HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta
- Viestiketjun aloittaja hansai
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- tiedustelu tietovuoto
ajs178
Respected Leader
Toisaalta tässä vaiheessa poissaolo voitaisiin tulkita syyllisyyden tunnustamiseksi. Jos asiasta kysytään, niin hän voi käyttää perinteistä ja yksinkertaista taktiikkaa: deny, deny, deny. Myöntämisellä ei tässä tilanteessa voita mitään ja kieltämisestä ei tule sanktioita, koska hän on jo eläkkeellä ja itsekriminointisuoja takaa, että jos kieltäminen osoittautuu myöhemmin valheeksi, niin siitä ei koidu seurauksia.
Mutkan kautta kuultuna STT:llä oli ERITTÄIN kovat lähteet. Oikeudenkäynnissä ongelma vain oli, että hiihtoliitto osti aineensa aika isoilta pojilta. Niinpä julkista todistusta ei tullut. Myöhemminhän osa näistä väitteistä sitten vahvistui,
Juuri näin. Tuokin tapahtuma on silleen ikävä, että kaikki sen nyanssit eivät tulleet koskaan ns. julkisiksi. Ja vasta 2001 monin eri keinoin -epämiellyttävältä- kehitykseltä pantiin siivet poikki metodein, jotka kaikki eivät ole nekään julkisuudessa olleet. Casehan toteutettiin ns. moniammatillisesti ja STT ja muutamat muut tahot eivät jättäneet enää mitään sattuman varaan. Esko Ahohan luki taivaanmerkit oikein, hänelle ne kerrottiin tarkoin, ja jätti hyvissä ajoin HLn puheenjohtajuutensa.
Myöhempien oikeusjuttujen todisteluissa olikin tietysti mielenkiintoisia yksityiskohtia. Moni taho selvisi huomautuksella ja moitteella. No, isoja poikia nyt ei niin vain tuoda rosikseen. Muutama todistaja hyytyi matkalle ja pari taisi oikaista kinttunsakin.
Hävytöntä ja häikäilemätöntä meininkiä, ei jäänyt yhtään minkään huumeliigan touhuista jälkeen. Mutta eipä mitään. Noissa oivallisissa kuvioissa meritoituneet ihmiset ovat olleet ihan viime vuosiin saakka mukana mm. valmentajina, urheilukeskusten johtajina jne.jne. erilaisia poppamiehiä ja -naisia pyörii edelleen kilpailevan nuorison ympärillä.
Minä luulen, että jäsen @EK on perillä enemmästä kuin mitä lehdissä on kerrottu, huomautuksesi oli sen laatuinen.
Jusander83
Korpraali
Esitutkinnan loppulausunnon kyllä kirjoittaa yleensä joku muu kuin asianosainen itse eli yleensä asianajaja tai asianajat jotka edustavat asianosaisisia.
Hallinkorva
Ylipäällikkö
Luuletko, että asianajaja on ainoa, joka perehtyy esitutkintamateriaaliin?
Jusander83
Korpraali
En luule mitään vaan tiedän, että ennen syyteharkintaa esitutkintamateriaali on ainoastaan juttua tutkivan poliisin hallussa. Loppulausuntovaiheessa, kun ETP on valmis se voidaan pyynnöstä antaa asianosaisille ns. loppulausuntomenettelyä varten. Tässäkin vaiheessa ETP on edelleen asianosaisjulkinen (tarkoittaa että vain epäilyllä ja asianomistajalla on oikeus päästä käsiksi aineistoon) eli sitä ei jaella ympäriinsä, eikä muut juttuun liittyvät henkilötkään esim. todistajat saa kuin kopion omasta kuulustelukertomuksestaan, eivät koko pöytäkirjaa. Joiltain osin (esim. poliisin tekniset ja taktiset tutkintamenetelmät) ETP on vain juttua tutkineiden poliisien ja syyttäjän tiedossa. Todennäköisesti tämän jutun ETP salataan suurilta osin samoin kuin KäO:n tuomio asiassa.
Hallinkorva
Ylipäällikkö
Juuri tästä täällä puhuttiin.
notareal
Ylipäällikkö
asianosainen = (oikeustiede) riita-, rikos- tai hallintoprosessin osapuoli, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asian käsittely koskee
Etusivu | Syyttäjälaitos
oikeus.fi
...eli ei ainakaan Alafuzoff vaan rikoksen uhri tai vastaava osapuoli antaa lausunnon
Hallinkorva
Ylipäällikkö
En löydä sopivaa ketjua. Tähän itse asiassa löyhästi sopii.
Lerppahatut hakevat ylietsivää. Tontti: sotilasrikokset ja painotuksena digitaalinen ympäristö.
www.valtiolle.fi
Lerppahatut hakevat ylietsivää. Tontti: sotilasrikokset ja painotuksena digitaalinen ympäristö.
Valtiolle.fi
Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään
JOURNALISTI
19.9.2019
Susanna Kuparinen
Kirjoittaja on toimittaja, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja.
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
Suomen maine vaarassa!
Joulukuussa 2016 Helsingin Sanomat julkaisi Puolustusvoimain Viestikoekeskusta koskeneen jutun. Juttu poiki runsaasti klikkiotsikoita, joissa kerrottiin Suomen maineen olevan uhattuna. Klikkasin ja petyin joka kerta.
Koskaan kyseessä ei ollut juttu, jossa asiantuntija olisi analysoinut Suomen mainetta lehdistönvapauden kärkimaana tai eurooppalaisena demokratiana.
Sen sijaan kommentoija oli presidentti, armeijan edustaja tai muu turvallisuuspolitiikan dirika.
Tapahtumat etenevät nopeasti. Kaksi toimittajaa kirjoittaa juttusarjaa, jossa käsitellään sotilastiedustelua ja vakoilua. Lehti julkaisee sarjan ensimmäisen osan, joka kertoo armeijan Viestikoekeskuksesta ja uusista tiedustelulaeista.
Jutun lähteinä käytetään muun muassa vuodettuja dokumentteja, joissa avataan suomalaisen sotilastiedustelun keinoja ja laajuutta. Kuvituksessa on käytetty dokumenttien osasia, joissa näkyy punainen leima.
Sitten presidentti tuikkaa ulos tiedotteen: hän ei tykkää jutusta, koska se vaarantaa hänen mielestään turvallisuuden. Rikostutkinta on käynnistetty.
Presidentin harmi räjäyttää keskustelun. Maan eliitti raivoaa lehdissä ja somessa maanpetosta ja Suomen turvallisuuden vaarantumista.
Raivoava huutokuoro ei ole mitään takametsien aikamiespoikia tai persuhtavia kotirouvia, vaan maan ehdotonta turvallisuusviranomaisten, politiikan ja hallinnon eliittiä: Puolustusvoimain tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho, perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö, prikaatinkenraali Mikko Heiskanen ja monet muut.
Toimittajia ja heidän lehteään haukutaan epäisänmaallisiksi, vaarallisiksi, ajattelemattomiksi, epäpäteviksi ja epäeettisiksi. He saavat verhoiltuja tappouhkauksia ja heidän toivotaan joutuvan vankilaan.
Sitä huutokuoro ei kerro, mitkä tiedot tarkalleen ottaen ovat vaarallisia Suomen turvallisuudelle – sehän on salaista. Asiavirheitä jutusta ei löydy.
Toimittajia kritisoidaan myös päinvastaisesta syystä. Juttu ei ole vaarallinen vaan tylsä ja huono: Se ei sisällä mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kirjoitettu ja mitä ei voisi poimia julkisista lähteistä ja Wikipediasta.
Suuri osa muista Suomen toimittajista seuraa tilannetta kuin pingisottelua – ihan kuin se ei koskisi heitä. Toimittajien ammattiyhteisössä paheksutaan juttua siksi, että kuvituksessa on käytetty salaisiksi luokiteltujen armeijan dokumenttien punaisia leimoja. Niitä ei saa käyttää, koska se ei ole sopivaa, ja koska se ei ole sopivaa, niitä ei käytetä.
Muualla länsimaissa punaiset leimat ovat lehtijuttujen peruskuvastoa, joiden avulla alleviivataan lähteiden autenttisuutta ja luodaan jännittävää vaikutelmaa.
Presidentti tarkentaa tiedotettaan Ylen uutisille: Jutussa ei ehkä julkaistukaan mitään turvallisuuden kannalta ”kriittistä”, mutta sen sisältämien vihjeiden perusteella voi olettaa, että ”paljon on tietoa”.
Paljon on tietoa. Hirveää, tiedotusvälineellä on paljon tietoa.
Poliisi tulee toisen – mutta vain toisen – toimittajan kotiin, penkoo paikat ja takavarikoi puhelimet, muistiinpanovälineet ja tietokoneen. Poliisille annetaan runsaasti media-aikaa selittää, kuinka normaalista operaatiosta kotietsinnässä muka oli kyse.
Todellisuudessa kerta oli tiettävästi ensimmäinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa.
Pari viikkoa sitten korkein oikeus linjasi, että kotietsintä oli laillinen. Edelleen oikeus pohtii, saako lähdesuojan alaista materiaalia tutkia ja käyttää esitutkinnassa.
Kysymyksiä on paljon. Eikö media tarvitse sananvapauttaan mihinkään, kun sen näin räikeä loukkaus normalisoidaan ”erikoistapaukseksi”? Kaikkihan ymmärtävät, että olemme hankalassa puristuksessa idän ja lännen välissä, silloin pitää sananvapauden taipua!
Otsikkotasolla juttua ei ole puolustettu missään, ja keskustelua on tähän päivään asti käyty lähinnä siitä, saako mediassa julkaista tällaisia juttuja. Media on itse normalisoinut ja piilottanut itseensä kohdistuneen hyökkäyksen. Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita.
www.journalisti.fi
https://d23eoqz4i5a6uo.cloudfront.net/assets/files/13747/susanna_kuparinen.jpg
JOURNALISTI
19.9.2019
Susanna Kuparinen
Kirjoittaja on toimittaja, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja.
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
Suomen maine vaarassa!
Joulukuussa 2016 Helsingin Sanomat julkaisi Puolustusvoimain Viestikoekeskusta koskeneen jutun. Juttu poiki runsaasti klikkiotsikoita, joissa kerrottiin Suomen maineen olevan uhattuna. Klikkasin ja petyin joka kerta.
Koskaan kyseessä ei ollut juttu, jossa asiantuntija olisi analysoinut Suomen mainetta lehdistönvapauden kärkimaana tai eurooppalaisena demokratiana.
Sen sijaan kommentoija oli presidentti, armeijan edustaja tai muu turvallisuuspolitiikan dirika.
Tapahtumat etenevät nopeasti. Kaksi toimittajaa kirjoittaa juttusarjaa, jossa käsitellään sotilastiedustelua ja vakoilua. Lehti julkaisee sarjan ensimmäisen osan, joka kertoo armeijan Viestikoekeskuksesta ja uusista tiedustelulaeista.
Jutun lähteinä käytetään muun muassa vuodettuja dokumentteja, joissa avataan suomalaisen sotilastiedustelun keinoja ja laajuutta. Kuvituksessa on käytetty dokumenttien osasia, joissa näkyy punainen leima.
Sitten presidentti tuikkaa ulos tiedotteen: hän ei tykkää jutusta, koska se vaarantaa hänen mielestään turvallisuuden. Rikostutkinta on käynnistetty.
Presidentin harmi räjäyttää keskustelun. Maan eliitti raivoaa lehdissä ja somessa maanpetosta ja Suomen turvallisuuden vaarantumista.
Raivoava huutokuoro ei ole mitään takametsien aikamiespoikia tai persuhtavia kotirouvia, vaan maan ehdotonta turvallisuusviranomaisten, politiikan ja hallinnon eliittiä: Puolustusvoimain tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho, perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö, prikaatinkenraali Mikko Heiskanen ja monet muut.
Toimittajia ja heidän lehteään haukutaan epäisänmaallisiksi, vaarallisiksi, ajattelemattomiksi, epäpäteviksi ja epäeettisiksi. He saavat verhoiltuja tappouhkauksia ja heidän toivotaan joutuvan vankilaan.
Sitä huutokuoro ei kerro, mitkä tiedot tarkalleen ottaen ovat vaarallisia Suomen turvallisuudelle – sehän on salaista. Asiavirheitä jutusta ei löydy.
Toimittajia kritisoidaan myös päinvastaisesta syystä. Juttu ei ole vaarallinen vaan tylsä ja huono: Se ei sisällä mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kirjoitettu ja mitä ei voisi poimia julkisista lähteistä ja Wikipediasta.
Suuri osa muista Suomen toimittajista seuraa tilannetta kuin pingisottelua – ihan kuin se ei koskisi heitä. Toimittajien ammattiyhteisössä paheksutaan juttua siksi, että kuvituksessa on käytetty salaisiksi luokiteltujen armeijan dokumenttien punaisia leimoja. Niitä ei saa käyttää, koska se ei ole sopivaa, ja koska se ei ole sopivaa, niitä ei käytetä.
Muualla länsimaissa punaiset leimat ovat lehtijuttujen peruskuvastoa, joiden avulla alleviivataan lähteiden autenttisuutta ja luodaan jännittävää vaikutelmaa.
Presidentti tarkentaa tiedotettaan Ylen uutisille: Jutussa ei ehkä julkaistukaan mitään turvallisuuden kannalta ”kriittistä”, mutta sen sisältämien vihjeiden perusteella voi olettaa, että ”paljon on tietoa”.
Paljon on tietoa. Hirveää, tiedotusvälineellä on paljon tietoa.
Poliisi tulee toisen – mutta vain toisen – toimittajan kotiin, penkoo paikat ja takavarikoi puhelimet, muistiinpanovälineet ja tietokoneen. Poliisille annetaan runsaasti media-aikaa selittää, kuinka normaalista operaatiosta kotietsinnässä muka oli kyse.
Todellisuudessa kerta oli tiettävästi ensimmäinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa.
Pari viikkoa sitten korkein oikeus linjasi, että kotietsintä oli laillinen. Edelleen oikeus pohtii, saako lähdesuojan alaista materiaalia tutkia ja käyttää esitutkinnassa.
Kysymyksiä on paljon. Eikö media tarvitse sananvapauttaan mihinkään, kun sen näin räikeä loukkaus normalisoidaan ”erikoistapaukseksi”? Kaikkihan ymmärtävät, että olemme hankalassa puristuksessa idän ja lännen välissä, silloin pitää sananvapauden taipua!
Otsikkotasolla juttua ei ole puolustettu missään, ja keskustelua on tähän päivään asti käyty lähinnä siitä, saako mediassa julkaista tällaisia juttuja. Media on itse normalisoinut ja piilottanut itseensä kohdistuneen hyökkäyksen. Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita.
Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään - Journalisti
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
www.journalisti.fi
Solidsnake
Respected Leader
Onko tuo karannut jostain?Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään
JOURNALISTI
19.9.2019
Susanna Kuparinen
Kirjoittaja on toimittaja, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja.
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
Suomen maine vaarassa!
Joulukuussa 2016 Helsingin Sanomat julkaisi Puolustusvoimain Viestikoekeskusta koskeneen jutun. Juttu poiki runsaasti klikkiotsikoita, joissa kerrottiin Suomen maineen olevan uhattuna. Klikkasin ja petyin joka kerta.
Koskaan kyseessä ei ollut juttu, jossa asiantuntija olisi analysoinut Suomen mainetta lehdistönvapauden kärkimaana tai eurooppalaisena demokratiana.
Sen sijaan kommentoija oli presidentti, armeijan edustaja tai muu turvallisuuspolitiikan dirika.
Tapahtumat etenevät nopeasti. Kaksi toimittajaa kirjoittaa juttusarjaa, jossa käsitellään sotilastiedustelua ja vakoilua. Lehti julkaisee sarjan ensimmäisen osan, joka kertoo armeijan Viestikoekeskuksesta ja uusista tiedustelulaeista.
Jutun lähteinä käytetään muun muassa vuodettuja dokumentteja, joissa avataan suomalaisen sotilastiedustelun keinoja ja laajuutta. Kuvituksessa on käytetty dokumenttien osasia, joissa näkyy punainen leima.
Sitten presidentti tuikkaa ulos tiedotteen: hän ei tykkää jutusta, koska se vaarantaa hänen mielestään turvallisuuden. Rikostutkinta on käynnistetty.
Presidentin harmi räjäyttää keskustelun. Maan eliitti raivoaa lehdissä ja somessa maanpetosta ja Suomen turvallisuuden vaarantumista.
Raivoava huutokuoro ei ole mitään takametsien aikamiespoikia tai persuhtavia kotirouvia, vaan maan ehdotonta turvallisuusviranomaisten, politiikan ja hallinnon eliittiä: Puolustusvoimain tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho, perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö, prikaatinkenraali Mikko Heiskanen ja monet muut.
Toimittajia ja heidän lehteään haukutaan epäisänmaallisiksi, vaarallisiksi, ajattelemattomiksi, epäpäteviksi ja epäeettisiksi. He saavat verhoiltuja tappouhkauksia ja heidän toivotaan joutuvan vankilaan.
Sitä huutokuoro ei kerro, mitkä tiedot tarkalleen ottaen ovat vaarallisia Suomen turvallisuudelle – sehän on salaista. Asiavirheitä jutusta ei löydy.
Toimittajia kritisoidaan myös päinvastaisesta syystä. Juttu ei ole vaarallinen vaan tylsä ja huono: Se ei sisällä mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kirjoitettu ja mitä ei voisi poimia julkisista lähteistä ja Wikipediasta.
Suuri osa muista Suomen toimittajista seuraa tilannetta kuin pingisottelua – ihan kuin se ei koskisi heitä. Toimittajien ammattiyhteisössä paheksutaan juttua siksi, että kuvituksessa on käytetty salaisiksi luokiteltujen armeijan dokumenttien punaisia leimoja. Niitä ei saa käyttää, koska se ei ole sopivaa, ja koska se ei ole sopivaa, niitä ei käytetä.
Muualla länsimaissa punaiset leimat ovat lehtijuttujen peruskuvastoa, joiden avulla alleviivataan lähteiden autenttisuutta ja luodaan jännittävää vaikutelmaa.
Presidentti tarkentaa tiedotettaan Ylen uutisille: Jutussa ei ehkä julkaistukaan mitään turvallisuuden kannalta ”kriittistä”, mutta sen sisältämien vihjeiden perusteella voi olettaa, että ”paljon on tietoa”.
Paljon on tietoa. Hirveää, tiedotusvälineellä on paljon tietoa.
Poliisi tulee toisen – mutta vain toisen – toimittajan kotiin, penkoo paikat ja takavarikoi puhelimet, muistiinpanovälineet ja tietokoneen. Poliisille annetaan runsaasti media-aikaa selittää, kuinka normaalista operaatiosta kotietsinnässä muka oli kyse.
Todellisuudessa kerta oli tiettävästi ensimmäinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa.
Pari viikkoa sitten korkein oikeus linjasi, että kotietsintä oli laillinen. Edelleen oikeus pohtii, saako lähdesuojan alaista materiaalia tutkia ja käyttää esitutkinnassa.
Kysymyksiä on paljon. Eikö media tarvitse sananvapauttaan mihinkään, kun sen näin räikeä loukkaus normalisoidaan ”erikoistapaukseksi”? Kaikkihan ymmärtävät, että olemme hankalassa puristuksessa idän ja lännen välissä, silloin pitää sananvapauden taipua!
Otsikkotasolla juttua ei ole puolustettu missään, ja keskustelua on tähän päivään asti käyty lähinnä siitä, saako mediassa julkaista tällaisia juttuja. Media on itse normalisoinut ja piilottanut itseensä kohdistuneen hyökkäyksen. Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita.
https://d23eoqz4i5a6uo.cloudfront.net/assets/files/13747/susanna_kuparinen.jpgKun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään - Journalisti
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
arix
Respected Leader
Onkohan virheet käynyt tyhjentämässä minkkitarhoja? Vai onkohan tuo sellainen arkinen naali?
Solidsnake
Respected Leader
On olemassa minkkiketju, mutta jotkut minkit pitäisi laittaa ketjuihin
John Hilly
Ylipäällikkö
Oli aikoinaan useinkin Pressiklubi-ohjelmassa. On kyllä raivostuttava persoona.
tjmies
Kersantti
Hesarin julkaisu oli haitallinen ei siksi että sen sisällön paljastuminen oli haitallinen, vaan siksi että sen sisältö perustui paperiin jossa oli punainen leima. Olen varma että Susanna Kuparinen ymmärtää tämän, mutta siihen ei edes sivulauseessa viitattu.
Sen sijaan tähänkin artikkeliin oli saatu mukavasti feminismiä mukaan; julkaisuhan oli haitallinen koska MIES oli asiasta närkästynyt. Lisäksi annetaan ymmärtää että kotietsintä tehtiin toisen, ja vain toisen toimittajista, kotiin koska hän oli nainen. Se että hänen kotonaan oli käynnissä tutkinnan alla olevan jutun todisteiden tuhoamisesta johtuva tulipalo, on täysin irrelevantti detalji.
Ei hitto....
Sen sijaan tähänkin artikkeliin oli saatu mukavasti feminismiä mukaan; julkaisuhan oli haitallinen koska MIES oli asiasta närkästynyt. Lisäksi annetaan ymmärtää että kotietsintä tehtiin toisen, ja vain toisen toimittajista, kotiin koska hän oli nainen. Se että hänen kotonaan oli käynnissä tutkinnan alla olevan jutun todisteiden tuhoamisesta johtuva tulipalo, on täysin irrelevantti detalji.
Ei hitto....
Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään
JOURNALISTI
19.9.2019
Susanna Kuparinen
Kirjoittaja on toimittaja, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja.
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
Suomen maine vaarassa!
Joulukuussa 2016 Helsingin Sanomat julkaisi Puolustusvoimain Viestikoekeskusta koskeneen jutun. Juttu poiki runsaasti klikkiotsikoita, joissa kerrottiin Suomen maineen olevan uhattuna. Klikkasin ja petyin joka kerta.
Koskaan kyseessä ei ollut juttu, jossa asiantuntija olisi analysoinut Suomen mainetta lehdistönvapauden kärkimaana tai eurooppalaisena demokratiana.
Sen sijaan kommentoija oli presidentti, armeijan edustaja tai muu turvallisuuspolitiikan dirika.
Tapahtumat etenevät nopeasti. Kaksi toimittajaa kirjoittaa juttusarjaa, jossa käsitellään sotilastiedustelua ja vakoilua. Lehti julkaisee sarjan ensimmäisen osan, joka kertoo armeijan Viestikoekeskuksesta ja uusista tiedustelulaeista.
Jutun lähteinä käytetään muun muassa vuodettuja dokumentteja, joissa avataan suomalaisen sotilastiedustelun keinoja ja laajuutta. Kuvituksessa on käytetty dokumenttien osasia, joissa näkyy punainen leima.
Sitten presidentti tuikkaa ulos tiedotteen: hän ei tykkää jutusta, koska se vaarantaa hänen mielestään turvallisuuden. Rikostutkinta on käynnistetty.
Presidentin harmi räjäyttää keskustelun. Maan eliitti raivoaa lehdissä ja somessa maanpetosta ja Suomen turvallisuuden vaarantumista.
Raivoava huutokuoro ei ole mitään takametsien aikamiespoikia tai persuhtavia kotirouvia, vaan maan ehdotonta turvallisuusviranomaisten, politiikan ja hallinnon eliittiä: Puolustusvoimain tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho, perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö, prikaatinkenraali Mikko Heiskanen ja monet muut.
Toimittajia ja heidän lehteään haukutaan epäisänmaallisiksi, vaarallisiksi, ajattelemattomiksi, epäpäteviksi ja epäeettisiksi. He saavat verhoiltuja tappouhkauksia ja heidän toivotaan joutuvan vankilaan.
Sitä huutokuoro ei kerro, mitkä tiedot tarkalleen ottaen ovat vaarallisia Suomen turvallisuudelle – sehän on salaista. Asiavirheitä jutusta ei löydy.
Toimittajia kritisoidaan myös päinvastaisesta syystä. Juttu ei ole vaarallinen vaan tylsä ja huono: Se ei sisällä mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kirjoitettu ja mitä ei voisi poimia julkisista lähteistä ja Wikipediasta.
Suuri osa muista Suomen toimittajista seuraa tilannetta kuin pingisottelua – ihan kuin se ei koskisi heitä. Toimittajien ammattiyhteisössä paheksutaan juttua siksi, että kuvituksessa on käytetty salaisiksi luokiteltujen armeijan dokumenttien punaisia leimoja. Niitä ei saa käyttää, koska se ei ole sopivaa, ja koska se ei ole sopivaa, niitä ei käytetä.
Muualla länsimaissa punaiset leimat ovat lehtijuttujen peruskuvastoa, joiden avulla alleviivataan lähteiden autenttisuutta ja luodaan jännittävää vaikutelmaa.
Presidentti tarkentaa tiedotettaan Ylen uutisille: Jutussa ei ehkä julkaistukaan mitään turvallisuuden kannalta ”kriittistä”, mutta sen sisältämien vihjeiden perusteella voi olettaa, että ”paljon on tietoa”.
Paljon on tietoa. Hirveää, tiedotusvälineellä on paljon tietoa.
Poliisi tulee toisen – mutta vain toisen – toimittajan kotiin, penkoo paikat ja takavarikoi puhelimet, muistiinpanovälineet ja tietokoneen. Poliisille annetaan runsaasti media-aikaa selittää, kuinka normaalista operaatiosta kotietsinnässä muka oli kyse.
Todellisuudessa kerta oli tiettävästi ensimmäinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa.
Pari viikkoa sitten korkein oikeus linjasi, että kotietsintä oli laillinen. Edelleen oikeus pohtii, saako lähdesuojan alaista materiaalia tutkia ja käyttää esitutkinnassa.
Kysymyksiä on paljon. Eikö media tarvitse sananvapauttaan mihinkään, kun sen näin räikeä loukkaus normalisoidaan ”erikoistapaukseksi”? Kaikkihan ymmärtävät, että olemme hankalassa puristuksessa idän ja lännen välissä, silloin pitää sananvapauden taipua!
Otsikkotasolla juttua ei ole puolustettu missään, ja keskustelua on tähän päivään asti käyty lähinnä siitä, saako mediassa julkaista tällaisia juttuja. Media on itse normalisoinut ja piilottanut itseensä kohdistuneen hyökkäyksen. Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita.
https://d23eoqz4i5a6uo.cloudfront.net/assets/files/13747/susanna_kuparinen.jpgKun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään - Journalisti
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
Journalistista, huokaus. Suomalainen valtamedia muistuttaa mielellään ja usein, että heidän uutisointinsa on vastuullista, todenmukaista ja lähdekritiikkiä hyödyntävää. Nämä tavoitteet ilmenevät esimerkiksi journalistin ohjeista. Maria Petterssonista on tullut Journalistilehden päätoimittaja ja Journalistiliiton johtoryhmän jäsen. Eli siis yksi maamme lehtimiesten - anteeksi lehtihenkilöiden - suunnannäyttäjä ja edunvalvoja.
Miten pitää suhtautua, että ko. asemassa oleva henkilö kirjoittaa, anteeksi karkea kielenkäyttö, "ihan täyttä paskaa":
Viranomaiset siivilöivät koneellisesti valtavan määrän tietoliikennettä. Haaviin jää viestejä, joissa on käytetty esimerkiksi tiettyjä epäilyttäväksi luokiteltuja sanoja. Näin tavallisen ihmisen viaton viestittely joutuu syyniin, mutta mikä vakavampaa, viranomaiset voivat vapaasti tarkastella myös esimerkiksi toimittajan ja lähteen, lääkärin ja potilaan tai asianajajan ja tämän asiakkaan välistä kirjeenvaihtoa. Lähdesuoja menee rikki.
Kaikki mitä Pettersson tuossa lainaamassani kirjoittaa, menee metsään niin että nuttura vaan petäjiin kolisee. Hänelle on varmasti korjattu tiedustelulakien todellinen luonne ja sisältö. En silti nähnyt oikaisua vääristellystä ja virheellisestä uutisoinnista. Vastuullista touhua.
Pihatonttu
Respected Leader
Jyrki Katainen, Antti Rinne ja Paula Lehtomäki?
Ai niin.... Ja sitten toi Pentti Arajärvi.
Pihatonttu
Respected Leader
(Vaihdoin etukirjaimen äksiin koska kommentoin yleisellä tasolla enkä yhteen henkilöön liittyen.)
Jos ja kun useampikin henkilö tässä maassa on joskus kauan sitten mennyt tavalla tai toisella Kremlin kelkkaan, niin se tyhmyys on tapahtunut silloin kelkkaan menemisen yhteydessä. Kaikki sen jälkeinen tyhmyys on seurausta tuosta jatkoprosesseja laukaisevasta tapahtumasta.
Venäjä on demonstroinut monta kertaa eri puolilla maailmaa, että mitä tapahtuu sellaisille henkillöille, jotka ovat sitoutuneet uskollisuuteen ja yhteistyöhön Venäjän tai sen nykyjohdon tavoitteiden ajamiseen ja koittavat irrottautua tästä ajamisesta. Joskus riittää että on näiden tavoitteiden tiellä.
Jos vaihtoehdot ovat polonium, PCB, tappava tapaturma tai pitkä ja rasittava rikostutkinta joka ei luultavasti johda vankilatuomioon, niin opportunistinen k*****ä ei välttämättä koe olevansa tyhmä valitessaan pienimmän pahan.
Pointtini? Tyhmyyttä tai viisautta arvioidessa kannattaa huomioida eri vaihtoehdot vähintään siinä laajuudessa jossa ne viime vuosikymmenten tapahtumien perusteella saattavat liikkua + vähän laajemmin.