Hävittäjä-ässät kautta aikojen
- Viestiketjun aloittaja Ikarus
- Aloitus PVM
tulikomento
Supreme Leader
Harmi. Oikeastaan pieni ihme, että Suomessa edes toimii Koalan kaltainen kustantamo, joka on erikoistunut sotilasilmailuun ja sotahistoriaan. Voin kuvitella, että markkinat ovat pienet täälläpäin. Koalan Lassi Eskolan ja Hannu Valtosen aikoinaan aloittama yhteistyö kantoi hienosti hedelmää, kun vuosituhannen vaihteen tienoilla alkoi ilmestyä saksalaislentäjien muistelmia suomeksi käännettyinä. Näistä osa oli sellaisia ettei niitä löytynyt edes englanninkielisinä versioina.
Henk.koht. näkemykseni on, että ilmailukirjallisuuden suurista klassikoista ainakin Chuck Yeagerin omaelämäkerta olisi suomentamisen väärti.
JR49
Respected Leader
Korean sodasta olisi varmasti paljonkin suomennettavaa. Sen tapahtumat ovat aina kiinnostaneet (nekin). Kirjoitin muuten historiasta L:än (ainoani), kun bonuskysymyksenä oli lyhyesti: Korean sota. Täydet pisteet
.Tietolähteeni oli silloin kuvakirja Mig Alley, joka keskittyi pääasiassa Sabreihin.
Ikarus
Respected Leader
Schnaufer kesk, miehistöineen.
Heinz-Wolfgang Schnaufer, yöhävittäjä-ässä. (16. helmikuuta 1922 – 15. heinäkuuta 1950) oli eräs niistä toisen maailmansodan hävittäjälentäjistä, jotka saavuttivat yli 100 ilmavoittoa. Hän oli johtavia yöhävittäjälentäjiä. Englantilaiset käyttivät hänestä nimeä St. Trondin yökummitus.
Schnaufer, tutkaoperaattori Frinz Rumpelhard ja ampuja Wilhelm Gänsler muodostivat rautaisen tiimin. Tutkaoperaattorin kanssa Schnaufer muodosti lähes telepaattisen ymmärryksen ja jakoi tämän kanssa sata ilmavoittoa. Gänsler, mestariampuja, jolla oli poikkeuksellisen hyvä yönäkö. Gänsler oli mukana 115 ilmavoitossa.
Yöhävittäjälentäjän ja tutkaoperaattorin hyvä yhteistyö oli ratkaisevan tarkeää. Usein sopivan työparin löytämiseen meni aikaa.
Vuonna 1944 Schnaufer saavutti 64 ilmavoittoa, mitä kukaan muu lentäjä ei ylittänyt. 21.2.1945 hän saavutti 9 ilmavoittoa 24 tunnin aikana.
Schnauferin salaisuus oli ilmiömäinen koneenhallinta ja ampumataito, Rumpelhard tutkassa ja Gänsler ampumossa. Schnaufer saavutti pommikoneen ollessa tiukassa korkkiruuvissa kolme ilmavoitttoa.
Schnaufer palveli Luftwaffessa toisessa maailmansodan aikana vuosina 1941–1945. Yhteensä 121 ilmavoittoa saavuttanut Schnaufer teki kaikki pudotuksensa öiseen aikaan. Hän lensi kaikki sotalentosa Messerschmitt Bf 110:llä.
Schnaufer aloitti sodan luutnanttina ja yleni sodan aikana majuriksi ja NJG (Nachtjagdgeschwader) 4:n komentajaksi. Hän sai rautaristin ritariristin tammenlehvien, miekkojen ja timanttien kera.
Schnaufer kuoli auto-onnettomuudessa Ranskassa, lähellä Bordeaux’ta, heinäkuussa 1950.
tulikomento
Supreme Leader
Korean sodasta olisi varmasti paljonkin suomennettavaa. Sen tapahtumat ovat aina kiinnostaneet (nekin). Kirjoitin muuten historiasta L:än (ainoani), kun bonuskysymyksenä oli lyhyesti: Korean sota. Täydet pisteet
Tietolähteeni oli silloin kuvakirja Mig Alley, joka keskittyi pääasiassa Sabreihin.
Itseäni on viime aikoina ruvennut kiinnostamaan neuvostoliittolaisten hävittäjälentäjien rooli Korean sodassa. Heitähän lähetettiin aluksi kouluttamaan sekä kiinalaisia että pohjoiskorealaisia lentäjiä MiG-15 -kalustolle. Sittemmin kun kommunistit rupesivat ottamaan sodassa köniinsä, ryhtyivät NL:n lentäjät ottamaan osaa itse sotatoimiin. Ilmeisesti amerikkalaiset olivat tietoisia neukkujen roolista jo sodan aikana, mutta eivät julkisuudessa asialla repostelleet.
En ole aiemmin saanut tästä aiheesta kertovaa kirjallisuutta käsiini, mutta laitoin tämmöisen äsken tilaukseen. Tästä luulisi löytyvän perustietoa.
Sitten huomasin, että yhden Koreassa palvelleen neukkuässän muistelmat on käännetty englanniksi. Oletko kenties sinä tai Ikarus lukeneet tämän tai osaatteko sanoa onko hankkimisen arvoinen ?
JR49
Respected Leader
En ole lukenut, mutta aiheesta on jossain hajasijoitetussa kirjastossani materiaalia, koetan kohta etsiä.
Uskoisin, että kiinnostava kirja. Neuvostolentäjiä oli todella paljon Koreassa, ja he saivat paljon ilmavoittoja. Mukana luonnollisesti maailmansodan ässiä.
Järjestelmä oli sikäli heillä ongelma, että yksiköt tuotiin paikalle ja myös vedettiin pois koossa. Eli kukaan ei jäänyt opettamaan tulijoille uusimpia kikkoja silloin uudessa suihkukonetaistelussa. Ainakaan siis laajassa mitassa. Lännen puolella kokeneemmat ylenivät lentueen- ja laivueenjohtajaksi jne. jolloin kokemusta oli saatavilla.
Mutta näinkin entuudestaan kokeneet neuvostolentäjät olivat kuolettavia vastustajia. Tappioluvut eivät olleet ihan sitä, mitä jenkit luulivat. Mig-15 kesti Sabren karkeakaliiperisten rankaisua todella hyvin. Sauhua ilma täynnä, debristä satelee, ja silti kone toi lentäjän kotiin. Migillä puolestaan oli ongelma liian pieni tulinopeus konetykeissä.
Perhana, palaan hetken päästä asiaan. Korea on lempiaiheeni.
tulikomento
Supreme Leader
Korean sota oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että siinä lennettiin vielä aivan täysin toisen maailmansodan ilmataisteluopeilla ja aseistuksella. Ainoastaan nopeudet olivat kasvaneet mäntämoottorihävittäjien ajoista. Vietnamissa mukaan tulivat sitten ilmataisteluohjukset, häirintä ym.
Koneena MiG-15 pesi kevyesti USAF:n F-80:n ja F-84:n, USN:n suihkukoneet sekä brittien Gloster Meteorin. Ja F-86 Sabren alkupään versiot hävisivät MiG:lle nousukyvyssä ja lakikorkeudessa. Taisi sitten olla E-mallin parannettu Sabre, joka jo melkein ylsi samoihin lentokorkeuksiin. Jenkkilentäjien laatuhan tietty painoi vaakakupissa. Monet olivat toisen maailmansodan veteraaneja ja uudetkin aloittelijat olivat käyneet läpi erittäin aggressiivisen hävittäjäkoulutuksen mm. Nellisin koulutustukikohdassa.
Heti sodan päättymisen jälkeen pohjoiskorealainen loikkari lensi MiG-15:sta etelään. Amerikkalaiset suorittivat koelentosarjan ja yhtenä päätelmänä todettiin mm. että MiG-15 ei kyennyt Sabren tavoin ylittämään äänivallia syöksyssä. Kriittinen nopeus oli 0,92 machia. Eli Sabre oli aerodynaamisesti paremmin suunniteltu. Siinä oli myös hydraulitehosteinen ohjaus mitä venäläiskoneesta ei löytynyt. Ohjainvoimat saattoivat kasvaa MiG:llä todella koviksi ja tämä rajoitti liikehtimiskykyä kun pilotin omat käsivoimat eivät enää riittäneet.
Koelentoja lensi mm. Chuck Yeager
JR49
Respected Leader
Noniin, olen saanut hankituksi legendaarisia 150-200-sivuisia Wings on Fame -ilmailulehtiä, joissa on isot värikuvat ja valtavasti ilmasota- ja kalustojuttua. Neljässä ekassa on Koreasta.
Neuvostolentäjien osuus Korean ilmasotaan tuli esille vasta 90-luvulla, sitä ennen oli vain arveluja ja huhuja. Jenkit näkivät selvästi joidenkin Migien ohjaamoon, ja sieltä katseli joskus vastaan eurooppalainen naama. Joidenkin vihollisten lentotyyli erottui myös edukseen taidollisesti verrattuna korealaisiin ja kiinalaisiin. Näitä salaperäisiä ässiä kutsuttiin honchoiksi, joilla ei tiettävästi ole yhteyttä tämän sivuston maskottiimme.
Lehdessä kertoo kokemuksistaan Sergei Kramoneko, joka komensi Mig-laivuetta Koreassa, ja lisäsi siellä 13 voittoa entisiin 12 voiton listaansa maailmansodasta. Tässä linkissä heidän saavutuksistaan vielä tarkemmin. Kannattaa tutkia, tuolla on seikkaperäisimmin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_Union_in_the_Korean_War#Soviet_Air_Intervention
Häiskä kertoo kunnioittaneensa Sabreja. Migillä oli etu korkeuksissa, kun taas Sabre taipui paremmin alakorkeuksissa. Säännönmukaisesti tulenavauksen jälkeen kummatkin osapuolet syöksyivät sinne, missä koneissaan olivat voiton puolella, eli jenkit alakertaan ja punaiset yläkertaan. Mig-15:n etu oli suurempi tulivoima, siinä oli kaksi NR-23 -23-millin tykkiä ja yksi N-37 37-millin tykki. Hidas tulinopeus oli ongelma nopeasti liikehtiviä Sabreja vastaan otellessa. Toisaalta, yksikin osuma raskaasta ammuksesta saattoi olla kohtalokas, kun taas ensimmäisestä Koreassa pudotetusta Migistä löytyi lähes 1.000 0.50-kaliiberisen reikää.
Jevgeni Pepelyaev, joka kyseisen linkin mukaan ampui alas 19 vihollistaan:: In total Pepelyayev flew 109 combat sorties, participated in 38 aerial combats, and was credited with 19 aerial victories against American aircraft (14 F-86s, two F-84s, one F-80 and two "F-94s", sanoi, että kk:n ammukset ropisivat kuin pavut Migien kyljissä.
- Oli rutiinia palata kotiin 40 tai 50 osumaa saaneena.
Savua, koneen osia ja Migille ominainen jyrkkä syöksy pakoon aiheuttivat jenkeille harhan, että koneita olisi pudotettu paljon enemmän kuin todellisuudessa tapahtui. Pudotusluvuthan olivat aivan valtavia, ja toki vaikuttavia edelleenkin, vaikka siivottuinakin. Tosiasiahan oli, että UN saavutti ilmaherruuden niemimaalla, mutta tähän tarvittiin pitkän ajan vääntö.
Migin lentäjällä oli käytössään myös hyvä panssari ja syttymistä ehkäisevät polttoainetankit. Yksi heikkous oli sen tähtäin, joka ei pysynyt perässä isoissa g-voimissa.
Sikäli taisin edellisessä viestissäni muistaa väärin, että kierrätys koski aluksi yksittäisiä lentäjiä, ja kotiin tuli kutsu 40 tehtävän jälkeen. Tämän jälkeen siirryttiin kokonaisten yksikköjen taktiikkaan, joiden lentäjät oli tiukan seulan läpi valittu, mutta näiden rotaatiosta kirjalliset lähteeni eivät kerro, vaikka muuta muistin.
Neuvostolentäjien osuus Korean ilmasotaan tuli esille vasta 90-luvulla, sitä ennen oli vain arveluja ja huhuja. Jenkit näkivät selvästi joidenkin Migien ohjaamoon, ja sieltä katseli joskus vastaan eurooppalainen naama. Joidenkin vihollisten lentotyyli erottui myös edukseen taidollisesti verrattuna korealaisiin ja kiinalaisiin. Näitä salaperäisiä ässiä kutsuttiin honchoiksi, joilla ei tiettävästi ole yhteyttä tämän sivuston maskottiimme.
Lehdessä kertoo kokemuksistaan Sergei Kramoneko, joka komensi Mig-laivuetta Koreassa, ja lisäsi siellä 13 voittoa entisiin 12 voiton listaansa maailmansodasta. Tässä linkissä heidän saavutuksistaan vielä tarkemmin. Kannattaa tutkia, tuolla on seikkaperäisimmin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_Union_in_the_Korean_War#Soviet_Air_Intervention
Häiskä kertoo kunnioittaneensa Sabreja. Migillä oli etu korkeuksissa, kun taas Sabre taipui paremmin alakorkeuksissa. Säännönmukaisesti tulenavauksen jälkeen kummatkin osapuolet syöksyivät sinne, missä koneissaan olivat voiton puolella, eli jenkit alakertaan ja punaiset yläkertaan. Mig-15:n etu oli suurempi tulivoima, siinä oli kaksi NR-23 -23-millin tykkiä ja yksi N-37 37-millin tykki. Hidas tulinopeus oli ongelma nopeasti liikehtiviä Sabreja vastaan otellessa. Toisaalta, yksikin osuma raskaasta ammuksesta saattoi olla kohtalokas, kun taas ensimmäisestä Koreassa pudotetusta Migistä löytyi lähes 1.000 0.50-kaliiberisen reikää.
Jevgeni Pepelyaev, joka kyseisen linkin mukaan ampui alas 19 vihollistaan:: In total Pepelyayev flew 109 combat sorties, participated in 38 aerial combats, and was credited with 19 aerial victories against American aircraft (14 F-86s, two F-84s, one F-80 and two "F-94s", sanoi, että kk:n ammukset ropisivat kuin pavut Migien kyljissä.
- Oli rutiinia palata kotiin 40 tai 50 osumaa saaneena.
Savua, koneen osia ja Migille ominainen jyrkkä syöksy pakoon aiheuttivat jenkeille harhan, että koneita olisi pudotettu paljon enemmän kuin todellisuudessa tapahtui. Pudotusluvuthan olivat aivan valtavia, ja toki vaikuttavia edelleenkin, vaikka siivottuinakin. Tosiasiahan oli, että UN saavutti ilmaherruuden niemimaalla, mutta tähän tarvittiin pitkän ajan vääntö.
Migin lentäjällä oli käytössään myös hyvä panssari ja syttymistä ehkäisevät polttoainetankit. Yksi heikkous oli sen tähtäin, joka ei pysynyt perässä isoissa g-voimissa.
Sikäli taisin edellisessä viestissäni muistaa väärin, että kierrätys koski aluksi yksittäisiä lentäjiä, ja kotiin tuli kutsu 40 tehtävän jälkeen. Tämän jälkeen siirryttiin kokonaisten yksikköjen taktiikkaan, joiden lentäjät oli tiukan seulan läpi valittu, mutta näiden rotaatiosta kirjalliset lähteeni eivät kerro, vaikka muuta muistin.
JR49
Respected Leader
Näin on. Näissä lehdissäni kirjoittajilla on tapana pyhittää kevyesti sata sivua värikuvineen ja konepiirrustuksineen! tietyille tyypeille, ja muistelen, että parannetussa Sabressa oli olennaisessa osassa sivuperäsimen ja siipien uudelleen suunnitteleminen. Sabren alkupään mallit erottaa uudemmista peräsimen avulla.
tulikomento
Supreme Leader
Mielenkiintoisia juttuja. Käsittääkseni kokemattomilla kiinalaisilla ja pohjoiskorealaisilla kuskeilla oli tapana jopa hypätä koneesta jos Sabre pääsi taakse, siis siinäkin tilanteessa että amerikkalainen ei vielä edes ollut avannut tulta. Sitten olen myös lueskellut, että noviisit vetivät MiG:n helposti myös syöksykierteeseen ja panikoivat ja hyppäsivät kun eivät saaneet oikenemaan. Mahtoikohan tähän olla vaikuttamassa sekin, ettei näillä ollut g-housuja käytettävissä amerikkalaisten tavoin ? Taju lähti kun tuli vedettyä liikaa g:tä ? Yksi Sabren etuhan oli myös gyrotähtäin, joka antoi oikean ennakon ammuttaessa.
JR49
Respected Leader
Kyllä, jenkkien etu oli nimenomaan tekniikassa, jo silloin. G-hommista en osaa sanoa, niihin ei ole viitattu missään teoksessani.
Yleisesti ottaen, Koreassa eniten lensivät kiinalaiset ja korealaiset, ja heidän tasonsa oli vaihteleva. Usein he lensivät monikymmenkoneissa muodostelmissa Jalu-joen takana odottamassa otollista hetkeä. Useinkaan sitä ei tullut, jolloin letka suuntasi kiltisti kotiin. Olikohan termi "lastentarha", jota jenkit käyttivät näistä kööreistä? Lentäjien taidot eivät riittäneet kokeneita Sabre-pilotteja vastaan, joten he eivät lähteneet edes koittamaan.
Kapteeni Joseph C.McConnell oli kovin suihkuhävittäjä-ässä Lännen puolella. Hän ampui 16 Migiä alas lentäessään Sabreilla. Hänellä on yhä USA:n pudotusennätys hallussaan suihkuhävittäjillä. Ensimmäinen triplasuihkuhävittäjä-ässä 15 pudotuksella.
Kuoli 32-vuotiaana koelentäessään Edwardsin lentotukikohdassa H-mallin Sabrea. Koneen ohjaus meni tilttiin ja tuli maankamaraan kohtaloikkain seurauksin. Syynä oli yksi puuttuva pultti!
McConnell taisteli II maailmansodassa B-24:ssa lentosuunnistajana. Oli mukana 60 tehtävässä.
No niin, innostuinhan minäkin! Monesti on tehnyt mieli kirjoittaa, mutta vasta Koreasta tuli motivaatio. Nuoruuteni lempiaiheita.
Jenkeillä oli ongelmana ollut tuo aseistuksen jälkeenjääneisyys kehityksen kelkasta.
Tämä tuli esille jo 2.ms. Jenkit eivät oikein onnistuneet valmistamaan kunnollisia konetykkejä lentokoneisiin maailmansodan kaaoksessa. Tämä kylläkin on jälkikäteen aika kummallista että näin pääsi käymään. Teknisiä ongelmia tuli jenkeille monia, elikkä yritystä oli ollut. Kuitenkin helpointa oli ollut massatuottaa konekivääreitä.
Kehitys kuitenkin tosiassa kulki väistämättä eteenpäin kohti kranaatteja väh. 20mm. Elikkä jenkit sinniteli vielä 0.50cal kk aseistuksella. Tuolloin sodan lopussa tuli modifioitu korkean tulinopeuden malli useisiin hävittäjiin ja pommittajien puolustusaseeksi AN/M3 Browning. Tulinopeous oli valtava 1200 lks / min. Sama tulinopeus kuin kuuluisalla Hitlerin sahalla MG42. Muita etuja olivat olleet suorahko lentorata.
Heikkous tuli kuitenkin väistämättä ammuksessa eli panssarisytytysluodit ja panssarisytytys valojuovat. Ne eivät enää toimineet täysimittaisesti Korean sodan aikoina. Ongelma oli tunnistettavissa jopa toisen maailmansodan aikoina. Potentiaali todellakin loppui aseen suhteen ilmataistelun tapauksissa. Jenkkien olisi pitänyt jotenkin hommata paremmat tykit esim. miehitetystä saksasta, tai sitten ranskasta tai englannista. Englantilaiset nimenomaan onnistuivat kopioimaan natsien viimeisten piirustusten mukaan erään konetykin omaa kehitelmäänsä, ADEN tykkiä varten.
Saksalaiset käyttivät tehokasta mg151 konetykkiä ja myös mk108 toisessa maailmansodassa. Kranaateissa käytettiin nitropentaa tai pelkkää heksogeenia joka oli erttäin tehokas räjähde. Tuolloin saksalaiset kranaatit myös sisälsivät enemmän räjähdekuormaa, koska seinämät olivat ohuemmat, johtuen kranaattien valmistustekniikasta.
Tämä tuli esille jo 2.ms. Jenkit eivät oikein onnistuneet valmistamaan kunnollisia konetykkejä lentokoneisiin maailmansodan kaaoksessa. Tämä kylläkin on jälkikäteen aika kummallista että näin pääsi käymään. Teknisiä ongelmia tuli jenkeille monia, elikkä yritystä oli ollut. Kuitenkin helpointa oli ollut massatuottaa konekivääreitä.
Kehitys kuitenkin tosiassa kulki väistämättä eteenpäin kohti kranaatteja väh. 20mm. Elikkä jenkit sinniteli vielä 0.50cal kk aseistuksella. Tuolloin sodan lopussa tuli modifioitu korkean tulinopeuden malli useisiin hävittäjiin ja pommittajien puolustusaseeksi AN/M3 Browning. Tulinopeous oli valtava 1200 lks / min. Sama tulinopeus kuin kuuluisalla Hitlerin sahalla MG42. Muita etuja olivat olleet suorahko lentorata.
Heikkous tuli kuitenkin väistämättä ammuksessa eli panssarisytytysluodit ja panssarisytytys valojuovat. Ne eivät enää toimineet täysimittaisesti Korean sodan aikoina. Ongelma oli tunnistettavissa jopa toisen maailmansodan aikoina. Potentiaali todellakin loppui aseen suhteen ilmataistelun tapauksissa. Jenkkien olisi pitänyt jotenkin hommata paremmat tykit esim. miehitetystä saksasta, tai sitten ranskasta tai englannista. Englantilaiset nimenomaan onnistuivat kopioimaan natsien viimeisten piirustusten mukaan erään konetykin omaa kehitelmäänsä, ADEN tykkiä varten.
Saksalaiset käyttivät tehokasta mg151 konetykkiä ja myös mk108 toisessa maailmansodassa. Kranaateissa käytettiin nitropentaa tai pelkkää heksogeenia joka oli erttäin tehokas räjähde. Tuolloin saksalaiset kranaatit myös sisälsivät enemmän räjähdekuormaa, koska seinämät olivat ohuemmat, johtuen kranaattien valmistustekniikasta.
tulikomento
Supreme Leader
Palaan vielä hetkeksi tuohon kysymykseen g-housuista.
Ainakin USA:n ilmavoimien museon sivulla, jossa esitellään F-86 Sabre kuskin lentovarusteita todetaan yksiselitteisesti:
"The Korean War was the first time Air Force fighter pilots wore g-suits as standard equipment. MiG-15 pilots did not have g-suits."
http://www.nationalmuseum.af.mil/factsheets/factsheet.asp?id=9140
G-housuja ei myöskään näy tässä valokuvassa, jossa loikkari No Kum-sok esittelee tyypillistä MiG-lentäjän varustusta. Nahkahuuva, happinaamari, nahkatakki ja laskuvarjo löytyvät. Eli amerikkalainen hävittäjälentäjä oli mitä ilmeisimmin myös paremmin varustettu.
Ainakin USA:n ilmavoimien museon sivulla, jossa esitellään F-86 Sabre kuskin lentovarusteita todetaan yksiselitteisesti:
"The Korean War was the first time Air Force fighter pilots wore g-suits as standard equipment. MiG-15 pilots did not have g-suits."
http://www.nationalmuseum.af.mil/factsheets/factsheet.asp?id=9140
G-housuja ei myöskään näy tässä valokuvassa, jossa loikkari No Kum-sok esittelee tyypillistä MiG-lentäjän varustusta. Nahkahuuva, happinaamari, nahkatakki ja laskuvarjo löytyvät. Eli amerikkalainen hävittäjälentäjä oli mitä ilmeisimmin myös paremmin varustettu.
Deeiii
Eversti
Korean ilmasota on itteänikin kiinnostanut ja toi MiG Alley löytyy hyllystä. Siitä jäi mieleen erityisesti se ässä, joka ei tuohon Sabren gyrotähtäimeen suuremmin luottanut: käytti purukumimälliä tuulilasissa sen sijaan.
Tuo Sabren parempi peräsin tarkoittaa siis ns. all-moving tail / flying tail / stabilator-ratkaisua, jossa korkeusvakaajassa ei ole erillistä peräsinosaa vaan koko vakaaja kääntyy. Syynä on se, että lenskan lähestyessä äänennopeutta ilmavirtaus siiven yläpinnalla menee ylisooniseksi ja saa aikaan painekeskipisteen siirtymisen taaksepäin. Tämä taas johtaa nokkaa alaspäin vääntävään momenttivoimaan (ns. "Mach tuck"). Erillisillä peräsimillä varustetussa korkeusvakaajassa ei yleensä riitä trimmausmahdollisuutta tai "vääntöä" tarpeeksi tän momentin voittamiseen, ja jos peräsinosasta tehdään suurempi, ilmavirtaus tän peräsinosan ohi voi mennä ennen aikojaan ylisooniseksi aiheuttaen omat ongelmansa. Pahimmillaan tuo johtaa oikaisemattomaan syöksyyn.
Eli "lentävällä pyrstöllä" varustettu Sabre (E-mallista alkaen) oli suurissa nopeuksissa liikehtimiskykyisempi ja ylipäätään säilytti liikehtimiskyvyn (ja lentävyyden) suuremmilla nopeuksilla.
Huomasinpas muuten tätä tarkistaessa, että Sabre poistui operatiivisesta käytöstä maailmalla vasta 1994. Melkoinen vekotin.
Tuo Sabren parempi peräsin tarkoittaa siis ns. all-moving tail / flying tail / stabilator-ratkaisua, jossa korkeusvakaajassa ei ole erillistä peräsinosaa vaan koko vakaaja kääntyy. Syynä on se, että lenskan lähestyessä äänennopeutta ilmavirtaus siiven yläpinnalla menee ylisooniseksi ja saa aikaan painekeskipisteen siirtymisen taaksepäin. Tämä taas johtaa nokkaa alaspäin vääntävään momenttivoimaan (ns. "Mach tuck"). Erillisillä peräsimillä varustetussa korkeusvakaajassa ei yleensä riitä trimmausmahdollisuutta tai "vääntöä" tarpeeksi tän momentin voittamiseen, ja jos peräsinosasta tehdään suurempi, ilmavirtaus tän peräsinosan ohi voi mennä ennen aikojaan ylisooniseksi aiheuttaen omat ongelmansa. Pahimmillaan tuo johtaa oikaisemattomaan syöksyyn.
Eli "lentävällä pyrstöllä" varustettu Sabre (E-mallista alkaen) oli suurissa nopeuksissa liikehtimiskykyisempi ja ylipäätään säilytti liikehtimiskyvyn (ja lentävyyden) suuremmilla nopeuksilla.
Huomasinpas muuten tätä tarkistaessa, että Sabre poistui operatiivisesta käytöstä maailmalla vasta 1994. Melkoinen vekotin.
Vielä erikoisempaa on se, että jenkit kyllä käyttivät toimivaa Hispanon 20 mm konetykkiä P-38-koneissa. Yhtenä syynä 20mm yleistymisen viivästymiseen oli, että ennen Korean sotaa jenkeillä ei ollut vastassa sellaisia koneita, joihin .50 6 tai 8 aseen ryhmässä ei olisi tehonnut. Jos esim. japanilaisilla olisi ollut jotakin B-17 tapaista, niin taatusti jenkkikoneissa olisi kohta ollut esim. 4x 20mm, jota pidettiin optimaalisena.
Viimeksi muokattu:
Seison silti väittämäni takana.
.50cal kk oli epätehokas aseistus. Britit ja saksalaiset mielestäni osoittivat että konetykki on parempi aseistus objektiivisin kriteerein mitattuna.
Kyse on perustasolla siitä, minkälaista irtokuormaa (ammukset + aseet) lentokone pystyy kantamaan, ja minkälaista vahinkoa pystyy aiheuttamaan. Tulivoima koostuu viime kädessä kineettisestä energiasta luodit ja kranaatit. Ja kranaattien kemiallisesta energiasta. Tulipaloja pystyivät molemmat aiheuettamaan. Joskin palokranaatit ja sirpalekranaatit ovat jytkympiä vaihtoehtoja verrattuna sytytysluoteihin.
mukana kuljetettua painokiloa kohden, konetykki tarjosi enemmän tulivoimaa kuin raskas kk. Mitään realistisia heikkouksia ei oikeastaan ollut konetykillä verrattuna kk:hon. Vertaillan esim jotain 0.50 M2 browningia ja 20mm MG151/20
- kk, kuljettaa määrällisesti enemmän ammuksia
- tykki, aiheuttaa enemmän tuhoa osuessaan, joten vähemmän osumia tarvitaan
- kk, laakea lentorata ja hyvä lähtönopeus
- tykki, hieman hitaampi lähtönopeus (eroa lähtönopeuksissa oli 105m/s), kuitenkin tähtääminen 20mm tykillä oli jokseenkin yhtä helppoa
- kk, parempi tulinopeus
- tykki, hieman hitaampi tulinopeus (eroa oli 100lks/min) Kuitenkin tähtäämienn 20mm tykillä oli jokseenkin yhtä helppoa
- enemmän kk piippuja, aiheuttaa paremman pyyhkäisyalan, verrattuna vähäisempään määrään tykin putkia.
- Kuitenkin, vähäisempi määrä tykin putkia kuljettaa pienempää määrää hukkapainoa, josta johtuen tulee pienempi rasitus koneelle ja moottorille.
1 konetykki vie vain yhden tykin laukaisukoneiston ja putken...kun taas kaksi kk:ta vie enemmän hukkapainoa niinsanotusti.
Olemme aivan samaa mieltä, että 0.50 oli ns. suboptimaalinen ratkaisu.
Puolitutulla Anthony Williamsilla on asiasta aika hyvä sivusto:
http://www.quarryhs.co.uk/WW2guneffect.htm
Kuten loppuyhteenvedossa sanotaan:
To return to the obviously controversial question of the relatively poor performance of the .50 Browning: as has already been stated in this study, "the preferred US armament fit [of six or eight .50 HMGs] was effective for its purpose, but not very efficient by comparison with cannon". It is worth pointing out that for as long as the battery of .50s proved adequate against the targets usually encountered, there were strong arguments in favour of retaining the weapon, as the standardisation of production, supply, maintenance and training provided great logistic benefits by comparison with the plethora of different weapons fielded by the Germans and Japanese in particular. Of course, the USA did make some use of the 20mm Hispano cannon, but this was severely limited by production problems: that is another story, told elsewhere on this website!
Puolitutulla Anthony Williamsilla on asiasta aika hyvä sivusto:
http://www.quarryhs.co.uk/WW2guneffect.htm
Kuten loppuyhteenvedossa sanotaan:
To return to the obviously controversial question of the relatively poor performance of the .50 Browning: as has already been stated in this study, "the preferred US armament fit [of six or eight .50 HMGs] was effective for its purpose, but not very efficient by comparison with cannon". It is worth pointing out that for as long as the battery of .50s proved adequate against the targets usually encountered, there were strong arguments in favour of retaining the weapon, as the standardisation of production, supply, maintenance and training provided great logistic benefits by comparison with the plethora of different weapons fielded by the Germans and Japanese in particular. Of course, the USA did make some use of the 20mm Hispano cannon, but this was severely limited by production problems: that is another story, told elsewhere on this website!
Onkin melko mielenkiintoista että jenkit epäonnistuivat aseistuksensa päivittämisessä paremmalle tasolle.
Vaikutta siltä että jenkit tulkitsivat väärin 2.ms jälkeisen tilanteet ja luottivat liikaa ydinasepelotteeseen. He tuudittautuivat hieman sen tuomaan turvaan, jolloin pystyttiin leikkaamaan määrärahoja konventionaalisilta aseistukselta ja varustukselta. Jenkeillä olikin ollut monopoli ydinaseissa 1949 asti.
Korean sodan Mustangit otettiin "varastorasvasta" ja "varaston pölystä" esiin, ja laitettiin paremman puutteessa Korean sodan taisteluihin. Samoin tehtiin Corsaireille. Ikävä kyllä Thunderboltteja ilmeisesti oli vähemmän tarjolla Korean sodan rynnäköintitehtäviin. Ne olisivat olleet paljon Mustangeja parempia. Corsaireja kuitenkin oli tarjolla laivaston ja merijalkaväen toimesta. Eräissä olikin jopa 4x 20mm tykit
Vika ei ollut Corsairien suunnittelijoiden että niissä oli vain vanhat konekiväärit. Oikeastaan vika oli amerikan sotilas- ja siviiliviranomaisten, jotka olivat havainneet puutteita toisessa maailmansodassa, mutta eivät sodan jälkeen vaivautuneet korjaamaan puutteita (puutteet olisi pitänyt korjata selvästikin!)
Jenkit olivat selvästikin syyllistyneet hieman tällaiseen meksikolaiseen ja espanjalaiseen mañana, mañana! ajatteluun (huomenna ehtii...)
Vaikutta siltä että jenkit tulkitsivat väärin 2.ms jälkeisen tilanteet ja luottivat liikaa ydinasepelotteeseen. He tuudittautuivat hieman sen tuomaan turvaan, jolloin pystyttiin leikkaamaan määrärahoja konventionaalisilta aseistukselta ja varustukselta. Jenkeillä olikin ollut monopoli ydinaseissa 1949 asti.
Korean sodan Mustangit otettiin "varastorasvasta" ja "varaston pölystä" esiin, ja laitettiin paremman puutteessa Korean sodan taisteluihin. Samoin tehtiin Corsaireille. Ikävä kyllä Thunderboltteja ilmeisesti oli vähemmän tarjolla Korean sodan rynnäköintitehtäviin. Ne olisivat olleet paljon Mustangeja parempia. Corsaireja kuitenkin oli tarjolla laivaston ja merijalkaväen toimesta. Eräissä olikin jopa 4x 20mm tykit
Vika ei ollut Corsairien suunnittelijoiden että niissä oli vain vanhat konekiväärit. Oikeastaan vika oli amerikan sotilas- ja siviiliviranomaisten, jotka olivat havainneet puutteita toisessa maailmansodassa, mutta eivät sodan jälkeen vaivautuneet korjaamaan puutteita (puutteet olisi pitänyt korjata selvästikin!)
Jenkit olivat selvästikin syyllistyneet hieman tällaiseen meksikolaiseen ja espanjalaiseen mañana, mañana! ajatteluun (huomenna ehtii...)
tulikomento
Supreme Leader
Jenkkien epäonnistumisista vielä sen verran, että ihmeellistä venkoilua ilmeni sitten myös ilmataistelutaktiikoissa ja doktriineissa Korean sodan jälkeen aina 60-luvun jälkipuoliskolle asti. Vielä Korean sodan aikana amerikkalaiset panostivat tosissaan hävittäjälentäjien koulutukseen. Uusia lento-oppilaita koulittiin aggressiivisiksi lentäjiksi ja tämä näkyi kovissa onnettomuustilastoissa. Korean sodan päätyttyä taktiset ilmavoimat (TAC - Tactical Air Command), jonka komennossa hävittäjäase oli, rupesi suitsimaan koulutusta. Erityisesti lentoturvallisuutta alettiin painottaa. Onnettomuustilastot toki pienenivät, mutta samalla lentäjien ilmataistelutaidot alkoivat näivettyä.
Sitten 50-luvun lopulla ja aivan erityisesti 60-luvun alussa mukaan astuivat ilmataisteluohjukset. Nyt ilmavoimissa ja myös laivastossa alettiin ajatella, että kurvatappelu olisi historiaa lopullisesti ja että viholliset tuhottaisiin näköetäisyyden ulkopuolelta ohjuksilla. Jotkut vielä rivissä olleet toisen maailmanpalon ja Korean veteraanit (mm. Robin Olds) protestoivat tätä, mutta heidän äänensä jäi piipitykseksi. Sitten TAC ryhtyi vielä korostamaan hävittäjien roolia maavoimien tukemisessa ja taktisten ydinaseiden kuskaamisessa. Tämän myötä ilmataistelukoulutuksen määrä pieneni vielä lisää. Eipä ihme, että Vietnamin sotaan lähdettäessä USAF oli huonosti varustautunut kohtaamaan Pohjois-Vietnamin MiG:it.
Sitten 50-luvun lopulla ja aivan erityisesti 60-luvun alussa mukaan astuivat ilmataisteluohjukset. Nyt ilmavoimissa ja myös laivastossa alettiin ajatella, että kurvatappelu olisi historiaa lopullisesti ja että viholliset tuhottaisiin näköetäisyyden ulkopuolelta ohjuksilla. Jotkut vielä rivissä olleet toisen maailmanpalon ja Korean veteraanit (mm. Robin Olds) protestoivat tätä, mutta heidän äänensä jäi piipitykseksi. Sitten TAC ryhtyi vielä korostamaan hävittäjien roolia maavoimien tukemisessa ja taktisten ydinaseiden kuskaamisessa. Tämän myötä ilmataistelukoulutuksen määrä pieneni vielä lisää. Eipä ihme, että Vietnamin sotaan lähdettäessä USAF oli huonosti varustautunut kohtaamaan Pohjois-Vietnamin MiG:it.
Thunderbolteista voi mainita sen verran (olisi ollut parempi kone maarynnäköihin kuin Corsair), että ne oli sijoitettu USA:n itärannikolle ja "korvamerkitty" Eurooppaa varten.