HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Ottakaa huomioon, että GA on siinä asemassa, ettei hän voi julkisesti puolustaa itseään vaikka sattuisikin olemaan täysin syytön.

Minä olen luokitellut GA:n ryssän kätyriksi jo Krimin valtauksen aikaan. Liene taas toisaalta Irtoviiksimies -kirjassaan antaa ymmärtää jotain ihan muuta.

Natokannat ainakin ihan hölmöjä. Kuten pienoinen sävy Venäjän ymmärtäjänä.
 
USB tikkua epäilisin itsekin. Siitäkin pitäisi jälki jäädä lokiin, siis USB tikun liittämisestä koneeseen ja tiedostojen siirrosta. Netin yli siirron ei pitäisi olla mahdollista, koska asiakirjojen käsittelyyn käytettävät koneet pitäisi olla suljetussa verkossa ilman (netti)yhteyttä ulkomaailmaan. Oikeastaan koneissa ei pitäisi olla edes mitään liityntäpisteitä ulkopuolisille tallennusvälineille jos oikein tarkkoja oltaisiin tietoturvasta. Yksi valvottu USB portti päivityksiä varten lukitussa kaapissa, tuplalukolla ja salasanat kahdella eri henkilöllä.

Mitäpä jos metodi onkin vanha kunnon salakameralla valokuva paperille printatusta asiakirjasta? Jos GA on Venäjän asiamies, niin varmasti FSB on kyennyt GA:lle toimittamaan vaikkapa silmälasien sankoihin piilotetun kameran tai kuulakärkikynässä olevan kameran tms. Silti jää jälki kaikista ihmisistä, jotka ovat paperikopion lukeneet ja sitä kautta pienen epäiltyjen joukon jäljille on päästy.

Tuskin GA asiakirjoja suoraan HS:lle vuoti. Oma arvaukseni on, että GA on toimittanut säännöllisesti asiakirjoja Venäjälle vuosien ajan. Venäjä sitten halusi vaikuttaa Suomen tiedustelulainsäädännön valmisteluun vuotamalla pienen osan GA:n vanhempaa materiaalia bulvaanin kautta HS:lle. Motiivi tähän on ilmeinen. GA:n kärähtäminen on voinut olla vahinko tai sitten hänestä ei enää katsottu saatavan lisähyötyä ja voitiin uhrata suuremman tavoitteen eteen.

Lieneekö mahdollista, että GA komprometoitiin Venäjällä opiskelun aikana ja sen jälkeen tuettiin uraa aktiivisesti (priimuksen paperit), jotta hänet saatiin syötettyä korkeaan asemaan. Ja se totta vie onnistui EU:n tiedusteluviran myötä. Suomen kannalta paljastus on nolo ja tulee kiusalliseen aikaan EU-puheenjohtajuuden aikana.

Ehkäpä STT:lle GA:n nimen vuotanut taho myös kytkeytyy Venäjään? Nyt oli sopiva aika horjuttaa Suomea poliittisesti, kun EU-puheenjohtajuus alkaa.
 
Kompromenttointi on voinut tapahtua sotilasasiamies aikana Puolassa ja Unkarissa, tuolla voi törttöillä helpommin ilman sen paljastumista esimiehille.

Tuo paljastuminen ei ole välttämättä käynyt (FSB/GRU?) ohjaajilla edes mielessä, ei ne siellä mitään täydellisyyteen pystyviä uberälykköjä ole...
 
Se vasta show olisikin, jos hänet nyt exfiltroitaisiin Venäjälle ja syy siihen, että mies ei ole vastannut STT:n soittopyyntöihin olisi se, että hän on jo Venäjällä.

Mielenkiintoinen vivahde asiassa on se, että mies haki vielä tämän vuoden alussa neuvottelevaksi virkamieheksi Puolustusministeriöön - siis vaikka poliisitutkinta oli jo päällä. Voisiko tästä spekuloida, että Venäjä ei arvannut hänen paljastuvan Hesarin jutun myötä ja päinvastoin patisti hakemaan uusiin tehtäviin, vaikka oli jo eläkeikäinen
 
Digitaalisessa muodossa olevien asiakirjojen, eli ilmeisimmin ST/2 luokan asiakirjojen, käsittelystä jää jälki lokiin, ja se jälki ei häviä mihinkään. Eli kun avaat ja käsittelet asiakirjaa, kaikki jää ylös. Vähän kuin sivuhistoria netissä surffatessa. Sitten kun lehdessä julkaistaan suoria sitaatteja asiakirjoista vuosilukuineen päivineen, niin ei ole iso vaiva jäljittää epäiltyä lokitiedoista.

ST/1 asiakirjoja käsitellään mahdollisesti vain paperimuodossa, mutta jollainhan nekin on kirjoitettu, tuskin mustekynällä. Oletetaan siis että ST/1 kama on myös digitaalisessa muodossa Tiedustelulaitoksen serverillä. Sieltä vaan screenshotteja napsimaan päällikön valtuuksilla. Mutta jälki jää.

Kaikki edellinen perustuu oletukseen että Tiedustelulaitoksella on tietosuoja-asiat edes vastaavalla tasolla kuin esim. julkisessa terveydenhuollossa.

Punaleima-aineisto paperilla tai digitaalisena ei synny itsestään, vaan joku kirjoittaa ne. Se joka materiaalin tuottaa pystyy levittämään saman tiedon kelle vaan ja missä formaatissa tahansa. Vaikka ihan ulkomuistista. Tai tekemällä alun perinkin useamman kappaleen jos paperisesta on kysymys. Sitten on vielä sekin mahdollisuus olemassa, että kuka tahansa pystyy tekemään muka salaisen dokumentin. Eli kirjoittaa puuta heinää ja kopioi leiman nurkkaan.

Muistelen, että puolustusvoimat osti tällä vuosituhannella vanhanaikaisia mekaanisia kirjoituskoneita.
 
En minä todellakaan ajattele, että mahdollinen myyräntyö Suomessa rajoittuisi vain Haloseen ja Tuomiojaan, enkä edes pidä kyseisiä henkilöitä kuin mahdollisina jäävuorenhuippuina maanpetoksellisessa toiminnassa Suomessa. Koko suomettelumisen ajan likapyykki Tiitisen listoineen yms. on Suomessa vielä pesemättä.

Lisäksi Suomessa on pitkät perinteet poliittisin syin suoritetuista rikostutkinnoista aina Risto Rytin sotasyllisyysoikeudenkäynneistä asti jatkuen aina näihin päiviin mukaanlukien mm. case Alpo Rusi. On sinisilmäistä kuvitella, ettei viime vuosikymmenien aikana ole montaakin asiaa jätetty kunnolla tutkimatta enemmän tai vähemmän poliittisten syiden takia. Johan kadettiveljien sekoilut yritettiin tässä ihan hiljattainkin vielä painaa täysin villaisella Ilmavoimissa. Mistä kaikesta paljon vakavemmastakin on vaiettu tietoisesti tässä vuosikymmenien varrella...?

Et sinä mutta muutamalla muulla pohdinta kääntyy aina Halonen/Tuomioja-akselille. Näissä tilanteissa kannattaa kuitenkin pelätä pahinta. Mitä tahansa voi vielä pulpahtaa pintaan. Nälkäänsä nakkeja varastavat Suomessa kyllä löydetään ja tuomitaan mutta isojen tekijöiden kanssa on nihkeämpää. Erilaiset verkostot elävät vahvoina eikä oikeuden toteutuminen aina ole ykkösprioriteetti.
 
Viimeksi muokattu:
Se vasta show olisikin, jos hänet nyt exfiltroitaisiin Venäjälle ja syy siihen, että mies ei ole vastannut STT:n soittopyyntöihin olisi se, että hän on jo Venäjällä.

Mielenkiintoinen vivahde asiassa on se, että mies haki vielä tämän vuoden alussa neuvottelevaksi virkamieheksi Puolustusministeriöön - siis vaikka poliisitutkinta oli jo päällä. Voisiko tästä spekuloida, että Venäjä ei arvannut hänen paljastuvan Hesarin jutun myötä ja päinvastoin patisti hakemaan uusiin tehtäviin, vaikka oli jo eläkeikäinen

Voi olla että tästä kehittyy vielä kunnon agenttitarina. Todennäköisemmin kyse on kuitenkin siitä ettei hän kuitenkaan voi julkisesti asiaa kommentoida tai itseään puolustaa joten vastaaminen olisi turhaa.

Elämme kuitenkin oikeusvaltiossa joten lähtökohta on että GA on syytön kunnes rikos on oikeudessa toteen näytetty ja tuomio luettu.
 
Et sinä mutta muutamalla muulla pohdinta kääntyy aina Halonen/Tuomioja-akselille. Näissä tilanteissa kannattaa kuitenkin pelätä pahinta. Mitä tahansa voi vielä pulpahtaa pintaan. Nälkäänsä nakkeja varastavat Suomessa kyllä löydetään ja tuomitaan mutta isojen tekijöiden kanssa on nihkeämpää. Erilaiset verkostot elävät vahvoina eikä oikeuden toteutuminen aina ole ykkösprioriteetti.

Halonen ja Tuomioja nousevat esiin toki antipatioidemme vuoksi syylllisinä jopa Turun paloon, mutta itse näen asian puhtaan teknisenä: senaikaisella utvalla ja ainakin sen puheenjohtajalla (presidentti) on enemmän tietoa tarkasteltavanaan kuin eduskunnalla.

Zavidovo-vuotajan menneisyys on aika karu. Monet lukijat eivät edes ymmärrä, miten vakava juttu Zavidovo oli. Suomi oli lähentymässä länttä vapaakauppasopimuksen muodossa, mitä SDP:n vasen laita ja kommunistit vastustivat. Kekkonen teki selkoa Suomen liittymisestä ja lupasi, että suhteet Neuvostolittoon säilyvät silti ennallaan. Vuotaja paljasti Kekkosen ja Brežnevin keskustelun kokonaan, ja vuodon tarkoitus oli estää Suomen liittyminen EEC:hen tai jarruttaa sitä. Linnamo, Lindblom ja Jyränki (kaikki demareita) tuomittiin sakkoon, koska he olivat olleet leväperäisiä ja jaelleet omilleen. Kyettiin selvittämään, että nimenomaan Linnamo oli antanut muistion vielä Lipposelle ja Kairamolle mutta toimittajille sen antoi Erkki Tuomioja. Hän paljasti itsensä vasta kun syyteoikeus oli vanhentunut.

Tämähän johti mutkan kautta Kekkosen valintaan poikkeuslailla, koska hän ilmoitti jättävänsä tehtävänsä. Kekkonen katsoi menettäneensä tapauksen vuoksi Neuvostoliiton luottamuksen ja varmasti myös kaikkien muiden

Näistä pettureista Tuomiojasta tehtiin myöhemmin kansanedustaja ja ulkoministeri. Vanha kaveri Gazprom-Lipponen nosti Tuomiojan, joka ei koskaan kertonut, keneltä hän taas sai muistion!

Pari skandaalimaista vuotoa tiedetään, mutta toisessa syyllinen ei ole jäänyt kiinni. Toisessa jäi (Jäätteenmäen faksit).

UTVA:ssa oli 13.1.2015 esillä Puolustusvoimien harjoitusohjelma ja sen osana Suomen osallistuminen Yhdysvaltojen hävittäjien ilmasotaharjoituksiin Viron Ämarissä.
Osallistumista puolsivat pääministeri Alexander Stubb (kok) ja puolustusministeri Carl Haglund (rkp). Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) halusivat asiasta seikkaperäisemmän selvityksen ennen päätöksentekoa. Myöhemmin on käynyt ilmi, ettei virallista tai suullista kutsua harjoituksiin ollut esitetty, kun osallistumista esiteltiin UTVA:n päätettäväksi. Asiasta oli vain keskusteltu kenraalitasolla. Ilmeisesti amerikkalaiset halusivat tunnustella herkkää asiaa ilman julkisuutta, jotta siihen olisi voitu vastatakin ilman julkisuutta.

Tämä vietiin UTVA:n sisältä julkisuuteen. Suomen valtionjohdon saattaminen vaikeaan ristiriitatilanteeseen oli mitä ilmeisimmin tarkoituksena niillä henkilöillä, jotka rikkoivat UTVA:n toimintaan sovellettavan vaitiolo- ja salassapitovelvollisuuden.

Tämä tutkinta ei edennyt mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:
Asia joka on jäänyt vähemmälle spekulaatiolle.

Paljastuksia piti tulla lisää kertoi Hesari, eli emme tiedä sitä mihin aiottu vuoto olisi kokonaisuudessaan voinut vaikuttaa. Tiedustelulaki oli tietysti tapetilla ja olisiko suunniteltu vuoto voinut kokonaisuudessaan jopa kaataa sen?

Sitä taustaa vasten taitaa olla selvää, että asiakirjat hesarille tulivat rajan takaa ja tietyllä tarkoituksella. Hesarin ääliöt olivat touhutäpinöissään joku pulitserin kuva silmissään, kun ovat yhteiskunnallisesti niin merkittävää.
 
Halonen ja Tuomioja nousevat esiin toki antipatioidemme vuoksi syylllisinä jopa Turun paloon, mutta itse näen asian puhtaan teknisenä: senaikaisella utvalla ja ainakin sen puheenjohtajalla (presidentti) on enemmän tietoa tarkasteltavanaan kuin eduskunnalla.

Zavidovo-vuotajan menneisyys on aika karu. Monet lukijat eivät edes ymmärrä, miten vakava juttu Zavidovo oli. Suomni oli lähentymässä länttä vapaakauppasopimuksen muodossa, mitä SDP:n vasen laita ja kommunistit vastustivat. Kekkonen teki selkoa Suomen liittymisestä ja lupasi, että suhteet Neuvostolittoon säilyvät silti ennallaan. Vuotaja paljasti Kekkosen ja Brežnevin keskustelun kokonaan, ja vuodon tarkoitus oli estää Suomen liittyminen EEC:hen tai jarruttaa sitä. Linnamo, Lindblom ja Jyränki (kaikki demareita) tuomittiin sakkoon, koska he olivat olleet leväperäisiä ja jaelleet omilleen. Kyettiin selvittämään, että nimenomaan Linnamo oli antanut muistion vielä Lipposelle ja Kairamolle mutta toimittajille sen antoi Erkki Tuomioja. Hän paljasti itsensä vasta kun syyteoikeus oli vanhentunut.

Tämähän johti mutkan kautta Kekkosen valintaan poikkeuslailla, koska hän ilmoitti jättävänsä tehtävänsä. Kekkonen katsoi menettäneensä tapauksen vuoksi Neuvostoliiton luottamuksen ja varmasti myös kaikkien muiden

Näistä pettureista Tuomiojasta tehtiin myöhemmin kansanedustaja ja ulkoministeri. Vanha kaveri Gazprom-Lipponen nosti Tuomiojan, joka ei koskaan kertonut, keneltä hän taas sai muistion!

Pari skandaalimaista vuotoa tiedetään, mutta toisessa syyllinen ei ole jäänyt kiinni. Toisessa jäi (Jäätteenmäen faksit).

UTVA:ssa oli 13.1.2015 esillä Puolustusvoimien harjoitusohjelma ja sen osana Suomen osallistuminen Yhdysvaltojen hävittäjien ilmasotaharjoituksiin Viron Ämarissä.
Osallistumista puolsivat pääministeri Alexander Stubb (kok) ja puolustusministeri Carl Haglund (rkp). Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) halusivat asiasta seikkaperäisemmän selvityksen ennen päätöksentekoa. Myöhemmin on käynyt ilmi, ettei virallista tai suullista kutsua harjoituksiin ollut esitetty, kun osallistumista esiteltiin UTVA:n päätettäväksi. Asiasta oli vain keskusteltu kenraalitasolla. Ilmeisesti amerikkalaiset halusivat tunnustella herkkää asiaa ilman julkisuutta, jotta siihen olisi voitu vastatakin ilman julkisuutta.

Tämä vietiin UTVA:n sisältä julkisuuteen. Suomen valtionjohdon saattaminen vaikeaan ristiriitatilanteeseen oli mitä ilmeisimmin tarkoituksena niillä henkilöillä, jotka rikkoivat UTVA:n toimintaan sovellettavan vaitiolo- ja salassapitovelvollisuuden.

Tämä tutkinta ei edennyt mihinkään.

Ei voimakaksikon sympatiseeraamiseen tai puolusteluun ole syytä. Enemmän olen huolissani siitä mitä kaikkea jää näkemättä kun vastaus kaikkiin kysymyksiin on Tavja tai Puna-Eki. Itse olen hyvin pessimistinen tämän aihepiirin osalta. Ei Suomi mikään lintukoto ole vaan innokkaita tai pakotettuja yhteistoimintamiehiä ja -naisia on kyllä tarjolla kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Siihen on pitkät perinteet Neukkulan ajalta.
 
Jotenkin mieleen tulee KokoKansan Paavo ;)
 
Kukaan ei ole älynnyt epäillä GA:ta koska ei piilottele mitään:
venäläinen nimi ja kotikasvatus,
koulutus Moskovassa, töitä itäblokin maissa, venäjä -lausunnot,...
Taustaselvitykset paljastavat yhteyksiä venäjään mutta se on luonnollista tässä tapauksessa.
 
Paitsi, että akiivireserviläiset maanpuolustus.netissä ovat epäilleet Krimin lausuntojen perusteella vuodesta 2014 Alamuzoffin olevan ryssän asialla, mutta muuta näyttöä ei ole ollut julkisuudesta saatavilla. Ja kuten jo kahdesti mainitsin, niin syöpään kuollut tiedustelu-upseeri Timo Liene on kuolemaa odottaessaan yrittänyt kirjassaan "Irtoviiksimies" puolustaa Alamuzoffia Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumiin liittyvistä venäläismielisistä lausunnoista.
 
Viimeksi muokattu:
Ei, ei ja ei.

Miksi?
Ihan yhtä kuvitteellinen esimerkki. Toimittaja saa haltuunsa punaleimatun raportin nykyisen hallituksen kanssa eri mieltä olevien tietoliikenteen seurannasta heidän poliittisen mielipiteensä perusteella. Ja mahdollisista aikeista heidän pidättämiseensä näillä perusteilla.

Pitäisikö mielestäsi julkaista vai ollaanko hiljaa koska punainen leima?
Tuommoisesta tulee tuomio ja tuomiosta uutinen. Ei sen pidä toisinpäin mennä. Salaisuus on salaisuus. Rehelliset ymmärtää.
 
Back
Top