HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Hiljaista on. Mutta minua ilahduttaa, että tämän Tikkakoskigaten jälkimaininkia ei käydä aiheesta "Onko tiedustelulakien kohtalo vaakalaudalla?", vaan huomio kiinnittyi vuotoon, HS:n toimintaan ja sen sananvapauteen nojautuvaan puolusteluun.

Itse tiedustelulaeista ei paljoa puhuta. Turun puukkoiskun jälkeen oli demarileirissäkin vakaa yhteisymmärrys siitä, että tiedustelulait tarvitaan. Ainoa nokkademari, joka on ollut kiireellisenä säätämistä vastaan, on Tuula Haatainen. Esim. Lindtmanilla ja Rinteellä on ollut selvää ymmärrystä pyrkimykselle saada tiedustelulait voimaan tällä vaalikaudella:

Lindtmanin mukaan Sdp myös tietää vastuunsa asiasta. Hänen mukaansa asiasta on keskusteltu ryhmässä ”asiallisessa sävyssä” ja ”vastuu tuntien”.

– Suomi tarvitsee ajantasaisen tiedustelulainsäädännön, Lindtman muistuttaa.

Antti Rinne: Tiedusteluvaltuuksien lisääminen viranomaisille edellyttää selkeää otetta tiedustelutoiminnan valvonnan suhteen. On tärkeää, että tiedetään mitä tiedustellaan ja miten tiedustellaan sekä kyetään arvioimaan tiedustelun vaikutuksia suomalaiseen avoimeen yhteiskuntaan.
..
Terroristit hyökkäävät ihmisten lisäksi myös demokratian ja oikeusvaltion kimppuun. Valtiovallan ja viranomaisten tehtävä on näyttää, kuinka vahva suomalainen oikeusvaltio on. Se ei murru minkään paineen tai uhan alla.

Kannustan Sipilän hallitusta tuomaan mahdollisimman nopeasti eduskuntaan tasapainoisen esityksen tiedustelulainsäädännöstä. Sellaisen lakiesityksen, joka suojelee sekä ihmisiä että ihmisten perusoikeuksia.

Rivien välistä; tiedustelulait äkkiä voimaan tämän hallituksen toimesta - koska ensi hallituksessa voi olla kantona kaskessa Touko Aalto resupekkajoukkoineen!
 
Eräällä paikkakunnalla - kutsuttakoon sitä vaikka salanimellä Pikkusielula - on ollut vuosikymmeniä oma sosiaalinen kulttuurinsa. Se menee näin:

1. Pahantahtoiset nilkit etsivä jonkun kiusattavaksi, alistettavaksi, ulossuljettavaksi ja keksittyjen paskapuheiden kohteeksi.

2. Kukaan ei asetu mistään syystä tämmöisen epäinhimillisen toiminnan kohteiden tueksi julkisesti. Salaa ja yksityisesti ehkä, mutta ei niin että esim. haastaisi valheiksi tietämänsä pahantahtoisten juorujen totuusarvon, kyseenalaistaisi kiusaajien aseman tms.

3. Seurauksena on kollektiivinen sosiaalinen pelkuruus yhdistyneenä siihen, että kiusausmentaliteetin olemassaolo ja legitimeetti hyväksytään käytännössä jopa "hyvien" ihmisten parissa. Tämä tietenkin herättää kysymyksen siitä, että voiko kyseisen paikkakunnan henkistä perintöä arjen tasolla arvostava ihminen täyttää ihmisen määritelmän vai onko kyse jostain muusta nisäkäslajista.

4. Kaikki perustuu verkostoitumiseen. Verkostoituminen on suurelta osin ylisukupolvista. (Esim. koulussa oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että opettajat antoivat arvosanoja enemmänkin käsitykselleen oppilaan vanhempien poliittisista ja ideologisista kannoista kuin itse oppilaan suorituksista.)

5. Ulos suljetuilla ei oikeastaan ollut sen kulttuurin puitteissa muuta puolustautumiskeinoa kuin brutaali väkivalta. Ne, jotka eivät halunneet, kyenneet tai uskaltaneet sitä käyttää - tai saaneet väkivaltaista tukea mistään - eivät voineet päästä kiusaamisen kehästä pois.

6. Verkostot suojelivat kiusaajia koska nämä - tai näiden läheiset - kuuluivat verkostoihin ja niiden ytimiin.

7. Kaikenlainen itsereflektointi puuttuu kokonaan. Ne todella harvat, jotka sellaista uskaltavat tehdä, kokevat lähes automaattisesti huonoa omaatuntoa.

8. Pahin synti siellä on oma ja omaperäinen ajattelu. Se on varmin tapa joutua sadistisen kollektiivisen kiusaamisen, valehtelemisen, ulossulkemisen jne. kohteeksi.

9. Varmin tapa edetä on siellä se, että menee aina mukaan kun jotakuta poissuljetaan, kiusataan, kun jostakusta levitellään valheita... Sosiaalinen pelkuruus ja raukkamaisuus on siellä sosiaalisen verkostoitumisen elinehto - paitsi sairaille sadisteille. Sadistit saavat olla sadismissaan rohkeita koska pelkurit suojelevat heitä.

10. Ajattelun suhteen tärkein sääntö Pikkusielulassa on, että "think small". Kun amputoi ajattelunsa niin ei ole niin suuressa vaarassa joutua kollektiivisen sadismin kohteeksi.

11. Ihmiset voivat olla samaan aikaan persoonaltaan ihan hyviä, mukavia, lupsakoita, huumorintajuisia ja hyväntahtoisia. Mutta he toimivat ja käyttäytyvät paikkakunnan alakulttuurin mukaan.

Kyseinen paikkakunta ja sieltä lähtöisin olevat (kukaan, jolla on valinnanvaraa ei halua jäädä sinne asumaan) ovat tietenkin ylpeitä omasta Pikkusieluisuudestaan.

Politiikassa on paljon samaa kuin Pikkusielulassa.

Aika monessa muussakin kilpailuhenkisessä ja ajattelultaan ahtaassa/laitostuneessa/sosiaalisen pelkuruuden saturoimassa ympäristössä on tuota samaa.

Oppilaitokset.
Ministeriöt.
Kaupungit ja kunnat työpaikkoina.
Ja potentiaalsesti kaikki muutkin työyhteisöt joissa on yli 2 ihmistä.
 
Meillä saa tehdä sitä, mikä muualla on laitonta, sanoi kenraali kyberosaajien rekrytoinnista puolustusvoimiin – mitä lausunto tarkoitti?
Oikeusoppineet arvioivat, että prikaatikenraali Mikko Heiskanen ennakoi jo valmisteilla olevaa tiedustelulakia sanoessaan, että puolustusvoimat voi tunkeutua tietojärjestelmiin. ”Emmehän me nyt laittomuuksiin ihmisiä kannusta. Ei siitä ole kyse. Mutta tietoyhteiskuntaa puolustetaan tietoyhteiskunnan asein”, Heiskanen sanoo.

PUOLUSTUSVOIMIEN johtamisjärjestelmäpäällikkö Mikko Heiskanen esitti huolensa maanantaina 8. tammikuuta Uutissuomalaisen haastattelussa puolustusvoimien kyberosaston rekrytointipulmista.

Puolustusvoimilla ei ole prikaatikenraali Heiskasen mukaan ”varaa tai halua” lähteä palkkakilpailuun yksityisen puolen yritysten kanssa. Siksi kovimmat kyberosaajat lähtevät puolustusvoimista. Lahjakkuuksien rekrytointi on vaikeaa, sillä haastaviin tehtäviin hyviä hakemuksia tulee vähän.

Heiskanen varoitti, että kyberosaajien puute saattaisi olla merkittävä ongelma kansalliselle turvallisuudelle. Hän esitti haastattelussa räväkän ajatuksen puolustusvoimien rekrytoinnista:

”Motivoimme hakijoita työn mielekkyydellä. Meillä saa esimerkiksi tehdä laillisesti sellaisia asioita, mitkä missä tahansa muussa työssä olisivat laittomia. Esimerkiksi tunkeutua tietojärjestelmiin ja muokata siellä tietoja.”

Lausunnot ovat kiinnostavia, kun niitä tutkailee tarkemmin.

Tietojärjestelmiin tunkeutumista puolustusvoimat ei tällä hetkellä saa tehdä kuin erittäin tarkkaan säännellyissä yksittäistapauksissa. Puolustusvoimat voi käyttää poliisin kuunteluvaltuuksia eräissä vastatiedusteluun liittyvissä tapauksissa.

Osaltaan siksi Juha Sipilän hallitus ja eduskunta sorvaavat paraikaa tiedustelulakia.

Se saattaa tulevaisuudessa oikeuttaa puolustusvoimille kohdennetun verkkotiedustelun – tarkoin reunaehdoin.

”Vähän epäilyttää, että tuollainen summittainen tietojärjestelmiin tunkeutuminen olisi mitenkään lain mukaan mahdollista. Tulevaisuuden lainsäädännössäkin ainoastaan silloin, kun valtakunnan turvallisuutta vakavasti uhataan”, sanoo julkisoikeuden professori emeritus Teuvo Pohjalainen.

”Se on myös mielestäni harkitsematonta, jos noin rekrytoidaan.”

Lausunto mietityttää myös valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasta. ”Kuulostaa aika raflaavalta. Ehkä tuo lausunto on jotain sellaista, joka voisi saada kaikupohjaa, jos tiedustelulaki tulee aikanaan voimaan suurinpiirtein sellaisena, jota on toistaiseksi esitetty.”

Entä tuo ajatus siitä, että puolustusvoimissa voidaan tehdä sellaista, joka missä tahansa muussa työssä on laitonta. Onko se hyvä tapa rekrytoida vuonna 2017?

”Kuulostaa siltä, että olisi ollut parempi olla sanomatta”, Ojanen sanoo.

PRIKAATIKENRAALI Heiskanen vastaa soittopyyntöön lomaltaan.

Mitä mahdoitte tarkoittaa?

”Ihan tarkkoja yksityiskohtia en voi kaikesta kertoa, mutta se liittyy kybervaikuttamisen kehittämiseen”, Heiskanen sanoo.

”Emme tietenkään käytä näitä menetelmiä kuin poikkeusoloissa, mutta niitä täytyy harjoitella valmiiksi. Se tehdään erillisympäristöissä.”

Näillä erillisympäristöillä Heiskanen tarkoittaa sitä, että puolustusvoimat luo tietoverkkoihin hieman kuin virtuaalisia ampumaratoja, suljettuja verkkoja, joissa se harjoittelee tietojärjestelmiin tunkeutumista ja verkkohyökkäykseen puolustautumista.

Sitä puolustusvoimat harjoittelee esimerkiksi puolustusvoimien sisäisessä verkossa.

Tällainen ”kybervaikuttamisen ampumarata” luotiin esimerkiksi viime toukokuussa, kun Jyväskylän ammattikorkeakoulun it-instituutissa järjestettiin kansallinen kyberturvallisuusharjoitus.

Niitä on myös esimerkiksi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kyberturvallisuuden erikoiskursseilla, joten puolustusvoimat ei suinkaan ole ainoa paikka, jossa tietoverkkoihin tunkeutumista voi treenata.

VALMISTEILLA on tiedustelulaki, jonka Juha Sipilän hallitus haluaa pakettiin jo tällä vaalikaudella. Kyse siinä on kuitenkin niin isoista periaatteellisista asioista, että laki edellyttää muutoksia perustuslakiin.

Tiedusteluvaltuuksien lisäämistä perustellaan erityisesti uusilla uhilla, kuten hybridivaikuttamisella sekä kyberhyökkäysten torjunnalla. Työryhmien ehdotusten mukaan tietyt viranomaiset saisivat jatkossa siepata, tallentaa ja lukea tai kuunnella kohdennetusti Suomen rajat ylittävää verkkoliikennettä.

Liittyikö lausuntosi valmisteilla olevaan tiedustelulakiin?

”Välillisesti. Jos haluat vaikuttaa, niin täytyy tiedustella”, Heiskanen sanoo.

Oliko tuo muotoilu – tehdä laillisesti asioita, mitkä missä tahansa muussa työssä ovat laittomia – fiksu tapa rekrytoida kyberammattilaisia puolustusvoimille?

”Tämä yksittäinen asia sai liian ison painoarvon. Se, mitä oli ajatus sanoa, oli että meidän rekrytoinnissa muut asiat, kuten arvot, ovat palkkaa tärkeämpiä”, Heiskanen sanoo.

”Emmehän me nyt laittomuuksiin ihmisiä kannusta. Ei siitä ole kyse.”

”Mutta tietoyhteiskuntaa puolustetaan tietoyhteiskunnan asein.”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005519842.html

Kommenttiosio on surullista luettavaa..
 
Hmm. Ehkä näiden uusien tietojen valossa tietovuoto-case olikin vain puolustusvoimien cyber-tiedustelun järjestämä rekrytointi-kampanjan sissimarkkinointi-tempaus? :cool: Jäivät sinänsä taitavat Combat camera -videot kyllä kakkoseksi :sneaky:
 
No toi noin. Turun tulevasta puukkosankarista tiedotettiin tammikuussa supolle ja krplle, mitään ei tapahtunut. Muuta kuin puukkoralli. Miten massakyttäys estäisi mitään sen paremmin? Yhteiskunnallisia toisinajattelijoita ja piirejä saisi tietysti paremmin napattua ja hiljennettyä, mutta en minä sitä sanavapaudellisesti eduksi katsoisi. Ei vakuuta tiedustelulaki tällä haavaa.
 

Taas typerä myrsky vesilasissa. Kyberase on ase muiden joukossa. Puolustusvoimissa saa mm. ampua laillisesti rynnäkkökiväärillä. Tämä on kaikissa muissa työpaikoissa laitonta. Kannustaako PV siis sotilaitaan laittomuuksiin! Ei tietenkään. Ei se tarkoita, että PV:ssä mentäisiin ampumaan rauhanaikana ihmisiä rynkyillä. Sama asia kyberaseiden osalta. Ei niillä normaalioloissa lähdetä mihinkään tietojärjestelmiin hyökkäämään, mutta niiden käyttöä harjoitellaan kuten rynnäkkökiväärinkin käyttöä.

Mikä ihme HS:n agenda on? Kun yritetään koko ajan hyökätä puolustusvoimien kimppuun ja mustamaalata.
 
Olisko ihan yksinkertasesti lukevan yleisön mielipiteen muokkausyritys. Tuikeasti vois katsoa ja mainita LGBT liikkeen tässä yhteydessä, romutetaan perinteistä ydinperhemallia, mustamaalataan kansallista puolustusta ja sekotetaan pakkaa. Sekavaa pakkaa on helpompi käsitellä _ulkopuolelta_ vahvoin ottein, eipä ainakaan ole valveilla pistämässä vastaan.
 
No toi noin. Turun tulevasta puukkosankarista tiedotettiin tammikuussa supolle ja krplle, mitään ei tapahtunut. Muuta kuin puukkoralli. Miten massakyttäys estäisi mitään sen paremmin?
Puukkosankarien estämisessä ei juuri auta.
Pommilaboratorion tai terojen tukikohdan löytämisessä ehkä auttaakin.

Yhteiskunnallisia toisinajattelijoita ja piirejä saisi tietysti paremmin napattua ja hiljennettyä, mutta en minä sitä sanavapaudellisesti eduksi katsoisi. Ei vakuuta tiedustelulaki tällä haavaa.
Ei tiedustelulla ole itsessään oikeuksia puuttua mihinkään.
 
Ehkä ei, mutta näen samaa logiikkaa, eri alustalla vain. Hajoita ja hallitse.

LGBT on itseohjautuva joukko joiden oikeuksia tukee oikeisto ja vasemmisto, köyhät ja rikkaat. Konservatiivit joissakin suhteessa nikottelee ja tietty Venäjä-mieliset
 
LGBT on itseohjautuva joukko joiden oikeuksia tukee oikeisto ja vasemmisto, köyhät ja rikkaat. Konservatiivit joissakin suhteessa nikottelee ja tietty Venäjä-mieliset

Oikeisto on tässä tukemisessa mukana hyväuskoisina hölmöinä ja vasemmisto taas toteuttaa siinä kulttuuri-marxismin ideologiaa - tosin osa heidänkään kannattajistaan ei varmaankaan ymmärrätä tätä, koska höpöttävät ihmisoikeuksista tms.
 
LGTB-tyyppien oikeudet on vakava asia ja läntisen avoimen yhteiskunnan arvojen mukaista siinä kuin sananvapaus, vallan kolmikako-oppi, äänioikeus jne. Ei noiden ajaminen ole hölmöä eikä hyväuskoista ja tuolla ei ole mitään tekemistä turpon kanssa. Se ei ole maanpuolustuksen ja Suomen etujen kanssa ristiriidassa.
 
LGTB-tyyppien oikeudet on vakava asia ja läntisen avoimen yhteiskunnan arvojen mukaista siinä kuin sananvapaus, vallan kolmikako-oppi, äänioikeus jne. Ei noiden ajaminen ole hölmöä eikä hyväuskoista ja tuolla ei ole mitään tekemistä turpon kanssa. Se ei ole maanpuolustuksen ja Suomen etujen kanssa ristiriidassa.

Näin on, mutta ehkä näkyvyys, media-aika ja esiintulot ei välttämättä korreloi asian yhteiskunnallisen merkittävyyden kanssa...
 
Joillakin tiettyjen vähemmistöjen edustajilla on tunnetusti suuria hankaluuksia ymmärtää uhkia jotka liittyvät
Venäjään sekä varsin monessa EU-maassa myös koko ajan etenevään islamisaatioon. Varsin monen kyseisen ryhmän edustajan mielestä suurin uhka on erään johtavan demokratian 4 vuoden ajaksi vapailla vaaleilla valittu päämies, josta kaudesta on jo yksi vuosi kulunut?

Suuresti minä ihmettelen jos vielä nykyäänkin esimerkiksi Vihreissä ollaan sitä mieltä että Suomen
puolustusvoimia ei tarvita, niin kuin ilkuttiin tasan 10 vuotta sitten.

Ehkäpä mediassakin viisastutaan mutta se ottaa sen 10 vuotta. Kovasti minä toivon että mitään suurta muutosta ikävämpään ei ehdi sitä ennen tapahtua.

Ja kyllä noilla asioilla on yhdistävä tekijä ja se on hölmöys. Kaikkein suurimmat hölmöt löytyvät tällä hetkellä Sanoma Oyj:n hallituksesta.
 
Viimeksi muokattu:
LGTB-tyyppien oikeudet on vakava asia ja läntisen avoimen yhteiskunnan arvojen mukaista siinä kuin sananvapaus, vallan kolmikako-oppi, äänioikeus jne. Ei noiden ajaminen ole hölmöä eikä hyväuskoista ja tuolla ei ole mitään tekemistä turpon kanssa. Se ei ole maanpuolustuksen ja Suomen etujen kanssa ristiriidassa.

On sillä sen verran tekemistä turpon kanssa, että tod. näk. KGB/FSB peitellysti tukee LGTB-liikettä länsimaissa. Tavoitteena on länsimaisten yhteiskuntien koheesion, yhtenäisyyden ja moraalin horjuttaminen, joka seuraa esim. perinteisen ydinperheen mallin (isä, äiti, lapset) rikkomisesta ja sitä vastaan hyökkäämisestä. Se on tämä sama LGTB-porukka, joka sitten seuraavaksi tulee ajamaan avioliittolakia kolmen tai useamman ihmisen välille, muuttaa isänpäivät läheisenpäiviksi ja kuka edes tietää, mitä kaikkea sieltä Agendalta ja Arvo Pohjalta on tulossa seuraavaksi. Emme varmasti osaa vielä edes kuvitella, kun ei tolkun ihmiselle ole edes mieleen juolahtanut, mitä kaikkea joku voi keksiä ja vaatia oikeutta toteuttaa yhteiskunnassa, jossa kaikki on suhteellista ja kaikki sallittua. Kyseessä on ihan perinteinen hajoita ja hallitse -politiikka, jota itänaapurimme on harrastanut myös tukemalla lännessä pasifismia, aseistariisuntaa, rauhanpuolustajia, sadankomiteaa, jne.

Luuletteko tosissanne, että Venäjä oikeasti haluaisi tuoda länsimaihin omat perinteiset ja perhekeskeiset arvonsa, joita he omille kansalaisilleen suunnatussa, ja virallisesti myös länsimaihin suunnatussa, propagandassaan viljelevät? Herätkää. He todellakin haluavat, että nyt lännessä vallalla oleva moraalinen rappio vain kiihtyisi, jotta länsimaat heikkenisivät sisältä päin ja niitä olisi helpompi kontrolloida ulkoa tai jopa ottaa kokonaan haltuun. Virallinen Venäjä voi kritisoida esim. homoliittoja länsimaissa, mutta samaan aikaan he ajavat kaksilla rattailla ja peitellysti tukevat niitä, koska tietävät, mitä siitä seuraa pitkällä aikavälillä.
 
Moraalinen rappio on sitä, että valehtelee, varastaa tai tekee muuta väärää toisille. Se, että ajetaan uhrittoman ”rikoksen” poistamista ei ole moraalitonta. Jos joku haluaa elää jossain monisihteisessa liitossa on se vain niiden asia. Sen salliminen ei vähennä muiden oikeushyvää ja valtion tehtävä ei ole puuttua siihen kuinka täysivaltaiset järjestävän yhteisymmärryksessä suhdekuvionsa. Jos homot menee naimisiin mitä se esim. mulle tai sulle kuuluu?
 
Back
Top