Mielestäni pitäisikin käyttää nimitystä ratsupistooli näistä pitkäpiippuisista. Ja eikös se olekin virallinen nimitys?
Olen ymmärtänyt, että suomenhevonen joidenkin muiden alkukantaisempien rotujen tavoin pystyy hyödyntämään niukkaakin ravintoa. Keski-Euroopassa ruoho riittää ainakin sopivina vuodenaikoina, mutta raskaiden kuormien vetäjille ja pitkille marsseille on varmaan tuhdimpikin rehu ollut tarpeen. Oma hevoseni on kevyessä ratsu- ja harrastetyökäytössä, eikä se koskaan saa kauraa tms. koska se tuppaa lihomaan pelkällä heinälläkin.
Onneksi sotajoukko oli yleensä aina maakuntapohjainen ja komppaniat pitäjäkohtaisia, joten yhteinen kieli ainakin löytyi.Kieltä kun mietitään ihan tosissaan, niin onko kaikilla heimoilla ollut edes yhteistä kieltä, alkuunsa ainakaan? Ehkä joku perussanasto, kuten viina.
Kun jo miettii miten sana leipä voidaan ilmaista eri murteilla vielä tänäkin päivänä. Leeipee
Tiedetään nimittäin faktana, että Laatokan linnakkeille komennetut varusmiehet Pohjois-Savosta eivät 1920-luvulla ymmärtäneet yhtään mitään mm. Mantsin ym. paikallisten karjalanmurteesta. Ja päinvastoin sama. Täysin vierasta kieltä toisilleen, vaikka silloin sentään oma valtiokin oli olemassa.
Johto tuppasi olemaan ulkomaista, ruotsalaista, saksalaista, skottia mitä lie, mutta alipäällystö oli yleensä suomenkielistä.
Tuo yhteislaukaus on aikanaan lähes varmasti tehty ennen varsinaista rynnäkköä, koska miekkaa ja pistoolia on mahdoton käyttää samaan aikaan. Loogisesti taktiikka on ollut ratsastaa nopeaa käyntiä eteen, laukaista aseet lyhyeltä muskettietäisyydeltä, eli 50-70m (siksi ratsuväen pistoolissa oli pitkä piippu!), holsteroida pyssyt, vetää hukari esiin, huutaa ”hakkaa päälle!” ja lähteä laukalla rynnäkköön, etäisyyden siinä vaiheessa ollen n. 30-50m.
Komentokieli taisi olla vielä tuolloin suomi. Piti vaihtua ruotsiksi muistaakseni 1600-luvun lopulla, mutta muutosta ei kuitenkaan ehditty toteuttaa ennen isovihaa.
