Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Liekköhä paikalle ilmestyy ? Jotenkii vaan epäilen hieman.
Mutkan kautta kuultuna STT:llä oli ERITTÄIN kovat lähteet. Oikeudenkäynnissä ongelma vain oli, että hiihtoliitto osti aineensa aika isoilta pojilta. Niinpä julkista todistusta ei tullut. Myöhemminhän osa näistä väitteistä sitten vahvistui,No faktoja on kaks: 1. joku on vuotanut käsiinsä saamiaan sotilastiedusteludokumentteja HS:lle, 2. STT on uutisoinut, että Alafuzoff on epäiltynä kyseisten dokumenttien tietovuodossa.
Eipä ole ollut julkisuudessa kommenttia Herra A:sta sen jälkeen kun Yle uutisoi, että eivät tavoittaneet. Tyyntä myrskyn edellä?
OT Historian havinan vuoksi uskon, että STT tietää tasan tarkkaan mitä se on tekemässä ja kenestä kirjoittaa - muistatteko vielä Jari Räsäs & Hiihtoliitta-casen vuodelta 1998? Suomen Tietotoimisto julkaisi uutisen, jossa Räsäsen väitettiin käyttäneen kasvuhormonia, uutisessa väitettiin myös, että Suomen hiihtoliiton johto oli laajalti tietoinen tästä. Hiihtoliiton nokkamiehet vetivät itkupotkuraivarit ja homman oikeuteen..vuoden 2001 mätäpaisen puhkaisun jälkeen koko sakki joutui vetämään valepukin stetsonin päähänsä.
Mutkan kautta kuultuna STT:llä oli ERITTÄIN kovat lähteet. Oikeudenkäynnissä ongelma vain oli, että hiihtoliitto osti aineensa aika isoilta pojilta. Niinpä julkista todistusta ei tullut. Myöhemminhän osa näistä väitteistä sitten vahvistui,
Risto Volanen kirjoitti heinäkuussa terävästi. En ollut tätä huomannutkaan. Mutta näinhän se on.
On mahdollista, että poliisin suorittama esitutkinta on nyt lausunnolla asianosaisilla eli Alafuzoffilla, Pääesikunnalla ja Helsingin Sanomilla, sillä lain mukaan: ”Ennen esitutkinnan päättämistä asianosaisille on varattava tilaisuus antaa esitutkintaviranomaiselle loppulausunto esitutkinta-aineiston riittävyydestä, näytön arvioinnista, oikeuskysymyksistä tai muista asian käsittelyn kannalta tärkeistä seikoista….” Jos tutkinta on edennyt tähän vaiheeseen, poliisin lisäksi vain joku näistä kolmesta on voinut vuotaa salassa pidettävän asiakirjan tietoja STT:lle.
Esitutkinnan loppulausunnon kyllä kirjoittaa yleensä joku muu kuin asianosainen itse eli yleensä asianajaja tai asianajat jotka edustavat asianosaisisia.
En luule mitään vaan tiedän, että ennen syyteharkintaa esitutkintamateriaali on ainoastaan juttua tutkivan poliisin hallussa. Loppulausuntovaiheessa, kun ETP on valmis se voidaan pyynnöstä antaa asianosaisille ns. loppulausuntomenettelyä varten. Tässäkin vaiheessa ETP on edelleen asianosaisjulkinen (tarkoittaa että vain epäilyllä ja asianomistajalla on oikeus päästä käsiksi aineistoon) eli sitä ei jaella ympäriinsä, eikä muut juttuun liittyvät henkilötkään esim. todistajat saa kuin kopion omasta kuulustelukertomuksestaan, eivät koko pöytäkirjaa. Joiltain osin (esim. poliisin tekniset ja taktiset tutkintamenetelmät) ETP on vain juttua tutkineiden poliisien ja syyttäjän tiedossa. Todennäköisesti tämän jutun ETP salataan suurilta osin samoin kuin KäO:n tuomio asiassa.Luuletko, että asianajaja on ainoa, joka perehtyy esitutkintamateriaaliin?
kun ETP on valmis se voidaan pyynnöstä antaa asianosaisille ns. loppulausuntomenettelyä varten. Tässäkin vaiheessa ETP on edelleen asianosaisjulkinen (tarkoittaa että vain epäilyllä ja asianomistajalla on oikeus päästä käsiksi aineistoon) eli sitä ei jaella ympäriinsä, eikä muut juttuun liittyvät henkilötkään esim. todistajat saa kuin kopion omasta kuulustelukertomuksestaan, eivät koko pöytäkirjaa.
asianosainen = (oikeustiede) riita-, rikos- tai hallintoprosessin osapuoli, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asian käsittely koskeeRisto Volanen kirjoitti heinäkuussa terävästi. En ollut tätä huomannutkaan. Mutta näinhän se on.
On mahdollista, että poliisin suorittama esitutkinta on nyt lausunnolla asianosaisilla eli Alafuzoffilla, Pääesikunnalla ja Helsingin Sanomilla, sillä lain mukaan: ”Ennen esitutkinnan päättämistä asianosaisille on varattava tilaisuus antaa esitutkintaviranomaiselle loppulausunto esitutkinta-aineiston riittävyydestä, näytön arvioinnista, oikeuskysymyksistä tai muista asian käsittelyn kannalta tärkeistä seikoista….” Jos tutkinta on edennyt tähän vaiheeseen, poliisin lisäksi vain joku näistä kolmesta on voinut vuotaa salassa pidettävän asiakirjan tietoja STT:lle.
Onko tuo karannut jostain?Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään
JOURNALISTI
19.9.2019
Susanna Kuparinen
Kirjoittaja on toimittaja, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja.
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
Suomen maine vaarassa!
Joulukuussa 2016 Helsingin Sanomat julkaisi Puolustusvoimain Viestikoekeskusta koskeneen jutun. Juttu poiki runsaasti klikkiotsikoita, joissa kerrottiin Suomen maineen olevan uhattuna. Klikkasin ja petyin joka kerta.
Koskaan kyseessä ei ollut juttu, jossa asiantuntija olisi analysoinut Suomen mainetta lehdistönvapauden kärkimaana tai eurooppalaisena demokratiana.
Sen sijaan kommentoija oli presidentti, armeijan edustaja tai muu turvallisuuspolitiikan dirika.
Tapahtumat etenevät nopeasti. Kaksi toimittajaa kirjoittaa juttusarjaa, jossa käsitellään sotilastiedustelua ja vakoilua. Lehti julkaisee sarjan ensimmäisen osan, joka kertoo armeijan Viestikoekeskuksesta ja uusista tiedustelulaeista.
Jutun lähteinä käytetään muun muassa vuodettuja dokumentteja, joissa avataan suomalaisen sotilastiedustelun keinoja ja laajuutta. Kuvituksessa on käytetty dokumenttien osasia, joissa näkyy punainen leima.
Sitten presidentti tuikkaa ulos tiedotteen: hän ei tykkää jutusta, koska se vaarantaa hänen mielestään turvallisuuden. Rikostutkinta on käynnistetty.
Presidentin harmi räjäyttää keskustelun. Maan eliitti raivoaa lehdissä ja somessa maanpetosta ja Suomen turvallisuuden vaarantumista.
Raivoava huutokuoro ei ole mitään takametsien aikamiespoikia tai persuhtavia kotirouvia, vaan maan ehdotonta turvallisuusviranomaisten, politiikan ja hallinnon eliittiä: Puolustusvoimain tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho, perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö, prikaatinkenraali Mikko Heiskanen ja monet muut.
Toimittajia ja heidän lehteään haukutaan epäisänmaallisiksi, vaarallisiksi, ajattelemattomiksi, epäpäteviksi ja epäeettisiksi. He saavat verhoiltuja tappouhkauksia ja heidän toivotaan joutuvan vankilaan.
Sitä huutokuoro ei kerro, mitkä tiedot tarkalleen ottaen ovat vaarallisia Suomen turvallisuudelle – sehän on salaista. Asiavirheitä jutusta ei löydy.
Toimittajia kritisoidaan myös päinvastaisesta syystä. Juttu ei ole vaarallinen vaan tylsä ja huono: Se ei sisällä mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kirjoitettu ja mitä ei voisi poimia julkisista lähteistä ja Wikipediasta.
Suuri osa muista Suomen toimittajista seuraa tilannetta kuin pingisottelua – ihan kuin se ei koskisi heitä. Toimittajien ammattiyhteisössä paheksutaan juttua siksi, että kuvituksessa on käytetty salaisiksi luokiteltujen armeijan dokumenttien punaisia leimoja. Niitä ei saa käyttää, koska se ei ole sopivaa, ja koska se ei ole sopivaa, niitä ei käytetä.
Muualla länsimaissa punaiset leimat ovat lehtijuttujen peruskuvastoa, joiden avulla alleviivataan lähteiden autenttisuutta ja luodaan jännittävää vaikutelmaa.
Presidentti tarkentaa tiedotettaan Ylen uutisille: Jutussa ei ehkä julkaistukaan mitään turvallisuuden kannalta ”kriittistä”, mutta sen sisältämien vihjeiden perusteella voi olettaa, että ”paljon on tietoa”.
Paljon on tietoa. Hirveää, tiedotusvälineellä on paljon tietoa.
Poliisi tulee toisen – mutta vain toisen – toimittajan kotiin, penkoo paikat ja takavarikoi puhelimet, muistiinpanovälineet ja tietokoneen. Poliisille annetaan runsaasti media-aikaa selittää, kuinka normaalista operaatiosta kotietsinnässä muka oli kyse.
Todellisuudessa kerta oli tiettävästi ensimmäinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa.
Pari viikkoa sitten korkein oikeus linjasi, että kotietsintä oli laillinen. Edelleen oikeus pohtii, saako lähdesuojan alaista materiaalia tutkia ja käyttää esitutkinnassa.
Kysymyksiä on paljon. Eikö media tarvitse sananvapauttaan mihinkään, kun sen näin räikeä loukkaus normalisoidaan ”erikoistapaukseksi”? Kaikkihan ymmärtävät, että olemme hankalassa puristuksessa idän ja lännen välissä, silloin pitää sananvapauden taipua!
Otsikkotasolla juttua ei ole puolustettu missään, ja keskustelua on tähän päivään asti käyty lähinnä siitä, saako mediassa julkaista tällaisia juttuja. Media on itse normalisoinut ja piilottanut itseensä kohdistuneen hyökkäyksen. Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita.
https://d23eoqz4i5a6uo.cloudfront.net/assets/files/13747/susanna_kuparinen.jpgKun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään - Journalisti
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.www.journalisti.fi
Onkohan virheet käynyt tyhjentämässä minkkitarhoja? Vai onkohan tuo sellainen arkinen naali?Onko tuo karannut jostain?
On olemassa minkkiketju, mutta jotkut minkit pitäisi laittaa ketjuihinOnkohan virheet käynyt tyhjentämässä minkkitarhoja? Vai onkohan tuo sellainen arkinen naali?
Media toimii normaalisti ja on yrittänyt piilottaa tekemänsä virheen.
Korjasin tätä:
Mikäs tuo Susanna Kuparinen on?
(näköjään teatterin ohjaaja)
Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään
JOURNALISTI
19.9.2019
Susanna Kuparinen
Kirjoittaja on toimittaja, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja.
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.
Suomen maine vaarassa!
Joulukuussa 2016 Helsingin Sanomat julkaisi Puolustusvoimain Viestikoekeskusta koskeneen jutun. Juttu poiki runsaasti klikkiotsikoita, joissa kerrottiin Suomen maineen olevan uhattuna. Klikkasin ja petyin joka kerta.
Koskaan kyseessä ei ollut juttu, jossa asiantuntija olisi analysoinut Suomen mainetta lehdistönvapauden kärkimaana tai eurooppalaisena demokratiana.
Sen sijaan kommentoija oli presidentti, armeijan edustaja tai muu turvallisuuspolitiikan dirika.
Tapahtumat etenevät nopeasti. Kaksi toimittajaa kirjoittaa juttusarjaa, jossa käsitellään sotilastiedustelua ja vakoilua. Lehti julkaisee sarjan ensimmäisen osan, joka kertoo armeijan Viestikoekeskuksesta ja uusista tiedustelulaeista.
Jutun lähteinä käytetään muun muassa vuodettuja dokumentteja, joissa avataan suomalaisen sotilastiedustelun keinoja ja laajuutta. Kuvituksessa on käytetty dokumenttien osasia, joissa näkyy punainen leima.
Sitten presidentti tuikkaa ulos tiedotteen: hän ei tykkää jutusta, koska se vaarantaa hänen mielestään turvallisuuden. Rikostutkinta on käynnistetty.
Presidentin harmi räjäyttää keskustelun. Maan eliitti raivoaa lehdissä ja somessa maanpetosta ja Suomen turvallisuuden vaarantumista.
Raivoava huutokuoro ei ole mitään takametsien aikamiespoikia tai persuhtavia kotirouvia, vaan maan ehdotonta turvallisuusviranomaisten, politiikan ja hallinnon eliittiä: Puolustusvoimain tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho, perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö, prikaatinkenraali Mikko Heiskanen ja monet muut.
Toimittajia ja heidän lehteään haukutaan epäisänmaallisiksi, vaarallisiksi, ajattelemattomiksi, epäpäteviksi ja epäeettisiksi. He saavat verhoiltuja tappouhkauksia ja heidän toivotaan joutuvan vankilaan.
Sitä huutokuoro ei kerro, mitkä tiedot tarkalleen ottaen ovat vaarallisia Suomen turvallisuudelle – sehän on salaista. Asiavirheitä jutusta ei löydy.
Toimittajia kritisoidaan myös päinvastaisesta syystä. Juttu ei ole vaarallinen vaan tylsä ja huono: Se ei sisällä mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kirjoitettu ja mitä ei voisi poimia julkisista lähteistä ja Wikipediasta.
Suuri osa muista Suomen toimittajista seuraa tilannetta kuin pingisottelua – ihan kuin se ei koskisi heitä. Toimittajien ammattiyhteisössä paheksutaan juttua siksi, että kuvituksessa on käytetty salaisiksi luokiteltujen armeijan dokumenttien punaisia leimoja. Niitä ei saa käyttää, koska se ei ole sopivaa, ja koska se ei ole sopivaa, niitä ei käytetä.
Muualla länsimaissa punaiset leimat ovat lehtijuttujen peruskuvastoa, joiden avulla alleviivataan lähteiden autenttisuutta ja luodaan jännittävää vaikutelmaa.
Presidentti tarkentaa tiedotettaan Ylen uutisille: Jutussa ei ehkä julkaistukaan mitään turvallisuuden kannalta ”kriittistä”, mutta sen sisältämien vihjeiden perusteella voi olettaa, että ”paljon on tietoa”.
Paljon on tietoa. Hirveää, tiedotusvälineellä on paljon tietoa.
Poliisi tulee toisen – mutta vain toisen – toimittajan kotiin, penkoo paikat ja takavarikoi puhelimet, muistiinpanovälineet ja tietokoneen. Poliisille annetaan runsaasti media-aikaa selittää, kuinka normaalista operaatiosta kotietsinnässä muka oli kyse.
Todellisuudessa kerta oli tiettävästi ensimmäinen Suomen sodanjälkeisessä historiassa.
Pari viikkoa sitten korkein oikeus linjasi, että kotietsintä oli laillinen. Edelleen oikeus pohtii, saako lähdesuojan alaista materiaalia tutkia ja käyttää esitutkinnassa.
Kysymyksiä on paljon. Eikö media tarvitse sananvapauttaan mihinkään, kun sen näin räikeä loukkaus normalisoidaan ”erikoistapaukseksi”? Kaikkihan ymmärtävät, että olemme hankalassa puristuksessa idän ja lännen välissä, silloin pitää sananvapauden taipua!
Otsikkotasolla juttua ei ole puolustettu missään, ja keskustelua on tähän päivään asti käyty lähinnä siitä, saako mediassa julkaista tällaisia juttuja. Media on itse normalisoinut ja piilottanut itseensä kohdistuneen hyökkäyksen. Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita.
https://d23eoqz4i5a6uo.cloudfront.net/assets/files/13747/susanna_kuparinen.jpgKun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään - Journalisti
”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.www.journalisti.fi
Hmm. Tuleeko kenellekään mieleen ketään naista, jolla olisi voinut olla pääsy korkean salauksen asioihin?
Ei XXXXXX voi olla niin tyhmä, että on vienyt lehteen matskua, jossa on suurin piirtein dna kiinni.
Vai voisiko olla niin tyhmä? Rikospaikalle jätetyssä aseessa on kuitenkin suurin piirtein sormenjäljet.