Henkilökohtainen mukaan lähtevä varustus liikekannallepanotilanteessa

Mukaan lähtisi: puukko (mora, ehkä garberg), monitoimityökalu, taskulamppu, otsalamppu (taktikka), tulentekovälineitä. Hygieniavälineet: pari hammasharjaa ja tahnaa, deo, parranajovälineet (paitsi jos ylpalvo muuttuu ja parta sallitaan) etc. Wet wipeseja paljon pieniä ja isoja (sellasia joita saa sairaalasta). Lisäksi vielä alusvaatteita, merinovillaisia.

2003 irakin sodan aattona amerikkalaiset merijalkaväen sotilaat rohmusivat aikuisten vaippoja. Eli jos siis kemiallisten aseiden riski on korostunut ja taisteluun lähdetään abc-puku päällä niin ehdottomasti housuvaippoja lähtee mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jotenkin näppituntuma että lupa on odottaa aika tasan sitä perusvarustusta mitä on kertauksissakin saanut kouraansa - tietenkin olettaen että kertauksessa on lyöty kouraan kamaa jonka keskimääräinen valmistusvuosi on 1985 paikkeilla. Eli maastopuku 62/91, jalkineet, reppu, tetsari sisältöineen, kypärä mallia teräs, vähän alusvaatteita, pipoa ja hanskaa. AU:t saavat kompassin ja taskulampun, upseerit tunnistaa karttalaukusta ja eliittitaisteluyksiköt sirpaleliivistä :p

Ei tule 62:ta. Tulee maastopuku joko 91 tai 05. Tetsari voi kyllä olla M/60...
 
Onko kivääreistä pula?

Kunnollisista kivääreistä ( = nykyaikaisen taisteluvälineen perusvaatimukset täyttävistä) ei ole pelkästään pula, vaan tilanne on katastrofaalinen. Norincoja ja työkalu-Saksan Kalashnikoveja, molemmat ilman optiikkaa ja ilman sen kiinnittämisen mahdollisuutta, on varmasti varastoissa ihan riittävästi.
 
Ei tule 62:ta. Tulee maastopuku joko 91 tai 05. Tetsari voi kyllä olla M/60...

Unohdan aina että nyt ollaan päästy siihen hämmentävään pisteeseen PV:n organisaatiossa että on kaikille jakaa pyhä lomapuku m/91 jopa tetsauskamppeeksi. Tietenkin tämä tapahtui leikkaamalla puolet organisaatiosta pois, mutta kuitenkin.

Edelleen tosin pidän käsittämättömänä että mortit päästetään metsään m/05 niskassa. Olen sitä mieltä että pitäisi varusmieskoulutus mennä niin että P-kausi kuuskekkosissa ja teräskypärässä, P-kauden jälkeen saa heilua m/91 ja komposiitti niskassa palveluksessa, ja m/05 tietenkin vain ja ainoastaan lomapukuna (6 kk jälkeen.. ehkä).
 
. Normi-ressun harvemmin tarvitsee pelätä "spesiaali-natsin" iskua, ehkä ainoastaan jos PERK on havaittu, mutta silloin puhutaan esim. ohjuksista, ei erikoisjoukoista.

Normi-ressuja ovat mm. PERKien henkilöstö. Ja ovat muuten varmasti korkean prioriteetin maali vihun erikois-erkeille.
 
Se perustuu harhaluuloon siksi, koska normiressu ei ymmärrä eroa koulutus- ja palveluskäytössä olevan aseen ja valmiusvarastoidun välillä.
*editoin ajatuksen selvyyden vuoksi*

Valitettavasti syvästä varastostakin löytyy tietyissä kalustoryhmissä täyttä paskaa. Nimim. kokemusta on. Tuskin tosin koskee rynkkyjä.
 
Normi-ressuja ovat mm. PERKien henkilöstö. Ja ovat muuten varmasti korkean prioriteetin maali vihun erikois-erkeille.

Taitaa olla muutenkin paikallispataljoonien (mm. MAAKK) idea että ripeästi jalkautuvat vahtimaan tärkeitä kohteita, etteivät erikoiskansallissosialistit pääse tekemään tuhmia, ainakaan joutumatta katselemaan juustowilhelmiä väärästä päästä. Eli kyllähän noita voi tulla vastaan, ainakin vähäisissä määrin.
 
Unohdan aina että nyt ollaan päästy siihen hämmentävään pisteeseen PV:n organisaatiossa että on kaikille jakaa pyhä lomapuku m/91 jopa tetsauskamppeeksi. Tietenkin tämä tapahtui leikkaamalla puolet organisaatiosta pois, mutta kuitenkin.

Edelleen tosin pidän käsittämättömänä että mortit päästetään metsään m/05 niskassa. Olen sitä mieltä että pitäisi varusmieskoulutus mennä niin että P-kausi kuuskekkosissa ja teräskypärässä, P-kauden jälkeen saa heilua m/91 ja komposiitti niskassa palveluksessa, ja m/05 tietenkin vain ja ainoastaan lomapukuna (6 kk jälkeen.. ehkä).

Itse olen käsittänyt, että asia maastopukujen kanssa on kuten tuossa Varustelekan hauskassa m/62 -videossa ilmaistaan. Eli palveluskäytössä on osa puvuista, varastossa uudemmista valtaosa odottamassa sitä kun pilliin puhalletaan. Halutaan pitää kaikki palveluskäytön lukemattomissa pesuissa tuhoutuvat lämpötähystystä vaikeuttavat pintakäsittelyt ym kuosissa tai vähintään puvut kohtuullisessa kunnossa, silläkin hinnalla että varusmiehet joutuvat tetsaamaan vanhoissa paskoissa. Tuskinpa KUKAAN joutuisi tänä päivänä lähtemään sotaan "kuuskekkosissa", ei vaikka syvää reserviä kaiveltaisiin oikein olan takaa.

Väitän vastoin parempaa tietoa, että SA-vahvuuden päälle lähtisi bränikät maastopuvut suurimmalle osalle ja siihen vaikka vielä 200t lisämiehelle hyväkuntoiset 91:t. Mutua.
 
Tämä vastaanotto on ollut täällä sen laatuista, että vain suora lupa tuoda lavallinen aseita mukanaan tyydyttää kaikkia.
Kaikki muu tunnutaan kuitenkin kyseenalaistetun, ei ehkä vaate- ja varustepuolta kuitenkaan. Nimettömällä keskustelupalstalla, se ei tietenkään ole mikään ihme. Ovatko nämä viiteasiakirjat, normit ja määräykset jotenkin todennettavissa täällä, ettei joku yksittäinen nillittäjä astu esiin ja ala itkeä, että …ei se voi olla PV 20395 asiakirja se ja se, koska…
Muutenhan ollaan taas alkupisteessä.

Ja jos kävisi ilmi, että kyseessä olisi yksittäisen kapiaisen mielipide, niin näyttäisi siltä, että useampi nimimerkki, joiden voi päätellä olevan kantahenkilökuntataustaisia, on kuitenkin vahvistanut tuollaisen kiellon tuoda Perkkiin mukaan käsiaseita todella olevan olemassa. Organisaatiohan mokaisi itsensä aivan täysin, jos todella on mahdollista, että näin merkittävässä ja toisaalta selvässä kysymyksessä, annettaisiin ristiriitaisia vastauksia.

Olen muodostanut sellaisen mielipiteen, ettei tätä yksittäisen reserviläisen voimanponnistelulle edes pysty ratkaisemaan. Alun perinhän kysymys lähti liikkeelle Puolustusministerille lähetettävistä kysymyksistä, tämä olisi syytä sisällyttää niihin.
PV:n pitäisi linjata asia julkisesti. Kuten viittaat viimeisessä kappaleessa, ja samaa mieltä olen, että tilanne on muuttunut 2000-luvulla. Näin ollen, kapteenit ja majurit töihin, tekemään mahdollisimman laaja ja perusteltu lista (toivon mukaan normit, viiteasiakirjat ja määräykset muistaen) ja kiikuttavat jollekin kissakaulalle. Kissakaula julkaisee, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Logiikkahan sanoo, että onhan tätä asiaa pitänyt miettiä. Suomi täynnä ostettavaa armeijavermettä, aseet mukaan lukien. Jos tällaista listaa ja linjausta ei ole olemassa, valmiustoimenpiteisiin on jätetty pelkkää laiskuuttaan ison ja turhan härdellin aukko.

Et nyt ilmeisesti ymmärtänyt alkuunkaan, mitä ajoin hieman haastavilla kommenteillani takaa.

Internetin keskustelijoiden profilointi on taas oma varsin subjektiivinen tarinansa. Internetissä kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa, tai olla esiintymättä.
 
M62 on edelleen ihan ok puku kesäkelillä. Pari vuotta sitten sellainen käytin viimeksi SH:ssa.
 
Viimeksi muokattu:
M62 on edelleen ihan ok puku kesäkelillä. Pari vuotta sitten sellainen käytin viimeksi SH:ssa.

M/62 ongelmista ja puutteista on runsaasti keskustelua maastopukuketjussa.

Voimme tarvittaessa jatkaa keskustelua siellä, mutta lkp-ketjussa lienee turha enempää keskustella käytöstä poistetusta varusesineestä.
 
Edelleen tosin pidän käsittämättömänä että mortit päästetään metsään m/05 niskassa. Olen sitä mieltä että pitäisi varusmieskoulutus mennä niin että P-kausi kuuskekkosissa ja teräskypärässä, P-kauden jälkeen saa heilua m/91 ja komposiitti niskassa palveluksessa, ja m/05 tietenkin vain ja ainoastaan lomapukuna (6 kk jälkeen.. ehkä).

Koska yhtenäinen varustus? Tuo jatkuva M/05:n käyttö myös iskostaa mieleen sen "ystävällisen" maastokuvion, vaikka kauhean merkittävästä vaikutuksesta tuskin puhutaankaan.
 
Kunnollisista kivääreistä ( = nykyaikaisen taisteluvälineen perusvaatimukset täyttävistä) ei ole pelkästään pula, vaan tilanne on katastrofaalinen. Norincoja ja työkalu-Saksan Kalashnikoveja, molemmat ilman optiikkaa ja ilman sen kiinnittämisen mahdollisuutta, on varmasti varastoissa ihan riittävästi.
Itäsaksalaisvalmisteisessa 7.62 RK 72 VA on sivukiila (Huomio 2002). Tiedä sitten kuinka paljon niitä on varastojen perukoilla. Varsovanliitto ei myöskään osannut speksata sivukiilaansa SA yhteensopivaksi...
 
Tässä pstsian ja RautaRistin nokittelussa huomaa hyvin, mikä suomalaisuudessa on perinteisesti ollut vialla: kaksi suurista linjoista (= maanpuolustus) samaa mieltä olevaa sortuu kuitenkin epäsopuun keinoista (= "väärin sammutettu"). Tällä asenteella on historiassa estetty parhaita urheilijoita osallistumasta kv-kilpailuihin, koska "väärä urheiluliitto", jätetty antamatta varikolta ammuksia, koska "väärä kaavake" ja haudattu politiikassa hyviä aloitteita, koska "väärä puolue".

Jatkan samalla linjalla, turha hurskastella: Omasta mielestäni tarkoitus pyhittää keinot ja kaikki käyttökelpoinen kalusto edistää voittoa. Pikkumaisuus puolestaan rikkoo joukkuehengen ja byrokraatit harvoin osaavat johtaa, saati herättää luottamusta. Tässä yhteydessä olen pstsian puolella - vaikka sitten vaan perusteilla "paskoja käskyjä ei tarvitse totella" ja "sun ei tartte mun reppuani kantaa". Vanjan ja EU:n pitäisin mieluisasti rajan takana pl. kaupankäynti ja turismi.

Hyvin kirjoitettu.
Valitettavasti Suomi on täynnä virkamiehiä joilla ei ole maalaisjärkeä ja joille pilkun n....ta on tärkeää. Tietysti sitä toivoisi, ettei tätä rotua olisi soluttautunut PV:n riveihin, mutta varma ei voi olla. Toivoa sopii, ettei pilliin puhallettaessa tälläista hölmöilyä esiintyisi, mutta yleiseen elämänkokemukseen perustuen, tälläisiä pöllöjä löytyy. He eivät ymmärrä tekevänsä hallaa joukon hengelle, mutta tälle rodulle ymmäryksen puute ei ole este. Heille reserviläiset ovat vain karjaa.
Totuuden nimissä on kuitenkin muistettava, ettei tämä virkamiesrotu ole vain suomalainen ilmiö, heitä esiintyy ja on esiintynyt läpi historian kaikissa asevoimissa. Osaa muistellaan suurina idiootteina, mutta suurinosa on hävinnut historian havinaan.

Toivoa sopii, ettei tämä rotu ole kuin harvoissa tapauksissa paikalla kun LKP ja sota alkavat.
 
Back
Top