lopulta saamaan siirron 1.(Z) JG 77:n Pohjois-Norjaan syksyllä 1941. Bf 110:llä hän pudotti 23 lentokonetta ja tuhosi 15 veturia, kaksi ilmantorjunta-asemaa, radioaseman, rautatieaseman Muurmannin radalla sekä 10 suurta parakkia.

Syyskuussa 1942 Weissenberger sai siirron Petsamoon II/JG 5:teen, joka lensi Bf 109 E:llä. Hänet nimitettiin lentueenpäälliköksi 7./ JG 5 15.6.1943. Hän oli kasvattanut ilmavoittojensa määrän 104 pudotukseen kesäkuun 4. mennessä 1943.
Hänet nimitetettiin II/JG 5:n laivueenkomentajaksi 20. huhtikuuta 1944 ja 18.5-44 hänellä oli jo 175 ilmavoittoa.

Samassa kuussa hänen laivueensa siirrettiin valtakunnanpuolustuksen taistelujaotukseen ja hän johti joukkoaan menestyksellä maihinnousurintamalla. Tässä vaiheessa hän johti I/JG 5:ttä. Muutamassa päivässä Weissenberger pudotti Normandiassa 25 konetta. Niistä viisi oli 7.6.1944 pudotettua P-47-konetta, vuorokauden sisällä hän pudotti kaksi lisää ja kolme 12.6.
Heinäkuun 19. hän pudotti Typhoon-kolmikon ja P-51:n.

200 koneen pudottamisen jälkeen majuri Weissenbergeristä tuli Me 262:lla varustetun 1/JG 7:n laivueenkomentaja. Steinhoff syrjäytettiin JG 7:n rykmentinkomentajan tehtävästä osallistuttuaan hävittäjälentäjien kapinaan ja tilalle nimitettiin Weissenberger 15.1.1945. Weissenbergerin kerrotaan välteltelleen Steinhoffia kuin ruttoa, Steinhoff oli vielä paikalla syrjäyttämisensä jälkeen.
Me 262:lla hän pudotti kahdeksan konetta, 7kpl B-17-pommaria ja yksi Mustang. Sodan päättyessä hän oli lentänyt yli 500 sotalentoa ja pudottanut 208 konetta.

Weissenberger kuoli 11.6.1950 törmättyään maahan ensimmäisellä kierroksella XV Eifelrennen-lentokilpailussa Nurburgringissä.
 
Kersantti Josef Frantisek oli Battle of Britainin eniten pudotuksia kerännyt liittoutuneiden ässä.

Josef_František.webp


Frantisek liittyi Tsekkoslovakian ilmavoimiin 1934. Saksan miehittäessä maan maaliskuussa 1939 Frantisek pakeni monen muun lentäjän tavoin Puolaan. Täältä useat jatkoivat saman tien matkaansa Ranskaan. Frantisek puolestaan päätti jäädä Puolan ilmavoimien palvelukseen. Syyskuussa 1939 hän lensi maataistelulentoja suorittaen rynnäköintejä eteneviä saksalaisjoukkoja vastaan. Frantisek mm. pudotteli matalalla lentäessään kuormastojen päälle käsikranaatteja. Hänet ammuttiin alas 20.9.39. Sisukas tsekki selviytyi tästä ja siirtyi yksikkönsä kanssa Romaniaan, minne puolalaisia oli käsketty vetäytymään.

Josef Frantisek saapui Ranskaan loppuvuonna 1939 ja päätti jatkaa siellä muodostetun puolalaisen hävittäjälaivueen palveluksessa. Ranskan luhistuttua puolalaisyksikkö siirtyi Britanniaan ja nyt siitä muodostettiin kuuluisa RAF:n 303. hävittäjälaivue, joka varustettiin Hurricaneilla.

Kersantti Frantisek ampui alas ensimmäisen saksalaisensa (Bf 109 E) 2.9.40. Lentäjänä Frantisek oli mitään pelkäämätön rämäpää, joka vähät välitti ennalta sovituista taktiikoista. Hän oli yksittäistaistelija ja metsästäjä ja lentäjänä kuriton. Laivueen puolalaiset upseerit sekä näiden brittiläiset esimiehet pitivät ensi alkuun Frantisekia vaarana muille lentäjille. Kitkaa aiheutui siinä määrin, että laivueen komentajana toiminut majuri Ronald Kellet tarjoutui siirtämään kurittoman tsekin maamiestensä joukkoon ja pois puolalaislaivueesta. Frantisek kuitenkin halusi jatkaa 303:n riveissä. Kompromissiratkaisuna Frantisek sai käyttöönsä oman henkilökohtaisen Hurricanen ja saattoi näin jatkaa metsästysreissujaan mielin määrin.

Frantisekin taktiikkana oli irtautua muusta laivueesta ja kytätä Kanaalin yli takaisin kohti Ranskaa lentäviä yksittäisiä taistelusta palaavia saksalaiskoneita. Valittu saalistusmetodi osoittautui tehokkaaksi. Syyskuun ja lokakuun 1940 välisenä aikana Josef Frantisek ampui alas 17 saksalaiskonetta. Näistä 9 oli Bf 109:ä. Kersantti Josef Frantisek sai surmansa lento-onnettomuudessa 8.10.1940.


9_1_b1.webp
 
Puolalaisittain kyse oli nimenomaan petoksesta heitä kohtaan. Käytännössähän amerikkalaiset ja britit viimeistään Jaltan konferenssin jälkeen hyväksyivät Puolan de facto kuulumisen Neuvostoliiton etupiiriin. Ja tämän jälkeen 1939 ensin Ranskaan ja sen jälkeen Lontooseen siirtyneellä Puolan laillisella hallituksella (= pakolaishallitus) oli enää hyvin vähän sananvaltaa.

Itse asiassa sodan jälkeen niin moni lännessä sotinut puolalaissotilas kieltäytyi palaamasta kommunistiseksi muuttuneeseen kotimaahansa, että brittien oli pakko perustaa erillinen kotiuttamis -ja kotouttamiselin maahan jääneille puolalaisille. Tämän byrokratian läpi kulki 114 000 miestä. Suurin osa näistä halusi jäädä Britanniaan, mutta moni siirtyi myös Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaa.

Tarkemmin näistä löytyy faktoja täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/Polish_Armed_Forces_in_the_West

Tuo määrä onko "oikea" ihmetyttää minua. Helppo juttu viereiseen maahan, mutta kiertotietä saarelle?
Suomenkielisiä teoksia ei asiasta löydy tai en ainakaan minä ole löytänyt. Yksi sivu maininta jossakin kirjassa ja jne.
 
Tuo määrä onko "oikea" ihmetyttää minua. Helppo juttu viereiseen maahan, mutta kiertotietä saarelle?
Suomenkielisiä teoksia ei asiasta löydy tai en ainakaan minä ole löytänyt. Yksi sivu maininta jossakin kirjassa ja jne.

Huikeita lukuja, jos katselee puolalaisten panosta sodassa.

https://en.wikipedia.org/?title=Polish_contribution_to_World_War_II

1939 tappion jälkeen joukot koottiin uudelleen lännessä. Suurimmillaan miesvahvuus oli vähän päälle 250 000. Idässä muodostetuissa joukoissa, jotka oli alistettu puna-armeijan komentoon, koottiin kaksi armeijaa.
 
Back
Top